2015
Kuinka voimme omaksua konferenssin opetukset elämäämme
Marraskuu 2015


He puhuivat meille

Kuinka voimme omaksua konferenssin opetukset elämäämme

Voisit käyttää seuraavia toimintoja ja kysymyksiä perheen keskustelun tai henkilökohtaisen mietiskelyn lähtökohtana.

Lapsille

  • Sivu 86: Presidentti Thomas S. Monson pyysi meitä olemaan hyviä esimerkkejä seuraamalla Jeesusta Kristusta. Kun seuraamme Häntä, me voimme olla valona maailmalle. Kuinka sinä voit olla esimerkkinä perheellesi ja ystävillesi? Voisit aloittaa asettamalla tavoitteen tehdä yhden asian, jotta olisit enemmän Jeesuksen kaltainen.

  • Sivu 104: Presidentti Henry B. Eyring, ensimmäinen neuvonantaja ensimmäisessä presidenttikunnassa, kertoi siitä, kuinka eräänä sunnuntaina hänen isänsä etsi kirkkoa ollessaan käymässä Australiassa. Etsiessään hän rukoili jokaisessa risteyksessä tietääkseen, mihin suuntaan hänen pitäisi kävellä. Pian hän kuuli laulua ja tiesi, että Pyhä Henki oli auttanut häntä löytämään tien. Mieti tilannetta, jolloin olet tuntenut Pyhän Hengen vaikutusta. Miltä se sinusta tuntui?

  • Sivu 6: Sisar Rosemary M. Wixom, Alkeisyhdistyksen ylijohtaja, kertoi tytöstä nimeltä Amy. Amy rukoili tietääkseen, rakastiko Jumala todella häntä ja oliko Jumala auttamassa häntä. Lue tai kerro omin sanoin tämä kertomus perheelle, ja puhu tilanteesta, jolloin olet tuntenut Jumalan rakkautta. Miltä sinusta tuntuu tietää, että olet Jumalan lapsi? Kuinka voit auttaa muita tietämään, että he ovat Jumalan lapsia?

  • Sivu 121: Vanhin Allen D. Haynie seitsemänkymmenen koorumista kertoi tapauksesta, jolloin hän ja hänen kaksi vanhempaa veljeään kaivoivat ison kuopan, jonka he muuttivat uima-altaaksi. Pojat likaantuivat pahoin leikkiessään siinä. Vanhin Haynien isoäiti ei päästänyt häntä sisälle taloon ennen kuin hänet oli pesty puhtaaksi. Mitä hänen kertomuksensa opettaa Jeesuksen Kristuksen sovituksesta? Miksi on tärkeää olla puhdas Jumalan edessä?

Nuorille

  • Sivu 83: Presidentti Thomas S. Monson sanoi, etteivät Jumalan käskyt ole esteitä vaan pikemminkin ohjeita onneen. ”Hän, joka loi meidät ja joka rakastaa meitä täydellisesti”, hän sanoi, ”tietää täsmälleen, kuinka meidän pitää elää elämäämme, jotta voimme saada suurimman mahdollisen onnen.” Pane presidentti Monsonin sanat koetteelle ja pidä Herran käskyt. Älä ylläty, jos saat jumalallista apua ja varjelusta.

  • Sivu 6: Kun etsimme itsetuntoa katsomalla muita, petymme usein. Sisar Rosemary M. Wixom, Alkeisyhdistyksen ylijohtaja, sanoi: ”Me pystymme saamaan vahvistuksen kelpaamisestamme [Herralta], emmekä tarvitse sitä sivulta eli ympäröivältä maailmalta tai Facebookin tai Instagramin käyttäjiltä.” Kirjoita tällä viikolla päiväkirjaasi jumalallisesta luonteestasi ja siunauksista, joita tämä tieto tuo.

  • Sivu 20: Presidentti Dieter F. Uchtdorf, toinen neuvonantaja ensimmäisessä presidenttikunnassa, sanoi: ”Jos teistä joskus tuntuu siltä, ettei evankeliumi toimi teidän kohdallanne kovinkaan hyvin, kehotan teitä ottamaan askeleen taaksepäin, katsomaan elämäänne korkeammalta tasolta ja yksinkertaistamaan suhtautumistanne opetuslapseuteen. Keskittykää evankeliumin perusoppeihin, -periaatteisiin ja -sovellutuksiin.” Jos tunnet olevasi stressaantunut ja lannistunut, mieti, miten voit yksinkertaistaa elämääsi ja evankeliumin mukaan elämistä.

  • Sivu 65: Vanhin Neil L. Andersen kahdentoista apostolin koorumista kertoi nuorukaisesta, joka oli toivonut voivansa palvella lähetystyössä mutta saikin tietää, että hänen olisi sen sijaan pidettävä huolta sisaruksistaan. Voimallisen uskon ja Herran antamien siunausten avulla nuorukainen pystyi kuitenkin palvelemaan lähetystyössä. Kuinka me voimme olla hänen kaltaisiaan ja kulkea eteenpäin uskossa polullamme olevista esteistä huolimatta?

  • Sivu 33: Vanhin Larry R. Lawrence seitsemänkymmenen koorumista kertoi kotiin palanneesta lähetyssaarnaajasta, jolla oli vaikeuksia monien velvollisuuksiensa kanssa, kunnes hän päätti pyhittää sunnuntain Jumalan palvelemiseen ja evankeliumin tutkimiseen. ”Tämä pieni muutos toi sen rauhan ja tasapainon, jota hän etsi”, vanhin Lawrence sanoi. Mitä sinä voit tehdä pyhittääksesi sunnuntain paremmin Herralle?

Aikuisille

  • Sivu 86: Presidentti Thomas S. Monson muistutti meitä olemaan esimerkki ja valo maailmalle. ”Kun noudatamme Vapahtajan esimerkkiä ja elämme, kuten Hän eli ja kuten Hän opetti”, presidentti Monson sanoi, ”tuo valo palaa sisimmässämme ja valaisee tietä muille.” Mitä voit tehdä ollaksesi kirkkaampana valona, joka ”loistaa yhä synkemmässä maailmassa”?

  • Presidentti Russell M. Nelson, kahdentoista apostolin koorumin presidentti, ja vanhin Jeffrey R. Holland kahdentoista apostolin koorumista puhuivat naisten ja äitiyden tärkeydestä. Vanhin Holland opetti: ”Mikään rakkaus kuolevaisuudessa ei yllä lähemmäksi Jeesuksen Kristuksen puhdasta rakkautta kuin se epäitsekäs rakkaus, jota omistautunut äiti tuntee lastaan kohtaan” (s. 47). Presidentti Nelson opetti, että kääntymyksen kokeneet naiset, jotka pitävät liittonsa, ”yhä selvemmin [poikkeavat] edukseen rappeutuvassa maailmassa” (s. 95). Pohdi rukoillen näitä puheita, ja keskustelkaa siitä, kuinka perheenjäsenet voivat tukea naisia heidän tärkeissä Jumalan antamissa tehtävissään.

  • Useat puhujat käsittelivät vastoinkäymisten tuomaa voimaa. Vanhin Hugo Montoya seitsemänkymmenen koorumista opetti, että meille kaikille tulee koettelemuksia ja kiusauksia, ”mutta kun voitamme ne onnistuneesti, ne suovat meille myös voimaa ja kasvua” (s. 53). Lue hänen puheensa sekä seitsemänkymmenen koorumin jäsenen, vanhin James B. Martinon puhe (s. 58), täysinpalvelleen seitsemänkymmenen koorumin jäsenen, vanhin Koichi Aoyagin puhe (s. 126) ja Neill F. Marriottin, joka on toinen neuvonantaja Nuorten Naisten ylimmässä johtokunnassa, puhe (s. 30). Mieti, miten voit vahvistaa uskoasi Jeesukseen Kristukseen ja kuinka Hän voi auttaa sinua selviytymään vastoinkäymisistä.

  • Sivu 33: Puheessaan vanhin Larry R. Lawrence seitsemänkymmenen koorumista opetti: ”Henki haastaa meitä jatkuvasti tulemaan paremmiksi ja kiipeämään korkeammalle. – – Jos olemme nöyriä ja oppivaisia, Hän ottaa meitä kädestä ja johtaa meidät kotiin.” Kun olet lukenut hänen puheensa, etsi Hengen johdatusta siitä, kuinka voit tulla paremmaksi ja muuttua.

  • Sivu 104: Presidentti Henry B. Eyring ensimmäisestä presidenttikunnasta opetti, että ”se, että Henki on aina kanssamme, tarkoittaa, että meillä on Pyhän Hengen johdatus ja ohjaus päivittäisessä elämässämme”. Mieti, mitä voit tehdä tai lakata tekemästä, että Henki olisi aina kanssasi.