2014
Vanhin Lynn G. Robbins
Toukokuu 2014


Vanhin Lynn G. Robbins

seitsemänkymmenen johtokunta

Kuva
Vanhin Lynn G. Robbins

Siitä lähtien kun vanhin Lynn G. Robbins kutsuttiin johtavaksi auktoriteetiksi huhtikuussa 1997, hän on nauttinut ”siitä suloisesta siunauksesta, että saa tutustua pyhiin kaikkialla maailmassa”.

”Matkustinpa minne tahansa, tunnen välittömän siteen ihmisiin”, hän kertoo.

Vanhin Robbins toivoo saavansa edelleen tavata myöhempien aikojen pyhiä eri puolilla maapalloa palvellessaan seitsemänkymmenen johtokunnan jäsenenä.

Lynn Grant Robbins syntyi 27. lokakuuta 1952 Paysonissa Utahissa Yhdysvalloissa Joshua Grant ja Evelyn R. Robbinsin perheeseen. Hän vietti varhaisvuotensa Springvillessä Utahissa, missä hän tapasi Jan Nielsonin, jonka hän on tuntenut lapsuudesta asti. He solmivat avioliiton Mantin temppelissä Utahissa 27. kesäkuuta 1974. Heillä on 7 lasta ja 15 lastenlasta.

Vanhin Robbins on suorittanut kandidaatintutkinnon espanjan kielessä ja valtiotieteissä Utahin osavaltiollisessa yliopistossa sekä kansainvälisen liiketalouden maisterintutkinnon American Graduate School of International Management -nimisessä oppilaitoksessa Glendalessa Arizonassa. Hän oli Franklin Quest -yrityksen perustajajäsen ja vanhempi varapääjohtaja.

Saadessaan kutsun seitsemänkymmenen toiseen koorumiin vanhin Robbins palveli Montevideon lähetyskentän johtajana Uruguayssa. Kolme vuotta myöhemmin hänestä tuli seitsemänkymmenen ensimmäisen koorumin jäsen. Hän on palvellut Etelä-Amerikan eteläisen vyöhykkeen, Keski-Amerikan vyöhykkeen ja Pohjois-Amerikan läntisen vyöhykkeen johtajana. Hän on palvellut myös Pohjois-Amerikan keskisellä vyöhykkeellä.

Tämän palvelemisen yhtenä suurena siunauksena on ollut tilaisuus palata Argentiinaan, jossa hän palveli kokoaikaisena lähetyssaarnaajana. Kun hän oli Argentiinassa nuorena lähetyssaarnaajana, hän palveli Jujuyn alueella, jossa oli yksi lähetysseurakunta. Kun hän vuosia myöhemmin palasi samalle alueelle, hän huomasi, että siellä on kirkon vaarna, jossa on tusinan verran seurakuntia.

”Samaa näkee kaikkialla maailmassa”, hän sanoo. ”Tämä on ihmeiden aikaa.”