Puhtaan veden hanke auttaa miljoonia Afrikassa
Yli kahden vuosikymmenen ajan kirkko on ollut mukana puhtaan veden hankkeissa yli 100 maassa. Yksin Afrikassa nämä hankkeet ovat siunanneet yli neljää miljoonaa ihmistä, kun on rakennettu kaivoja sekä veden varastointi- ja jakelujärjestelmiä sekä puhdistettu vettä.
Yksi tällainen hanke toteutettiin Idugosaarella, joka sijaitsee Mosambikin rannikolla. Suurin osa saaren 15 000 asukkaasta työskentelee perhemaatiloilla, kalastaa ympärillä olevissa Intian valtameren vesissä tai työskentelee haihdutusaltailla, joissa kerätään suolaa merivedestä. Saarella ei ole juoksevaa vettä, sähköä, teitä tai kulkuneuvoja. Saarelle kuljetaan itse tehdyillä veneillä tai veistetyillä kanooteilla.
Vuosisatojen ajan Idugon ainoina juomavesilähteinä ovat olleet käsin kaivetut matalat kaivot. Kaivot tukkiutuvat jatkuvasti lietteestä ja roskista. Niiden vesi on kuraista, ja vettä on vaikea saada. Sadekauden aikana vesi saastuu ja aiheuttaa koleraa, ripulia ja muita tauteja.
Kun kirkon humanitaarisen avun lähetyssaarnaajat kuulivat olosuhteista Idugossa, he menivät tapaamaan yhteisön johtohenkilöitä. Yhdessä he laativat suunnitelman, jonka mukaan kirkon humanitaariset palvelut järjestää tarvikkeet, työvälineet ja ohjeet siihen, kuinka rakennetaan 10 betonilla vuorattua kaivoa, joissa on teräskannet ja joista kukin pystyy tarjoamaan vettä 1 000 hengelle. Lähetyssaarnaajat antaisivat hygienia- ja sanitaatiokoulutusta, ja kyläläiset huolehtisivat kaikesta siitä työstä, jota tarvittaisiin kaivojen rakentamiseen ja ylläpitämiseen.
Mannermaalla sijaitsevasta välietapista kuljetettiin lautoilla saarelle neljä isoa autokuormallista soraa, 300 säkkiä sementtiä, kaksi kuormallista hiekkaa, raudoitusrautoja sekä mittatilauksena valmistettuja teräksisiä betonimuotteja. Tarvikkeet kuljetettiin sitten saaren eri kolkkiin jalkaisin tai käsikärryillä. Useita kirkon jäseniä Quelimanesta Mosambikista majoittui saarelle telttoihin kolmen kuukauden ajaksi auttamaan opettamisessa ja rakentamisessa.
Kaivot suunniteltiin sellaisiksi, että sadevesi ei pääse valumaan niihin, jolloin vältytään kaivon saastumiselta. Joissakin yhteisöissä asukkaat rakensivat puuaitoja ja laatoitettuja polkuja kaivojen ympärille käyttäen laattoja, joita he oppivat itse valmistamaan kirkon lahjoittamista tarvikkeista.
Virallisissa seremonioissa kaivojen omistusoikeus luovutettiin kunkin kylän asukkaille. Useat asukkaat, jotka olivat työskennelleet kaivojen rakentamisessa, ilmaisivat kiitollisuutta siitä, että heidän juuri oppimansa taidot – laattojen valmistaminen, betonin työstäminen ja sen vahvistaminen teräksellä sekä työkalujen käyttäminen – soisivat heille mahdollisuuden löytää lisätöitä. Toiset ilmaisivat kiitollisuutta mahdollisuudesta oppia johtamistaitoja.
Seuraavan sadekauden jälkeen niistä kylistä, joissa on kaivo, ei ole raportoitu yhdestäkään veden välityksellä leviävästä taudista.
Maailman terveysjärjestön (WHO) mukaan eri puolilla maailmaa on yli miljardi ihmistä, joilla ei ole käytössään puhdasta vettä. Kirkon puhtaan veden hankkeen ansiosta tuo lukumäärä pienenee koko ajan. Tässä prosessissa yhteisöjen jäseniä otetaan mukaan hankkeiden suunnitteluun ja toteuttamiseen, tarvittavien laitteiden ja tilojen rakentamiseen sekä saamaan koulutusta ja ylläpitämään valmistuneita laitteistoja.
Eri puolilla Afrikkaa toteutettavien puhtaan veden hankkeiden lisäksi kirkko rahoittaa puhtaan veden hankkeita Aasiassa, Etelä-Amerikassa, Indonesiassa, Intiassa, Itä-Euroopassa, Kaakkois-Aasiassa, Keski-Amerikassa ja Tyynenmeren saarilla sekä muissa paikoissa eri puolilla maailmaa.