2013
Meidän sivumme
Helmikuu 2013


Meidän sivumme

Liza P., 7, Venäjä

Minä rakastan Mormonin kirjan kertomuksia Nefistä – etenkin sitä, kun hän lähtee perheensä kanssa erämaahan ja kun hän rakentaa laivan.

Saúl T., 11, Meksiko

Kerran veljeni ja minä matkustettiin meidän tädin kanssa bussilla hänen luokseen viikon lomalle. Isä antoi meille siunauksen ennen lähtöä. Vähän ajan päästä eräs mies, joka myös oli bussissa, halusi jäädä pois. Kun kuljettajan apulainen auttoi miestä matkatavaroiden kanssa, kuulin hiljaisen kuiskauksen: ”Teidän matkatavarat on varastettu.” Kun katsoin ulos, meidän matkatavarat oli tosiaan otettu pois bussista ja piilotettu heinikkoon. Huusin, että ne oli meidän matkatavaroita eikä sen miehen. Tiedän, että se, joka puhui minulle, oli Pyhä Henki, ja olin hyvin kiitollinen.

Vaniala R., 10, Madagaskar

Josheline ja Camila C., iältään viisi- ja kaksivuotiaat, asuvat Boliviassa, ja heistä on hauskaa käydä kirkossa oppimassa taivaallisesta Isästä. He valmistautuvat kirkkoon nopeasti ja auttavat vanhempiaan pitämään kiirettä, että ehtivät sinne ajoissa. He pitävät rukoilemisesta, ja he rakastavat luokkiaan Alkeisyhdistyksessä.

Tomas P., 5, Argentiina

Lähetyssaarnaaja, piirtänyt Emilia A., 11, Suomi

Fidel N., 11, Kongon demokraattinen tasavalta