2010
Kaikki koituu parhaaksenne
Toukokuu 2010


Kaikki koituu parhaaksenne

Emme ehkä saa tietää tässä elämässä, miksi joudumme kohtaamaan tiettyjä asioita, mutta voimme olla varmoja siitä, että voimme kasvaa sen kokemuksen myötä.

Kuva
Elder James B. Martino

Ollessani nuori odotin joka vuosi innolla kevättä. Kun sää lämpeni, olin valmiina aloittamaan baseballin pelaamisen. Useimpien nuorten poikien tavoin halusin tulla suurenmoiseksi baseballin pelaajaksi. Mieleeni tulee kertomus eräästä hyvin nuoresta pojasta, jolla oli samanlaisia unelmia. Toivoen, että hänestä tulisi seuraava mahtava baseballin pelaaja, hän päätti mennä ulos harjoittelemaan. Hänellä oli pallo toisessa kädessään ja maila toisessa, ja hän heitti pallon ilmaan. Hän toivoi pystyvänsä lyömään pallon niin pitkälle kuin mahdollista ja heilautti mailaansa suuressa kaaressa, mutta pallo putosi maahan edes hipaisematta mailaa. Hän kieltäytyi luovuttamasta ja yritti uudestaan. Kun hän oli heittämäisillään pallon ilmaan, hänen päättäväisyytensä kasvoi, kun hän ajatteli mielessään voimakasta lyöntiä. Valitettavasti tulos oli sama. Pallo lojui maassa. Mutta kuten jokainen kunnon baseballin pelaaja tietää, pelaaja saa lyödä kolme kertaa. Hän keskittyi vielä paremmin, heitti pallon ilmaan ja teki mahtavimman lyönnin, mitä oli ikinä yrittänyt. Kun pallo putosi jälleen maahan, hänen silmänsä alkoivat täyttyä kyynelistä. Sitten, yhtäkkiä, kasvoille ilmestyi loistava hymy ja hän sanoi: ”Mikä syöttäjä!”

Jokainen meistä kohtaa koettelemuksia ja koetuksia, ja kuten tässä yksinkertaisessa esimerkissä, se, kuinka suhtaudumme noihin vaikeuksiin, määrittää menestymisemme ja onnellisuutemme. Jokainen meistä kohtaa vastoinkäymisiä, olimmepa missä tahansa. Meille opetetaan pyhissä kirjoituksissa, että ”on välttämätöntä, että kaikessa on vastakohtaisuutta”1. Jokainen meistä kohtaa vaikeita aikoja, eikä kyse ole siitä, milloin kohtaamme niitä vaan kuinka kohtaamme ne.

Apostoli Paavali esitti mielenkiintoisen opetuksen vain muutama vuosi ennen kuin Roomassa olevat pyhät joutuivat kokemaan kaikkien kristillisten aikojen väkivaltaisimpiin kuuluvia vainoja. Paavali muistutti pyhiä siitä, että ”kaikki koituu niiden parhaaksi, jotka rakastavat Jumalaa”2. Meidän taivaallinen Isämme, joka rakastaa meitä täysin ja täydellisesti, sallii meidän saada kokemuksia, jotka mahdollistavat sen, että meissä kehittyy niitä piirteitä ja ominaisuuksia, joita tarvitsemme tullaksemme yhä enemmän Kristuksen kaltaisiksi. Meille tulee koettelemuksia monessa muodossa, mutta jokainen niistä auttaa meitä tulemaan enemmän Vapahtajan kaltaiseksi, kun opimme tunnistamaan kunkin kokemuksen tuoman hyvän. Kun ymmärrämme tämän opin, saamme suuremman varmuuden Isämme rakkaudesta. Emme ehkä saa tietää tässä elämässä, miksi joudumme kohtaamaan tiettyjä asioita, mutta voimme olla varmoja siitä, että voimme kasvaa sen kokemuksen myötä.

Ymmärrän kyllä, että on paljon helpompaa tarkastella asiaa jälkikäteen, kun koettelemus on ohi, ja huomata, mitä olemme oppineet kokemastamme, mutta haasteena onkin saavuttaa tuo iankaikkinen näkökulma, kun olemme keskellä koetuksiamme. Joillekuille meidän koettelemuksemme eivät ehkä näytä suurilta, mutta jokaiselle meistä, jotka läpikäymme näitä kokemuksia, nuo koettelemukset ovat todellisia ja vaativat meitä nöyrtymään Jumalan edessä ja ottamaan oppia Hänestä.

Tänä pääsiäissunnuntaina muistamme Vapahtajamme elämää. Juuri Häntä haluamme jäljitellä kaikissa teoissamme. Saanen mainita noista Vapahtajan viimeisistä tunneista maan päällä viisi asiaa, joista voimme ottaa oppia ja jotka voivat auttaa meitä kohtaamaan omia koettelemuksiamme.

Ensiksi, Hän ei pyrkinyt tekemään omaa tahtoaan, vaan ainoastaan Isänsä tahdon. Hän pysyi sitoutuneena pyhään tehtäväänsä läpi koettelemuksensakin. Kun Hän heittäytyi kasvoilleen maahan Getsemanen puutarhassa, Hän pyysi: ”Isä, jos tahdot, niin ota tämä malja minulta pois. Mutta älköön toteutuko minun tahtoni, vaan sinun.”3 Joskus joudumme läpikäymään tuskaa ja murhetta, jotta voisimme kehittyä ja valmistautua mahdollisiin tuleviin koettelemuksiin. Kysyn teiltä äideiltä: ”Tekisittekö koskaan mitään sellaista, mikä aiheuttaisi kipua ja toisi kyyneleet lastenne silmiin, vaikka he eivät ole tehneet mitään väärää?” Tietenkin tekisitte! Kun äidit vievät pienet lapsensa lääkäriin rokotettavaksi, melkein jokainen lapsi lähtee lääkärin luota kyynelsilmin. Miksi teette sen? Koska tiedätte, että pieni määrä kipua nyt varjelee heitä mahdolliselta kivulta ja kärsimykseltä tulevaisuudessa. Meidän taivaallinen Isämme tietää kaiken alusta asti. Meidän tulee noudattaa Vapahtajan esimerkkiä ja luottaa Häneen.

Toiseksi, kun kohtaamme koettelemuksia, meidän täytyy oppia olemaan valittamatta tai nurisematta. Nähtyään suurenmoisen näyn Vapahtajan sovitusuhrista Nefi sanoi meille: ”Sen vuoksi he ruoskivat häntä, ja hän sallii sen, ja he lyövät häntä, ja hän sallii sen. Niin, he sylkevät hänen päällensä, ja hän sallii sen ihmislapsia kohtaan tuntemansa rakastavan hyväntahtoisuuden ja pitkämielisyyden tähden.”4 Meidän täytyy aina pyrkiä korjaamaan ongelma ja voittamaan koettelemus, mutta sen sijaan, että kysyisimme ”Miksi minä?” tai ”Mitä minä olen tehnyt ansaitakseni tämän?”, ehkä kysymyksen tulisi kuulua ”Mitä minun tulee tehdä? Mitä minä voin oppia tästä kokemuksesta? Mitä minun pitäisi muuttaa?”

Joitakin vuosia sitten kun vaimoni ja minä palvelimme Venezuelassa, nuorin poikamme jätti oman koulunsa mukavat olot ja tuli kanssamme Venezuelaan. Hän ei valittanut, mutta oli selvää, että hänellä oli vaikeaa lähtiessään tähän maahan, jossa kaikki oli hänelle uutta. Tapahtui kuitenkin jotakin odottamatonta, ja kokemus vaihtui koettelemuksesta valtavaksi siunaukseksi hänen elämässään. Hän saavutti sen muuttamalla omaa asennettaan ja kehittämällä päättäväisyyttä onnistua.

Kolmanneksi, kun kohtaamme haasteitamme, meidän tulee pyytää enemmän apua Jumalalta. Jopa meidän kaikkien Vapahtaja katsoi tarpeelliseksi rukoilla ”yhä kiihkeämmin” ollessaan Getsemanen puutarhassa5. Voimme oppia saamaan suurta uskoa, jos teemme niin. Meidän tulee muistaa, että taivaalliselta Isältämme tulevat vastaukset eivät useinkaan poista meiltä koettelemusta, vaan sen sijaan Hän auttaa meitä vahvistumaan, kun läpikäymme sitä kokemusta. Herra voi ”[keventää] ne kuormat, jotka on pantu teidän harteillenne, niin että te ette voi edes tuntea niitä selässänne”6, kuten Hän teki Alman seuraajien kohdalla. Älkäämme tulko katkeriksi tai luopuko sitoutumisestamme koettelemuksessamme, vaan seuratkaamme Vapahtajan esimerkkiä tulemalla innokkaammiksi, vilpittömämmiksi ja uskollisemmiksi.

Neljänneksi, meidän tulee oppia palvelemaan ja ajattelemaan toisia omien koettelemustemmekin aikoina. Kristus oli malliesimerkki palvelemisesta. Hänen elämänsä oli täynnä esimerkkejä toisten auttamisesta ja palvelemisesta, ja Hänen kaikkein suurin lahjansa oli se, mitä Hän teki puolestamme. Kuten Hän sanoi: ”Sillä katso, minä, Jumala, olen kärsinyt tämän kaikkien puolesta, jottei heidän tarvitse kärsiä, jos he tekevät parannuksen.”7 Meidän tulee tehdä parannus ja sitten seurata Hänen esimerkkiään palvelemisessa. Kun palvelemme toisia, unohdamme omat ongelmamme, ja kun yritämme lievittää toisten tuskaa tai vaivaa, vahvistamme itseämme.

Viime yleiskonferenssissamme rakas profeettamme, presidentti Thomas S. Monson sanoi: ”Uskon Vapahtajan sanovan meille, että ellemme kadota itseämme palvelemalla muita, omalla elämällämme on vain vähän tarkoitusta. Ne, jotka elävät vain itselleen, ennen pitkää näivettyvät ja kuvaannollisesti kadottavat elämänsä, kun taas ne, jotka kadottavat itsensä palvelemalla muita, kasvavat ja kukoistavat – ja itse asiassa pelastavat elämänsä.”8

Viidenneksi, meidän tulee antaa toisille anteeksi eikä pyrkiä syyttämään heitä omasta tilanteestamme. Joskus haluamme sanoa: ”Jos he eivät olisi tehneet sitä, en olisi reagoinut sillä tavalla.” Luonnollisella ihmisellä on taipumus syyttää toisia, jottei itse joutuisi vastuuseen teoistaan. Vapahtaja katsoi niitä, jotka olivat naulanneet Hänet ristiin, ja pyysi taivaallista Isäänsä ”[antamaan] heille anteeksi [sillä] he eivät tiedä, mitä tekevät”9. Emmekö voisi olla anteeksiantavaisempia?

Kun läpikäymme elämän koettelemuksia, säilyttäkäämme iankaikkinen näkökulma, älkäämme valittako, rukoilkaamme yhä enemmän, palvelkaamme toisia ja antakaamme anteeksi toinen toisellemme. Kun teemme niin, ”kaikki koituu niiden parhaaksi, jotka rakastavat Jumalaa”10 – meidän parhaaksemme. Todistan vakavasti ja varmasti, että Isämme rakastaa meitä, ja Hän lähetti Poikansa osoittamaan meille tien ja valmistamaan sen meitä varten. Hän kärsi, Hän kuoli ja Hän nousi kuolleista, että me voisimme elää, ja Hän haluaa, että meillä ”voisi olla ilo”11, myös elämämme koettelemuksissa. Sanon tämän Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.

Viitteet

  1. 2. Nefi 2:11.

  2. Room. 8:28.

  3. Luuk. 22:42.

  4. 1. Nefi 19:9.

  5. Luuk. 22:44.

  6. Moosia 24:14.

  7. OL 19:16.

  8. Thomas S. Monson, ”Mitä minä olen tehnyt jonkun hyväksi tänään?”, Liahona, marraskuu 2009, s. 84.

  9. Luuk. 23:34.

  10. Room. 8:28.

  11. 2. Nefi 2:25.