Jotta lapsemme voisivat nähdä Vapahtajan kasvot
Pyhä velvollisuutemme tämän lasten nousevan sukupolven vanhempina ja johtajina on tuoda heidät Vapahtajan luo.
Muutamia vuosia sitten opetin ryhmälle lastenhuonejohtajia, kuinka esitetään lyhyt evankeliumiaiheinen oppiaihe aivan pienille lapsille. Yhdellä johtajista oli sylissään pieni poikansa. Pidin kädessäni kuvaa Vapahtajasta ja näyttääkseni, kuinka puhua pienille lapsille, aloin kertoa Jeesuksesta. Pikkuinen poika liukui pois äitinsä sylistä, tepasteli luokseni, katseli kuvaa tarkkaavaisesti ja kosketti kasvoja. Siinä vaiheessa opetusta esitin kysymyksen: ”Kuka tämä on?” Lapsi vastasi hymyillen: ”Jeesus.”
Lapsi ei oikeastaan ollut kyllin vanha edes sanomaan omaa nimeään, mutta hän tunnisti Vapahtajan kuvan ja tiesi Hänen nimensä. Kun katselin tätä suloista reaktiota, ajattelin Vapahtajan sanoja: ”Etsikää alati Herran kasvoja, jotta voittaisitte kärsivällisyydellä omaksenne sielunne, niin saatte iankaikkisen elämän” (OL 101:38).
Mitä Herran kasvojen etsiminen tarkoittaa? Varmasti se tarkoittaa muutakin kuin vain Hänen kuvansa tunnistamista. Kristuksen kutsu etsiä Häntä on kutsu tulla tuntemaan, kuka Hän on, mitä Hän on tehnyt hyväksemme ja mitä Hän on pyytänyt meitä tekemään. Kristuksen luo tuleminen ja lopulta Hänen kasvojensa näkeminen tapahtuu vain, kun lähestymme Häntä uskossamme ja teoissamme. Se tapahtuu elinikäisen pyrkimyksen avulla. Miten me siis etsimme Häntä tässä elämässä, jotta voisimme nähdä Hänen kasvonsa tulevassa?
Kolmannessa Nefin kirjassa on kertomus ihmisistä, jotka todella näkivät Vapahtajan kasvot tässä elämässä. Ja vaikka emme ehkä näe Häntä nyt, voimme kenties oppia heidän kokemuksestaan. Vapahtaja ilmestyi kuolemansa jälkeen näille ihmisille, opetti heitä ja siunasi heitä. Ja sitten ”tapahtui, että hän käski tuoda heidän pienet lapsensa” (3. Nefi 17:11).
Pyhä velvollisuutemme tämän lasten nousevan sukupolven vanhempina ja johtajina on tuoda heidät Vapahtajan luo, jotta he voisivat nähdä Hänen kasvonsa ja myös taivaallisen Isämme kasvot. Kun teemme niin, tuomme sinne itsemmekin.
Taas herää kysymys, kuinka me teemme sen, erityisesti maailmassa, joka on täynnä häiriötekijöitä. Vanhemmat, joista kerrotaan Kolmannessa Nefin kirjassa, rakastivat Herraa. He olivat uskovia. He uskoivat Jeesuksen tekemiin ihmeisiin. He rakastivat lapsiaan. He kokosivat heidät kuuntelemaan Herran sanoja ja noudattivat Hänen käskyään tuoda lapset Hänen luokseen.
Kun lapset oli tuotu, Kristus käski vanhempien polvistua maahan. Sitten Hän teki heidän puolestaan sen, minkä Hän on tehnyt meidän kaikkien puolesta. Hän rukoili Isää heidän puolestaan, ja kun Hän rukoili, kerrotaan, että Hänen rukouksessaan oli niin ”suuria ja ihmeellisiä asioita”, ettei sitä voinut kuvailla sanoin (3. Nefi 17:16). Tulemalla Vapahtajan luokse ja ottamalla vastaan Hänen sovituksensa nämä vanhemmat saivat voimaa tehdä kaiken, mikä oli tarpeen, tuodakseen lapsensa Hänen luokseen.
Toinen niistä asioista, joita Kristus pyysi näitä vanhempia tekemään, on kohdassa 3. Nefi 22:13: ”Herra on opettava kaikkia sinun lapsiasi, ja suuri on sinun lastesi rauha.”
Niinpä saatuaan omat kokemuksensa Vapahtajasta nämä nefiläiset vanhemmat opettivat Hänestä lapsilleen. He opettivat heitä rakastamaan Herraa. He opettivat heille Hänen evankeliumiaan. He opettivat heitä elämään sen mukaan. He opettivat heitä niin hyvin, että maassa vallitsi vanhurskaus ja rauha 200 vuoden ajan (ks. 4. Nefi 1–22).
Pyytäisin teitä nyt katsomaan ympärillenne niitä, joita rakastatte. Tämä on kaikkein tärkeintä – perheemme. Olen varma siitä, että enemmän kuin mitään muuta haluatte tämän perheen olevan omanne ikuisesti. Kertomus Kolmannessa Nefin kirjassa voi auttaa meitä tuomaan lapsemme Hänen luokseen, sillä se antaa meille mallin, jota noudattaa. Ensimmäiseksi meidän täytyy rakastaa Herraa koko sydämestämme ja meidän täytyy rakastaa lapsiamme. Toiseksi meistä täytyy tulla heille kelvollisia esimerkkejä siten, että alituisesti etsimme Herraa ja pyrimme elämään evankeliumin mukaan. Kolmanneksi meidän täytyy opettaa lapsillemme evankeliumia ja opettaa heitä elämään sen opetusten mukaan.
Se, että noudatamme tätä mallia tuoda lapsemme Vapahtajan luokse, on tapahtumasarja. Tarkastelkaamme mallia uudelleen. Ensimmäiseksi meidän täytyy oppia rakastamaan Herraa ja perhettämme. Se vaatii aikaa, kokemusta ja uskoa. Se edellyttää epäitsekästä palvelua. Sitten kun olemme täynnä Herran rakkautta, kykenemme rakastamaan. Hän saattaa itkeä sitä, mitä me teemme, mutta Hän rakastaa meitä ja on aina meitä auttamassa. Sillä tavoin meidän tulee oppia rakastamaan lapsiamme.
Toiseksi meistä täytyy tulla kelvollisia esimerkkejä. Sekin on tapahtumasarja. Jos me haluamme lastemme tulevan Kristuksen luo, jotta he voisivat nähdä Hänen kasvonsa, on tärkeää, että mekin pyrimme näkemään ne. Meidän täytyy tuntea tie, jotta voimme näyttää sen heille. Meidän täytyy saattaa oma elämämme järjestykseen, jotta lapset voivat katsoa meihin ja seurata meitä. Voimme kysyä: ”Mitä lapseni näkevät, kun he katsovat kasvojani? Näkevätkö he Vapahtajan kuvan kasvoissani sen ansiosta, kuinka elän elämääni?”
Muistakaa kuitenkin, ettei yksikään meistä ole täydellinen esimerkki lapsilleen, mutta meistä kaikista voi tulla kelpo vanhempia ja johtajia. Pyrkimyksemme kelvollisuuteen on esimerkki itsessään. Saatamme toisinaan tuntea epäonnistuvamme, mutta voimme jatkaa yrittämistä. Herran kanssa ja Hänen avullaan me voimme saada voimaa olla sellaisia kuin meidän täytyy olla. Me voimme tehdä, mitä meidän täytyy tehdä.
Ja kolmanneksi me tuomme lapsiamme Vapahtajan luokse, kun opetamme heille pyhien kirjoitusten ja profeettojen ilmoittamia evankeliumin totuuksia ja autamme heitä tuntemaan ja tunnistamaan Hengen. Jopa aivan pienet lapset voivat ymmärtää ja kyetä ottamaan vastaan asioita, jotka ovat luonteeltaan iankaikkisia. He rakastavat pyhiä kirjoituksia, ja he rakastavat profeettaa. He haluavat vaistomaisesti olla hyviä. Meidän asiamme on auttaa heitä pitämään tämä yhteys taivaaseen avoinna. Meidän asiamme on suojella heitä vaikutuksilta, jotka vievät Hengen pois. Voimme saada apua ja ohjausta pyhistä kirjoituksista. Sitten voimme opettaa lapsiamme löytämään niistä omat vastauksensa. Voimme opettaa lapsillemme oikeita periaatteita ja auttaa heitä soveltamaan niitä periaatteita elämäänsä. Voimme opastaa heitä kohti Henkeä, jotta he voivat saada oman todistuksensa niistä totuuksista, joita he oppivat. Voimme auttaa heitä löytämään evankeliumin mukaan elämisen ilon. Tämä muodostaa heidän elämäänsä lujan uskon ja kuuliaisuuden perustuksen, joka vahvistaa heitä.
Kaikki tämä ei kuitenkaan käy helposti. Kertomus nefiläisistä osoittaa, että nuo perheet saivat 200 vuoden rauhan. Se vaati kuitenkin varmasti suurta vaivannäköä. Se vaatii paljon kovaa työtä, kärsivällisyyttä ja uskoa, mutta mikään ei ole tärkeämpää tai palkitsevampaa. Ja Herra auttaa meitä, sillä Hän rakastaa näitä lapsia vieläpä enemmän kuin me. Hän rakastaa heitä, ja Hän siunaa heitä.
Muistatte, että Herra siunasi nefiläisiä lapsia yksitellen ja rukoilemalla heidän puolestaan (ks. 3. Nefi 17:14–17, 21). Sitten ”hän puhui väkijoukolle ja sanoi sille: Katsokaa pienokaisianne.
Ja kun he katsoivat nähdäkseen, he loivat katseensa taivaalle, ja he näkivät taivaiden aukenevan, ja he näkivät enkeleitä laskeutuvan taivaasta ikään kuin tulen keskellä; ja he tulivat alas ja ympäröivät nuo pienokaiset, ja he olivat tulen ympäröiminä; ja enkelit palvelivat heitä.” (3. Nefi 17:23–24.)
Kuinka lapsemme voivat tänä päivänä kokea tämänkaltaisia siunauksia? Vanhin M. Russell Ballard on sanonut: ”On selvää, että niille meistä, joille on uskottu kallisarvoisia lapsia, on annettu pyhä, ylevä [taloudenhoitajan] tehtävä, sillä me olemme niitä, joille Jumala on antanut tehtäväksi ympäröidä tämän ajan lapset rakkaudella ja uskon tulella ja ymmärryksellä siitä, keitä he ovat” (”Katsokaa pienokaisianne”, Valkeus, lokakuu 1994, s. 40).
Veljet ja sisaret, me olemme niitä enkeleitä, jotka taivaallinen Isä on lähettänyt tänä päivänä siunaamaan lapsia, ja me voimme auttaa heitä näkemään jonakin päivänä Vapahtajan kasvot, kun opetamme evankeliumin periaatteita ja täytämme kotimme niiden mukaan elämisen ilolla. Yhdessä me voimme tulla tuntemaan Hänet. Voimme tuntea Hänen rakkauttaan ja Hänen siunauksiaan. Ja Hänen kauttaan me voimme palata Isän kasvojen eteen. Teemme tämän, kun olemme halukkaita olemaan kuuliaisia, uskollisia ja uutteria Hänen opetustensa noudattamisessa.
”Totisesti näin sanoo Herra: Tapahtuu, että jokainen sielu, joka hylkää syntinsä ja tulee minun luokseni ja huutaa avuksi minun nimeäni ja tottelee minun ääntäni ja pitää minun käskyni, saa nähdä minun kasvoni ja tietää, että minä olen” (OL 93:1).
Veljet ja sisaret, minä tiedän, että Jumala elää. Jeesus Kristus on Hänen Poikansa, meidän Vapahtajamme ja Lunastajamme. Hän on kutsunut meidät tulemaan luokseen ja käskenyt meitä tuomaan lapsemme, niin että voisimme yhdessä nähdä Hänen kasvonsa ja elää ikuisesti Hänen ja taivaallisen Isämme kanssa. Rukoukseni on, että voisimme kaikki tehdä työtä saadaksemme tämän suurenmoisen siunauksen. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.