2015
Mormonin kirja saatavissa 110 kielellä
Toukokuu 2015


Mormonin kirja saatavissa 110 kielellä

Kosraenkielisen Mormonin kirjan äskettäisen julkaisemisen myötä Mormonin kirja on nyt käännetty 110 kielelle. Kosrae on saari Mikronesian liittovaltiossa.

Kosraenkieliset Mormonin kirjat tulevat saataville painettuina heinäkuussa 2015. Digitaaliversiot tulivat lds.org-sivustolle sekä Evankeliumiaiheisen kirjaston ja Mormonin kirjan mobiilisovelluksiin maaliskuussa. Kirkko julkaisee nyt pyhien kirjoitusten digitaaliversiot samaan aikaan kun kirjojen teksti lähetetään painettavaksi. Näin pyhät kirjoitukset, jotka on juuri käännetty, ovat jäsenten käytettävissä paljon aikaisemmin kuin oli ennen mahdollista.

Seuraavien kahden vuoden kuluessa ilmoitetaan useista uusista pyhien kirjoitusten käännöksistä. Yksistään vuonna 2015 julkaistaan kolme uutta Mormonin kirjan käännöstä ja lisäksi viisi kolmoissidoksen (Mormonin kirja, Oppi ja liitot sekä Kallisarvoinen helmi yhdessä laitoksessa) käännöstä. Kyseisiä kieliä puhuville jäsenille ilmoitetaan, kun digitaaliversiot julkaistaan.