2015
Yksi lauma ja yksi paimen
Huhtikuu 2015


Yksi lauma ja yksi paimen

Lammaslaumaa varten tehty aitaus opettaa meille, kuinka Vapahtaja pitää huolta kansastaan.

Muinainen lammastarha

Keppi

Paimen

Kivimuuri

Portti

Lampaat

Linko

Sauva

Mikä se on: Yksinkertainen muurien ympäröimä aitaus.

Tarkoitus: Suojella lammaslaumaa pedoilta ja varkailta, etenkin öisin.

Materiaali ja tekotapa: Tavallisesti tehty kivistä, muurien päällä on usein piikkipensaita. Tiheitä piikkipensaita käytettiin usein silloinkin kun tehtiin aita väliaikaiseen lammastarhaan. Joskus lammastarhana käytettiin luolia, joiden eteen asetettiin pienistä kivistä tai pensaista tehty este.

Mitä me voimme oppia

Lammastarha on:

Paikka, jonne lauma kokoontuu. Me kirkon jäsenet tunnemme ykseyttä, joka johtuu uskostamme ja liitoistamme sekä siitä, että kokoonnumme yhteen myös kirjaimellisesti. Presidentti Henry B. Eyring, ensimmäinen neuvonantaja ensimmäisessä presidenttikunnassa, on opettanut: ”Ykseyden ilo, jonka [taivaallinen Isä] niin suuresti haluaa meille antaa, ei ole yksinäistä. Meidän täytyy etsiä sitä ja tulla kelvollisiksi saamaan sitä muiden kanssa. Ei siis ihme, että Jumala kehottaa meitä kokoontumaan, niin että Hän voi siunata meitä. Hän haluaa meidän kokoontuvan perheisiin. Hän on perustanut luokkia ja seurakuntia ja käskenyt meidän kokoontua yhteen usein. Noissa kokoontumisissa – – me voimme rukoilla ja työskennellä sen ykseyden puolesta, joka tuo meille iloa ja moninkertaistaa voimamme palvella.” (Ks. ”Sydämemme yhteen liittyneinä”, Liahona, marraskuu 2008, s. 69.)

Turvan ja levon paikka. Jeesuksessa Kristuksessa meidän sielumme löytää levon (ks. Matt. 11:29). Hänen kirkkonsa on ”puolustukseksi ja suojaksi” (OL 115:6). Ja kuten presidentti Boyd K. Packer, kahdentoista apostolin koorumin presidentti, on opettanut: ”Me saamme suojaa ja turvaa itsellemme – – kunnioittamalla liittoja, jotka olemme tehneet, ja elämällä niiden aivan tavallisten kuuliaisuuden tekojen mukaan, joita Kristuksen seuraajilta edellytetään” (”Nämä asiat minä tiedän”, Liahona, toukokuu 2013, s. 7).

Paimenen vartioimia. Jeesus Kristus on hyvä paimen, joka pelastaa meidät. Hän kärsi ja kuoli, jotta me voisimme voittaa synnin ja kuoleman ja palata taivaallisen Isämme luokse. Kun tulemme Kristuksen luokse ja noudatamme Hänen käskyjään, Hän siunaa, ohjaa ja varjelee meitä sekä yksilöinä että omana liittokansanaan.