Kunnes taasen kohdataan
Elävän profeetan tapaus
Vuonna 1939 ennen toisen maailmansodan puhkeamista eräs Englannin alahuoneen jäsen kutsui veli Brownin esittämään lainmukaisen perustelun väitteelleen, että Joseph Smith oli profeetta. Brigham Youngin yliopistossa 4. lokakuuta 1955 pitämässään puheessa nimeltä ”The Profile of a Prophet” [Profeetan henkilökuva] presidentti Brown kuvaili heidän keskusteluaan (ks. speeches.byu.edu).
Kuvitus James Johnson
Aloitin – –: ”Sanotte siis, että minun uskoni siihen, että Jumala on puhunut ihmiselle tänä aikana, on mielikuvituksellinen ja järjenvastainen?”
”Näin mielestäni on.”
”Uskotteko, että Jumala on koskaan puhunut kenellekään?”
”Kyllä, tietenkin. Kautta Raamatun meillä on todisteita siitä.”
”Puhuiko Hän Aadamille?”
”Kyllä.”
”Entä Henokille, Nooalle, Abrahamille, Moosekselle, Jaakobille, Joosefille ja seuraaville profeetoille?”
”Uskon Hänen puhuneen heille jokaiselle.”
”Uskotteko, että yhteydenpito Jumalan ja ihmisen välillä päättyi, kun Jeesus ilmestyi maan päälle?”
”En, niihin aikoihin tuo yhteydenpito saavutti huippunsa.”
”Uskotteko, hyvä herra, että sen jälkeen kun Jeesus oli noussut kuolleista, eräs lainoppinut, teltantekijänäkin tunnettu Saul Tarsolainen, ollessaan matkalla Damaskokseen, puhui Jeesus Nasaretilaisen kanssa, joka oli ristiinnaulittu ja joka oli noussut kuolleista ja noussut taivaaseen?”
”Uskon.”
”Kenen äänen Saul kuuli?”
”Se oli Jeesuksen Kristuksen ääni, sillä siten Hän esitteli itsensä.”
”Silloin esitän teille kaikessa vakavuudessa, että Raamatun aikoina oli normaali käytäntö, että Jumala puhui ihmiselle.”
”Taidan myöntää sen, mutta käytäntö päättyi pian kristillisen aikakauden ensimmäisen vuosisadan jälkeen.”
”Miksi uskotte sen päättyneen?”
”En osaa sanoa.”
”Oletteko sitä mieltä, ettei Jumala ole puhunut sen koommin?”
”Olen varma siitä, ettei Hän ole.”
”Siihen täytyy olla jokin syy. Voitteko esittää minulle sellaisen?”
”En tiedä sitä.”
”Saanen ehdottaa joitakin mahdollisia syitä: Kenties Jumala ei enää puhu ihmiselle, koska Hän ei pysty. Hän on menettänyt voiman.”
”Se olisi tietenkin jumalanpilkkaa”, tuo mies vastasi.
”No, ellette hyväksy sitä syytä, niin kenties Jumala ei puhu ihmisille, koska Hän ei enää rakasta meitä. Hän ei ole enää kiinnostunut ihmisten asioista.”
”Ei”, mies sanoi, ”Jumala rakastaa kaikkia ihmisiä, eikä Hän katso henkilöön.”
”No, jos Hän kerran pystyisi puhumaan ja jos Hän rakastaa meitä, niin silloin ainoa jäljelle jäävä mahdollinen vastaus on nähdäkseni se, että me emme enää tarvitse Häntä. Olemme ottaneet niin nopeita harppauksia tieteen alalla ja olemme niin pitkälle koulutettuja, ettemme enää tarvitse Jumalaa.”
Silloin mies sanoi – ja hänen äänensä värisi hänen ajatellessaan uhkaavaa sotaa: ”Herra Brown, koskaan maailman historiassa ei ole ollut aikaa, jolloin Jumalan ääntä olisi tarvittu yhtä kipeästi kuin nyt. Kenties te voitte kertoa minulle, miksei Jumala enää puhu.”
Vastaukseni kuului: ”Jumala puhuu edelleen. Jumala on puhunut, mutta ihmiset tarvitsevat uskoa kuullakseen Häntä.”