2018
Neljännen sunnuntain kokoukset (2018)
Marraskuu 2018


Neljännen sunnuntain kokoukset (lokakuu–joulukuu 2018)

Henkilökohtainen ja perheen yhteinen pyhien kirjoitusten tutkiminen

Neljänsinä sunnuntaina vuonna 2018 vanhinten koorumit ja Apuyhdistykset keskustelevat henkilökohtaisesta ja perheen yhteisestä pyhien kirjoitusten tutkimisesta. Johtohenkilöt ja opettajat voivat halutessaan johtaa keskustelua mistä tahansa seuraavista periaatteista.

Henkilökohtainen pyhien kirjoitusten tutkiminen

Innoittaaksesi jäseniä tutkimaan pyhiä kirjoituksia säännöllisesti voisit pyytää kutakin jäsentä valitsemaan luettavakseen jonkin seuraavista pyhien kirjoitusten kohdista: Joos. 1:8; 2. Tim. 3:15–17; 1. Nefi 15:23–25; 2. Nefi 32:3; OL 11:22–23; 33:16–18. Kun heillä on ollut aikaa lukea ja pohtia, he voisivat kertoa jollekulle toiselle paikallaolevalle, mitä heidän valitsemansa kohta opettaa heille pyhien kirjoitusten tutkimisesta.

Voisit myös pyytää jäseniä todistamaan siunauksista, joita he saavat tutkiessaan pyhiä kirjoituksia. Jäsenille voi myös olla hyödyksi kuulla toistensa kertovan, mitä sellaista he tekevät, mikä tekee heidän henkilökohtaisesta pyhien kirjoitusten tutkimisestaan merkityksellistä (ks. esimerkkejä julkaisun Tule ja seuraa minua – sinä ja perheesi osiossa ”Ideoita siihen, kuinka edistää pyhien kirjoitusten henkilökohtaista tutkimista”). Voisit myös kertoa jäsenille, mitä vanhin Quentin L. Cook on opettanut sunnuntain kokousaikataulun muutokseen ja muihin viimeaikaisiin muutoksiin liittyvistä tarkoituksista ja siunauksista (ks. ”Syvä ja kestävä kääntymys taivaalliseen Isään ja Herraan Jeesukseen Kristukseen”, Liahona, marraskuu 2018). Jäsenet voisivat keskustella siitä, kuinka meidän pyrkimyksemme parantaa pyhien kirjoitusten tutkimistamme voivat auttaa näiden tarkoitusten saavuttamisessa. Jäseniä saattavat innoittaa myös seuraavat videot sivustolla lds.org: ”Pyhien kirjoitusten siunaukset”, ”Jokapäiväinen leipä: malli”, ”Words with Friends” [Sanoja ystävien kesken] ja ”What Scriptures Mean to Me” [Mitä pyhät kirjoitukset merkitsevät minulle].

Johdonmukainen evankeliumin tutkiminen

Vanhin David A. Bednar on verrannut perheen johdonmukaista pyhien kirjoitusten tutkimista ja muita vanhurskaita tapoja pieniin siveltimenvetoihin, joista kaunis maalaus koostuu. Auttaaksesi jäseniä ymmärtämään vanhin Bednarin opetusta, voisit ehkä asettaa esiin maalauksen, jossa taiteilijan siveltimenvedot näkyvät selvästi. Jäsenet voisivat sen jälkeen lukea vanhin Bednarin vertauksen puheesta ”Uutterampi ja huolehtivampi kotona” (Liahona, marraskuu 2009, s. 19–20), ja keskustella siitä, kuinka tämän maalauksen siveltimenvedot muistuttavat pyhien kirjoitusten tutkimista. Mikä on auttanut meitä voittamaan esteitä johdonmukaiselle pyhien kirjoitusten tutkimiselle, tutkimmepa me evankeliumia yksin tai perheemme kanssa? Mitä presidentti Russell M. Nelson lupasi niille, jotka työskentelevät uutterasti muovatakseen kotinsa evankeliumin oppimisen keskukseksi? (Ks. ”Tulkaamme esimerkillisiksi myöhempien aikojen pyhiksi”, Liahona, marraskuu 2018.) Anna jäsenille aikaa pohtia ja kertoa, mitä he tuntevat innoitusta tehdä sen ansiosta, mitä he ovat tänään oppineet.

Evankeliumiaiheisia keskusteluja kotona ja kirkossa

Yksi tapa auttaa jäseniä ymmärtämään evankeliumiaiheisten keskustelujen tärkeyttä kotona ja kirkossa voisi olla se, että pyydät jotakuta lasta laulamaan äitinsä tai isänsä kanssa laulun ”Neuvo mua valossa taivaltamaan” (MAP-lauluja, 193). Mitä tämän laulun sanoituksessa oleva lapsen ja aikuisen vuoropuhelu opettaa meille evankeliumin oppimisesta? Ehkä jotkut jäsenet haluaisivat kertoa ajatuksiaan siitä, kuinka saada evankeliumiaiheiset keskustelut luonnolliseksi ja säännölliseksi osaksi perhe-elämää. Seuraavista pyhien kirjoitusten kohdista voi saada oivalluksia: 5. Moos. 11:18–20; 1. Piet. 3:15; Moosia 18:9; Moroni 6:4–5, 9; OL 88:122. Kuinka meidän keskustelumme kotona ja kirkossa voivat tuoda meidät lähemmäksi taivaallista Isää ja Jeesusta Kristusta?