2018
Vanhin Brook P. Hales
Marraskuu 2018


Vanhin Brook P. Hales

johtavana auktoriteettina palveleva seitsenkymmen

Kun vanhin Brook P. Hales oli 8- tai 9-vuotias, hän oli paasto- ja todistuskokouksessa, jota hänen isänsä johti piispan tehtävässään. Hänen isänsä kehotti seurakuntalaisia lausumaan todistuksensa, ja lähes jokainen läsnä ollut todistikin. ”Se oli ehkä ensimmäinen kerta, jolloin tunsin Hengen todistavan minulle evankeliumin totuudesta”, vanhin Hales muistelee.

Hän on tuntenut sen jälkeen tuon todistuksen monta kertaa, etenkin palvellessaan ensimmäisen presidenttikunnan sihteerinä vuodesta 2008 lähtien. Kun presidentti Thomas S. Monson hyväksyttiin profeetaksi ja kirkon presidentiksi ja jälleen kun presidentti Russell M. Nelson hyväksyttiin, hän näki, kuinka ”profeetan viitta laskeutui näiden kummankin miehen päälle, ja tiesin epäilyksettä, että heidät oli valittu ja kutsuttu olemaan kirkon presidentti omana aikanaan”.

Vanhin Hales kutsuttiin johtavana auktoriteettina palvelevaksi seitsenkymmeneksi 17. toukokuuta 2018 ja hyväksyttiin 6. lokakuuta 2018. Hän jatkaa ensimmäisen presidenttikunnan sihteerinä.

Vanhin Hales syntyi Ogdenissa Utahissa Yhdysvalloissa 7. huhtikuuta 1956 Klea ja Glenn Phillip Halesin perheeseen. Hän suoritti pankki- ja talousalan tutkinnon Weber State Collegessa (nykyään Weberin osavaltiollinen yliopisto) vuonna 1980. Valmistuttuaan hän työskenteli liikepankkialalla sekä kirkon talous- ja aikakirjajaostossa. Hän solmi avioliiton Denise Imlay Halesin kanssa vuonna 1981, ja heillä on neljä lasta. Vanhin Hales on palvellut kokoaikaisena lähetyssaarnaajana Pariisin lähetyskentällä Ranskassa, neuvonantajana piispakunnassa, ylipappien ryhmän johtajana, piispana, vaarnanjohtajana, pappeuskokouksen säestäjänä, pyhäkoulunopettajana ja temppelisinetöijänä.

Sinä päivänä ollessaan nuori poika vanhin Hales ei lausunut todistustaan. Mutta se on kasvanut yhä lujemmaksi siitä lähtien. ”Jeesuksen Kristuksen evankeliumi on palautettu profeetta Joseph Smithin välityksellä, Mormonin kirja on totta, Jumala rakastaa meitä täydellisesti ja on innokas siunaamaan meitä, Jeesus on Vapahtajamme ja meitä siunataan Pyhän Hengen jatkuvalla kumppanuudella, kun olemme siihen kelvollisia”, hän sanoo.