2017
Hengen ääni
February 2017


Hengen ääni

Pyhän Hengen kuunteleminen tarkasti auttaa minua ratkaisemaan, olenko kulkemassa oikeaa tietä vai pitääkö minun muuttaa suuntaani.

Kuva
clock

Valokuva iStock/Thinkstock

Kun olin nuori, isälläni oli liike, jossa hän myi ja korjasi kelloja. Perheemme koti sijaitsi liikkeen takaosassa, joten vartuin kellojen äänten keskellä.

Jokaisen päivän lopussa isä otti muutamia seinäkelloja, joiden parissa hän oli sinä päivänä työskennellyt, ja ripusti ne kotimme seinille lähelle makuuhuoneitamme. En ymmärtänyt, miksi hän teki niin ja miksi meidän piti nukkua kaiken tuon melun keskellä. Mutta ajan kuluessa eri kellojen äänestä tuli tuttu osa muutoin hiljaisia öitä.

Muutamia vuosia myöhemmin aloin työskennellä liikkeessä isäni kanssa ja opin häneltä, kuinka rannekelloja korjataan. Yhtenä aamuna hän sanoi jotakin sellaista, mikä avasi mieleni ja auttoi minua ymmärtämään, miksi hän ripusti seinäkelloja makuuhuoneidemme ulkopuolelle eikä pitänyt niitä liikkeessä.

”Voisitko tuoda minulle sen seinäkellon, joka oli makuuhuoneesi luona viime yönä?” hän pyysi. ”Minä kuuntelin sen ääntä yöllä ja tajusin, ettei se toimi kunnolla. Minun pitää katsoa sitä uudelleen.”

Siinä se oli! Yön hiljaisuudessa hän oli kuunnellut kellon ääntä samalla tavoin kuin lääkäri kuuntelee potilaan sydämen ääntä. Korjatessaan erityyppisiä kelloja elämänsä aikana hän oli kouluttanut korvansa päättelemään kellon äänen perusteella, toimiko se täydellisesti vai ei.

Tuon kokemuksen jälkeen minä aloin kiinnittää yöllä huomiota kellojen ääneen aivan kuten isäni. Niin tekemällä opin tunnistamaan, toimiko kello oikein vai tarvitsiko se säätämistä.

Kun tulin vanhemmaksi ja opin ymmärtämään evankeliumin periaatteita, aloin verrata tätä kokemusta siihen myönteiseen vaikutukseen, joka Pyhällä Hengellä voi olla elämässämme. Aloin verrata hengellisen pohdiskelun ja tutkistelun aikoja lapsuuteni öiden hiljaisiin hetkiin ja kellojen ääntä Hengen ääneen, joka varoitti minua, ohjasi minua ja puhui minulle aika ajoin.

Tärkeitä hengellisiä ominaisuuksia

Tämä kokemus auttoi minua ymmärtämään, että ne kokemukset, joita Nefillä oli Pyhän Hengen kuiskauksista, olivat todellisia. Mormonin kirjassa kerrotaan, että Nefi ilmaisi veljelleen Samille ”sen, mitä Herra oli ilmoittanut [hänelle] Pyhän Henkensä kautta” (1. Nefi 2:17, kursivointi lisätty).

Nefille Pyhän Hengen vaikutus oli erittäin tuttua. Hänen elämänsä oli täynnä Isän ja Pojan osoittaman rakkauden tunteita, joita Pyhä Henki hänelle ilmaisi. Kun tarkastelemme Nefin elämää, näemme selviä esimerkkejä Jumalan rakkaudesta, joka ilmeni vastauksina rukouksiin ja hengellisenä johdatuksena. Näitä esimerkkejä ovat

Varhaisina vuosinaan ja todennäköisesti vanhempiensa esimerkin avulla Nefi kehitti herkkyyden Hengen äänelle. Hän vaali tätä kykyä vahvistamalla seuraavia tärkeitä hengellisiä ominaisuuksia:

  • Halu: ”Ja tapahtui, että minä, Nefi, olin – – sangen halukas tuntemaan Jumalan salaisuuksia; niinpä minä huusin Herran puoleen” (1. Nefi 2:16). ”[Minä halusin] tietää sen, mitä isäni oli nähnyt” (1. Nefi 11:1; ks. myös jae 3).

  • Usko: ”Uskoin joka sanan, jonka isäni oli puhunut” (1. Nefi 2:16).

  • Alttius rukoilla: ”Ja minä, Nefi, menin usein vuorelle, ja minä rukoilin usein Herraa; sen vuoksi Herra näytti minulle suuria asioita” (1. Nefi 18:3).

  • Kuuliaisuus: ”Ja tapahtui, että minä, Nefi, sanoin isälleni: Minä menen ja teen sen, mitä Herra on käskenyt, sillä minä tiedän, ettei Herra anna ihmislapsille mitään käskyjä valmistamatta heille keinoa toteuttaa sitä, mitä hän käskee heidän tehdä” (1. Nefi 3:7).

Pyhän Hengen työ

Kuva
Nephi praying

Nefi oli hyvin pätevä puhumaan jumaluuden kolmannesta jäsenestä. Hän oli oppinut kuuntelemaan Hengen ääntä – olipa se sitten tyynissä vesissä tai kuohuvalla merellä. Hänen kokemuksensa johdattivat hänet kirjoittamaan ”Pyhän Hengen työstä”1 (ks. 2. Nefi 31–32). Nefi ja muut profeetat opettavat, että

Pyhä Henki ilmoittaa: ”Kukaan ei voi saada Pyhää Henkeä saamatta ilmoituksia. Pyhä Henki on ilmoituksenantaja.”2 (Ks. 1. Nefi 10:17–19; 2. Nefi 32:5; Moroni 10:5.)

Pyhä Henki innoittaa: Hän antaa meille ajatuksia, tunteita ja sanoja, valaisee ymmärryksemme ja ohjaa ajatuksiamme (ks. 1. Nefi 4:6).

Pyhä Henki todistaa: Hän todistaa Isästä ja Pojasta (ks. 2. Nefi 31:18; 3. Nefi 28:11; Et. 12:41).

Pyhä Henki opettaa: Hän lisää tietoamme (ks. 2. Nefi 32:5).

Pyhä Henki pyhittää: Kasteen jälkeen meidät voidaan pyhittää, kun otamme vastaan Pyhän Hengen (ks. 3. Nefi 27:20).

Pyhä Henki muistuttaa: Hän tuo mieleemme asioita, kun tarvitsemme niitä eniten (ks. Joh. 14:26).

Pyhä Henki lohduttaa: Vaikeuksien ja epätoivon aikoina Pyhä Henki voi kohottaa mielialaamme, antaa meille toivoa (ks. Moroni 8:26), opettaa meille ”rauhaa tuovia valtakunnan asioita” (OL 36:2) ja auttaa meitä tuntemaan ”Jumalan [rauhaa], joka ylittää kaiken ymmärryksen” (Fil. 4:7).3

Pyhän Hengen vaikutus

Mormonin kirjan ensimmäisessä luvussa kerrotaan, että Lehi ”täyttyi Herran Hengellä” (1. Nefi 1:12). Mormonin kirjan viimeisessä luvussa Moroni lupaa meille, että Jumala ”ilmoittaa [Mormonin kirjasta meille] totuuden Pyhän Hengen voimalla” (Moroni 10:4).

Pyhä Henki osallistuu aktiivisesti Jumalan kansan elämään tämän innoitetun pyhän kirjan alusta loppuun asti. Tämä voimallinen vaikutus ulottuu kaikkiin niihin Mormonin kirjan lukijoihin, jotka rukoilevat, osoittavat uskoa ja joilla on vilpitön halu tietää totuus, ja se koskettaa heitä (ks. Moroni 10:4–5).

Kuinka voimme tunnistaa Pyhän Hengen ja käyttää meillä Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon jäsenillä olevaa oikeutta vastaanottaa Pyhän Hengen vaikutus elämäämme? Vanhin Craig C. Christensen seitsemänkymmenen johtokunnasta on opettanut: ”Meillä kaikilla on kokemuksia Pyhästä Hengestä, vaikka emme aina tunnistaisikaan niitä. Kun mieleemme tulee innoitettuja ajatuksia, tiedämme niiden totuudellisuuden sydämeemme tulevien hengellisten tunteiden kautta.”4

Lisätäksemme kykyämme ottaa elämässämme vastaan Pyhän Hengen vaikutusta ja ohjausta meidän pitää Nefin tavoin kehittää halua ottaa vastaan, osoittaa uskoa Herraan Jeesukseen Kristukseen, rukoilla ”aina ja uupumatta” (2. Nefi 32:9) ja pitää käskyt.

Presidentti Thomas S. Monson on pyytänyt, että teemme vielä yhden asian: ”Avatkaa sydämenne, koko sielunne, tuolle erityiselle äänelle, joka todistaa totuudesta. – – Olkaamme aina samalla aaltopituudella, niin että voisimme kuulla tämän lohduttavan, opastavan äänen, joka pitää meidät turvassa.”5

Sain isältäni käytännöllisellä tavalla opetuksen kuuntelemisesta – työskentelemällä kellojen parissa. Nykyään minä arvostan tätä opetusta, jonka hän antoi minulle. Pyhä Henki tuo tämän opetuksen itse asiassa edelleen mieleeni ja sydämeeni ja antaa minulle lupauksen meitä odottavasta hyvästä.

Tämä kokemus on auttanut minua etsimään hiljaisia hetkiä, jolloin voin kuunnella Hengen ääntä. Pyhän Hengen kuunteleminen tarkasti auttaa minua ratkaisemaan, olenko kulkemassa oikeaa tietä vai pitääkö minun muuttaa suuntaani, jotta voin olla samalla aaltopituudella sen kanssa, mitä taivaallinen Isä haluaa.

Viitteet

  1. Ks. Robert D. Hales, ”Pyhä Henki”, Liahona, toukokuu 2016, s. 105.

  2. Kirkon presidenttien opetuksia: Joseph Smith, 2007, s. 137.

  3. Lisää ymmärrystä Pyhän Hengen rooleista saa puheista David A. Bednar, ”Säilyttäkää aina syntienne anteeksianto”, Liahona, toukokuu 2016, s. 59–62; Robert D. Hales, ”Pyhä Henki”, s. 105–107.

  4. Craig C. Christensen, ”Jumalan sanomattoman suuri lahja”, Liahona, marraskuu 2012, s. 14, kursivointi lisätty.

  5. Thomas S. Monson, ”Pitäkää käskyt”, Liahona, marraskuu 2015, s. 84.