2014
Jeesuksen Kristuksen jumalallinen tehtävä: Vapahtaja ja Lunastaja
Huhtikuu 2014


Kotikäyntiopetussanoma

Jeesuksen Kristuksen jumalallinen tehtävä: Vapahtaja ja Lunastaja

Tutki tätä aineistoa rukoillen ja pyri ottamaan selville, mitä sinun tulisi kertoa siitä muille. Kuinka Vapahtajan elämän ja tehtävän ymmärtäminen lisää uskoasi Häneen ja on siunauksena niille, joista huolehdit kotikäyntiopettajana? Lisää tietoa on osoitteessa reliefsociety.lds.org.

Usko, perhe, auttaminen

”Yksi merkittävimmistä Jeesusta Kristusta kuvailevista nimistä on Lunastaja”, on vanhin D. Todd Christofferson kahdentoista apostolin koorumista sanonut. ”Sanalla lunastaa tarkoitetaan lainan tai velan maksamista. Lunastamisella voidaan tarkoittaa myös pelastamista tai vapauttamista maksamalla lunnaat. – – Kumpikin näistä merkityksistä esittää erilaisen puolen suurenmoisesta lunastuksesta, jonka Jeesus Kristus toteutti sovituksellaan. Siihen kuuluu, kuten sanakirjassa sanotaan, ’päästäminen synnistä ja sen rangaistuksista synnintekijän puolesta tehdyn uhrauksen avulla’.”1

Linda K. Burton, Apuyhdistyksen ylijohtaja, on sanonut: ”[Taivaallinen Isä] lähetti ainosyntyisen, täydellisen Poikansa kärsimään meidän syntiemme, murheidemme ja kaiken sen vuoksi, mikä on epäoikeudenmukaista meidän kunkin elämässä.

– – Eräs nainen, joka oli selviytynyt vuosien koettelemuksista ja surusta, sanoi kyynelsilmin: ’Olen oppinut ymmärtämään, että olen kuin vanha 20 dollarin seteli – ryppyinen, repaleinen, nuhruinen, runnottu ja naarmuilla. Mutta – – olen yhä koko 20 dollarin setelin arvoinen.’ Tämä nainen tietää, että hän – – on niin arvokas taivaalliselle Isälleen, että Isä lähetti Poikansa toteuttamaan sovituksen juuri hänen puolestaan. Jokaisen sisaren kirkossa pitäisi tietää se, mitä tämä nainen tietää.”2

Pyhistä kirjoituksista poimittua

2. Nefi 2:6; Hel. 5:11–12; Moos. 1:39

Historiastamme poimittua

Uudessa testamentissa on kertomuksia naisista, jotka osoittivat uskoa Jeesukseen Kristukseen, oppivat Hänen opetuksiaan ja elivät niiden mukaan sekä todistivat Hänen palvelutyöstään, ihmeistään ja majesteettisuudestaan.

Jeesus sanoi naiselle kaivolla:

”’Joka juo minun antamaani vettä, ei enää koskaan ole janoissaan. Siitä vedestä, jota minä annan, tulee hänessä lähde, joka kumpuaa ikuisen elämän vettä.’

Nainen sanoi: ’Herra, anna minulle sitä vettä. Silloin minun ei enää tule jano – –.

Minä tiedän kyllä, että Messias tulee.’ – Messias tarkoittaa Kristusta. – ’Kun hän tulee, hän ilmoittaa meille kaiken.’

Jeesus sanoi: ’Minä se olen, minä, joka tässä puhun kanssasi.’ – –

Nainen jätti vesiruukkunsa siihen, meni kaupunkiin ja [todisti Hänestä].” (Ks. Joh. 4:6–30.)

Viitteet

  1. ”Lunastus”, Liahona, toukokuu 2013, s. 109.

  2. ”Onko usko Jeesuksen Kristuksen sovitukseen kirjoitettu sydämeemme?”, Liahona, marraskuu 2012, s. 114.