2010–2019
Harjoitamme hengellisiä lihaksiamme
Huhtikuun 2019 yleiskonferenssi


Harjoitamme hengellisiä lihaksiamme

Aivan kuten lihaksista lukeminen ja oppiminen ei riitä vahvistamaan lihaksia, samoin uskosta lukeminen ja oppiminen ei riitä vahvistamaan uskoa, ellei siihen liitetä tekoja.

Olen kiitollinen siunauksesta, että minulla on fyysinen ruumis, joka on ihmeellinen lahja meidän taivaalliselta Isältämme. Kehossamme on yli 600 lihasta.1 Monet lihakset vaativat harjoitusta, jotta ne olisivat kunnossa suorittamaan päivittäisiä toimiamme. Voisimme käyttää paljon henkisiä voimavaroja siihen, että luemme ja opimme lihaksistamme, mutta jos luulemme, että tämä tekee niistä vahvempia, petymme raskaasti. Lihaksemme kasvavat vain kun käytämme niitä.

Olen oppinut ymmärtämään, että hengelliset lahjat toimivat samalla tavoin. Myös niitä pitää harjoittaa, jotta ne kasvaisivat. Esimerkiksi uskon hengellinen lahja ei ole ainoastaan tunne tai mieliala. Se on toiminnan periaate, joka esiintyy usein pyhissä kirjoituksissa liitettynä verbiin osoittaa2. Aivan kuten lihaksista lukeminen ja oppiminen ei riitä vahvistamaan lihaksia, samoin uskosta lukeminen ja oppiminen ei riitä vahvistamaan uskoa, ellei siihen liitetä tekoja.

Kun olin 16-vuotias, vanhin veljeni Ivan, joka oli tuolloin 22-vuotias, tuli eräänä päivänä kotiin ja kertoi perheelle uutisen. Hän oli päättänyt mennä kasteelle Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkossa. Vanhempamme katsoivat häntä jokseenkin epäilevinä, ja muistan, etten täysin ymmärtänyt, mitä oli tapahtumassa. Suunnilleen vuoden kuluttua hän kertoi meille vieläkin yllättävämmän uutisen: hän oli päättänyt palvella kirkon lähetyssaarnaajana, mikä tarkoitti sitä, ettemme näkisi häntä kahteen vuoteen. Vanhempamme eivät olleet mielissään tästä uutisesta. Minä kuitenkin näin veljessäni selkeän päättäväisyyden, jonka vuoksi ihailin häntä ja hänen tekemäänsä päätöstä entistä enemmän.

Kuukausia myöhemmin, kun Ivan oli palvelemassa lähetystyössä, minulla oli tilaisuus suunnitella lomanviettoa joidenkin koulukaverien kanssa. Halusimme juhlia lukiovuosiemme päättymistä ja viettää muutamia päiviä rannalla.

Kirjoitin kirjeen lähetyssaarnaajaveljelleni mainiten kesälomasuunnitelmistani. Hän kirjoitti takaisin, että kaupunki, jossa hän palveli, oli matkan varrella määränpäähäni. Päätin, että olisi hyvä idea pysähtyä ja käydä tapaamassa häntä. Vasta myöhemmin sain tietää, ettei perheen pitäisi käydä tapaamassa lähetyssaarnaajia.

Järjestin kaiken valmiiksi. Muistan istuneeni linja-autossa ja miettineeni, mitä kaikkea hauskaa Ivan ja minä tekisimme yhdessä sinä kauniina aurinkoisena päivänä. Söisimme aamupalaa, juttelisimme, pelaisimme rannalla, ottaisimme aurinkoa – kuinka hauskaa meillä tulisikaan olemaan!

Kun linja-auto saapui asemalle, näin Ivanin seisovan toisen nuoren miehen vieressä. Kummallakin oli valkoinen paita ja solmio. Nousin linja-autosta, halasimme toisiamme, ja hän esitteli toverinsa. Hetkeäkään aikailematta kerroin veljelleni suunnitelmistani sille päivälle, mutta vähänpä tiesin, mitä Ivan oli suunnitellut. Hän katsoi minua hymyillen ja sanoi: ”Totta kai! Meidän pitää kuitenkin ensin hoitaa muutamia asioita. Tulisitko mukaamme?” Suostuin ajatellen, että meillä olisi riittävästi aikaa nauttia rannalla olosta sen jälkeen.

Sinä päivänä yli kymmenen tunnin ajan kävelin sen kaupungin katuja veljeni ja hänen toverinsa kanssa. Koko päivän hymyilin ihmisille. Tervehdin ihmisiä, joita en ollut nähnyt koskaan aiemmin elämässäni. Puhuimme kaikille, koputtelimme tuntemattomien oviin ja tapasimme ihmisiä, joita veljeni ja hänen toverinsa opettivat.

Yhden sellaisen tapaamisen aikana veljeni ja hänen toverinsa opettivat Jeesuksesta Kristuksesta ja pelastussuunnitelmasta. Yhtäkkiä Ivan pysähtyi ja katsoi minua. Yllätyksekseni hän pyysi kohteliaasti minua kertomaan oman mielipiteeni siitä, mitä opetettiin. Huoneeseen lankesi hiljaisuus, ja kaikki katsoivat minuun. Viimein löysin vaivoin sanat ja kerroin, mitä tunsin Vapahtajaa kohtaan. En tiennyt, oliko se, mitä sanoin, oikein vai väärin. Veljeni ei missään vaiheessa oikaissut minua. Päinvastoin hän kiitti minua siitä, että olin kertonut ajatuksistani ja tuntemuksistani.

Niiden tuntien aikana, jotka vietimme yhdessä, veljeni ja hänen toverinsa eivät käyttäneet ainoatakaan hetkeä siihen, että olisivat opettaneet yksinomaan minua, ja kuitenkin sain enemmän tietoa kuin kaikissa aiemmissa keskusteluissani hänen kanssaan. Näin omin silmin, kuinka ihmisten kasvot muuttuivat, kun he vastaanottivat elämäänsä hengellistä valoa. Näin, kuinka jotkut heistä saivat heidän sanomistaan toivoa, ja opin, kuinka palvella muita sekä unohtaa itseni ja omat haluni. Tein, mitä Vapahtaja opetti: ”Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä.”3

Katsoessani taaksepäin ymmärrän, että sinä päivänä uskoni kasvoi, koska veljeni antoi minulle mahdollisuuden panna usko käytäntöön. Harjoitin uskoa, kun luimme pyhiä kirjoituksia, etsimme ihmisiä opetettavaksi, lausuimme todistuksen, palvelimme muita ja niin edelleen. Emme sinä päivänä ehtineet missään vaiheessa nauttimaan auringonpaisteesta, mutta sydämeni nautti taivaan valon loisteesta. En nähnyt edes yhtä pientä hiekanmurua rannalla, mutta tunsin uskoni kasvavan pienen sinapinsiemenen lailla.4 En viettänyt sitä aurinkoista päivää turistina, mutta sain suurenmoisia kokemuksia ollessani huomaamattani lähetyssaarnaaja – vaikka en ollut edes kirkon jäsen!

Mahdollisuuksia vahvistaa hengellisiä lihaksia

Evankeliumin palautuksen ansiosta me voimme oppia ymmärtämään, kuinka meidän taivaallinen Isämme auttaa meitä kehittämään hengellisiä lahjoja. On todennäköisempää, että Hän antaa meille mahdollisuuksia kehittää niitä lahjoja, kuin että Hän vain soisi niitä meille ilman hengellistä ja fyysistä vaivannäköä. Jos olemme sopusoinnussa Hänen Henkensä kanssa, me opimme tunnistamaan niitä mahdollisuuksia ja sitten toimimaan niiden pohjalta.

Jos tavoittelemme lisää kärsivällisyyttä, saatamme huomata, että meidän pitää harjoitella sitä odottaessamme jotakin vastausta. Jos haluamme tuntea enemmän rakkautta lähimmäistämme kohtaan, voimme edistää sitä istuutumalla kirkossa jonkun uuden ihmisen viereen. Usko toimii samalla tavoin: kun mieleemme tulee epäilyksiä, meitä vaaditaan luottamaan Herran lupauksiin päästäksemme eteenpäin. Tällä tavoin me harjoitamme hengellisiä lihaksia ja teemme niistä voiman lähteitä elämässämme.

Se ei todennäköisesti ole alussa helppoa, ja siitä saattaa jopa tulla suuri haaste. Herran sanat, jotka Hän esitti profeetta Moronin välityksellä, koskevat meitä tänä päivänä: ”Ja jos ihmiset tulevat minun luokseni, minä näytän heille heidän heikkoutensa. Minä annan ihmisille heikkoutta, jotta he olisivat nöyriä, ja minun armoni riittää kaikille ihmisille, jotka nöyrtyvät minun edessäni; sillä jos he nöyrtyvät minun edessäni ja uskovat minuun, niin minä teen sen, mikä on heikkoa, heissä vahvaksi.”5

Olen kiitollinen veljelleni Ivanille, joka paitsi kertoi minulle evankeliumista myös epäsuorasti kutsui minua elämään sen mukaan ja tunnustamaan omat heikkouteni. Hän auttoi minua vastaanottamaan Mestarin kutsun: ”Tule – – ja seuraa minua”6 – kulkemaan kuten Vapahtaja kulki, etsimään kuten Vapahtaja etsi ja rakastamaan kuten Vapahtaja rakastaa meitä. Kuukausia myöhemmin, lähetyssaarnaajakokemukseni jälkeen, päätin mennä kasteelle ja palvella itsekin lähetystyössä.

Ottakaamme vastaan presidentti Russell M. Nelsonin kutsu ja tulkaamme vakaasti Vapahtajan luo7 ottamalla selville, mitkä lihakset tarvitsevat lisää hengellistä aktiivisuutta, ja alkamalla harjoittaa niitä. Tämä on ennemminkin pitkän matkan juoksu, maraton, kuin pikamatka, joten älkää unohtako niitä pieniä mutta jatkuvia hengellisiä toimia, jotka vahvistavat niitä tärkeitä hengellisiä lihaksia. Jos haluamme lisätä uskoamme, niin tehkäämme asioita, jotka edellyttävät uskoa.

Lausun todistukseni siitä, että me olemme rakastavan taivaallisen Isän lapsia. Hänen Poikansa Jeesus Kristus rakastaa meitä. Hän tuli tähän maailmaan näyttämään meille tien ja sitten antoi vapaaehtoisesti henkensä antaakseen meille toivon. Vapahtaja kutsuu meitä noudattamaan Hänen täydellistä esimerkkiään, osoittamaan uskoamme Häneen ja Hänen sovitukseensa sekä laajentamaan kaikkia hengellisiä lahjoja, joilla meitä on siunattu. Hän on tie. Tämä on todistukseni. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.