2018
Mormonin kirjan rooli kääntymyksessä
Marraskuu 2018


Mormonin kirjan rooli kääntymyksessä

Me kokoamme Israelia viimeistä kertaa ja teemme sen Mormonin kirjan avulla, joka on yksi vaikuttavimmista kääntymyksen välineistä.

Monet ihmiset nykyään miettivät, onko Jumala olemassa ja mikä on suhteemme Häneen. Monet tietävät vain vähän tai eivät tiedä mitään Hänen suuresta onnensuunnitelmastaan. Yli 30 vuotta sitten presidentti Ezra Taft Benson huomautti, että ”suuri osa [maailmaa] nykyään torjuu Vapahtajan jumalallisuuden. He asettavat kyseenalaiseksi Hänen ihmeellisen syntymänsä, Hänen täydellisen elämänsä ja Hänen suurenmoisen ylösnousemuksensa todellisuuden.”1

Meidän aikanamme kysymykset eivät keskity ainoastaan Vapahtajaamme vaan myös Hänen kirkkoonsa – Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkkoon – jonka Hän on palauttanut profeetta Joseph Smithin välityksellä. Nämä kysymykset keskittyvät usein Vapahtajan kirkon historiaan, opetuksiin tai käytäntöihin.

Mormonin kirja auttaa meitä vahvistamaan todistusta

Oppaassa Saarnatkaa minun evankeliumiani sanotaan: ”Muista, että ymmärryksemme [taivaallisesta Isästä ja Hänen onnensuunnitelmastaan] on peräisin nykyajan profeetoilta – Joseph Smithiltä ja hänen seuraajiltaan – jotka saavat suoraa ilmoitusta Jumalalta. Siksi ensimmäinen kysymys, johon tutkijan on saatava vastaus, on se, oliko Joseph Smith profeetta, ja hän voi saada vastauksen tähän kysymykseen lukemalla Mormonin kirjaa ja rukoilemalla sen johdosta.”2

Oma todistukseni profeetta Joseph Smithin jumalallisesta kutsumuksesta on vahvistunut, kun olen rukoillen tutkinut Mormonin kirjaa – toista todistusta Jeesuksesta Kristuksesta. Olen toiminut Moronin kehotuksen mukaan ”[kysyä] Jumalalta, iankaikkiselta Isältä, Kristuksen nimessä” saadakseni tietää, onko Mormonin kirja totta.3 Todistan, että tiedän sen olevan totta. Olen saanut tuon tiedon, kuten te voitte saada sen, ”Pyhän Hengen voimalla”4.

Mormonin kirjan johdannossa sanotaan: ”Ne, jotka saavat tämän jumalallisen todistuksen [Mormonin kirjasta] Pyhältä Hengeltä, tulevat myös tuntemaan saman voiman avulla, että Jeesus Kristus on maailman Vapahtaja, että Joseph Smith on hänen ilmoituksensaajansa ja profeettansa näinä viimeisinä aikoina ja että Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko on Jumalan valtakunta, vielä kerran perustettu maan päälle valmistautumiseksi Messiaan toista tulemista varten.”5

Kun olin nuorena lähetyssaarnaajana lähdössä Chileen, sain elämää mullistavan opetuksen Mormonin kirjan käännyttävästä voimasta. Herra Gonzalez oli palvellut arvostetussa asemassa omassa kirkossaan monta vuotta. Hänellä oli laaja uskonnollinen koulutus, myös tutkinto teologiassa. Hän oli varsin ylpeä Raamatun tuntemuksestaan. Meille oli ilmeistä, että hän oli erityinen uskonnon tuntija.

Hän oli hyvin tietoinen Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon lähetyssaarnaajista näiden tehdessä työtään hänen kotikaupungissaan Limassa Perussa. Hän oli halunnut aina tavata heidät, jotta hän voisi kouluttaa heitä Raamatun tuntemuksessa.

Yhtenä päivänä, miltei kuin lahjana taivaasta, tai niin hän ajatteli, kaksi lähetyssaarnaajaa pysäyttivät hänet kadulla ja kysyivät, voisivatko he tulla hänen kotiinsa keskustelemaan hänen kanssaan pyhistä kirjoituksista. Se merkitsi hänen unelmansa toteutumista! Hänen rukouksiinsa oli vastattu. Viimeinkin hän voisi saattaa nämä harhaan johdetut nuoret pojat oikealle tielle. Hän kertoi heille, että hän ilahtuisi, jos he tulisivat hänen kotiinsa keskustelemaan pyhistä kirjoituksista.

Hän saattoi tuskin odottaa heidän tapaamistaan. Hän oli valmis käyttämään Raamattua osoittaakseen vääriksi heidän uskonkäsityksensä. Hän luotti siihen, että Raamattu osoittaisi selkeästi ja ymmärrettävästi heidän teidensä erheellisyyden. Sovittu ilta tuli, ja lähetyssaarnaajat koputtivat oveen. Hän oli aivan innoissaan. Hänen hetkensä oli viimeinkin käsillä.

Hän avasi oven ja kutsui lähetyssaarnaajat sisään. Ensimmäinen lähetyssaarnaajista ojensi hänelle sinisen kirjan ja todisti vilpittömästi tietävänsä, että kirja sisälsi Jumalan sanaa. Toinen lähetyssaarnaaja lisäsi oman voimallisen todistuksensa kirjasta todistaen, että sen oli kääntänyt Jumalan nykyajan profeetta nimeltä Joseph Smith ja että se opetti Kristuksesta. Lähetyssaarnaajat hyvästelivät ja lähtivät miehen kodista.

Herra Gonzalez oli hyvin pettynyt. Mutta hän avasi kirjan ja alkoi lehteillä sen sivuja. Hän luki ensimmäisen sivun. Hän luki sivun toisensa jälkeen eikä lopettanut ennen kuin myöhään seuraavana iltapäivänä. Hän luki koko kirjan ja tiesi, että se oli totta. Hän tiesi, mitä hänen piti tehdä. Hän soitti lähetyssaarnaajille, otti vastaan opetukset ja luopui aiemmasta elämästään tullakseen Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon jäseneksi.

Tuo hyvä mies oli opettajani lähetyssaarnaajien koulutuskeskuksessa Provossa Utahissa. Veli Gonzalezin kääntymyskertomus ja Mormonin kirjan voima tekivät minuun suuren vaikutuksen.

Kun saavuin Chileen, lähetysjohtajani Royden J. Glade kutsui meitä lukemaan joka viikko profeetta Joseph Smithin todistuksen, joka on tallennettu lukuun Joseph Smith – historia. Hän opetti meille, että todistuksella ensimmäisestä näystä olisi suora yhteys omaan todistukseemme evankeliumista ja todistukseemme Mormonin kirjasta.

Minä suhtauduin hänen kutsuunsa vakavasti. Olen lukenut kertomukset ensimmäisestä näystä. Olen lukenut Mormonin kirjan. Olen rukoillut, kuten Moroni opasti, ja kysynyt ”Jumalalta, iankaikkiselta Isältä, Kristuksen nimessä”6, onko Mormonin kirja totta. Todistan tänään, että tiedän Mormonin kirjan olevan, kuten profeetta Joseph Smith sanoi, ”virheettömin kaikista kirjoista maan päällä ja uskontomme lakikivi ja että ihminen pääsee lähemmäksi Jumalaa noudattamalla sen opetuksia kuin minkään muun kirjan avulla”7. Profeetta Joseph julisti myös: ”Poistakaa Mormonin kirja ja ilmoitukset. Missä on silloin uskontomme? Meillä ei ole sitä.”8

Henkilökohtainen kääntymys

Kun ymmärrämme paremmin, keitä me olemme ja mitkä ovat Mormonin kirjan tarkoitukset, kääntymyksemme syvenee ja tulee varmemmaksi. Me vahvistumme sitoumuksessamme pitää Jumalan kanssa tekemämme liitot.

Mormonin kirjan ensisijainen tarkoitus on koota hajallaan oleva Israel. Tämä kokoaminen tarjoaa kaikille Jumalan lapsille tilaisuuden astua liittopolulle ja pitämällä nuo liitot kunniassa palata Isän luo. Kun opetamme parannusta ja kastamme käännynnäisiä, me kokoamme hajallaan olevaa Israelia.

Mormonin kirjassa on lukuisia viittauksia Israelin huoneeseen. Mormonin kirjan alussa Nefi opetti: ”Sillä vakaa tarkoitukseni on, että voisin saada ihmiset tulemaan Abrahamin Jumalan ja Iisakin Jumalan ja Jaakobin Jumalan luokse ja pelastumaan.”9 Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala on Jeesus Kristus, Vanhan testamentin Jumala. Me pelastumme, kun tulemme Kristuksen luokse elämällä Hänen evankeliuminsa mukaan.

Nefi kirjoitti myöhemmin:

”Aivan niin, isäni puhui paljon pakanoista sekä Israelin huoneesta, että sitä verrattaisiin oliivipuuhun, jonka oksat taitetaan pois ja hajotetaan kaikkialle maan päälle. – –

Ja kun Israelin huone hajotetaan, se kootaan jälleen yhteen; eli sanalla sanoen, kun pakanat olisivat saaneet evankeliumin täyteyden, oliivipuun luonnolliset oksat eli Israelin huoneen jäännökset oksastettaisiin paikoilleen eli he tulisivat tuntemaan tosi Messiaan, Herransa ja Lunastajansa.”10

Samoin Mormonin kirjan lopussa profeetta Moroni muistuttaa meitä liitoistamme sanoen: ”Ettei sinua enää sekoitettaisi, jotta iankaikkisen Isän liitot, jotka hän on tehnyt sinun kanssasi, oi Israelin huone, toteutuisivat.”11

Iankaikkisen Isän liitot

Mitä ovat Moronin mainitsemat ”iankaikkisen Isän liitot”? Abrahamin kirjassa sanotaan:

”Minun nimeni on Jehova, ja minä tunnen lopun alusta asti; sen tähden minun käteni on sinun päälläsi.

Ja minä teen sinusta suuren kansakunnan, ja minä siunaan sinua ylen määrin ja teen sinun nimesi suureksi kaikkien kansakuntien keskuudessa, ja sinä olet siunaukseksi jälkeläisillesi sinun jälkeesi, niin että he kantavat käsissänsä tämän palvelutyön ja pappeuden kaikille kansakunnille.”12

Presidentti Russell M. Nelson opetti äskettäisessä maailmanlaajuisessa lähetyksessä, että ”nämä tosiaankin ovat myöhempiä aikoja, ja Herra jouduttaa työtään kootakseen Israelin. Tuo kokoaminen on tärkeintä, mitä maan päällä nykyään tapahtuu. Mikään muu ei ole sen vertaista valtavuudessa, mikään muu ei ole sen vertaista tärkeydessä, mikään muu ei ole sen vertaista majesteettisuudessa. Ja jos päätätte, jos haluatte, te voitte olla iso osa sitä. Te voitte olla iso osa jotakin isoa – jotakin suurta – jotakin majesteettista!

Kun puhumme kokoamisesta, me yksinkertaisesti ilmaisemme tämän perustotuuden: taivaallisen Isämme lapsista aivan jokainen kummallakin puolen verhoa ansaitsee kuulla Jeesuksen Kristuksen palautetun evankeliumin sanoman. He päättävät itse, haluavatko he tietää lisää.”13

Sitä me Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon jäsenet teemme: pyrimme saamaan maailman ymmärtämään Jeesuksen Kristuksen evankeliumin ja kääntymään siihen. Me olemme myöhempien aikojen kokoajia.14 Tehtävämme on selkeä. Veljet ja sisaret, toivon, että meidät tunnetaan ihmisinä, jotka ovat ottaneet Moronin lupauksen sydämenasiakseen, rukoilleet ja saaneet vastauksen tietääkseen, että Mormonin kirja on totta, ja sitten kertoneet tuosta tiedosta muille sanoin ja – mikä tärkeintä – teoin.

Mormonin kirjan rooli kääntymyksessä

Mormonin kirja sisältää Jeesuksen Kristuksen evankeliumin täyteyden.15 Se johtaa meidät Isän liittoihin, jotka varmistavat meille – jos pidämme ne – Hänen suurimman lahjansa, iankaikkisen elämän16. Mormonin kirja on kaikkien taivaallisen Isän poikien ja tyttärien kääntymyksen lakikivi.

Lainaan edelleen presidentti Nelsonia: ”Kun – – luette päivittäin Mormonin kirjaa, te opitte kokoamista koskevaa oppia, sellaisia Jeesusta Kristusta, Hänen sovitustaan ja Hänen evankeliuminsa täyteyttä koskevia totuuksia, joita ei ole Raamatussa. Mormonin kirja on keskeinen Israelin kokoamisessa. Itse asiassa ellei Mormonin kirjaa olisi, luvattua Israelin kokoamista ei tapahtuisi.”17

Saanen päättää Vapahtajan sanoihin, kuten Hän opetti nefiläisille luvatuista siunauksista: ”Te olette profeettojen lapsia, ja te olette Israelin huonetta, ja te kuulutte siihen liittoon, jonka Isä teki teidän isienne kanssa, sanoen Abrahamille: Sinun jälkeläisissäsi tulevat siunatuiksi kaikki maan sukukunnat.”18

Todistan, että me olemme Jumalan poikia ja tyttäriä, Abrahamin jälkeläisiä, Israelin huonetta. Me kokoamme Israelia viimeistä kertaa ja teemme sen Mormonin kirjan avulla – kirjan, joka yhdessä Herran Hengen kanssa on vaikuttavin kääntymyksen väline. Meitä johtaa Jumalan profeetta, presidentti Russell M. Nelson, joka ohjaa Israelin kokoamista meidän aikanamme. Mormonin kirja on totta. Se on muuttanut minun elämäni. Lupaan teille, kuten ovat luvanneet Moroni ja monet profeetat kautta aikojen, että se voi muuttaa teidän elämänne.19 Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.