2015
Kolmesta uudesta temppelistä ilmoitettu
Toukokuu 2015


Kolmesta uudesta temppelistä ilmoitettu

Presidentti Thomas S. Monson ilmoitti yleiskonferenssin sunnuntain aamukokouksessa, että Port-au-Princeen Haitiin, Abidjaniin Norsunluurannikolle ja Bangkokiin Thaimaahan on kuhunkin suunniteltu rakennettavaksi temppeli. Kussakin tapauksessa temppeli tulee olemaan ensimmäinen kyseisessä maassa. Temppelien täsmällinen sijaintipaikka ilmoitetaan myöhemmin.

”Mitä suurenmoisia siunauksia onkaan varattuna uskollisille jäsenillemme näillä alueilla ja todellakin kaikkialla, missä temppeleitä on eri puolilla maailmaa”, presidentti Monson sanoi.

Port-au-Princen temppeli Haitissa

Haitissa, joka on noin 10 miljoonan asukkaan valtio, asuu yli 20 000 myöhempien aikojen pyhää. Lähetystyö maassa alkoi virallisesti vuonna 1980. Lähin temppeli on Santo Domingossa Dominikaanisessa tasavallassa. Vaikka temppeli sijaitsee samalla saarella, sinne on melkein päivän matka.

Abidjanin temppeli Norsunluurannikolla

Norsunluurannikolla, jonka asukasluku on noin 20 miljoonaa, asuu yli 27 000 kirkon jäsentä. Lähetystyö maassa alkoi virallisesti vuonna 1988. Lähin temppeli on Accrassa Ghanassa, joka on yli 500 kilometrin päässä.

Bangkokin temppeli Thaimaassa

Thaimaassa, jossa asukkaita on likimäärin 67 miljoonaa, on noin 19 000 myöhempien aikojen pyhää. Kirkko järjestettiin Thaimaassa virallisesti vuonna 1966. Bangkokin temppeli tulee palvelemaan Thaimaassa sekä kaikkialla Kaakkois-Aasiassa asuvia myöhempien aikojen pyhiä. Tällä hetkellä lähin temppeli on Hongkongissa Kiinassa, yli 1 600 kilometrin päässä.

Lisää temppeliuutisia

Seuraavien viiden temppelin avointen ovien tilaisuuksista, kulttuurijuhlasta ja aukeamispäivistä on ilmoitettu vuodelle 2015: Córdoban temppeli Argentiinassa, Paysonin temppeli Utahissa Yhdysvalloissa, Trujillon temppeli Perussa, Indianapolisin temppeli Indianassa Yhdysvalloissa ja Tijuanan temppeli Meksikossa. Lisäksi vuonna 2015 vihitään uudelleen käyttöön uudistettu Méxicon temppeli Meksikossa.

Kuluneiden kahden vuoden aikana kirkko on keskittynyt saamaan valmiiksi aiemmin ilmoitetut temppelit. Juuri ilmoitettujen kolmen uuden temppelin lisäksi toiminnassa on jo 144 temppeliä, 5 on peruskorjattavana, 13 rakenteilla ja 13 aiemmin ilmoitettua temppeliä on eri valmisteluvaiheissa ennen rakennustöiden alkamista.