Yleiskonferenssi
Kestävät yhteiskunnat
Lokakuun 2020 yleiskonferenssi


Kestävät yhteiskunnat

Jos riittävä määrä meistä ja lähimmäisistämme pyrkii ohjaamaan elämäänsä Jumalan totuuden mukaisesti, jokaisessa yhteiskunnassa tarvittavia moraalisia hyveitä on runsaasti.

Miten suurenmoinen kuoro lauloikaan kaunoisesta Jeesuksesta.

Vuonna 2015 Yhdistyneet kansakunnat hyväksyi ohjelman, jolle annettiin nimi ”Kestävän kehityksen tavoiteohjelma (Agenda 2030)”. Sitä on kuvattu ”yhteiseksi suunnitelmaksi, joka tähtää rauhaan ja vaurauteen ihmisten ja planeetan hyväksi nyt ja tulevaisuudessa”. Kestävän kehityksen tavoiteohjelmaan sisältyy 17 tavoitetta, jotka on tarkoitus saavuttaa vuoteen 2030 mennessä, kuten ei köyhyyttä, ei nälkää, hyvä koulutus, sukupuolten tasa-arvo, puhdas vesi ja sanitaatio sekä ihmisarvoinen työ.1

Ajatus kestävästä kehityksestä on mielenkiintoinen ja tärkeä. Sitäkin tärkeämpi on kuitenkin laajempi kysymys, joka koskee kestäviä yhteiskuntia. Mitkä ovat niitä perusasioita, jotka saavat yhteiskunnan kukoistamaan niin, että se tukee onnellisuutta, edistystä, rauhaa ja hyvinvointia jäsentensä keskuudessa? Pyhissä kirjoituksissamme kerrotaan ainakin kahdesta sellaisesta kukoistavasta yhteiskunnasta. Mitä me voimme oppia heiltä?

Muinoin suuri patriarkka ja profeetta Henok saarnasi vanhurskautta ja ”rakensi kaupungin, jota kutsuttiin Pyhyyden kaupungiksi eli Siioniksi”2. Kerrotaan, että ”Herra kutsui kansaansa Siioniksi, koska sillä oli yksi sydän ja yksi mieli ja se asui vanhurskaudessa; eikä sen keskuudessa ollut köyhiä”3.

”Ja Herra siunasi maan, ja kansaa siunattiin vuorilla ja korkeilla paikoilla, ja se kukoisti.”4

Ensimmäisen ja toisen vuosisadan ihmiset läntisellä pallonpuoliskolla – eli nefiläiset ja lamanilaiset – antavat toisen erinomaisen esimerkin kukoistavasta yhteiskunnasta. Kun ylösnoussut Vapahtaja oli suorittanut heidän keskuudessaan merkittävän palvelutyönsä, ”he vaelsivat niiden käskyjen mukaan, jotka he olivat saaneet Herraltaan ja Jumalaltaan, jatkaen paastoa ja rukoilemista ja kokoontuen usein yhteen sekä rukoilemaan että Herran sanaa kuulemaan. – –

Eikä ollut kateutta eikä riitoja eikä mellakoita eikä haureutta eikä valehtelua eikä murhia eikä minkäänlaista irstautta; eikä totisesti voinut olla onnellisempaa kansaa kaikkien niiden kansojen joukossa, jotka Jumalan käsi oli luonut.”5

Näissä kahdessa esimerkissä yhteiskunta sai voimaa taivaan siunauksista, jotka koituivat sen jäsenten esimerkillisestä omistautumisesta kahdelle suurelle käskylle: ”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi” ja ”Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi”.6 He olivat kuuliaisia Jumalalle henkilökohtaisessa elämässään, ja he huolehtivat toinen toisensa fyysisestä ja hengellisestä hyvinvoinnista. Opin ja liittojen sanoin, näissä yhteiskunnissa ”[jokainen tavoitteli] lähimmäisensä parasta ja [teki] kaiken silmämääränä vain Jumalan kunnia”7.

Valitettavasti – kuten vanhin Quentin L. Cook tänä aamuna huomautti – Mormonin kirjan Neljännessä Nefissä kuvattu ihanteellinen yhteiskunta ei kestänyt kahta vuosisataa pidempään. Kestävyyttä ei taata, ja kukoistava yhteiskunta voi ajan mittaan epäonnistua, jos se hylkää perushyveet, jotka ylläpitävät sen rauhaa ja vaurautta. Tässä tapauksessa antamalla myöten perkeleen kiusauksille ihmiset ”alkoivat jakaantua luokkiin, ja he alkoivat perustaa itselleen kirkkoja etua saadakseen ja alkoivat kieltää Kristuksen tosi kirkon”8.

”Ja tapahtui, että kun kolmesataa vuotta oli kulunut, sekä Nefin kansa että lamanilaiset olivat käyneet tavattoman jumalattomiksi, toinen toisensa kaltaisiksi.”9

Seuraavan vuosisadan loppuun mennessä miljoonia oli kuollut keskinäisessä sodankäynnissä ja heidän kerran niin sopusointuinen kansakuntansa oli kutistunut sotiviksi heimoiksi.

Kun pohtii tätä ja muita esimerkkejä kerran kukoistavista yhteiskunnista, jotka myöhemmin kariutuivat, luulen, että voi hyvin sanoa, että kun ihmiset kääntävät selkänsä vastuullisuuden tunteelle Jumalaa kohtaan ja alkavat sen sijaan luottaa ”lihan käsivarteen”, niin tuho vaanii. Lihan käsivarteen luottaminen on sitä, että sivuuttaa ihmisoikeuksien ja ihmisarvon jumalallisen laatijan ja antaa tärkeimmän sijan rikkauksille, vallalle ja maailman ylistykselle (sekä samalla pilkkaa ja vainoaa niitä, jotka noudattavat toisenlaisia normeja). Samaan aikaan kestävien yhteiskuntien jäsenet pyrkivät – kuten kuningas Benjamin sanoi – ”[kehittymään] hänen kirkkautensa tuntemisessa, joka [heidät] loi, eli sen tuntemisessa, mikä on oikeaa ja totta”10.

Perhe ja uskonto ovat olleet tärkeitä instituutioita antamassa sekä yksilöille että yhteisöille niitä hyveitä, jotka ylläpitävät kestävää yhteiskuntaa. Näitä hyveitä, jotka perustuvat pyhiin kirjoituksiin, ovat muun muassa nuhteettomuus, vastuu ja vastuullisuus, myötätunto, avioliitto ja uskollisuus avioliitossa, muiden ihmisten ja heidän omaisuutensa kunnioittaminen, palveleminen sekä työn välttämättömyys ja arvokkuus.

Vapaa toimittaja Gerard Baker kirjoitti aiemmin tänä vuonna kolumnin Wall Street Journal -lehteen kunnianosoituksena isälleen Frederick Bakerille tämän 100-vuotissyntymäpäivän johdosta. Baker pohdiskeli syitä isänsä pitkäikäisyyteen, mutta lisäsi sitten nämä ajatukset:

”Vaikka saatamme kaikki haluta tietää pitkän iän salaisuuden, minusta tuntuu usein, että meidän olisi parempi omistaa enemmän aikaa sen miettimiseen, mikä tekee elämästä hyvän, olipa elinvuosiemme määrä mikä tahansa. Tässä mielessä olen varma siitä, että tiedän isäni salaisuuden.

Hän on siltä aikakaudelta, jolloin elämää määrittivät pääasiassa velvollisuus eikä oikeutus, sosiaaliset vastuut eivätkä henkilökohtaiset etuoikeudet. Ensisijaisena kannustavana periaatteena koko hänen vuosisadallaan on ollut velvollisuudentunne – perhettä, Jumalaa ja maata kohtaan.

Aikakautena, jota hallitsee rikkinäisten perheiden raunio, isäni oli vaimolleen omistautunut aviomies 46 avioliittovuoden ajan ja tunnollinen kuuden lapsen isä. Hän oli läsnä aktiivisesti – erityisesti silloin kun vanhempani joutuivat kohtaamaan lapsen kuoleman aiheuttaman käsittämättömän murhenäytelmän. – –

Ja aikakautena, jolloin uskonto on lisääntyvässä määrin harvinaisuus, isäni on elänyt kunnon uskollisena katolisena, joka uskoo horjumatta Kristuksen lupauksiin. Tosiaankin luulen joskus, että hän on elänyt niin pitkään, koska hän on valmistautunut kuolemaan paremmin kuin kukaan, jonka olen koskaan tavannut.

Olen ollut onnekas – minua on siunattu hyvällä koulutuksella ja omalla suurenmoisella perheellä ja olen saanut jonkin verran maallista menestystä, jota en ole ansainnut. Mutta tunsinpa kuinka suurta ylpeyttä tai kiitollisuutta tahansa, niin sen jättää varjoonsa se ylpeys ja kiitollisuus, jota tunnen miestä kohtaan, joka ilman sen suurempia elkeitä, ilman toiveita palkinnosta tai edes kunniasta, on jatkanut – nyt vuosisadan ajan – yksinkertaisia hyveellisen elämän velvollisuuksia, velvoitteita ja lopulta iloja.”11

Se, miten tärkeänä uskontoa ja uskontoon liittyvää uskoa pidetään, on viime vuosina rapautunut monissa kansakunnissa. Kasvava määrä ihmisiä on sitä mieltä, että usko Jumalaan ja uskollisuus Häntä kohtaan eivät ole edellytyksenä sille, että yksilöt tai yhteiskunnat nykypäivän maailmassa olisivat moraalisesti ryhdikkäitä.12 Luulen, että olemme kaikki yhtä mieltä siitä, että ne, jotka eivät tunnusta mitään uskontoa, voivat olla ja usein ovatkin hyviä, moraalisia ihmisiä. Emme kuitenkaan ole sitä mieltä, että näin on ilman jumalallista vaikutusta. Tarkoitan Kristuksen valoa. Vapahtaja julisti: ”Minä olen todellinen valo, joka valaisee jokaisen ihmisen, joka tulee maailmaan.”13 Jokainen mies, nainen ja lapsi, uskoipa hän mihin tahansa ja elipä hän missä tai milloin tahansa, on Kristuksen valon täyttämä – olipa hän tietoinen siitä tai ei – ja siten hänellä on käsitys oikeasta ja väärästä, mitä nimitetään usein omaksitunnoksi.14

Kun maallistuminen erottaa henkilökohtaisen hyveen ja kansalaishyveen vastuullisuudentunteesta Jumalaa kohtaan, se kuitenkin leikkaa kasvin irti juuristaan. Se, että turvaudutaan yksin kulttuuriin ja perinteisiin, ei riitä ylläpitämään hyveellisyyttä yhteiskunnassa. Kun ihmisellä ei ole mitään korkeampaa jumalaa kuin hän itse ja kun hän ei pyri mihinkään korkeampaan kuin tyydyttämään omia halujaan ja mielitekojaan, vaikutukset tulevat esiin aikanaan.

Esimerkiksi yhteiskunta, jossa yksilön suostumus on ainoa seksuaalisen toiminnan rajoite, on rappeutuva yhteiskunta. Aviorikos, siveettömyys, lasten syntyminen avioliiton ulkopuolella15 ja valinnainen abortti ovat vain muutamia katkeria hedelmiä, joita kasvaa seksuaalivallankumouksen hyväksymästä moraalittomuudesta. Jatkoseurauksia, jotka rapauttavat terveen yhteiskunnan kestävyyttä, ovat muun muassa nämä: entistä enemmän lapsia, jotka varttuvat köyhyydessä ja ilman isän myönteistä vaikutusta toisinaan useiden sukupolvien ajan, naisia, jotka kantavat yksin vastuita, jotka tulisi jakaa, ja vakavasti puutteellinen koulutus, kun kouluille ja muille instituutioille sysätään tehtävä korvata kodeissa tapahtunut epäonnistuminen.16 Näiden sosiaalisten tautien lisäksi ovat lukemattomat yksilöllisen surun ja epätoivon tilanteet – henkinen ja emotionaalinen tuho, joka kohtaa sekä syyllisiä että syyttömiä.

Nefi julistaa:

”Niin, voi sitä, joka kuulee ihmisten opetuksia ja kieltää Jumalan voiman ja Pyhän Hengen lahjan! – –

Voi kaikkia niitä, jotka vapisevat ja ovat vihoissaan Jumalan totuuden tähden!”17

Tämän vastapainona meidän riemullinen sanomamme lapsillemme ja koko ihmiskunnalle on, että ”Jumalan totuus” näyttää paremman tien, tai kuten Paavali sanoi, ”tien, joka on verrattomasti muita parempi”18, tien henkilökohtaiseen onneen ja yhteisön hyvinvointiin nyt sekä ikuiseen rauhaan ja iloon tuonpuoleisessa.

Jumalan totuus tarkoittaa perustotuuksia, jotka muodostavat Hänen onnensuunnitelmansa Hänen lapsiaan varten. Näitä totuuksia ovat se, että Jumala elää, että Hän on meidän henkemme taivaallinen Isä, että rakkautensa ilmauksena Hän on antanut meille käskyjä, jotka johtavat ilon täyteyteen Hänen luonaan, että Jeesus Kristus on Jumalan Poika ja meidän Lunastajamme, että Hän on kärsinyt ja kuollut sovittaakseen synnit parannuksentekomme ehdolla, että Hän nousi kuolleista toteuttaen koko ihmiskunnan ylösnousemuksen ja että me kaikki tulemme seisomaan Hänen edessään tuomittavina eli tekemässä tiliä elämästämme.19

Mormonin kirjassa niin sanotun ”tuomarien hallituskauden” yhdeksäntenä vuonna profeetta Alma luopui ylituomarin virasta antaakseen koko aikansa johtotehtävälleen kirkossa. Hänen tarkoituksenaan oli käsitellä ylpeyttä, vainoa ja ahneutta, jotka lisääntyivät kansan keskuudessa ja varsinkin kirkon jäsenten joukossa.20 Kuten vanhin Stephen D. Nadauld on kerran huomauttanut: ”[Alman] innoitettuna päätöksenä ei ollut käyttää enemmän aikaa siihen, että yrittäisi säätää useampia sääntöjä ja toteuttaa niitä pakolla, jotta hänen kansansa käytös voitaisiin oikaista, vaan puhua heille Jumalan sanaa, opettaa oppia ja saada heidän ymmärryksensä lunastussuunnitelmasta ohjaamaan heidät muuttamaan käytöstään.”21

On paljon, mitä me voimme tehdä lähimmäisinä ja kansalaisina edistääksemme oman yhteiskuntamme kestävyyttä ja menestystä, ja varmastikin perustavanlaatuisinta ja kestävintä palveluamme on se, että opetamme Jumalan suureen lunastussuunnitelmaan olennaisesti kuuluvia totuuksia ja elämme niiden mukaan. Kuten eräässä kirkon laulussa ilmaistaan:

Uskomme Herraan opettaa

Myös vihamiestä rakastamaan,

Ain lempein sanoin saarnaamaan

Ja teoissamme todistamaan.22

Jos riittävä määrä meistä ja lähimmäisistämme pyrkii tekemään valintansa ja ohjaamaan elämäänsä Jumalan totuuden mukaisesti, jokaisessa yhteiskunnassa tarvittavia moraalisia hyveitä on runsaasti.

Rakkaudessaan taivaallinen Isämme on antanut ainoan Poikansa Jeesuksen Kristuksen, jotta me saisimme iankaikkisen elämän.23

”[Jeesus Kristus] ei tee mitään, mikä ei olisi maailman hyödyksi, sillä hän rakastaa maailmaa, jopa niin, että hän antaa oman henkensä voidakseen vetää kaikki ihmiset luoksensa. Sen vuoksi hän ei kiellä ketään pääsemästä osalliseksi hänen pelastuksestaan.

Katso, huutaako hän kenellekään sanoen: Lähde pois luotani? Katso, minä sanon teille: Ei; vaan hän sanoo: Tulkaa minun luokseni, kaikki te maan ääret, ostakaa maitoa ja hunajaa ilmaiseksi ja maksutta.”24

Tämän me julistamme ”vakain sydämin, sävyisyyden hengessä”25 ja Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.

Viitteet

  1. Ks. ”The 17 Goals”, Yhdistyneiden kansakuntien talous- ja sosiaalineuvoston verkkosivusto, sdgs.un.org/goals.

  2. Moos. 7:19.

  3. Moos. 7:18.

  4. Moos. 7:17.

  5. 4. Nefi 1:12, 16.

  6. Matt. 22:37, 39.

  7. OL 82:19.

  8. 4. Nefi 1:26.

  9. 4. Nefi 1:45.

  10. Moosia 4:12.

  11. Gerard Baker, ”A Man for All Seasons at 100”, Wall Street Journal, 21. helmikuuta 2020, wsj.com.

  12. Ks. Ronald F. Inglehart, ”Giving Up on God: The Global Decline of Religion”, Foreign Affairs, syyskuu/lokakuu 2020, foreignaffairs.com; ks. myös Christine Tamir, Aidan Connaughton ja Ariana Monique Salazar, ”The Global God Divide”, Pew Research Center, 20. heinäkuuta 2020, varsinkin infografiikka ”Majorities in Emerging Economies Connect Belief in God and Morality”, pewresearch.org.

  13. OL 93:2; ks. myös Moroni 7:16, 19.

  14. Ks. Boyd K. Packer, ”Kristuksen valo”, Liahona, huhtikuu 2005, s. 10; ks. myös D. Todd Christofferson, ”Truth Endures”, Religious Educator, vsk. 19, nro 3, 2018, s. 6.

  15. Mainitessani tämän esimerkin tarkoitan ”katkeralla hedelmällä” mahdollisia kielteisiä seurauksia lapsiin enkä lapsia itseään. Jokainen Jumalan lapsi on kallisarvoinen, ja jokaisella elämällä on korvaamaton arvo riippumatta syntymän olosuhteista.

  16. Ks. esim. Pew Research Center, ”The Changing Profile of Unmarried Parents”, 25. huhtikuuta 2018, pewsocialtrends.org; Mindy E. Scott ja muut, ”5 Ways Fathers Matter”, 15. kesäkuuta 2016, childtrends.org; sekä Robert Crosnoe ja Elizabeth Wildsmith, ”Nonmarital Fertility, Family Structure, and the Early School Achievement of Young Children from Different Race/Ethnic and Immigration Groups”, Applied Developmental Science, 15. vsk., nro 3 (heinäkuu–syyskuu 2011), s. 156–170.

  17. 2. Nefi 28:26, 28.

  18. Ks. 1. Kor. 12:31.

  19. Ks. Alma 33:22.

  20. Ks. Alma 4:6–19.

  21. Stephen D. Nadauld, Principles of Priesthood Leadership, 1999, s. 13; ks. myös Alma 31:5.

  22. ”Uskomme Herraan Kristukseen”, MAP-lauluja, 46.

  23. Ks. Joh. 3:16.

  24. 2. Nefi 26:24–25; ks. myös 2. Nefi 26:33.

  25. OL 100:7.