Lahja mummolle
Kirjoittaja asuu Kaliforniassa Yhdysvalloissa.
Yksinkertainen kiitoskirje merkitsi mummolleni hyvin paljon.
Kuvitus Roger Motzkus
Kun olin pieni, mummo järjesti usein luonaan tapaamisia serkuilleni ja minulle. Meitä oli suunnilleen 14, ja olimme aina innoissamme, kun mummo kutsui meidät syömään, yökylään, pelaamaan pelejä ja viettämään lomaa. Mummola oli paras paikka!
Kaikki, mitä teimme mummon luona, oli hauskaa. Mutta en tullut koskaan ajatelleeksi kaikkea sitä aikaa ja vaivaa, jota jokainen puuha vaati. Ajattelin vain, että sitähän mummot tekevät, ja se oli hauskaa!
Kun olin vuosia nauttinut yhteisistä muistoista serkkujen kanssa mummolassa, perheemme muutti toiselle paikkakunnalle. Myöhemmin mummo tuli viettämään erästä erityistä päivää kanssamme meidän uuteen kotiimme. Perheemme mietti pitkään ja hartaasti, minkä täydellisen lahjan voisimme antaa hänelle. Hänellä on enemmän tavaroita kuin kenelläkään muulla, jonka tunnen. Mitä voisimme antaa mummolle, jolla on kaikkea?
Pyysin isältä ideoita, ja hän sanoi minulle saman, minkä hän sanoo joka vuosi: ”Mitäpä jos kirjoittaisit hänelle oikein mukavan kirjeen.” Minulla ei ollut muutakaan ideaa, ja niinpä varhain seuraavana aamuna ennen kuin kukaan muu heräsi istuuduin keittiön pöydän ääreen, jalat kylmää kivilattiaa vasten, ja kirjoitin mummolle erityisen kirjeen.
Alkuun mietin, mitä voisin kirjoittaa, paitsi: ”Olet tosi ihana. Kiitos kaikesta.” Kun katsoin keittiön ikkunasta näkyviä palmupuita ja taivasta, ajattelin niitä monia asioita, joita mummo oli tehnyt meidän hyväksemme vuosien mittaan. Muistin, etten ollut koskaan kertonut mummolle, kuinka paljon nuo suvun kanssa yhdessä vietetyt hetket merkitsevät minulle.
Kerroin kirjeessäni mummolle, että rakastan häntä, ja kiitin häntä kaikista erityisistä muistoista. Kerroin hänelle, kuinka tärkeitä ne vuosienkin kuluttua yhä ovat minulle. Sitten pujotin kirjeen kuoreen, jonka sidoin punaisella nauhalla, ja palasin taas lämpimään huoneeseeni, jonka lattiaa peitti kokolattiamatto.
Kun tuli aika antaa lahjat mummolle, otin hitaasti esiin kirjeeni. Olin vähän hämmentynyt lahjastani hänelle.
Kun annoin kirjekuoren mummolle, hän näytti yllättyneeltä. Seurasin tarkasti, kun hän huolellisesti repi kirjekuoren päädyn ja veti esiin vaaleanpunaiselle paperille kirjoitetun kirjeen. Kun hän luki sitä, hän alkoi hymyillä ja hänen silmänsä täyttyivät kyynelistä. En ollut koskaan nähnyt mummoni itkevän. Hän nosti hitaasti katseensa ja kääntyi katsomaan minua lämpimillä ruskeilla silmillään. Hän kuiskasi: ”Kiitos, kiitos. En arvannut, että kukaan muistaisi.”
Mummolla, joka oli tehnyt niin paljon luodakseen vahvat perhesuhteet, ei ollut aavistustakaan siitä, että minä muistin ja olin kiitollinen niistä yhteisistä hetkistä. Hän pyyhki silmiään ja sanoi: ”Kimberly, kiitos. Tämä on paras lahja, minkä kukaan olisi koskaan voinut minulle antaa.”
Halasin mummoa ja tunsin hänen pehmeän ihonsa poskeani vasten ja aistin ”mummon tuoksun”, joka oli sekoitus vauvan talkkia ja myskiä. Olin hyvin kiitollinen isäni ideasta kirjoittaa mummolle kirje. En tiennyt, että kiitollisuuden ja rakkauden sanat merkitsisivät mummolle enemmän kuin mitkään pikkuesineet, hajuvedet ja hedelmäkakut, joita saa rahalla.