2018
Islamin ymmärtäminen


Islamin ymmärtäminen

Kuva

Valokuvat Getty Images

1800-luvulta peräisin oleva mosaiikkityö, joka kuvaa Kaabaa Mekan kaupungissa, jossa Muhammed syntyi ja joka on islamilaisen maailman pyhin kaupunki.

Islam ja muslimit ovat uutisotsikoissa lähestulkoon joka päivä – joko hyvässä tai pahassa. On ymmärrettävää, että monet ei-muslimit – myös myöhempien aikojen pyhät – ovat uteliaita, jopa huolestuneita. Onko meillä ja musliminaapureillamme mitään yhteistä? Voimmeko elää ja työskennellä yhdessä?

Ensin kannattanee tarkastella historiallista taustaa:

Vuonna 610 jKr. eräs keski-ikäinen arabikauppias nimeltä Muhammed kiipesi kotikaupunkiaan Mekkaa ympäröiville vuorille mietiskelemään häntä ympäröivää uskonnollista hämmennystä ja rukoilemaan sen vuoksi. Jälkeenpäin hän kertoi, että hän oli saanut näyn, jossa hänet kutsuttiin kansansa profeetaksi. Tämä tapahtuma merkitsee alkua uskonnolle, joka tunnetaan islamina – sana islam tarkoittaa ’alistumista’ (Jumalalle). Islamissa uskovasta käytetään nimitystä muslimi, joka tarkoittaa ’alistuja’.

Sen jälkeen Muhammed kertoi saaneensa monia ilmestyksiä, kunnes hän miltei 25 vuotta myöhemmin kuoli. Hän kertoi ilmestyksistä ensin kotikaupunkinsa asukkaille varoittaen tulevista jumalallisista tuomioista, kutsuen kuulijakuntaansa parannukseen ja kohtelemaan asianmukaisesti leskiä, orpoja ja köyhiä sekä saarnaten maailmanlaajuista ylösnousemusta kuolleista ja lopullista Jumalan tuomiota.

Hänen ja hänen seuraajiensa kohtaama pilkka ja vaino kävivät kuitenkin niin kiivaiksi, että he joutuivat pakenemaan Medinan kaupunkiin, joka on suunnilleen neljän päivän kamelimatkan päässä pohjoiseen.

Siellä Muhammedin rooli muuttui merkittävästi.1 Oltuaan pelkästään saarnaaja ja varoittaja hänestä tuli lainsäätäjä, tuomari ja poliittinen johtaja tärkeässä arabikaupungissa ja ajan mittaan Arabian niemimaalla. Tämän uskovien yhteiskunnan varhainen perustaminen antoi islamille uskonnollisen identiteetin, joka perustui lakiin ja oikeuteen ja joka on edelleen sen silmiinpistävimpiä ja tärkeimpiä ominaisuuksia.

Muhammedin kuoltua vuonna 632 jKr. hänen seuraajiensa keskuudessa syntyi kaksi pääsuuntausta, jotka jakaantuivat alun perin sen kysymyksen pohjalta, kenen tulisi seurata häntä islamilaisen yhteisön johtajana.2 Näistä suurempaa on alettu kutsua sunnalaisuudeksi (väittää seuraavansa sunnaa eli Muhammedin tapoja, ja johtajuuden seuraanto on verrattain joustava). Toista suuntausta, joka kasvoi Muhammedin vävyn Alin ympärille, on kutsuttu nimellä shi’at ’Ali (Alin suuntaus). Nykyään se tunnetaan laajalti yksinkertaisesti šiialaisuutena. Toisin kuin sunnimuslimit, šiiamuslimit uskovat, että oikeus seurata Muhammedia yhteisön johtajana kuuluu asianmukaisesti profeetta Muhammedin lähimmälle miespuoliselle sukulaiselle Alille ja hänen perillisilleen.

Näistä erimielisyyksistä huolimatta islamilainen maailma on ollut uskonnollisessa mielessä yhtenäisempi kuin kristikunta. Lisäksi suunnilleen 800 jKr. alkaen islamilainen sivilisaatio oli useiden vuosisatojen ajan todennäköisesti maailman edistynein, mitä tulee luonnontieteisiin, lääketieteeseen, matematiikkaan ja filosofiaan.

Muslimiopin ja -käytäntöjen lähteet

Ilmestykset, joita Muhammed väitti saaneensa, koottiin hänen kuolemaansa seuranneiden parin vuosikymmenen kuluessa kirjaan nimeltä Koraani (arabiankielisestä verbistä qara’a ’lukea’ tai ’lausua’). Koraani koostuu 114 luvusta, eikä se ole kertomus Muhammedista. Se ei ole lainkaan kerrontaa, paljolti samoin kuin ei Oppi ja liitotkaan. Muslimit pitävät sitä Jumalan sanana (ja sanoina), joka on annettu suoraan Muhammedille.3

Kuva

Koraania lukiessaan kristityt huomaavat tuttuja teemoja. Siinä puhutaan esimerkiksi siitä, kuinka Jumala loi maailmankaikkeuden seitsemässä päivässä ja asetti Aadamin ja Eevan Eedenin puutarhaan, kuinka perkele kiusasi heitä, kuinka he lankesivat ja kuinka sen jälkeen kutsuttiin profeettoja (joista useimmat esiintyvät myös Raamatussa). Näitä profeettoja kuvaillaan Koraanissa muslimeiksi, koska nämä ovat alistaneet tahtonsa Jumalalle.

Merkittävänä hahmona tekstissä on Abraham, jota kuvaillaan Jumalan ystäväksi.4 (Hänen uskotaan muun muassa saaneen ilmestyksiä, jotka hän kirjoitti muistiin mutta jotka ovat sittemmin kadonneet.5) Oma sijansa on myös Mooseksella, faraolla ja israelilaisten vaelluksella.

Hätkähdyttävää on, että Jeesuksen äiti Maria mainitaan Koraanissa 34 kertaa, kun taas Uudessa testamentissa hänet mainitaan 19 kertaa. (Hän on itse asiassa ainoa nainen, joka Koraanissa mainitaan nimeltä.)

Yksi jatkuvasti toistuva Koraanin opetus on oppi nimeltä tawhid. Sanan voi kääntää ’yksijumalaisuudeksi’ tai kirjaimellisesti ’tehdä yhdeksi’. Se edustaa yhtä islamin keskeisistä periaatteista: että on olemassa ainoastaan yksi täysin ainutlaatuinen jumalallinen olento. ”Hän ei ole (toista) synnyttänyt eikä ole (toisesta) syntynyt”, julistaa Koraani. ”Ketään ei ole Hänen vertaistaan.”6 Se, mitä tästä seuraa, on varmastikin tärkein ero islamin ja kristinuskon välillä: muslimit eivät usko Jeesuksen Kristuksen jumalallisuuteen eivätkä Pyhään Henkeen. Se tarkoittaa myös, että vaikka kaikki ihmiset ovat yhtä lailla Jumalan luomistöitä, islamin opin mukaan me emme ole Hänen lapsiaan.

Muslimit uskovat kuitenkin, että Jeesus oli synnitön Jumalan profeetta, joka syntyi neitsyestä ja jonka oli määrä olla keskeisessä roolissa viimeisten aikojen tapahtumissa. Hänet mainitaan Koraanissa usein ja kunnioittavasti.

Muslimien perusopetuksia ja -käytäntöjä

Niin sanotut ”islamin viisi pilaria” – ytimekkäästi tiivistetty, ei niinkään Koraanissa vaan lausunnossa, jota pidetään perinteisesti Muhammedin lausumana – selostavat islamin perusoppia.

1. Todistus

Jos islamissa on yleismaailmallinen uskontunnustus, se on šahada, ’uskon tunnustaminen’ eli ’todistus’. Termi viittaa arabiankieliseen lausumaan, joka käännettynä kuuluu: ”Todistan, että ei ole muuta jumalaa kuin Jumala [Allah] ja että Muhammed on Jumalan sanansaattaja.” Šahada on portti islamiin. Kun ihminen lausuu sen vilpittömästi uskoen, hänestä tulee muslimi.

Sanan Jumala arabiankielinen vastine on Allah. Sanojen al- (määräinen artikkeli) ja ilah (’jumala’) yhteenliittymä ei ole erisnimi vaan arvonimi, ja se liittyy läheisesti hepreankieliseen sanaan Elohim.

Koska islamissa ei ole pappeutta, ei ole myöskään pappeuden toimituksia. Eikä ole yhtä ainoaa islamilaista ”kirkkoa”. Siten šahadan tunnustaminen on eräässä mielessä islamin vastine kasteelle. Sillä, että islamista puuttuu tällä hetkellä muodollinen, yhtenäinen, maailmanlaajuinen johtajarakenne, on muita seurauksia. Esimerkiksi maailman muslimeilla ei ole ketään yleistason johtajaa eikä ketään, joka puhuu koko muslimiyhteisön nimissä. (Muhammedia pidetään miltei maailmanlaajuisesti viimeisenä profeettana.) Tämä tarkoittaa myös sitä, ettei ole mitään kirkkoa, josta terroristit tai ”harhaoppiset” voidaan erottaa.

2. Rukous

Kuva

Monet ei-muslimit ovat tietoisia muslimien rituaalirukouksesta nimeltä salat, johon sisältyy tietty määrä kumartamisia, viisi kertaa päivässä. Se, että toistaa Koraanin ennalta määrättyjä jakeita ja koskettaa otsalla maata, osoittaa nöyrää alistumista Jumalalle. Spontaanimman rukouksen nimeltä dua voi lausua milloin tahansa, eikä se edellytä kumartamista.

Muslimimiehiä vaaditaan ja musliminaisia kannustetaan rukoilemaan keskipäivän rukoukset perjantaisin moskeijassa (arabiankielisestä sanasta masjid eli ’kumartamispaikka’). Siellä he erikseen miesten ja naisten ryhmissä muodostavat rivejä moskeijan imaamin (arabiankielisestä sanasta amama, joka tarkoittaa ’jonkun edessä’) johdolla ja kuuntelevat lyhyen saarnan. Perjantait eivät kuitenkaan ole aivan sapattia eli lepopäivää vastaavia. Vaikka ”viikonloppu” useimmissa muslimimaissa keskittyy yawm al-jum‘aan (’kokoontumispäivä’) eli perjantaihin, työskentelyä sinä päivänä ei pidetä synnillisenä.

3. Almujen antaminen

Zakat (’se, mikä puhdistaa’) tarkoittaa hyväntekeväisyyslahjoitusten antamista köyhien tukemiseksi sekä moskeijoiden ja muiden islamilaisten hankkeiden hyväksi. Sellaisena yleensä pidetään 2,5 prosenttia muslimin kokonaisvarallisuudesta, joka on yli tietyn vähimmäismäärän. Joissakin muslimimaissa se kerätään valtion viranomaisten toimesta. Muissa maissa se on vapaaehtoinen lahjoitus.

4. Paasto

Joka vuosi koko ramadan-nimisen kuukauden ajan hartaat muslimit pidättyvät ruoasta, juomasta ja sukupuolisuhteista auringonnoususta auringonlaskuun. Tämän kuukauden aikana he tavallisesti myös omistautuvat erityiseen hyväntekeväisyyteen köyhille ja Koraanin lukemiseen.7

5. Pyhiinvaellus

Kuva

Muslimien, jotka ovat terveitä ja joilla on riittävästi varoja, tulee ainakin kerran elämässään matkustaa pyhiinvaellukselle Mekkaan. (Samalla käydään tavallisesti myös Medinassa, islamin toiseksi pyhimmässä kaupungissa, mutta sitä ei vaadita.) Uskollisille muslimeille pyhiinvaellus Mekkaan on syvästi hengellinen ja liikuttava tapahtuma – samaan tapaan kuin yleiskonferenssiin osallistuminen paikan päällä tai meneminen temppeliin ensimmäistä kertaa.

Ajankohtaisia kysymyksiä

Kolme keskeistä kysymystä, jotka islamissa huolestuttavat ei-muslimeja nykyään, ovat uskonnollinen väkivalta, islamilainen laki eli šaria ja naisten kohtelu islamissa.

Jotkut ääriryhmät ovat käyttäneet termiä jihad viittaamaan yksinomaan ”pyhään sotaan”, mutta tämä sana itse asiassa tarkoittaa ’käytännön työtä’ vastakohtana ”pelkälle” rukoilemiselle ja pyhien kirjoitusten tutkimiselle.

Muslimilakimiehet ja -ajattelijat ovat ymmärtäneet jihadin usealla eri tavalla. Esimerkiksi tavallisissa lainopillisissa lähteissä esitetään, että hyväksyttävän sotilaallisen jihadin täytyy olla puolustamista ja että vastapuolta täytyy varoittaa ennalta ja sille tulee antaa mahdollisuus lopettaa provokatiiviset toimet. Nykyään jotkut lakimiehet ja muut muslimiajattelijat väittävät, että jihad voi tarkoittaa mitä tahansa käytännön toimia, joiden tarkoituksena on hyödyttää islamilaista yhteisöä tai parantaa maailmaa yleisemmin. Muhammedin sanotaan tehneen eron ”suuremman jihadin” ja ”pienemmän jihadin” välillä. Jälkimmäinen on hänen sanojensa mukaan sodankäyntiä. Mutta suurempi jihad on kamppailua epäoikeudenmukaisuutta vastaan sekä kamppailua, jonka kohteena on oma sisäinen hangoittelu vanhurskasta elämää vastaan.

Nykypäivän islamistinen terrorismi väittää perustuvansa uskontoon, mutta todennäköisesti se kuvastaa yhteiskunnallisia, poliittisia ja taloudellisia epäkohtia, joilla on sinällään hyvin vähän jos ollenkaan yhteyttä uskontoon.8 Sitä paitsi on tärkeää huomata, että maailman muslimien valtaenemmistö ei ole liittynyt terroristeihin eikä heidän väkivaltaisuuksiinsa.9

Šaria on toinen huolenaihe joillekin ei-muslimeille. Se perustuu Koraaniin ja hadithiin – lyhyisiin selontekoihin siitä, mitä Muhammed ja hänen lähimmät toverinsa sanoivat ja tekivät, mikä antaa mallin muslimikäyttäytymiselle sekä täydentää ja selittää Koraanin kohtia – ja se on muslimien käyttäytymissäännöstö.10 Šaria sisältää sääntöjä, jotka määräävät sekä miesten että naisten pukeutumista (kuten hijabin eli pääliinan käyttöä). Vaikka joissakin muslimimaissa näitä sääntöjä on pakko noudattaa, muissa maissa niiden noudattaminen jää yksilön harkintaan. Šariassa käsitellään esimerkiksi henkilökohtaista hygieniaa sekä rukouksen ajankohtaa ja sisältöä, ja se sisältää avioliittoa, avioeroa ja perimistä koskevia sääntöjä. Niinpä kun muslimit ilmaisevat kyselytutkimuksissa, että he kannattavat šariahallintoa, se saattaa olla poliittinen kannanotto tai sitten ei. He saattavat yksinkertaisesti sanoa, että he haluavat elää aitoa muslimielämää.

Kuva

Kun monet ei-muslimit ajattelevat sitä, kuinka islam kohtelee naisia, he ajattelevat heti moniavioisuutta ja huntuja. Mutta kulttuurinen todellisuus on paljon monimutkaisempi. Monissa Koraanin kohdissa julistetaan, että naiset ovat tasa-arvoisia miesten kanssa, kun taas toisissa kohdissa näyttää siltä, että heidät määrätään alempiarvoisiin tehtäviin. Epäilemättä monissa islamilaisissa maissa on käytäntöjä – usein islamia edeltävään heimokulttuuriin tai muihin aikaisempiin tapoihin perustuvia – jotka tekevät naisista toisarvoisia. Tapa, jolla muslimit näkevät naisten roolin, vaihtelee kuitenkin huomattavasti maasta toiseen ja jopa maan sisällä.

Myöhempien aikojen pyhien näkemykset islamista

Kuinka myöhempien aikojen pyhät voivat erilaisista uskonkäsityksistämme huolimatta alkaa rakentaa suhteita muslimeihin?

Ennen kaikkea meidän tulee tunnustaa muslimien oikeus palvella ”miten, missä tai mitä tahansa” (UK 11). Vuonna 1841 myöhempien aikojen pyhät Nauvoon kaupunginneuvostossa hyväksyivät uskonnonvapautta koskevan säädöksen, joka takasi, että ”katolilaisia, presbyteerejä, metodisteja, baptisteja, myöhempien aikojen pyhiä, kveekareita, episkopaaleja, universalisteja, unitaristeja, muhamettilaisia [muslimeja] ja kaikkia muita uskonnollisia lahkoja ja kirkkokuntia” ”suvaitaan rajoituksetta” ja että ”niillä on yhtäläiset oikeudet”.11

Meidän tulee myös muistaa, että kirkkomme johtajat ovat yleensä olleet huomiota herättävän myönteisiä osoittaessaan arvostusta islamin perustajalle. Esimerkiksi vuonna 1855, aikana jolloin monet kristityt tuomitsivat Muhammedin antikristuksena, vanhimmat George A. Smith (1817–1875) ja Parley P. Pratt (1807–1857) kahdentoista apostolin koorumista pitivät pitkiä saarnoja, joissa he paitsi ilmaisivat vaikuttavaa asiantuntemusta ja oikeaa ymmärrystä islamin historiasta myös ylistivät itse Muhammedia. Vanhin Smith huomautti, että Muhammedin ”oli Jumala epäilemättä tuonut esiin tarkoituksellisesti” saarnaamaan epäjumalien palvontaa vastaan, ja hän ilmaisi myötätuntoa muslimeja kohtaan, joiden on hankala myöhempien aikojen pyhien tavoin ”saada rehellistä historiakuvausta” kirjoitetuksi itsestään. Vanhin Pratt, joka puhui heti hänen jälkeensä, ilmaisi ihailua Muhammedin opetuksia sekä muslimiyhteiskunnan moraalisuutta ja käytäntöjä kohtaan.12

Tuoreemman virallisen lausunnon antoi ensimmäinen presidenttikunta vuonna 1978. Siinä mainitaan nimenomaan, että Muhammed on ”maailman suurten uskonnollisten johtajien” joukossa ja että heidän laillaan hän ”sai osan Jumalan valosta. Jumala antoi moraalisia totuuksia [näille johtajille]”, presidentit Spencer W. Kimball, N. Eldon Tanner ja Marion G. Romney kirjoittivat, ”valaistakseen kokonaisia kansakuntia ja tuodakseen yksilöille korkeamman tason ymmärrystä”.13

Rakentamista yhteiselle pohjalle

Vaikka myöhempien aikojen pyhät ja muslimit ilmiselvästikin ovat eri mieltä tärkeistä asioista – varsinkin Jeesuksen Kristuksen jumalallisuudesta, Hänen tehtävästään Vapahtajana sekä nykyajan profeettojen kutsumisesta – meillä on paljon yhteistä. Me molemmat esimerkiksi uskomme siihen, että olemme moraalisesti vastuullisia Jumalan edessä, että meidän tulee pyrkiä sekä henkilökohtaiseen vanhurskauteen että hyvään ja oikeudenmukaiseen yhteiskuntaan ja että me nousemme kuolleista ja meidät tuodaan Jumalan eteen tuomittaviksi.

Kuva

Sekä muslimit että myöhempien aikojen pyhät uskovat, että vahvat perheet ovat ratkaisevan tärkeitä, että käsky auttaa köyhiä ja avun tarpeessa olevia on jumalallinen ja että me osoitamme oman uskomme opetuslapseuden teoilla. Ei näytä olevan mitään syytä, miksi myöhempien aikojen pyhät ja muslimit eivät voi toimia näin rinnakkain ja jopa tilaisuuden tullen tehdä yhteistyötä yhteiskunnassa, missä me entistä useammin huomaamme olevamme naapureita yhä maallistuneemmassa maailmassa. Yhdessä me voimme osoittaa, että uskontokunta voi olla väkevä hyvää aikaansaava voima eikä pelkästään kiistan ja jopa väkivallan alkulähde, kuten jotkut arvostelijat väittävät.

Koraanissakin esitetään, että meidän tulee elää rauhallisesti yhdessä eroavuuksistamme huolimatta: ”Jos olisi ollut Jumalan tahto, Hän olisi muovaillut teidät kaikki yhdeksi kansaksi, ellei Hän olisi tahtonut koetella teitä erikseen annetuin totuuksin; sentähden rientäkää kilvan toistenne kanssa hyveiden harjoittamiseen. Kaikkien teidän on palattava Jumalan eteen, ja Hän kyllä antaa teille lopullisen selvyyden siitä, mistä olitte erimielisiä.”14

Viitteet

  1. Itse asiassa vuosi 622 jKr. – jolloin tapahtui Hidžra eli Muhammedin muutto Medinaan – on alkukohtana muslimikalenterissa (hidžri), ja Koraaniin kootut ilmestykset on luokiteltu saaduiksi joko Mekassa tai Medinassa.

  2. Vuosisatojen kuluessa nämä kaksi suuntausta ovat kasvaneet erilleen myös muiden, toisarvoisten kysymysten vuoksi.

  3. Merkille pantavaa on se, että vaikka Koraanin käännökset muille kielille sallitaan, niin vain alkuperäistä arabiankielistä pidetään todellisena Koraanina ja pyhänä kirjana.

  4. Ks. Koraani 4:125.

  5. Ks. Koraani 53:36–62; 87:9–19; ks. myös Daniel C. Peterson, ”News from Antiquity”, Ensign, tammikuu 1994, s. 16–21.

  6. Koraani 112:3–5. Koraanitekstien käännös Ahsen Böre.

  7. Juuri tästä syystä Koraanin vakiolaitokset on jaettu 30:een yhtä pitkään osaan.

  8. Ks. esim. Robert A. Pape, Dying to Win: The Strategic Logic of Suicide Terrorism, 2005; Graham E. Fuller, A World without Islam, 2010; Robert A. Pape ja James K. Feldman, Cutting the Fuse: The Explosion of Global Suicide Terrorism and How to Stop It, 2010.

  9. Ks. Charles Kurzman, The Missing Martyrs: Why There Are So Few Muslim Terrorists, 2011; ks. myös John L. Esposito ja Dalia Mogahed, Who Speaks for Islam? What a Billion Muslims Really Think, 2008; James Zogby, Arab Voices: What They Are Saying to Us, and Why It Matters, 2010.

  10. Itse asiassa se on varsin samanlainen kuin rabbiinien laki juutalaisuudessa.

  11. Ks. Ordinance in Relation to Religious Societies, City of Nauvoo, [Illinois] headquarters of The Church of Jesus Christ of Latter-day Saints, 1. maaliskuuta 1841.

  12. Ks. Journal of Discourses, osa 3, s. 28–42.

  13. Ensimmäisen presidenttikunnan lausunto 15. helmikuuta 1978. Tarkistaessaan Richard Bellin teosta Introduction to the Qur’an [Johdanto Koraaniin] (1970) W. Montgomery Watt, arvostettu islamin tutkija ja anglikaanisen kirkon pappi, tarjosi yhtä mahdollista tapaa, jolla uskova kristitty voisi pitää Koraania innoitettuna.

  14. Koraani 5:48; vrt. 2:48.