2015
Brian K. Ashton
Marraskuu 2015


Brian K. Ashton

toinen neuvonantaja pyhäkoulun ylimmässä johtokunnassa

Veli Brian K. Ashton kutsuttiin palvelemaan pyhäkoulun ylimmässä johtokunnassa samaan aikaan kun hän oli lopettelemassa palveluaan lähetysjohtajana Houstonin eteläisellä lähetyskentällä Texasissa Yhdysvalloissa. Kutsumisesta ilmoitettiin kesäkuussa, ja hänet hyväksyttiin tehtävään lokakuun 2015 yleiskonferenssissa.

Veli Tad R. Callister jatkaa ylijohtajana, ja veli Devin G. Durrantista, joka oli palvellut toisena neuvonantajana huhtikuusta 2014 lähtien, tuli ensimmäinen neuvonantaja.

Paikka johtokunnassa vapautui, kun John S. Tanner nimitettiin palvelemaan Brigham Youngin yliopiston Havaijin kampuksen rehtorina.

Brian Kent Ashton on syntynyt vuonna 1969 Provossa Utahissa Yhdysvalloissa Kent ja Vicki Brown Ashtonin perheeseen. Hän on yhdeksästä lapsesta vanhin. Hän muistaa, että hänen vanhempansa opettivat kotona evankeliumia johdonmukaisesti.

Veli Ashton palveli kokoaikaisessa lähetystyössä Liman eteläisellä lähetyskentällä Perussa. Hänen päätökseensä palvella vaikutti eräs hyvä ystävä, joka tunsi innoitusta sanoa hänelle, että hänen oli tarpeen palvella lähetystyössä. Kun ystävä ilmaisi ajatuksensa, Brian tunsin Hengen vahvistuksen. Lähetystyössä hänellä oli merkittäviä terveyteen liittyviä haasteita samaan aikaan kun hänet kutsuttiin palvelemaan erään suuren lähetysseurakunnan johtajana. Tänä aikana hän rukoili palavasti ja jatkuvasti apua taivaalliselta Isältä. ”Opin turvautumaan Häneen, ja Hän toimi kauttani”, hän kertoo. ”Sillä, että olen oppinut luottamaan Häneen, on ollut ratkaiseva merkitys.”

Lähetystyönsä jälkeen hän opiskeli Brigham Youngin yliopistossa, missä hän tapasi tulevan vaimonsa Melinda Earlin. Ennen kuin he solmivat avioliiton Melinda palveli kuitenkin Malagan lähetyskentällä Espanjassa veli Ashtonin työskennellessä Yhdysvaltain keskilännessä. Melindan lähetystyön jälkeen he solmivat avioliiton St. Georgen temppelissä Utahissa. Heillä on seitsemän lasta.

Veli Ashton on suorittanut liikehallinnon maisterintutkinnon Harvardin yliopistossa, ja sisar Ashton on opiskellut lääketieteen oppilaitoksessa. Veli Ashton on liikeyrittäjä ja pannut alulle useita liikeyrityksiä.

Veli Ashton on palvellut aiemmin piispana, korkean neuvoston jäsenenä, vanhinten koorumin johtajana ja Evankeliumin oppi -luokan opettajana.