2014
Kirkon tilintarkastusosaston raportti 2013
Toukokuu 2014


Kirkon tilintarkastusosaston raportti 2013

Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon ensimmäiselle presidenttikunnalle

Hyvät veljet, Opin ja liittojen luvussa 120 olevan ilmoituksen mukaan kirkon varojen käytöstä päättää kymmenystenkäyttöneuvosto – jonka muodostavat ensimmäinen presidenttikunta, kahdentoista apostolin koorumi ja johtava piispakunta. Kirkon tahot käyttävät varoja hyväksyttyjen talousarvioiden, toimintaperiaatteiden ja menettelytapojen mukaisesti.

Kirkon tilintarkastusosastolla, joka koostuu pätevistä ammattilaisista ja on riippumaton kaikista muista kirkon osastoista, on tehtävä toimittaa tilintarkastuksia kohtuullisen varmuuden hankkimiseksi lahjoitusten vastaanottamisesta, varojen käytöstä sekä kirkon omaisuuden turvaamisesta.

Tehtyjen tarkastusten perusteella kirkon tilintarkastusosasto katsoo, että vastaanotettuja lahjoituksia, käytettyjä varoja ja kirkon omaisuutta on vuonna 2013 kaikilta olennaisilta osilta kirjattu ja hallinnoitu hyväksyttyjen kirkon talousarvioiden, toimintaperiaatteiden ja kirjanpitokäytäntöjen mukaisesti. Kirkko noudattaa käytäntöjä, joita opetetaan sen jäsenille, elämällä talousarvion mukaan, välttämällä velkaa ja säästämällä pahan päivän varalle.

Kunnioittavasti

kirkon tilintarkastusosasto

Kevin R. Jergensen

johtaja