Pyhä palvelukutsu
Velvollisuutensa täyttäminen tuo onnea ja rauhaa.
Minäkin haluan toivottaa tervetulleiksi ne, jotka on kutsuttu uusiin tehtäviin tässä konferenssissa, sekä onnitella sydämellisesti niitä, jotka ovat saaneet kunniakkaan vapautuksen palvelutehtävästään. Työ menee eteenpäin. Rakastamme teitä jokaista.
Rakkaat veljeni, minulla on kunnia ja etuoikeus puhua teille tänä iltana. On ilo nähdä tämä suurenmoinen konferenssikeskus ääriään myöten täynnä niin nuoria kuin vanhojakin Jumalan pappeuden haltijoita. Kun käsitän, että samanlaisia joukkoja on koolla kautta maailman, minussa herää valtava velvollisuudentunne. Rukoilen, että Herran innoitus opastaa ajatuksiani ja innoittaa sanojani.
Presidentti Joseph F. Smith on lausunut pappeudesta seuraavaa. Hän sanoi: ”Pyhällä pappeudella tarkoitan sitä Jumalan ihmiselle antamaa valtuutta, jolla hän voi julistaa Jumalan tahtoa – –. Se on pyhä, ja ihmisten on pidettävä se pyhänä. Heidän tulee kunnioittaa ja arvostaa sitä, kenellä se sitten onkin.”1
Pappeuden vala ja liitto koskee meitä kaikkia. Melkisedekin pappeuden haltijoille se on julistus meitä koskevasta vaatimuksesta olla uskollisia ja kuuliaisia Jumalan laeille ja pitää saamamme kutsumukset kunniassa. Aaronin pappeuden haltijoille se on tulevaa tehtävää ja velvollisuutta koskeva julistus, niin että he voivat valmistautua tässä ja nyt.
Presidentti Marion G. Romney, entinen ensimmäisen presidenttikunnan jäsen, on sanonut: ”Jokaisen Melkisedekin pappeuden haltijan tulisi ottaa tunnollisesti ja vakavasti huomioon, mitä tämä hänen saamansa vala ja liitto merkitsee. Sen velvollisuuksien noudattamatta jättäminen tuottaa varmasti pettymystä, murhetta ja kärsimystä.”2
Presidentti Spencer W. Kimball on lisännyt: ”Ihminen rikkoo pappeuden liiton rikkomalla käskyjä mutta myös jättämällä velvollisuutensa suorittamatta. Näin ollen tämän liiton rikkoakseen ei tarvitse tehdä muuta kuin olla tekemättä mitään.”3
Eräs tunnettu pappi on sanonut: ”Ihmiset tekevät kovasti työtä rahan takia. Vielä kovemmin [ihmiset] tekevät työtä toisten ihmisten takia. Mutta kaikkein kovimmin ihmiset tekevät työtä silloin, kun he ovat omistautuneet jollekin asialle. – – Velvollisuutta ei ole koskaan täytetty kelvollisesti, ennen kuin sen täyttää joku sellainen, joka tekisi ilomielin enemmänkin, jos vain voisi.”4
Velvollisuutensa täyttäminen tuo onnea ja rauhaa. Eräs runoilija on kirjoittanut:
Näin unta, että elämä oli iloa.
Heräsin ja näin, että elämä oli työtä.
Tein työtä ja huomasin,
että työ oli iloa.5
Velvollisuuden kutsu voi tulla huomaamatta, kun me pappeudenhaltijat otamme vastaan tehtäviä, joita meille annetaan. Presidentti George Albert Smith, tuo vaatimaton mutta tehokas johtaja, julisti: ”Velvollisuutenne on aivan ensimmäiseksi oppia, mitä Herra haluaa, ja sen jälkeen pyhän pappeutenne valtuudella ja voimalla pitää kutsumuksenne kunniassa kanssaihmistenne edessä, – – niin että he seuraavat teitä mielellään.”6
Mitä kutsumuksen kunniassa pitäminen tarkoittaa? Se tarkoittaa sitä, että me lisäämme sen arvokkuutta ja tärkeyttä, teemme siitä kunnioitetun ja kiitetyn kaikkien ihmisten silmissä, avarramme ja vahvistamme sitä, annamme taivaan valon loistaa sen kautta toisille ihmisille.
Ja kuinka kutsumus pidetään kunniassa? Yksinkertaisesti tekemällä se, mitä siihen kuuluu. Vanhin pitää vanhimmalle säädetyn kutsumuksen kunniassa oppimalla tuntemaan velvollisuutensa vanhimpana ja sen jälkeen täyttämällä ne. Mikä koskee vanhinta, koskee myös diakonia, opettajaa, pappia, piispaa ja jokaista, jolla on virka pappeudessa.
Runoilija ja kirjailija Robert Louis Stevenson on muistuttanut meille: ”Minä tiedän, mitä mielihyvä on, sillä olen tehnyt työni hyvin.”
Veljet, muistakaamme kuningas Benjaminin neuvo: ”Kun olette lähimmäistenne palveluksessa, olette pelkästään Jumalanne palveluksessa.”7
Ojentakaamme pelastava kätemme niille, jotka tarvitsevat apuamme, ja nostakaamme heidät korkeammalle ja paremmalle tielle. Keskittykäämme ajattelemaan aktiivisuuden polulta luisuneiden pappeudenhaltijoiden ja heidän vaimojensa ja lastensa tarpeita. Kuulkaamme heidän sydämensä sanaton viesti. Se kuulostaa teistä tutulta: ”Ohjaa, suojaa, kanssain kulje, Näytä mulle tie. Opeta mua tekemään Se, mikä luokseen vie.”8
Aktivointityö ei ole laiskurin eikä uneksijan työtä. Lapset kasvavat, vanhemmat ikääntyvät, eikä aika odota ketään. Älä viivyttele, kun saat kehotuksen, vaan toimi sen mukaan, niin Herra avaa tien.
Usein tarvitaan taivaallista kärsivällisyyden hyvettä. Piispana ollessani sain eräänä päivänä tunteen, että minun pitäisi käydä tapaamassa erästä miestä, jonka vaimo ja lapset olivat jossain määrin aktiivisia. Tämä mies ei ollut kuitenkaan koskaan ollut myötämielinen. Oli kuuma kesäpäivä, kun koputin Harold G. Gallacherin hyttysverkolla varustettua ovea. Saatoin nähdä veli Gallacherin istuvan tuolissaan lukemassa sanomalehteä. ”Kuka siellä?” hän kysyi katsettaan kohottamatta.
”Piispasi”, vastasin. ”Olen tullut tutustumaan sinuun ja kehottamaan sinua tulemaan kokouksiimme perheesi kanssa.”
”Ei, olen liian kiireinen”, kuului ylimielinen vastaus. Hän ei kertaakaan kohottanut katsettaan. Kiitin häntä kuuntelemisesta ja lähdin ovelta.
Gallacherin perhe muutti pian sen jälkeen Kaliforniaan. Kului monia vuosia. Sitten kahdentoista koorumin jäsenenä tein eräänä päivänä töitä toimistossani, kun sihteerini soitti ja sanoi: ”Eräs veli Gallacher, joka asui kerran seurakunnassasi, on täällä toimistossa ja haluaisi puhua kanssasi.”
Vastasin: ”Kysy häneltä, onko hän se Harold G. Gallacher, joka asui aikoinaan perheensä kanssa Vissing Placella West Templen ja Fifth Southin kulmassa.”
Sihteerini sanoi: ”Hän on sama mies.”
Pyysin sihteeriäni lähettämään miehen sisään. Kävimme yhdessä miellyttävän keskustelun, joka koski hänen perhettään. Hän kertoi minulle: ”Olen tullut pyytämään anteeksi sitä, etten noussut tuolistani enkä päästänyt sinua sisään sinä kesäpäivänä monta vuotta sitten.” Kysyin häneltä, onko hän aktiivinen kirkossa. Hän vastasi hymyillen: ”Olen neuvonantajana seurakuntamme piispakunnassa. Kutsusi tulla kirkkoon ja kieltävä vastaukseni ahdistivat minua niin, että päätin tehdä asialle jotakin.”
Keskustelimme Haroldin kanssa monet kerrat ennen kuin hän kuoli. Gallacherit ja heidän lapsensa hoitivat monia tehtäviä kirkossa.
Presidentti Stephen L. Richards, joka palveli presidentti David O. McKayn neuvonantajana, on julistanut: ”Tavallisesti pappeus määritellään yksinkertaisesti ’ihmiselle annetuksi Jumalan voimaksi’.” Hän jatkaa: ”Mielestäni tämä määritelmä pitää paikkansa, mutta käytännön syistä haluaisin määritellä pappeuden palvelutermein, ja minä kutsunkin sitä usein ’täydelliseksi palvelemissuunnitelmaksi’. – – Se on palvelemisen väline – – ja mies, joka ei käytä sitä, joutaa menettämään sen, sillä ilmoituksessa meille sanotaan selkeästi, että sitä, joka lyö sen laimin, ’ei pidetä arvollisena pysymään sijallansa’.”9
Viime tammikuussa minulla oli etuoikeus olla näkemässä, millainen suuri palveluteko tehtiin eräälle naiselle, joka oli asunut seurakunnassani, kun palvelin piispana monta vuotta sitten. Hänen nimensä on Adele, ja hän sekä hänen kaksi aikuista tytärtään –joista toinen on vammainen – ovat asuneet monta vuotta Rose Parkin alueella Suolajärven laaksossa. Leskeksi jäänyt Adele on kamppaillut taloudellisten vaikeuksien kanssa, ja hänen elämänsä on ollut usein vaikeaa.
Minulle oli soittanut eräs Gingerbread House Project [Piparkakkutaloprojekti] -järjestössä mukana oleva henkilö. Hän kutsui minut tilaisuuteen, joka järjestettiin Adelen kodin remontin valmistumisen kunniaksi. Monet ystävälliset ja anteliaat henkilöt olivat kaikki työskennelleet vapaaehtoisina. He olivat käyttäneet lukuisten paikallisten yritysten lahjoittamia tarvikkeita ja saaneet remontin tehdyksi kolmessa vuorokaudessa. Kaupunki oli järjestänyt Adelelle ja hänen kahdelle tyttärelleen heidän kotinsa remontin ajaksi muutaman mailin päähän väliaikaismajoituksen, jossa heitä vähän hemmoteltiinkin.
Olin paikalla, kun Adelen ja hänen kahden tyttärensä limusiini saapui paikalle. Heitä odottaneeseen ryhmään kuului sukulaisten ja ystävien lisäksi monia ammattimiehiä, jotka olivat tehneet projektin parissa työtä yötä päivää. He olivat selvästikin tyytyväisiä tulokseen ja innokkaita näkemään Adelen ja hänen tyttäriensä reaktion.
Naiset astuivat autosta side silmillään. Kuinka jännittävä olikaan hetki, jolloin siteet poistettiin ja Adele ja hänen tyttärensä kääntyivät ympäri ja näkivät uudistuneen kotinsa. He olivat aivan ällistyneitä loppuun saatetusta hienosta projektista, johon kuului julkisivun uusiminen, varsinaisen kodin laajennus ja uusi katto. Talo näytti ulkopuolelta uudelta ja virheettömältä. He eivät voineet pidätellä itkua.
Seurasin Adelea ja muita sisälle kotiin, ja ihmettelimme, mitä kaikkea asunnon kaunistamiseksi ja parantamiseksi oli saatu aikaan. Seinät oli maalattu, lattianpäällysteet vaihdettu. Kodissa oli uusia kalusteita, uudet valoverhot ja uudet ikkunaverhot. Keittiön kaapit oli uusittu; pöytälevyt ja keittiökoneet olivat uusia. Koko talo oli kunnostettu lattiasta kattoon, niin että kaikki huoneet olivat tahrattomia ja kauniita. Adele ja hänen tyttärensä olivat liikutuksen vallassa. Mutta aivan yhtä sydämeenkäyviä ja koskettavia olivat ilmeet niiden kasvoilla, jotka olivat tehneet kuumeisesti työtä talon uudistamiseksi. Kyyneleet kihosivat heidän silmiinsä heidän nähdessään, millaista iloa he olivat tuoneet Adelen ja hänen tyttäriensä elämään. Lesken kuormaa oli kevennetty ja samalla oli kosketettu lukemattomien muiden elämää. Kaikki olivat parempia ihmisiä oltuaan mukana tässä hankkeessa.
Presidentti Harold B. Lee, yksi kirkon suurista opettajista, on antanut meille seuraavan selkeän neuvon pappeudesta. Hän sanoi: ”Kun jostakusta tulee pappeudenhaltija, hänestä tulee Herran edustaja. Hänen tulee ajatella kutsumustaan siten kuin hän olisi Herran asialla.”10
Jotkut teistä saattavat olla luonteeltaan ujoja, tuntien kenties riittämättömyyttä ottaa kutsumus vastaan. Muistakaa, että tämä työ ei ole yksin teidän tai minun. Se on Herran työtä, ja kun me olemme Herran asialla, veljet, meillä on oikeus Herran apuun. Muistakaa, että Herra tekee sopivaksi sen selän, jolle Hän laskee kuorman.
Muodollinen luokkaopetus saattaa toisinaan tuntua pelottavalta, ja joskus tehokkainta opetusta voidaankin antaa muualla kuin kappelissa tai luokkahuoneessa. Muistan hyvin, kuinka joitakin vuosia sitten kevätaikaan oman seurakuntamme sekä naapuriseurakuntamme jäsenet veivät kaikki innokkaasti odottavat Aaronin pappeuden haltijat Aaronin pappeuden palauttamisen vuosipäivän retkelle. Ja sillä kerralla matkustimme linja-autolla 90 mailia pohjoiseen Utahissa sijaitsevan Clarkstonin hautausmaalle. Tuon kauniin paikan rauhassa kokosimme nuoret Martin Harrisin haudan ympärille. Hän oli yksi Mormonin kirjan kolmesta todistajasta. Seistessämme hänen haudallaan olevan kauniin graniittipaaden ympärillä vanhin Glen L. Rudd, toisen seurakunnan silloinen piispa, valotti Martin Harrisin elämän taustaa ja luki Mormonin kirjasta hänen sekä Oliver Cowderyn ja David Whitmerin todistuksen. Nuoret miehet kuuntelivat lumoutuneen tarkkaavaisina käsittäen, että he seisoivat sellaisen miehen haudalla, joka oli nähnyt enkelin ja oli todella nähnyt levyt omin silmin. He koskettivat kunnioittavasti haudan graniittimuistomerkkiä ja pohtivat kuulemiaan sanoja ja tuntemiaan tunteita.
Sitten kävelimme lyhyen matkan eräälle pioneerihaudalle. Muistomerkissä oli nimi John P. Malmberg ja runo:
Koti pimeältä nyt näyttää,
ääni vaikeni kultainen.
Kukaan koskaan ei saata täyttää,
tätä tyhjyyttä sydämen.
Puhuimme poikien kanssa uhrista, totuudelle omistautumisesta. Velvollisuus, kunnia, palvelu ja rakkaus – niitä kaikkia opetettiin tuon hautapaaden äärellä. Muistoissani näen yhä poikien ottavan esiin nenäliinansa ja pyyhkivän pois kyyneleen. Kuulen yhä niiskutukset, jotka kertoivat sydämen liikutuksesta ja sitoumuksien tekemisestä. Uskon, että kukin nuori päätti tulla pioneeriksi – edelläkävijäksi, joka näyttää muille tietä.
Sitten menimme yhdessä läheiseen puistoon, jossa me kaikki nautimme retkilounaan. Ennen paluumatkalle lähtöä pysähdyimme kauniin Loganin temppelin alueelle. Päivä oli lämmin. Kehotin poikia käymään pitkälleen aukealle nurmikolle ja katselemaan kanssani sinitaivasta, jolla valkoiset pilvet kiiruhtivat tasaisen tuulen kuljettamina. Ihailimme tuon suurenmoisen pioneeritemppelin kauneutta. Puhuimme pyhistä toimituksista ja iankaikkisista liitoista. Siellä opittiin monta asiaa. Monen sydän liikuttui. Liitoista ja lupauksista tuli paljon muutakin kuin sanoja. Halu olla kelvollinen astumaan sisään temppelin ovista asettui noihin nuoriin sydämiin. Ajatukset kääntyivät Mestariin. Hän oli lähellä. Jotenkin kuulimme ja tunsimme Hänen lempeän kutsunsa: Seuratkaa minua.
Seuraava lupaus koskee kaikkia, jotka ottavat auliisti vastaan pyhän palvelukutsun: ”Minä, Herra, olen armollinen ja laupias niille, jotka pelkäävät minua, ja kunnioitan mielihyvin niitä, jotka palvelevat minua vanhurskaasti ja vilpittömästi loppuun asti.
Suuri on oleva heidän palkkansa, ja iankaikkinen on oleva heidän kirkkautensa.”11
Rukoilen nöyrästi, että me kaikki olisimme tämän jumalallisen lupauksen arvoisia, Jeesuksen Kristuksen, Vapahtajamme, nimessä. Aamen.