2019
Hän ei unohda työtäsi
Heinäkuu 2019


Nuorille aikuisille

Hän ei unohda työtäsi

Kuva
young adult

Valokuvat Getty Images

Joitakin kuukausia sitten näin unen, jossa – istuessani tapani mukaan kirkossa viimeisessä penkkirivissä aikomattakaan osallistua mihinkään – näkemykseni muuttui. Näin, että seurakuntalaisten joukossa oli muita etuajassa kotiin palanneita lähetyssaarnaajia. Katsellessani ympärilleni sydämessäni kasvoi halu auttaa heitä. Tiesin, että kokemuksistani kertominen voisi olla yksi tapa palvella ja auttaa heitä kulkemaan eteenpäin liittopolulla tästä matkan varrella olevasta ilmeisestä hidasteesta huolimatta.

Tämän unen myötä taivaallinen Isä antoi minun tietää, että Hän välittää. Hän arvostaa vanhurskasta palvelemistamme lähetyssaarnaajina, riippumatta siitä, kuinka kauan kokoaikainen palvelemisemme kesti. ”Eihän Jumala ole epäoikeudenmukainen, ei hän unohda teidän tekojanne eikä rakkauttanne, jota olette osoittaneet hänen nimeään kohtaan” (Hepr. 6:10). Artikkelissani (ks. s. 47) esitän erään pyhien kirjoitusten kertomuksen sekä muiden etuajassa kotiin palanneiden lähetyssaarnaajien kokemuksia, jotka voivat auttaa sinua, kun suunnistat eteenpäin tällä odottamattomalla ja vaikealla tiellä. Pidän myös kovasti siitä, kuinka Alex käyttää erästä Mormonin kirjan kertomusta auttaakseen meitä näkemään, että niidenkin kohdalla, jotka palaavat kotiin etuajassa kelvollisuutta koskevien ongelmien vuoksi, on yhä toivoa (ks. s. 44).

Vain sähköisesti julkaistavissa artikkeleissa luet siitä, kuinka Emily muutti kokemansa ahdistuksen, pelon ja toivottomuuden tunteet henkilökohtaiseksi ja pyhäksi iloksi. Ja Kevin, ammattiterapeutti, tarjoaa ehdotuksia siitä, kuinka läheiset voivat tukea niitä, joille etuajassa palaaminen on vaikeaa.

Sillä, miksi kukin meistä palasi etuajassa, ei ole niinkään väliä verrattuna siihen, mitä me teemme kotiin palattuamme. Vapahtajan avulla me voimme parantua, edistyä ja kokea jatkossakin lisää iloa iankaikkisella matkallamme.

Parhain terveisin

Liahona Ficquet