Me puhumme Kristuksesta
Uskon voima
Kirjoittaja asuu Oregonissa Yhdysvalloissa.
Jos taivaallinen Isä päästäisi meidät haasteistamme heti kun vain pyytäisimme sitä, Hän kieltäisi meiltä juuri ne kokemukset, jotka ovat välttämättömiä pelastuksellemme.
Eräänä vuonna korkeakoulussa olin suorittamassa koetta, kun niskaani alkoi särkeä. Kipu ei hellittänyt, vaikka kokeen aiheuttama jännitys oli jo poissa. Kävin lääkäreiden ja terapeuttien luona ja kokeilin erilaisia hoitoja, mutta kipu jatkui yhä. Seuraavan vuoden aikana yrittäessäni selviytyä tuskani kanssa pyrin kovasti myös vahvistamaan uskoani. Käytin paljon aikaa rukoilemiseen, tutkin pyhiä kirjoituksia ja pyysin pappeuden siunauksia. Tunsin, että jos minulla vain olisi tarpeeksi uskoa, minä paranisin.
Jeesus Kristus paransi sairaita, sokeita, rampoja ja spitaalisia – heidän uskonsa mukaan (ks. Matt. 9:29). Tiesin, että Hänellä oli voima parantaa minut, kuten Hän oli parantanut monet muutkin kuolevaisuudessa ollessaan. Päättelin siksi, että vain uskonpuutteeni esti minua paranemasta, joten kaksinkertaistin ponnisteluni. Samalla kun jatkoin käyntejäni fysioterapiassa, rukoilin ja paastosin sekä tutkin pyhiä kirjoituksia ja uskoin. Silti tuskani jatkui.
Pyhissä kirjoituksissa meille opetetaan, että uskon avulla voimme saada aikaan ihmeitä (ks. Matt. 17:20). Silti en päässyt eroon tästä vähäisestä vaivasta. Missä oli voima minun uskossani? Lopulta hyväksyin mielessäni tilanteeni, löysin tapoja selviytyä vaivani kanssa ja tyydyin siihen, että täysi ymmärrys uskosta ja parantumisesta tulisi aikanaan.
Vuosia myöhemmin juttelin ystäväni kanssa, joka oli kärsinyt hirvittävästä pahoinvoinnista. Se oli vienyt hänet sairaalaan useammin kuin kerran hänen ensimmäisen raskautensa aikana. Erin halusi saada toisen lapsen mutta pelkäsi, että hänen täytyisi kestää samanlaisia vaivoja, joita hänellä oli ollut ensimmäisen raskautensa aikana. Hän kertoi minulle, että hän oli paastonnut ja rukoillut ja todella uskoi, ettei taivaallinen Isä vaatisi sitä häneltä toista kertaa.
Kun keskustelimme, mieleeni muistui pyhien kirjoitusten kohta: ”Lakatkaa te huolehtimasta! Tietäkää, että minä olen Jumala.” (Ps. 46:11.) Ajattelin omaa kokemustani, jolloin yritin olla huolehtimatta ahdingossani, ja kehotin Eriniä uskomaan edelleen. Sanoin, ettei hänen uskonsa saisi riippua siitä, kokisiko hän pahoinvointia seuraavan raskautensa yhteydessä vai ei.
Kun edelleen tutkin uskon periaatetta, otin esiin kohdan, jossa Alma puhuu uskosta ja opettaa: ”Jos teillä on uskoa, te toivotte sellaista, mikä ei näy mutta on totta” (Alma 32:21).
Kun pohdin tätä pyhien kirjoitusten kohtaa, huomasin, ettei usko ole sitä, mitä luulin sen olevan. Alma opettaa meille, että usko on tosi periaatteisiin liittyvää toivoa. Se, että meillä on uskoa, ei tarkoita, että uskomme taivaallisen Isän aina antavan meille pyytämämme silloin kun pyydämme sitä. Usko siihen, että Kristus parantaisi niskani tai että Hän soisi Erinille raskausajan ilman pahoinvointia, ei ole tosi periaatteisiin liittyvää uskoa. Meillä voi kuitenkin olla uskoa siihen, että Kristuksella on voima parantaa, että Hän huolehtii meistä, että Hän vahvistaa meitä ja että jos kestämme hyvin, voimme olla kelvollisia iankaikkiseen elämään.
Herra on luvannut: ”Mitä tahansa te uskossa pyydätte, uskoen saavanne sen Kristuksen nimessä, te saatte sen” (En. 15). Uskon, että tämän lupauksen voima on neuvossa uskoa ”Kristuksen nimessä”. Bible Dictionaryn [englanninkielisen Raamatun sanaston] rukousta koskevassa artikkelissa meitä opetetaan: ”Me rukoilemme Kristuksen nimessä silloin kun meidän mielemme on Kristuksen mieli ja meidän toiveemme ovat Kristuksen toiveita – kun Hänen sanansa pysyvät meissä (ks. Joh. 15:7). Sitten me pyydämme sellaista, mitä Jumala voi suoda. Moniin rukouksiin ei saada vastausta, koska niitä ei lausuta lainkaan Kristuksen nimessä; ne eivät mitenkään edusta Hänen mieltään vaan nousevat ihmissydämen itsekkyydestä.”
Kun pyydämme uskossa jotakin Jumalan mielen mukaista, Hän antaa meille, mitä haluamme. Taivaallinen Isä tuntee meidät, rakastaa meitä ja haluaa meidän saavan kaiken, mikä on tarpeen, jotta voimme palata Hänen luokseen. Ja joskus siihen kuuluu koettelemuksia, vaikeuksia ja haasteita (ks. 1. Piet. 1:7). Jos taivaallinen Isä päästäisi meidät haasteistamme heti kun vain pyytäisimme sitä, Hän kieltäisi meiltä juuri ne kokemukset, jotka ovat välttämättömiä pelastuksellemme. Meidän täytyy oppia luottamaan Jumalan meitä varten laatimaan suunnitelmaan ja alistaa tahtomme Hänen tahtoonsa. Kun muokkaamme oman tahtomme Hänen tahtonsa mukaiseksi ja tunnustamme täydellisen riippuvuutemme Hänestä, voimme olla kelvollisia saavuttamaan ”[uskomme] päämäärän, sielujen pelastuksen” (1. Piet. 1:9).