2007
MAP-lääkärit antavat näön lahjan
Lokakuu 2007


MAP-lääkärit antavat näön lahjan

Blendina Muca kamppaili elämänsä ensi vuodet strabismus-nimisen lääketieteellisen vaivan eli karsastuksen kanssa. Kun häntä oli yritetty turhaan monen vuoden ajan hoitaa hänen kotimaassaan Albaniassa, hän sai apua amerikkalaiselta lääkäriltä, joka oli hänen kotimaassaan humanitaarisella vierailulla.

”Pienestä asti olen ollut kierosilmäinen”, Blendina kertoi. ”Isäni lähetti minut käymään lääkärissä, joka antoi minulle vähän silmätippoja ja silmälasit. – – Ne eivät parantaneet silmiäni – kierosilmäisyys paheni – mutta aina minulla oli toivo siitä, että tilanne paranisi.”

Näkökykynsä rajoituksista huolimatta nuori albaani kykeni ahkeruudellaan valmistumaan vaatturin ammattiin ja menestyi siinä erinomaisesti.

Kun Blendinan sisar liittyi kirkkoon, näkövammaiselle nuorelle naiselle avautui mahdollisuus. Kirkon humanitaariset palvelulähetyssaarnaajat, jotka osallistuivat Blendinan sisaren kastetilaisuuteen, kutsuivat hänet käymään MAP-kirkon rahoittamalla klinikalla, jonka henkilökunnassa on kirkkoon kuuluvia silmälääkäreitä Yhdysvalloista.

Tohtori Rick Olson, joka työskentelee lasten silmälääkärinä Iowan yliopistossa, leikkasi Blendinan silmät. Ennen leikkausta nuori potilas, hänen sisarensa ja ystävänsä pitivät yhteisen rukouksen tohtori Olsonin kanssa.

”Lääkäri pyysi Jumalaa tekemään hänen käsistään kullanarvoiset silmieni korjaamiseksi”, Blendina kertoi, ”ja Hän teki. Tiesin, että Jumala oli saanut aikaan ihmeen.”

Tämä näön lahja – näkökykyä heikentävien ongelmien korjaaminen, laitteiden lahjoittaminen ja johdon tuen antaminen – on tarjolla kehitysmaille kirkon humanitaaristen palvelujen ansiosta.

Tohtori George Pingree, eläkkeellä oleva silmälääkäri Salt Lake Citystä, johtaa maailmanlaajuista näköhanketta ja edustaa yli 200 lääkäriä, jotka osallistuvat ohjelmaan vapaaehtoisesti.

”Maailmassa on yli 40 miljoonaa sokeaa”, tohtori Pingree selitti, ”joista monilla on harmaakaihi, glaukooma tai muu silmäsairaus, joka voidaan korjata.”

”Kirkon johtohenkilöt ja humanitaariset lähetyssaarnaajat määrittelevät erityistarpeita kehitysmaissa”, selitti Dean Walker, suurhankkeiden johtaja kirkon humanitaarisissa palveluissa.

”Anomuksia lähetetään, ja sitten me sovitamme projektin paikallisiin tarpeisiin”, veli Walker lisäsi. ”Kykenemme hoitamaan 10–15 projektia vuodessa – projekteja, joissa terveydenhoidon ammattilaisia neuvotaan menettely- ja toimintatavoissa, jotka johtavat monien ihmisten näkökyvyn paranemiseen.”

Blendina näkee elämän hyvin erilaisena onnistuneen leikkauksensa jälkeen. Hän selitti: ”Toiveenani on nyt mennä yliopistoon ja auttaa avuntarvitsijoita – auttaa ihmisiä samalla tavoin kuin Jumala auttoi minua. Ihmeitä todella tapahtuu.”