Avioliitto, rahaa ja uskoa
Kirjoittaja asuu Ashantin alueella Ghanassa.
Morsiamellani ja minulla oli hyvin vähän aikaa häihimme ja sitäkin vähemmän rahaa, mutta meillä oli jotakin vielä tärkeämpää – uskoa.
Osallistuin nuorten naimattomien aikuisten konferenssiin Kumasissa Ghanassa, en sen vuoksi että olisin tarvinnut tyttöystävää – olin jo kihloissa – vaan koska tunsin, että tarvitsin enemmän kannustusta ja että konferenssi olisi oikea paikka löytää sitä. Todellakin rukouksiini vastattiin konferenssin aikana, kun sisar Call, vanhempi lähetyssaarnaaja, jonka tehtävänä oli työskennellä nuorten naimattomien aikuisten parissa, oli puhunut temppeliavioliiton tärkeydestä.
Keskustelun loppupuolella hänen kasvonsa yhtäkkiä muuttuivat ja hän sanoi: ”Ette tarvitse naimisiin menemiseen rahaa – tarvitsette vain uskoa.” Tunsin, että hän puhui suoraan minulle, mutten uskonut, että hänen ohjeensa voisi oikeastaan päteä minuun, koska meidän oli ostettava kaikenlaista valmistautuaksemme häitämme varten. Sanoin mielessäni: ”Miten minä en muka tarvitse rahaa vaan ainoastaan uskoa?”
Ajattelin tätä yhä uudelleen koko viikon ajan. Samalla kysyin itseltäni: ”Onko rajoituksia sille, mitä Jumala voi tehdä?” Alkuun ajattelin, että ei ole, mutta hetken mietittyäni ajattelin, että kyllä. Mutta sitten tuli jatkokysymys: ”Kuinka Hänellä voi olla mitään rajoituksia, jos Hän on kaikkivoipa?” Henki opetti minulle vastauksen: Jumalan siunaukset riippuvat meidän kuuliaisuudestamme Häntä kohtaan. Hänen kyvyllään siunata meitä ei ole mitään rajoituksia, mutta meidän täytyy kutsua niitä siunauksia osaksemme osoittamalla uskoa ja tekemällä sen, mitä Hän haluaa meidän tekevän.
Myöhemmin soitin morsiamelleni Priscillalle keskustellaksemme avioliittosuunnitelmistamme. Rahanpuutteestamme huolimatta päätimme valita hääpäivämme, mutta emme osanneet päättää täsmällistä päivää. Sovimme, että Priscilla kysyisi piispaltaan, mitkä päivät olisivat vapaita seurakunnan ja vaarnan kalentereissa. Niistä kahdesta päivämäärästä, joita hän tarjosi, valitsimme syyskuun 27. päivän 2014 – mikä tarkoitti, että meillä oli hädin tuskin seitsemän viikkoa hääpäiväämme!
Priscilla kysyi: ”Obim [eli ’sydämeni’ igbon kielellä], onko sinulla yhtään rahaa? Aikaa on vähän.”
Vastasin: ”Ei, mutta uskoa minulla on.”
Hän nauroi ja sanoi: ”Selvä. Paastotaan ja rukoillaan.” Mukaillen jaetta 1. Nefi 3:7 hän jatkoi: ”Herra järjestää meille keinon, koska Hän on käskenyt meitä solmimaan avioliiton.”
Sen viikon aikana minulle maksettiin eräästä työstä, jonka olin tehnyt kuukausia aiemmin. Sitten Priscilla kertoi minulle, että hän halusi aloittaa liiketoiminnan kerätäkseen lisää varoja. Ansaitsemillani rahoilla hän osti käytettyjä naisten käsilaukkuja ja myi niitä edelleen. Kun hän oli ostanut joitakin niistä tavaroista, joita oli hänen välttämättömien ostosten listallaan, hänellä oli yhä kaksi kertaa niin paljon rahaa kuin olin antanut hänelle.
Tänä aikana minulle ei löytynyt työtä. Jokainen lupaava työpaikka lipesi käsistä. Meillä oli vielä kaksi viikkoa aikaa, ja yhä oli tavaroita, joita meidän piti ostaa. Morsiameni ehdotti, että lykkäisimme päivämäärää. Sanoin vain: ”Ihme on tulossa.”
Vain kaksi päivää ennen hääpäiväämme ihme tapahtui: minulle maksettiin työstä, jonka olin tehnyt yli kaksi viikkoa aikaisemmin. Opin myös, että uskon ja ahkeran työn ansiosta Herra siunaisi meitä niin että voimme saavuttaa vanhurskaat tavoitteemme.
Menimme pankkiin lunastamaan sekin ja sieltä edelleen kauppaan ostamaan loput välttämättömät ostokset – keskellä rankkasadetta, jota me pidimme taivaan hyväksyntänä uskomme osoitukselle.
Alle vuorokauden kuluessa olimme jo naimisissa. Kun meitä pyydettiin antamaan avioliittolupaukset – sellaista tunnetta en ollut kokenut koskaan aiemmin elämässäni. Tunsin saavuttaneeni niin paljon, että uskoin pystyväni siitä lähtien tekemään kaiken uskon voimalla. Myöhemmin meidät sinetöitiin Accran temppelissä Ghanassa.
Vaikka saatattekin tarvita jonkin verran rahaa valmistautuaksenne avioliittoon, niin tärkein asia, mitä tarvitsette, on usko.