Pienille lapsille
Lauantain uni ja sunnuntain hymyt
Kirjoittaja asuu Utahissa Yhdysvalloissa.
”Mä olen aina onnellinen kirkkoon käydessäin” (”Kirkkoon käydessäin”, Lasten laulukirja, s. 141).
Marasta oli mukavaa saada muut hymyilemään. Hän sai opettajansa koulussa hymyilemään, kun hän viittasi vastatakseen kysymyksiin. Hän sai siskonsa Marcellan hymyilemään, kun hän sanoi siskolleen jotakin mukavaa.
Silloin Marakin hymyili. Tuntui hyvältä auttaa muita ihmisiä olemaan iloisia.
Joka viikko oli kuitenkin yksi hetki, jolloin Mara ei hymyillyt juuri koskaan. Se oli aikainen sunnuntaiaamu. Silloin Mara ja Marcella olivat aina kaikkein väsyneimpiä. Kirkkoon lähtöä edeltävät aamutohinat saivat heidät erityisen ärtyisiksi. Sitten oli vielä pitkä kävelymatka kirkkoon. Matkaa oli lähes kaksi kilometriä! Mara ja Marcella tulivat usein perille myöhässä. He eivät ehtineet Alkeisyhdistyksen alkuosaan.
”Kaipaamme teitä, kun ette ole täällä ajoissa”, sisar Lima sanoi kerran. Hän oli Alkeisyhdistyksen johtaja heidän seurakunnassaan Brasiliassa.
Mara tiesi, että hänen pitäisi tulla kirkkoon ajoissa. Mutta kuinka? Sitten hän sai ajatuksen. Seuraavana lauantai-iltana Mara päätti kokeilla jotakin uutta.
Sen sijaan että olisi päivällisen jälkeen vienyt salaa iltapalaa sänkyyn Mara pesikin hampaansa. Useimpina iltoina äidin täytyi muistuttaa tyttöjä sammuttamaan televisio ja menemään nukkumaan. Sen jälkeenkin he vielä leikkivät ja kuiskuttelivat peiton alla myöhään yöhön. Joskus he olivat hereillä niin kauan että pystyivät tuskin pitämään silmiään auki. Heidän oli pyörittävä sängyssä, etteivät he nukahtaisi.
Sinä iltana Mara pani yöpuvun päälleen ja hyppäsi heti sänkyyn. Äidin ei tarvinnut edes muistuttaa häntä siitä. Mara alkoi katsella Mormonin kirjansa etupuolella olevia kuvia.
”Mitä sinä teet?” Marcella kysyi.
”Koetta”, Mara sanoi. Hänen päänsä oli täynnä onnellisia ajatuksia. Sitä paitsi häntä alkoi jo nukuttaa.
Seuraava asia, jonka Mara huomasi, oli kun aurinko kurkisti ikkunasta. Oli melkein aika valmistautua lähtemään kirkkoon. Mara ei tuntenutkaan itseään väsyneeksi vaan hänellä oli oikein hyvä olo. Hänen päänsä ei tuntunut sumealta. Hänen kehonsa ei tuntunut uupuneelta.
Hän ehti Alkeisyhdistykseen jopa ennen muutamia johtohenkilöitä.
”Kiitos siitä, että olet näin hyvä esimerkki toisille lapsille”, sisar Lima sanoi.
Nyt oli Maran vuoro hymyillä. Hän päätti, että menisi aina lauantaisin nukkumaan varhain. Sillä tavoin hän voisi hymyillä koko sunnuntain ajan.