2013
Oi kuinka suuri on Jumalamme suunnitelma!
Kesäkuu 2013


Oi kuinka suuri on Jumalamme suunnitelma!

Kun sydämessäni oli hyvin paljon tuskaa ja yksinäisyyttä, tietoni evankeliumista antoi minulle varmuutta kulkea eteenpäin.

Kuva
two young men in white

Kuvitus Cynthia Clark

Vartuin alueella, jossa kirkko ei ollut kovinkaan tunnettu – kaupungissa, jonka nykyinen nimi on Berh, Pohjois-Mongoliassa. Olen kolmesta pojasta keskimmäinen, ja lapsena ja nuorena olimme yhdessä koko ajan. Kun isoveljeni lähti kaupunkiin opiskelemaan, kaipasin häntä kovasti. Kaksi vuotta myöhemmin hän tuli kotiin kesälomaksi. Sinä kesänä perheemme meni kolmeksi kuukaudeksi metsästämään kallioisille vuorille. Se oli yksi elämäni parhaista kesälomista.

Veljeni alkoi kertoa minulle kirkosta, johon hän oli liittynyt ja jonka nimi on Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko. Siihen aikaan en pitänyt kristillisistä kirkoista, joten en kiinnittänyt paljonkaan huomiota siihen, mitä hän kertoi.

Eräänä syyspäivänä palasimme kotiin metsästämästä ja huomasimme, että kaupungista oli tullut vieraita. He olivat kirkosta, josta veljeni oli kertonut. Sinä iltana hän palasi heidän kanssaan kaupunkiin. Myöhemmin kuulimme, miksi hän oli lähtenyt: hän oli saanut lähetystyökutsun. Hän ei ollut edes kertonut meille, että hän oli lähettänyt hakemuksensa! Pian sen jälkeen isoveljeni lähti lähetystyöhön Amerikan yhdysvaltoihin.

Käännyin evankeliumiin

Kun seuraavana vuonna sain lukion päätökseen, menin kaupunkiin opiskelemaan yliopistossa. Kävi ilmi, että perhe, jonka luona asuin, oli kirkon jäseniä. Eräänä sunnuntaiaamuna he kutsuivat minut kanssaan kirkkoon. Koska olin kuullut paljon tästä kirkosta, päätin, että kokeilisin käydä siellä kerran.

Lopulta kävinkin kirkossa monta kertaa. En voinut mitään sille, että joka kerta kun olin siellä, tunsin rauhaa. Ihmiset siellä olivat mukavia, aina kättelemässä minua. Kirkko oli erilainen kuin olin ajatellut. Pian aloin osallistua keskusteluihin lähetyssaarnaajien kanssa. Tapasin lähetyssaarnaajia miltei kahden vuoden ajan.

Tiesin, että halusin mennä kasteelle, mutta kastettani piti siirtää, koska minulla oli hankaluuksia viisauden sanan pitämisessä. Se oli minulle vaikeaa, mutta lopulta olin valmis kasteelle. Minulla oli onni saada kastajakseni isoveljeni, joka oli palannut lähetystyöstään vasta muutamia kuukausia aiemmin. Kun nyt muistelen sitä hetkeä, silmäni täyttyvät toisinaan kyynelistä. Se on ollut elämäni onnellisin hetki.

Kun olin liittynyt kirkkoon, veljeni puhui lähetystyöstä miltei joka päivä. Hän kannusti minua aina menemään lähetystyöhön. Hänen avullaan täytin lähetystyöhakemukseni. En koskaan unohda, miten onnellisia isoveljeni ja minä olimme silloin.

Kuva

Pelottava kokemus

Eräänä iltana veljeni soitti minulle ja pyysi minua tulemaan tapaamaan häntä töiden jälkeen. Hän halusi puhua kanssani joistakin lähetystyöhöni liittyvistä asioista. Sovimme tapaamisesta keskusaukiolla.

Niihin aikoihin Mongoliassa oltiin järjestämässä parlamenttivaaleja. Kun tapasimme keskusaukiolla, paikalliset ihmiset olivat järjestäneet vaaleihin liittyvän mielenosoituksen. Paikalla oli poliisi, mutta mielenosoitus oli käymässä väkivaltaiseksi ja pelottavaksi, ja se oli paisumassa mellakaksi. Eräs iso rakennus ja useita autoja oli sytytetty palamaan, ja ihmiset huusivat. Se oli pelottavaa.

Veljeni ja minä olimme tavanneet toisemme kaukana mielenosoituksesta, mutta hän oli huolissaan. Hän antoi minulle rahaa taksiin ja käski minun mennä suoraan kotiin. Hän sanoi minulle, että tapaisin hänet seuraavana päivänä. Hän aikoi mennä takaisin omalle asunnolleen, joka oli lähellä hänen työpaikkaansa. Taksi tuli, ja sanoimme pikaiset jäähyväiset, ennen kuin ajoin pois.

Sain pian kuulla, että viranomaiset olivat sulkeneet kaikki tiet mellakoinnin takia. Koska en päässyt kotiini, joka sijaitsi kaupungin ulkolaidalla, vietin yön sen sijaan työpaikalla. Kaikkialla oli sotilasajoneuvoja ja aseistautuneita sotilaita. Kahakointi yltyi, ja sinä yönä alueelle julistettiin hätätila. Se kesti neljä päivää.

Kun hätätila päättyi, lankoni tuli hakemaan minua. Pääsimme hänen kotiinsa, jossa kaikki sukulaisemme olivat odottamassa. He kaikki itkivät. Sain kuulla, että isoveljeni oli ammuttu, kun hän oli ollut kävelemässä kotiin.

Sydämeni tuntui aivan pakahtuvan. Veljeni oli kuollut 24-vuotiaana sen mielenosoituksen takia. Veljeni kuoleman jälkeiset päivät ovat olleet elämäni kauheimmat.

Juuri tänä vaikeana aikana sain lähetystyökutsuni. Veljeni oli kokenut kanssani kääntymykseni, kasteeni ja lähetystyöpaperieni valmistelut, mutta nyt minun täytyi avata lähetystyökutsuni yksin. Yllätyksekseni minut kutsuttiin palvelemaan omassa maassani.

Koska olin yksin, polvistuin saman tien ja kiitin taivaallista Isääni rukouksessa. Ja rukoilin veljeni puolesta. Itkin koko rukoukseni ajan. Tänä aikana, kun sydämessäni oli hyvin paljon tuskaa ja yksinäisyyttä, tunsin Hengen todistavan minulle syvällisemmin pelastussuunnitelmasta, ja uskoni vahvistui.

Kuva

Vasemmalta oikealle: Amarsanaa sekä hänen veljensä Doržsuren ja Amarsaihan

Todistus Hänen suunnitelmastaan

Vaikka veljeni ei ollutkaan avaamassa lähetystyökutsuani minun kanssani, tulen aina olemaan hänelle kiitollinen. Olen myös hyvin kiitollinen siitä, että Jumala on antanut meille pelastussuunnitelman Jeesuksen Kristuksen sovituksen kautta. Se on mitä ihmeellisin suunnitelma. Jos noudatamme tätä suunnitelmaa, tunnemme sydämessämme rauhaa.

Pyhissä kirjoituksissa meille sanotaan: ”Oi kuinka suuri on Jumalamme suunnitelma! Sillä – – Jumalan paratiisin on luovutettava vanhurskaiden henget, ja haudan on luovutettava vanhurskaiden ruumiit, ja henki ja ruumis yhdistetään jälleen, ja kaikista ihmisistä tulee katoamattomia ja kuolemattomia, ja he ovat eläviä sieluja.” (2. Nefi 9:13.)

Tiedän, että veljeni elää henkimaailmassa. Tämä tieto antaa minulle sitä luottamusta, jota tarvitsen selviytyäkseni hyvin lähetystyössäni. Tiedän, että hän on kanssani vaikeina aikoina – ja niin on Herrakin.