2017
Kuinka löydän aikaa kirkon toiminnoille, perheillalle sekä henkilökohtaiselle ja perheen yhteiselle pyhien kirjoitusten tutkimiselle, kun koulu ja läksyt vievät niin paljon ajastani?
February 2017


Kysymys ja vastaus

”Kuinka löydän aikaa kirkon toiminnoille, perheillalle sekä pyhien kirjoitusten tutkimiselle, kun kotitehtävät vievät niin paljon aikaa?”

Kuvittele, että söisit joka päivä pelkästään jäätelöä. Kuulostaa aika hienolta – kunnes sinulla alkaa olla vähän huono olo. Mutta voitko olla terve syömällä ainoastaan parsakaalia? Et, sillä hyvä terveys edellyttää tasapainoista ruokavaliota.

Ajattele nyt monia toimintoja elämässämme. Hengellisyytemme, ihmissuhteemme ja opiskelumme ovat kaikki tärkeitä kasvullemme. Mutta kuinka asetat tärkeät asiat oikeaan järjestykseen?

Mieti, mikä on sinulle tärkeintä juuri nyt, ja rukoile, että tietäisit, mihin keskittyä. Vanhin M. Russell Ballard kahdentoista apostolin koorumista kannustaa: ”Kun kirjoitat päivittäistä aikatauluasi, pidä ennen kaikkea mielessäsi ne pyhät liitot, jotka olet tehnyt Herran kanssa.”1 Kaikki järjestyy, kun asetat Herran etusijalle.

Muista, että ”toiset asiat ovat parempia ja toiset parhaita”2. Pyydä Pyhää Henkeä avuksesi, kun ratkaiset sen, mikä on tärkeintä. Saatat lohduttaa itkevää sisarusta ennen kotiläksyjen tekemistä, mutta toimintailtaan meneminen saattaa olla tärkeämpää kuin lähteminen elokuviin ystäviesi kanssa. Voisit myös kiinnittää huomiota häiriötekijöihin elämässäsi. Mitä jos antaisit aikaa pyhille kirjoituksille ennen Facebook-ystäviäsi?

Tärkeintä on muistaa turvata Herraan saadaksesi tarmoa, jotta voit vaeltaa, niin ettet väsy (ks. Jes. 40:31).

Tee se nyt

Jos sanot vain: ”Teen sen sitten kun oikea hetki tulee”, Saatana houkuttelee sinua olemaan koskaan tekemättä sitä. Varaa aikaa tehdä näitä hengellisesti kohottavia toimia, vaikka se tarkoittaisikin muista tehtävistä kieltäytymistä.

Allison R., 20, Utah, USA

Järjestä aikaa asioille, joilla on merkitystä

Ellemme pysty järjestämään aikaa evankeliumille, se tarkoittaa sitä, että meillä on liikaa tekemistä ja meidän pitää vähentää hieman muita asioita. Meidän pitää suunnitella toimintoja, jotka liittyvät evankeliumiin ja velvollisuuksiimme. Sillä tavoin meillä on aikaa evankeliumille ja asioille, joilla on todella merkitystä.

Noah H., 13, Arizona, USA

Tee työtä fiksusti

Kun tulen kotiin koulusta, teen kotitehtäväni, etten jää jälkeen ja että minulla on enemmän aikaa kirkon toiminnoille. Yksi asia, joka myös auttaa, on kun äiti laatii aikataulun, jossa on varattu aikaa jokaiselle asialle, joita teen joka päivä. Sen ansiosta minun on helpompaa osallistua toimintoihin, tehdä läksyt ja lukea pyhiä kirjoituksia.

Rachel O., 13, São Paulo, Brasilia

Laadi aikataulu

Heti kun heräät, voit lukea pyhiä kirjoituksia, vaikka vain muutaman jakeen. Se saattaa tarkoittaa, että sinun on herättävä viisi minuuttia aikaisemmin lukemaan pyhiä kirjoituksia. Sovi perheesi kanssa perheen yhteistä tutkimishetkeä varten aika, jolloin voitte kaikki pitää tauon siitä, mitä olitte tekemässä, ja tutkia yhdessä. Nuorten toiminnoille on jo varattu ajankohta, joten lähde ihmeessä luomaan suhteita seurakuntasi nuoriin.

Elena F., 15, Idaho, USA

Tutki pyhiä kirjoituksia ensin

Minä tutkin pyhiä kirjoituksia ennen kuin teen läksyt. Kun tutkit pyhiä kirjoituksia ennen koulutehtäviä, olet paremmin hereillä ja mieleesi painuu enemmän tietoa. Viikoittaiset toiminnat pitää vain laittaa viikkokalenteriin ensimmäisenä – ja sitten mahduttaa kaikki muu niiden ympärille.

Vanhin Clark, 20, Concepciónin eteläinen lähetyskenttä, Chile 

Suunnittele ajankäyttösi

Minun ei ole ollut helppoa suunnitella ajankäyttöäni opiskelijana. Mutta piirsin aikataulun, johon suunnittelen viikoittaiset toimintani, kuten luennot, aamun hartaushetket huonetoverieni kanssa, henkilökohtainen pyhien kirjoitusten tutkiminen, instituuttiluokat ja muut. Asetan ne myös tärkeysjärjestykseen. Toimintojeni suunnitteleminen on auttanut minua pääsemään eroon vitkastelusta.

Daniel A., 19, Edo, Nigeria

Muista iankaikkiset asiat

Yritän muistaa äitini sanat: meidän tulee antaa etusija iankaikkisille asioille, jotka kestävät ikuisesti (toisin kuin ajalliset asiat, jotka kestävät vain vähän aikaa). Olen oppinut, että kun annan etusijan Jumalalle, kaikki muu asettuu kohdalleen siten kuin sen pitäisi olla. Olen varma, että kun me teemme Jumalan työtä, Jumala auttaa meitä tekemään meidän työmme.

Aseta Herra ensimmäiselle sijalle

Se, että opimme asettamaan asioita tärkeysjärjestykseen, auttaa meitä varaamaan aikaa kaikkeen, mitä meidän pitää tehdä, pääasiassa Herran asioihin. Tärkeysjärjestykseni ensimmäisiä asioita oli osallistua seminaariin joka päivä. Jos osallistuin seminaariin aamulla ja lähdin sitten kouluun, vuorokaudessa tuntui olevan enemmän kuin 24 tuntia. Koulutyö oli helpompaa ja pyhien kirjoitusten lukemisesta yksin ja perheen kanssa tuli ilonaihe. Se, että muistamme asettaa Herran elämässämme ensimmäiseksi, auttaa meitä näkemään kaiken muun uudesta näkökulmasta ja auttaa meitä asettamaan asiat tärkeysjärjestykseen ja saavuttamaan tavoitteemme.

Bianca S., 19, Paysandú, Uruguay

Viitteet

  1. Ks. M. Russell Ballard, ”Tasapainon säilyttäminen elämässä”, Valkeus, heinäkuu 1987, s. 11.

  2. Dallin H. Oaks, ”Hyvä, parempi, paras”, Liahona, marraskuu 2007, s. 105.