2010
Löydämme itsemme Lehin unesta
Elokuu 2010


Löydämme itsemme Lehin unesta

Brigham Youngin yliopistossa 16. tammikuuta 2007 pidetystä hartaustilaisuuden puheesta. Koko puheen teksti englanniksi on osoitteessa http://speeches.byu.edu.

Lehin unessa on kaikki, mitä myöhempien aikojen pyhä tarvitsee ymmärtääkseen elämän koetusajan.

Kuva
President Boyd K. Packer

Pyysin kirkon aikakirjaosastoa kertomaan minulle, kuinka paljon meillä kirkossa on college-ikäisiä nuoria. Sieltä vastattiin: ”1 974 001.”

”Hyvä”, minä ajattelin. ”Puhun sille yhdelle.”

Opiskelijaelämäni collegessa alkoi heti toisen maailmansodan päätyttyä. Useimmat miehet luokallamme olivat vapautuneet äskettäin asepalveluksesta. Me olimme yleisesti ottaen kypsempiä kuin collegeopiskelijat nykyään. Olimme kokeneet sodan ja kannoimme mukanamme monia muistoja. Joistakin niistä pidimme kiinni, toiset halusimme mielellämme unohtaa. Olimme vakavampia emmekä antautuneet hauskanpitoon ja peleihin yhtä paljon kuin opiskelijat nykyään. Halusimme päästä eteenpäin elämässämme ja tiesimme, että koulutus oli avain siihen.

Elämämme armeijassa oli keskittynyt kokonaan tuhoamiseen. Siitähän sodassa on kyse. Meitä innoitti isänmaallisuuden jalo hyve. Elämän suuri koetus oli paneutua tuhoamiseen tuhoutumatta itse hengellisesti ja moraalisesti.

Sinäkin elät sota-aikaa, hengellisen sodan aikaa, joka ei koskaan pääty. Sota itsessään hallitsee nyt ihmiskunnan tapahtumia. Sodassa oleva maailmasi on menettänyt viattomuutensa. Mitä tahansa, olipa se kuinka karkeaa tai kelvotonta, pidetään hyväksyttävänä elokuviin tai näytelmiin tai musiikkiin tai keskusteluun. Maailma näyttää kääntyneen ylösalaisin. (Ks. 2. Piet. 2.)

Sovinnaisuutta, arvokkuutta, jaloutta ja auktoriteettien kunnioitusta pilkataan. Säädyllisyys ja siisteys väistyvät piittaamattomuuden ja rähjäisyyden tieltä pukeutumisessa ja ulkoisessa olemuksessa. Rehellisyyden ja nuhteettomuuden säännöistä ja moraalin perusasioista ei enää piitata. Keskustelua terästetään ruokottomuuksilla. Sitä näkee taiteessa ja kirjallisuudessa, näytelmissä ja viihteessä. Sen sijaan että ne olisivat hienostuneita, niistä on tullut törkeitä. (Ks. 1. Tim. 4:1–3; 2. Tim. 3:1–9.)

Sinun on tehtävä melkein päivittäin päätöksiä siitä, noudatatko noita suuntauksia. Sinulla on edessäsi monia koetuksia.

Pidä kiinni rautakaiteesta

Lue kohdasta 1. Nefi 8 Lehin uni. Hän sanoi perheelleen: ”Katso, minä olen uneksinut unen, eli toisin sanoen minä olen nähnyt näyn” (1. Nefi 8:2).

Saatat ajatella, ettei Lehin unella tai näyllä ole mitään erityistä merkitystä sinulle, mutta sillä on. Sinä olet itse siinä; me olemme kaikki siinä.

Nefi sanoi, että ”kaikkia kirjoituksia [voi soveltaa] meihin, jotta ne olisivat meille hyödyksi ja opiksi” (1. Nefi 19:23).

Lehin unessa tai näyssä rautakaiteesta on kaikki, mitä myöhempien aikojen pyhä tarvitsee ymmärtääkseen elämän suuren koetuksen.

Lehi näki

Lue uni tai näky huolella, ja lue se sitten uudelleen.

Jos pidät kiinni kaiteesta, voit tunnustella tietäsi eteenpäin Pyhän Hengen lahjan avulla, jonka sait silloin kun sinut konfirmoitiin kirkon jäseneksi. Pyhä Henki lohduttaa sinua. Voit tuntea enkeleiden vaikutuksen kuten Nefi ja tunnustella tietäsi elämän halki.

Mormonin kirja on ollut minun rautakaiteeni.

Lehi näki suurten ihmisjoukkojen ponnistelevan eteenpäin puuta kohti (ks. 1. Nefi 8:21).

Suuri ja avara rakennus ”oli täynnä ihmisiä, sekä vanhoja että nuoria, sekä miehiä että naisia; ja heidän pukeutumistapansa oli tavattoman hieno; ja he pilkkasivat ja osoittelivat sormellaan niitä, jotka olivat tulleet puulle ja olivat nauttimassa hedelmää” (1. Nefi 8:27).

Kahdella sanalla tässä unessa tai näyssä pitäisi olla erityinen merkitys nuorille myöhempien aikojen pyhille. Ne sanat ovat maistettuaan hedelmää. Vasta sen jälkeen kun ihmiset olivat löytäneet puun, he alkoivat hävetä, ja maailman pilkan tähden he lankesivat pois.

”Ja maistettuaan hedelmää he olivat häpeissään niiden tähden, jotka ivasivat heitä; ja he lankesivat kielletyille poluille ja joutuivat hukkaan. – –

Ja suuri oli se väkijoukko, joka meni siihen outoon rakennukseen. Ja mentyään siihen rakennukseen he osoittelivat ivan sormella minua ja niitä, jotka myös olivat nauttimassa hedelmää.” Se oli se suuri koetus. Sitten Lehi sanoi: ”Mutta me emme piitanneet heistä.” (1. Nefi 8:28, 33.) Ja se oli vastaus.

Lehin poika Nefi kirjoitti:

”Minä, Nefi, olin myös halukas näkemään ja kuulemaan ja tietämään näistä asioista Pyhän Hengen voimalla, joka on Jumalan lahja kaikille niille, jotka etsivät häntä uutterasti – –.

Sillä se, joka etsii uutterasti, löytää; ja Jumalan salaisuudet paljastetaan hänelle Pyhän Hengen voimalla, niin näinä aikoina kuin muinaisinakin aikoina, ja niin muinaisina aikoina kuin tulevinakin aikoina; sen vuoksi Herran kulku on yhtä iankaikkista kiertokulkua.” (1. Nefi 10:17, 19.)

Kaikki Lehin unen vertauskuvat selitettiin hänen pojalleen Nefille, ja Nefi kirjoitti niistä.

Kun sinut kastettiin ja konfirmoitiin, sinäkin tartuit rautakaiteeseen. Mutta et ole koskaan turvassa. Vasta nautittuasi tuota hedelmää tulee koetuksesi.

Ajattelen silloin tällöin yhtä luokkatovereistamme – hyvin älykästä, komeaa, uskollista kirkon jäsentä, jolle oli suotu lahjoja ja kykyjä yllin kyllin. Hän teki hyvät naimakaupat ja kohosi nopeasti huomattavaan asemaan. Hän alkoi tehdä kompromisseja miellyttääkseen maailmaa ja ihmisiä ympärillään. He imartelivat häntä ja saivat hänet kulkemaan teitään, jotka olivat maailman teitä.

Joskus kyse on niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin siitä, miltä näyttää tai miten pukeutuu, kuten nuori nainen, joka tupeeraa hiuksiaan loputtomasti antaakseen sen vaikutelman, ettei niitä ole kammattu, tai nuori mies, joka pukeutuu lököttäviin vaatteisiin, koska haluaa olla muodinmukainen.

Joissakin pienissä asioissa luokkatoverini ote rautakaiteesta hölleni hieman. Hänen vaimonsa piti toisella kädellä kiinni kaiteesta ja toisella hänestä. Viimein mies liukui vaimonsa otteesta ja päästi irti kaiteesta. Aivan kuten Lehin unessa tai näyssä ennustettiin, hän lankesi kielletyille poluille ja joutui hukkaan.

Suurelta osin television ansiosta – sen sijaan että vilkaisisimme tuon avaran rakennuksen sisään – me itse asiassa elämme sen sisällä. Se on sinun kohtalosi tämän sukupolven edustajana. Sinä asut siinä suuressa ja avarassa rakennuksessa.

Kuka kirjoitti tämän uskomattoman näyn? Raamatussa ei ole mitään sen kaltaista. Sepittikö sen Joseph Smith? Kirjoittiko hän Mormonin kirjan? Sitä on vaikeampi uskoa kuin kertomusta enkeleistä ja kultalevyistä. Joseph Smith oli vain 24-vuotias, kun Mormonin kirja julkaistiin.

Olet turvassa, jos olet ulkonäöltäsi ja pukeutumiseltasi ja toiminnaltasi sellainen kuin tavallinen myöhempien aikojen pyhä: pukeudut säädyllisesti, käyt kokouksissasi, maksat kymmenykset, nautit sakramentin, pidät pappeuden kunniassa, kunnioitat vanhempiasi, seuraat johtajiasi, luet pyhiä kirjoituksia, tutkit Mormonin kirjaa ja rukoilet – rukoilet alati. Näkymätön voima pitää kiinni kädestäsi, kun sinä pidät kiinni rautakaiteesta.

Ratkaiseeko se kaikki ongelmasi? Ei tietenkään! Se olisi vastoin kuolevaisuuteen tulosi tarkoitusta. Se antaa sinulle kuitenkin lujan perustan, jolle voit rakentaa elämäsi (ks. Hel. 5:12).

Pimeyden sumu peittää sinut toisinaan niin täysin, ettet kykene näkemään tietäsi edes lyhyttä matkaa eteenpäin. Et pysty näkemään selkeästi. Mutta Pyhän Hengen lahjan avulla voit tunnustella tietäsi eteenpäin elämän halki. Tartu rautakaiteeseen äläkä päästä irti. (Ks. 3. Nefi 18:25; OL 9:8.)

Hengellisen sodan aikaa

Me elämme sota-aikaa, sitä hengellisen sodan aikaa, joka ei koskaan pääty. Moroni varoitti meitä siitä, että Gadiantonin alullepanemia salaisia liittoja ”on kaikkien ihmisten keskuudessa – –.

Sen vuoksi, oi te pakanat [ja sana pakanat tässä kohtaa Mormonin kirjaa tarkoittaa meitä tässä sukupolvessamme], on Jumalan viisauden mukaista, että nämä asiat näytetään teille, jotta te siten tekisitte parannuksen synneistänne ettekä sallisi näiden murhaliittojen – – saada teistä ylivaltaa – –.

Sen vuoksi Herra käskee teitä, kun näette näitä asioita tulevan keskuuteenne, että heräätte tiedostamaan kauhean tilanteenne tämän keskuudessanne olevan salaliiton tähden.” (Et. 8:20, 23–24.)

Ateistit ja agnostikot tekevät epäuskosta uskontonsa ja järjestäytyvät tänä aikana ennenkuulumattomin tavoin hyökätäkseen uskoa ja uskonkäsityksiä vastaan. He ovat nykyään järjestäytyneitä, ja he tavoittelevat poliittista valtaa. Kuulette paljon heistä ja heiltä. Suuri osa heidän hyökkäystään on epäsuoraa pilkatessaan uskollisia, pilkatessaan uskontoa.

Seremin, Nehorin ja Korihorin kaltaisia elää keskuudessamme nykyään (ks. MK Jaak. 7:1–21; Alma 1:1–15; 30:6–60). Heidän väitteensä ovat paljolti samanlaisia kuin ne, joita on Mormonin kirjassa.

Sinä, joka olet nuori, tulet näkemään monia asioita, jotka koettelevat rohkeuttasi ja uskoasi. Kaikki pilkka ei tule kirkon ulkopuolelta. Saanen sanoa jälleen: kaikki pilkka ei tule kirkon ulkopuolelta. Varo, ettet lankea pilkkaajien joukkoon.

Herra on luvannut: ”Jos te olette valmiita, te ette pelkää” (OL 38:30).

Jopa Moronilla oli vastassaan sama haaste. Hän sanoi kirjoitustaitonsa heikkoudesta:

”Minä pelkään, että pakanat tulevat pilkkaamaan meidän sanojamme.

[Ja Herra sanoi hänelle:] Mielettömät pilkkaavat, mutta he saavat surra; ja minun armoni riittää sävyisille, niin etteivät he käytä teidän heikkouttanne hyväkseen;

ja jos ihmiset tulevat minun luokseni, minä näytän heille heidän heikkoutensa. Minä annan ihmisille heikkoutta, jotta he olisivat nöyriä, ja minun armoni riittää kaikille ihmisille, jotka nöyrtyvät minun edessäni; sillä jos he nöyrtyvät minun edessäni ja uskovat minuun, niin minä teen sen, mikä on heikkoa, heissä vahvaksi.” (Et. 12:25–27.)

Me riemuitsemme Kristuksessa

Tuohon uneen tai näkyyn on istutettuna kallisarvoinen helmi (ks. Matt. 13:46).

Lehi ja Nefi näkivät

Kaiken tämän he näkivät unessa tai näyssä. Ja se meillä on edessämme nyt.

Niinpä minä puhun erikseen sinulle, yhdelle kahdesta miljoonasta. Aivan kuten menneiden aikojen profeetat ja apostolit, ”me puhumme Kristuksesta, me riemuitsemme Kristuksessa, me saarnaamme Kristuksesta, me profetoimme Kristuksesta – –, jotta lapsemme tietäisivät, mistä lähteestä he voivat odottaa syntiensä anteeksiantoa” (2. Nefi 25:26).

”Enkelit puhuvat Pyhän Hengen voimalla; sen vuoksi he puhuvat Kristuksen sanoja. Ja nyt, minä sanoin teille: Kestitkää itseänne Kristuksen sanoilla, sillä katso, Kristuksen sanat kertovat teille kaiken, mitä teidän tulee tehdä.” (2. Nefi 32:3.)

Ja sitten Nefi lisää:

”Ja nyt, kun minä olen puhunut nämä sanat, jos ette voi ymmärtää niitä, se johtuu siitä, että te ette pyydä ettekä kolkuta; sen vuoksi teitä ei tuoda valoon, vaan teidän täytyy hukkua pimeydessä.

Sillä katso, vielä minä sanon teille, että jos te menette sisälle oikealla tavalla ja saatte Pyhän Hengen, se osoittaa teille kaiken, mitä teidän tulee tehdä.” (2. Nefi 32:4–5.)

Pyhän Hengen kehotukset

Elät kiinnostavan sukupolven aikaa, jolloin elämässäsi on jatkuvasti koetuksia. Opi noudattamaan Pyhän Hengen kehotuksia. Se on oleva sinulle kilpi ja suoja ja opettaja. Älä koskaan häpeä tai nolostu evankeliumin oppien tai tasovaatimusten vuoksi, joita opetamme kirkossa. Sinä tulet aina olemaan hyvin erilainen kuin maailma yleensä ottaen, jos olet uskollinen kirkossa.

Sinulla on se etu, että voit olla vakuuttunut siitä, että voit saada innoitusta kaikkiin päätöksiisi. Sinulla on edessäsi monia päätöksiä – päätöksiä, jotka liittyvät opiskelusta selviytymiseen, elämänkumppanin löytämiseen, työpaikan löytämiseen, perheen perustamiseen, lasten kasvattamiseen maailmassa, joka on kääntynyt ylösalaisin. Lapsesi altistuvat paljon enemmälle kuin me omassa sukupolvessamme.

Matkustaessamme kirkon asioissa huomaamme, että nuoremme ovat vahvempia kuin aikaisemmin. Kun kuulen heidän puhuvan konferensseissa ja sakramenttikokouksissa, kuulen heidän lainaavan pyhiä kirjoituksia ja kuulen heidän suojelevan tasovaatimuksia. En kuule kyynistä pilkkaa, joka on tyypillistä niille, jotka eivät ole uskollisia eivätkä todella kääntyneitä.

Johdamme yli 13 miljoonan jäsenen kirkkoa, joka kasvaa edelleen. Kirkko ei ole maailmasta. Se on nykyään suurelta osin kansainvälinen. Monilla kirkon jäsenillä ei ole mahdollisuutta korkea-asteen koulutukseen, mutta he elävät evankeliumin mukaan. Ja on hienoa ja vaikuttavaa nähdä heitä ja olla heidän keskuudessaan.

Kun ajattelemme sinua, sinä nuori myöhempien aikojen pyhä, ja ajattelemme Mormonin kirjaa ja ajattelemme unta tai näkyä, jonka Lehi sai, me näemme, että siinä on profetioita, joita voidaan soveltaa erityisesti sinun elämääsi. Lue se uudelleen Ensimmäisen Nefin luvusta 8 alkaen ja lue annettuihin neuvoihin asti. Mormonin kirjassa puhutaan elämästä kuoleman jälkeen: mitä tapahtuu hengelle (ks. Alma 40:11–12) ja mitä tapahtuu henkimaailmassa (ks. 2. Nefi 2:29; 9:10–13). Siinä on kaikki, mitä sinun on tarpeen tietää. Lue sitä ja tee se osaksi elämääsi. Silloin maailman arvostelu tai kirkossa olevien pilkkaaminen ei huoleta sinua, aivan kuten se ei huoleta meitäkään (ks. 1. Nefi 8:33). Me vain kuljemme eteenpäin tehden sitä, mitä meidät on kutsuttu tekemään, ja tiedämme, että Herra ohjaa meitä.

Rukoilen Herran siunauksia sinulle työhösi. Rukoilen Herran siunauksia sinulle elämääsi, kun kuljet eteenpäin elämäsi aamusta, jossa nyt olet, elämäsi iltamyöhään, jossa minä nyt olen, että tietäisit, että Jeesuksen Kristuksen evankeliumi on totta. Tulet kohtaamaan elämässäsi monia suuria ja rauhattomia ja vaikeita asioita ja nauttimaan suuresta innoituksesta ja ilosta elämässäsi.

Olet parempi kuin me olimme. Olen vakuuttunut, että vastoin sitä, minkä piti tapahtua, ja vastoin esitettyjä ennustuksia, Herra on säästänyt erityisiä henkiä tulemaan esiin tänä aikana huolehtimaan siitä, että Hänen kirkkoaan ja valtakuntaansa suojellaan ja että ne etenevät maailmassa. Herran palvelijana minä rukoilen Hänen siunauksiaan päällesi ja todistan sinulle, että evankeliumi on totta.

Kuvitus Robin Luch

Greg Olsenin teos Lehin uni, kopiointi kielletty; valokuvakuvitus John Luke

Kuvitus Daniel Lewis