2007
Kuinka suuri teidän ilonne onkaan
Lokakuu 2007


Yhteinen tuokio

Kuinka suuri teidän ilonne onkaan

”Näin loistakoon teidänkin valonne ihmisille, jotta he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät Isäänne, joka on taivaissa” (Matt. 5:16).

Oletko huomannut, että kun jaat jotakin, esimerkiksi jonkin herkun tai lelun, sinusta tuntuu hyvältä? Tietenkin olet. Voit jakaa muutakin kuin herkkuja tai leluja, esimerkiksi tietoa. Tiedon jakaminen voi tuoda suurta iloa – ei vain tiedon saajalle, vaan myös antajalle. Parasta tietoa, mitä voi toiselle jakaa eli kertoa, on Jeesuksen Kristuksen evankeliumi.

Yhdeksänvuotias Ashley tunsi evankeliumista kertomisen iloa. Kun Ashley oli saanut haasteen antaa Mormonin kirjan jollekulle, isä vei Ashleyn autolla koulun rehtorin kotiin ja Ashley antoi Mormonin kirjan rehtorille. Lisäksi Ashley antoi rehtorinsa nimen kokoaikaisille lähetyssaarnaajille. Millaista iloa Ashley tunsikaan! (Ks. ”Nine-Year-Old Member Missionary”, Friend, heinäkuu 1997, s. 42–43.)

Tärkeintä, mitä voit jakaa muiden kanssa, on Jeesuksen Kristuksen evankeliumi. Herra kutsui Oliver Cowderyn ja David Whitmerin saarnaamaan evankeliumia. Hän selitti sitä iloa, jota he saisivat kokea:

”Ja jos kävisi niin, että te tekisitte työtä koko elin- aikanne huutaen parannusta tälle kansalle ja johdattaisitte ainoastaan yhden sielun minun luokseni, kuinka suuri teidän ilonne onkaan hänen kanssansa minun Isäni valtakunnassa!

Ja nyt, jos ilonne on suuri yhden sielun kanssa, jonka olette johdattaneet minun luokseni minun Isäni valtakuntaan, kuinka suuri teidän ilonne onkaan, jos johdatatte monta sielua minun luokseni!” (OL 18:15–16.)

Me osoitamme uskomme Jeesukseen Kristukseen, kun kerromme evankeliumista muille. Ja millaista suurta iloa saammekaan kokea, kun autamme muita kuulemaan Jeesuksesta Kristuksesta ja taivaallisen Isämme suunnitelmasta.

Toiminta

Kirjoita nimesi toisen lähetyssaarnaajahahmon alle. Leikkaa hahmo irti ja liimaa se kartongille. Aseta perheillassa lähetyssaarnaajahahmosi kunkin kuvan viereen ja selitä perheellesi, kuinka kussakin tilanteessa näkyvä henkilö toimii lähetyssaarnaajana. Pyydä perhettäsi näyttelemään kuvien tilanteet tai joitakin toisia tilanteita, joita heille tulee mieleen, ja harjoitelkaa evankeliumista kertomista.

Ideoita yhteiseen tuokioon

  1. 1. Valmista useita paperilappuja, joihin olet kirjoittanut tekoja, jotka ovat joko hyvänä tai huonona esimerkkinä. Pyydä muutamia lapsia kutakin nostamaan laatikosta yksi lappu. Lukekaa ne vuoronperään. Anna lasten päättää, näyttääkö kyseisen tilanteen henkilö hyvää vai huonoa esimerkkiä. Kiinnitä laput taululle joko otsikon ”Hyvä esimerkki” tai otsikon ”Huono esimerkki” alle. Esimerkiksi, ”Käytän säädyllisiä vaatteita” menee otsikon ”Hyvä esimerkki” alle, ja ”Kiroilen joskus” menee otsikon ”Huono esimerkki” alle. Auta lapsia etsimään ja lukemaan kohta Matt. 5:16 sekä opettelemaan se ulkoa. Lausu todistuksesi siitä, että Jeesus Kristus näytti hyvää esimerkkiä meille kaikille.

  2. 2. Pyydä lapsia miettimään, milloin he kuulevat muiden todistavan. Selitä, että vaikka todistuskokous on varattu todistusten lausumista varten, me voimme lausua todistuksemme muulloinkin. Etsikää kohta 2. Tim. 1:7–8. Presidentti Gordon B. Hinckley on sanonut: ”Toivon, että jokainen tämän kirkon jäsen laittaisi nuo sanat sellaiseen paikkaan, josta hän voisi nähdä ne joka aamu aloittaessaan päivänsä” (”Älä pelkää”, Liahona, helmikuu 2005, s. Y2). Hän sanoo niiden sanojen antavan meille rohkeutta, uskoa ja voimaa. Pyydä lapsia jäljentämään jae 7 sekä alkuosa jakeesta 8, jotta he voivat viedä sen kotiin ja asettaa sen sellaiseen paikkaan, josta he voivat nähdä sen joka aamu. Auta lapsia tuntemaan profeettojen ja apostolien todistuksen voima. Jos mahdollista, esitä nauhoitus jostakin yleiskonferenssin todistuksesta tai kuvanauhoite Kristuksen erityistodistajat. Tai lue jostakin Liahonan numerosta.

Huom. Ellet halua irrottaa lehden sivuja, voit kopioida tai tulostaa nämä sivut Internet- osoitteesta www.lds.org. Englanninkielisenä: napsauta kohtaa ”Gospel Library”. Muilla kielillä: napsauta kohtaa ”Languages”.