Kunnes taasen kohdataan
Saarilla asuvien usko
Äskettäisellä matkalla Yhdysvalloista Marshallinsaarille ja Tongaan minuun teki vaikutuksen tapaamieni ihmisten puhdas usko. Yleensä ottaen minusta tuntui, että heidän uskoaan eivät ole sekoittaneet länsimaisen yhteiskunnan jatkuvasti muuttuvat moraalin ja totuuden määritelmät. Saarilla asuvien usko on syvällistä, kuten Tongan entinen lähetysjohtaja, vanhin John H. Groberg (seitsemänkymmenen koorumin jäsen vuosina 1976–2005), kuvaili. Sen perustana ovat sovitus ja pelastussuunnitelma. Senkaltainen usko lakkaa kyseenalaistamasta sitä, mikä on opittu Hengen kautta.
Elämä Tyynenmeren saarilla sujuu yleensä jollakin tavoin verkkaisemmin kuin mihin olin tottunut. Vaikka saarten asukkailla on autoja ja televisioita, vaikka he voivat katsoa elokuvia ja käyttää internetiä, harrastaa urheilua ja monenlaista muuta toimintaa, niin nämä asiat eivät tunnu yhtä häiritseviltä kuin muissa kulttuureissa, myös Yhdysvalloissa.
Saarten asukkaat kohtaavat tietysti omia haasteita. Kuten minunkin, heidän täytyy löytää keinot hankkia ruokaa ja katto pään päälle samoin kuin huolehtia todistuksensa varjelemisesta. Näin kuitenkin kerta toisensa jälkeen omin silmin niiden uskon, jotka eivät horju haasteiden paineen alla tai anna kiireisyyden tai häiriötekijöiden kääntää huomiotaan toisaalle. Sen sijaan he huomaavat Herran käden vaikutuksen omassa elämässään. Vanhin David S. Baxter seitsemänkymmenen koorumista (ja entinen Tyynenmeren vyöhykkeen johtaja) on selittänyt: ”He uskovat ihmeisiin, he odottavat saavansa niitä ja he saavat niitä.”
Kun palasin kotiin Tyynenmeren kokemukseni jälkeen, pohdiskelin useita kysymyksiä: Miksi jotkut pysyvät lujina uskossaan, kun taas toiset antavat kysymysten tai epäilyksen häiritä ajatuksiaan? Miksi jotkut antavat kerran saamansa todistuksen heiketä tai käydä hauraaksi? Miksi jotkut yllättyvät nähdessään Herran käden omassa elämässään?
Vastaukset piilevät kenties siinä, kuinka päättäväisesti henkilön usko on asetettu Herran alttarille. Niiden saarilla asuvien kohdalla, joita tapasin, tämä päätös ei tunnu olevan sellainen, jonka he tekevät toistuvasti yhä uudelleen. Kun he ovat perustaneet uskonsa Lunastajansa kalliolle, varmalle perustukselle, monet lakkaavat kyselemästä. He kieltäytyvät antamasta todistuksensa horjua. He hyväksyvät sen, minkä tietävät olevan totta, ja antavat epäilystensä haihtua.
Juuri siinä ominaisuudessa haluan tulla täydelliseksi. Kun uskonkäsityksiäni vastaan nousee haasteita, haluan pystyä tekemään samoin kuin Herra kehotti Oliver Cowderya tekemään: ”Muistele yötä, jolloin huusit minun puoleeni sydämessäsi, jotta saisit tietää totuuden näistä asioista. Enkö minä puhunut asiasta rauhaa sinun mieleesi? Minkä suuremman todistuksen voit saada kuin todistuksen Jumalalta?” (OL 6:22–23.) Tämä muistaminen johtaa horjumattomaan uskoon.
Tämänkaltainen usko on puhdasta ja vapaana häiriötekijöistä. Se on omistautunutta ja hyväksyvää. Se vahvistaa: ”Minä tiedän tämän. Minun ei tarvitse enää epäillä sitä.”
Kun osoitamme tämänkaltaista uskoa taivaalliseen Isäämme ja Hänen suunnitelmaansa, Hänen voimansa voi vaikuttaa aktiivisesti meidän elämässämme. Se ei anna periksi uskonkäsityksiimme kohdistuvien hyökkäysten, uupumuksen tai tuntemattoman paineen edessä. Sen ansiosta voimme sanoa: ”Hän elää!” Ja minulle se riittää.
Valokuva Joshua J. Perkey