2013
Kastesiunaus
Kesäkuu 2013


Kastesiunaus

Kirjoittaja asuu Nevadassa Yhdysvalloissa.

Trevoria pelotti aina mennä vedessä pinnan alle. Miten hänet voitaisiin kastaa?

Trevor meni sohvalle istumaan ja nojasi leukaansa käsiinsä. Hänen veljensä olivat leikkimässä isoisän kanssa. Trevor toivoi, että hänelläkin voisi olla hauskaa, mutta hän ei voinut lakata kantamasta huolta kasteelle menemisestään.

Äiti istuutui hänen viereensä ja pörrötti hänen hiuksiaan. ”Mikä hätänä?” äiti kysyi. ”Etkö halua leikkiä?”

Trevor pudisti päätään kulmiaan kurtistaen.

Äiti katsoi häntä hetken ja kietoi sitten käsivartensa hänen ympärilleen. ”Vieläkö sinua pelottaa mennä vedessä pinnan alle?”

Trevor nyökkäsi.

Häntä pelotti aina ajatus siitä, että hän joutuisi vedenpinnan alle. Kun hän oli kolmivuotias, hän oli pudonnut uima-altaaseen. Hän ei pystyisi koskaan unohtamaan, miten häntä pelotti, kun hän vajosi yhä syvemmälle veteen, kunnes joku veti hänet ylös vedestä. Aina siitä lähtien häntä oli pelottanut olla veden lähellä.

”Miksei mikään auta?” Trevor kysyi. ”Olemme rukoilleet ja olemme jopa käyneet katsomassa kasteallasta. Mistään ei ole ollut apua!” Trevor ponkaisi sohvalta ja juoksi huoneeseensa.

Hän paiskasi huoneensa oven kiinni perässään ja heittäytyi vuoteelleen. Pian hän kuuli ovelta hiljaisen koputuksen.

Trevor kääntyi katsomaan, kun isä istuutui hänen viereensä. ”Äiti sanoi, että kasteelle meneminen pelottaa sinua yhä”, isä sanoi.

Trevor nyökkäsi. ”Minä rukoilen koko ajan, mutta pelottava tunne ei vain mene pois.”

Isä mietti hetken. ”Toisinaan kun rukoilemme jotakin, se ei tapahdu aivan heti. Sinua saattaa pelottaa nyt, mutta ehkä sinusta huomenna tuntuu jo paremmalta.”

Trevor pudisti päätään, mutta sitten hän muisti, miten häntä viime vuonna pelotti koulun aloittaminen. Isä oli antanut hänelle siunauksen. Kenties siunaus voisi auttaa häntä myös kasteelle menemisessä. Hän katsoi isää. ”Voisitteko sinä ja isoisä antaa minulle siunauksen?”

Isä nyökkäsi. ”Minusta se on hieno ajatus.”

Vähän myöhemmin Trevor istuutui olohuoneen tuoliin. Isä ja isoisä asettivat kätensä hänen päänsä päälle. Isä siunasi häntä sanoen, että jos hänellä olisi uskoa, taivaallinen Isä voisi auttaa häntä tuntemaan olonsa tyyneksi ja rauhalliseksi.

Kun Trevor seuraavana päivänä istui kastetilaisuudessaan valkoisissa vaatteissaan, häntä yhä pelotti. Hän oli iloinen saatuaan siunauksen, mutta mitä jos häntä edelleen pelottaisi? Miten hänet voitaisiin kastaa?

Kun he olivat kuunnelleet kasteesta kertovan puheen, isä kumartui Trevorin puoleen. ”On aika mennä kastealtaalle”, hän sanoi. Trevor nyökkäsi ja seurasi isää kastealtaan luo. Isä meni veteen ensimmäisenä.

Sitten oli Trevorin vuoro. Hän epäröi, mutta sitten hän muisti saamansa siunauksen. ”Taivaallinen Isä, auta minua saamaan uskoa”, hän rukoili hiljaa mielessään.

Hitaasti Trevor laski toisen jalan veteen. Vesi tuntui mukavan lämpimältä. Trevor otti toisen askeleen.

Askel askeleelta hän tunsi, kuinka hänen huolensa ja pelkonsa haihtuivat. Isä tarttui hänen käsivarteensa ja hymyili. ”Oletko valmis?”

Trevor tunsi olonsa tyyneksi ja rauhalliseksi. Juuri tämän tunteen taivaallinen Isä oli luvannut antaa hänelle. Hän nyökkäsi. ”Olen valmis.”

Isä kohotti oikean käsivartensa ja lausui kasterukouksen. Kun isä painoi Trevorin pinnan alle, Trevoria ei pelottanut yhtään. Hän tunsi vain sitä tyyntä, rauhallista tunnetta, joka jatkuvasti vahvistui.

Trevor nousi vedestä hymyillen. Hän tiesi, että hänen uskonsa oli auttanut häntä voittamaan pelkonsa niin että hänet voitiin kastaa. Hän tiesi, että taivaallinen Isä auttaisi häntä aina kun hän pyrkisi valitsemaan oikein.

Kuvitus Kevin Keele