2013
Perheiltaideoita
Joulukuu 2013


Perheiltaideoita

Tässä numerossa on artikkeleita ja toimintoja, joita voidaan käyttää perheillassa. Seuraavana on kaksi ideaa.

”Autoimme lapsia tunnistamaan Pyhän Hengen vaikutuksen”, s. 10: Luettuanne tämän artikkelin voitte huomioida auditiiviset, visuaaliset ja kinesteettiset oppimistyylit auttaessanne lapsianne oppimaan, kuinka Pyhä Henki puhuu heille. Voitte lukea joulukertomuksen ja esittää sen roolileikkinä. Voitte opetella Vapahtajan syntymästä kertovia kirkon lauluja ja Alkeisyhdistyksen lauluja ja esittää niitä ystäville ja naapureille. Voitte katsoa yhdessä kuvia Vapahtajasta tai laittaa seimiasetelman näkyvälle paikalle kodissanne. Voitte suunnitella perheen palvelutoiminnan. Mitä sitten päätättekin tehdä, auttakaa lapsianne huomaamaan Hengen vaikutus.

”Paremmiksi pyhiksi tuleminen eri uskontokuntien välisen toiminnan kautta”, sivu 26: Voitte tänä joulunaikana etsiä tavan toimia vuorovaikutuksessa toiseen uskontokuntaan kuuluvien kanssa. Voitte yhdessä jonkin toisen kristityn perheen kanssa lukea joulukertomuksen tai palvella yhdessä. Voitte kutsua perheiltaanne perheen, joka ei kuulu mihinkään kristilliseen kirkkoon, ja tutustua toistenne uskonkäsityksiin ja perinteisiin. Voitte sen jälkeen keskustella lastenne kanssa totuuksista, joita he oppivat ystäviltänne.

Omalla kielelläsi

Liahona ja muuta kirkon aineistoa on saatavana monella kielellä osoitteessa languages.lds.org.