Nuorille
Rukoilin rauhaa
Kirjoittaja asuu Arizonassa Yhdysvalloissa.
Vanhemmillani oli usein kokouksia kirkon jälkeen, joten minä vahdin kolmea pikkuveljeäni ja autoin heitä valmistamaan välipalaa – vaikka he olivat usein ärtyisiä ja nälkäisiä. Jos he alkoivat tapella, pystyin yleensä ratkaisemaan pienen ongelman nopeasti. Mutta joskus oli vaikeaa saada aikaan rauhaa tappelun alettua, koska hermostuin itse.
Yhtenä iltapäivänä veljieni oli ollut erityisen vaikeaa tulla toimeen keskenään. Huomasin, että yritykseni rakentaa rauhaa vain pahensivat tilannetta, koska olin itse harmistunut. Niinpä minä vain valmistin välipalan itselleni ja lakkasin puhumasta. Viimein ilmoitin: ”Minä aion pitää rukouksen. Voisitteko olla hetken hiljaa?” Kun he rauhoittuivat, pidin ruokarukouksen. Ennen kuin lopetin rukouksen, lisäsin: ”Ja autathan meitä olemaan rauhantekijöitä.”
Alkuun veljeni eivät tuntuneet kuulleen ja alkoivat taas tapella. Minua ärsytti mutta tiesin, että minun piti olla mahdollisimman rakastava ja rauhallinen, koska olin juuri rukoillut rauhaa. Hetken kuluttua tunsin itseni hyvin rauhalliseksi. Söin sanomatta mitään, ja pojat lakkasivat lopulta tappelemasta. Tajusin, että rauha, jota tunsin, oli vastaus yksinkertaiseen rukoukseen. Olin rukoillut, että olisin rauhantekijä, ja taivaallinen Isäni oli auttanut minua pysymään rauhallisena, vaikka kiusaus huutaa oli ollut suuri. Tiedän, että Hän voi todella antaa meille rauhaa.