2010–2019
Pappeuden voimat
Alaviitteet
Aihe

Pappeuden voimat

Teillä olevan pyhän pappeuden kunniassa pitäminen on keskeisen tärkeää Herran työssä perheessänne ja kirkon tehtävissänne.

Rakkaat veljeni, olemme kuulleet ilmoituksena saadun tiedonannon presidentti Russell M. Nelsonilta. Olemme kuulleet tärkeitä täsmennyksiä vanhin Christoffersonilta ja vanhin Rasbandilta sekä presidentti Eyringilta. Siinä, mitä vielä sanotaan, kuten opetuksessa, jota saamme lisää presidentti Nelsonilta, selitetään tarkemmin, mitä te, Herran kutsumat johtajat ja pappeudenhaltijat, nyt tulette tekemään omissa vastuissanne. Auttaakseni siinä tarkastelen joitakin perustavanlaatuisia periaatteita, jotka hallitsevat teillä olevaa pappeutta.

I Pappeus

Melkisedekin pappeus on jumalallinen valtuus, jonka Jumala on antanut täyttääkseen työnsä ”ihmisen – – iankaikkisen elämän [toteuttamiseksi]” (Moos. 1:39). Vuonna 1829 se annettiin Joseph Smithille ja Oliver Cowderylle Vapahtajan apostolien, Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen, välityksellä (ks. OL 27:12). Se on pyhä ja voimallinen, emmekä me pysty mitenkään kuvailemaan sitä.

Pappeuden avaimet ovat voimia, joilla pappeuden valtuuden käyttämistä johdetaan. Niinpä kun apostolit antoivat Josephille ja Oliverille Melkisedekin pappeuden, he antoivat heille myös avaimet, joilla johtaa sen käyttämistä (ks. OL 27:12–13). Mutta silloin ei annettu kaikkia pappeuden avaimia. Kaikki avaimet ja kaikki tieto, jotka ovat välttämättömiä tätä aikojen täyttymisen taloudenhoitokautta varten (ks. OL 128:18), annetaan rivi rivin päälle (ks. jae 21). Muita avaimia annettiin Kirtlandin temppelissä seitsemän vuotta myöhemmin (ks. OL 110:11–16). Nämä avaimet annettiin, jotta niiden avulla johdettaisiin pappeuden valtuuden käyttöä niissä muissa tehtävissä, joita sinä aikana annettiin, kuten kasteessa kuolleiden puolesta.

Melkisedekin pappeus ei ole mikään asema tai nimitys. Se on jumalallinen voima, joka on annettu, jotta sitä käytetään Jumalan työn edistämiseen Hänen lastensa hyväksi. Meidän tulee aina muistaa, että miehet, joilla on pappeus, eivät ole ”pappeus”. Ei ole sopivaa sanoa ”pappeus ja naiset”. Meidän tulee sanoa ”pappeudenhaltijat ja naiset”.

II Palvelutyö

Tarkastelkaamme nyt sitä, mitä Herra Jeesus Kristus odottaa niiltä, joilla on Hänen pappeutensa – kuinka meidän on määrä tuoda sieluja Hänen luokseen.

Presidentti Joseph F. Smith opetti: ”Totuudenmukaisesti on sanottu, että kirkon organisaatio on täydellinen. Ainoa vaikeus on siinä, että sen järjestöt eivät täysin toimi niille annettujen velvollisuuksien mukaan. Kun ne tulevat täysin tietoisiksi niille asetetuista vaatimuksista, ne täyttävät tehtävänsä uskollisemmin, ja Herran työ tulee olemaan sitä voimakkaampaa ja voimallisempaa ja vaikutusvaltaisempaa maailmassa.”1

Presidentti Smith varoitti myös:

”Muutamia pyhään pappeuteen ja sen järjestykseen liittyviä Jumalan antamia kunnianimityksiä – – ei pidä käyttää eikä pitää samanlaisina kuin ihmisen antamia nimityksiä, sillä niitä ei ole annettu kaunistukseksi eivätkä ne ilmaise mestaruutta, vaan pikemminkin nimittämistä nöyrään palvelukseen sen ainoan Mestarin työssä, jota tunnustamme palvelevamme. – –

Me teemme työtä sielujen pelastamiseksi, ja meidän tulee tuntea, että tämä on suurin velvollisuus, mitä meille on uskottu. Meidän tulee sen vuoksi olla halukkaita tarvittaessa uhraamaan kaikki Jumalan rakkauden, ihmisten pelastuksen ja Jumalan valtakunnan voiton tähden maan päällä.”2

III Pappeuden virat

Herran kirkossa Melkisedekin pappeuden viroilla on erilaisia tehtäviä. Opissa ja liitoissa sanotaan, että ylipapit nimitetään ”hajallaan olevien eri vaarnojen paikoillaan pysyviksi johtajiksi eli palvelijoiksi” (OL 124:134). Siinä sanotaan, että vanhimmat on asetettu ”paikoillaan pysyviksi palvelijoiksi [Herran kirkkoon]” (OL 124:137). Tässä on lisää opetuksia näistä erillisistä tehtävistä.

Ylipappi toimii ja palvelee hengellisissä asioissa (ks. OL 107:10, 12). Myös, kuten presidentti Joseph F. Smith opetti: ”Jos hänet – – on asetettu ylipapiksi, [hänen] tulee tuntea sitovaksi velvollisuudekseen olla jäljittelemisen arvoisena esikuvana vanhoille ja nuorille ja asettaa itsensä vanhurskaan opettajan asemaan paitsi opetuksillaan niin vielä erityisemmin esimerkillään – tarjoten nuoremmille iän tuoman kokemuksen hyödyn ja osoittautuen siten yksilönä voimaksi asuinyhteisönsä keskuudessa.”3

Puhuessaan vanhimman velvollisuuksista vanhin Bruce R. McConkie kahdentoista apostolin koorumista opetti: ”Vanhin on Herran Jeesuksen Kristuksen palvelija. – – Hänet on valtuutettu edustamaan Mestariaan – – lähimmäistensä palvelemisessa. Hän on Herran edustaja.”4

Vanhin McConkie arvosteli ajatusta siitä, että joku on ”vain vanhin”. Hän sanoi: ”Jokaisella vanhimmalla kirkossa on yhtä paljon pappeutta kuin kirkon presidentillä. – – Mikä on vanhin? Hän on paimen – paimen, joka palvelee hyvän paimenen lammastarhassa.”5

Tässä tärkeässä tehtävässä palvella hyvän paimenen lammastarhassa ei Melkisedekin pappeudessa ole mitään eroa ylipapin ja vanhimman virkojen välillä. Opin ja liittojen suurenmoisessa luvussa 107 Herra julistaa: ”Ylipapeilla Melkisedekin järjestyksen mukaan on oikeus toimia omassa asemassaan presidenttikunnan johdon alaisina, palvella hengellisissä asioissa ja myös vanhimman, – – papin – – [tai Aaronin pappeuden] virassa” (OL 107:10; ks. myös jae 12).

Tärkein periaate kaikille pappeudenhaltijoille on periaate, jota opetti Mormonin kirjan profeetta Jaakob. Kun hänet ja hänen veljensä Joosef oli vihitty kansan papeiksi ja opettajiksi, hän julisti: ”Ja me pidimme virkamme kunniassa Herran edessä ottaen päällemme vastuun ja ottaen kansan synnit itsemme päälle vastattaviksi, ellemme opettaisi heille Jumalan sanaa hyvin uutterasti” (MK Jaak. 1:19).

Veljet, meidän vastuumme pappeudenhaltijoina ovat vakavia. Muualla toimivat järjestöt voivat tyytyä maailmallisiin suoritusvaatimuksiin välittäessään sanomaansa ja suorittaessaan muita toimintojaan. Mutta meillä, joilla on Jumalan pappeus, on jumalallinen voima, joka jopa hallitsee pääsyä Jumalan selestiseen valtakuntaan. Meillä on päämäärä ja vastuu, jonka Herra määritteli Opin ja liittojen ilmoituksena annetussa esipuheessa. Meidän on julistettava maailmalle,

”jotta jokainen ihminen puhuisi Jumalan, Herran, nimittäin maailman Vapahtajan, nimessä,

jotta myös usko lisääntyisi maan päällä,

jotta minun ikuinen liittoni vahvistettaisiin,

jotta heikot ja vähäiset julistaisivat minun evankeliumini täyteyttä maailman äärille” (OL 1:20–23).

Jotta voimme täyttää tämän jumalallisen tehtävän, meidän täytyy olla uskollisia pitäessämme kunniassa pappeustehtävämme ja -vastuumme (ks. OL 84:33). Presidentti Harold B. Lee selitti, mitä tarkoittaa pappeuden kunniassa pitäminen: ”Kun jostakusta tulee pappeudenhaltija, hänestä tulee Herran edustaja. Hänen tulee ajatella kutsumustaan siten kuin olisi suorittamassa Herralta saatua tehtävää. Juuri sitä on pappeuden kunniassa pitäminen.”6

Sen vuoksi, veljet, jos Herra itse pyytäisi teitä auttamaan yhtä pojistaan tai tyttäristään – minkä Hän on tehnytkin palvelijoidensa välityksellä – tekisittekö niin? Ja jos tekisitte, niin toimisitteko Hänen edustajanaan, ollen Herran asialla, luottaen Hänen lupaamaansa apuun?

Presidentti Lee opetti toisenkin asian pappeuden kunniassa pitämisestä: ”Kun pitelee suurennuslasia jonkin edessä, se saa kohteen näyttämään suuremmalta kuin miltä se näyttää paljain silmin. Niin toimii suurennuslasi. – – Jos joku pitää pappeutensa kunniassa – eli tekee siitä suuremman kuin miltä se heistä aluksi vaikutti ja tärkeämmän kuin miltä se kenestäkään vaikutti – sillä tavoin te voitte pitää pappeutenne kunniassa eli suurentaa sitä.”7

Tässä on yksi esimerkki pappeudenhaltijasta, joka piti pappeusvastuunsa kunniassa. Kuulin tämän vanhin Jeffrey D. Ereksonilta, jonka kanssa osallistuin erääseen vaarnakonferenssiin Idahossa. Jeffrey, nuori naimisissa oleva vanhin, joka oli äärimmäisen köyhä ja josta tuntui, ettei hän pystyisi saamaan päätökseen viimeistä vuottaan yliopistossa, päätti jättää opiskelun kesken ja ottaa vastaan erään houkuttelevan työtarjouksen. Muutama päivä myöhemmin hänen vanhinten koorumin johtajansa tuli käymään hänen kotonaan. ”Ymmärrätkö niiden pappeuden avainten merkityksen, jotka minulla on?” vanhinten koorumin johtaja kysyi. Kun Jeffrey vastasi ymmärtävänsä, kooruminjohtaja kertoi, että kun hän oli kuullut Jeffreyn aikeista jättää opiskelu kesken, Herra oli piinannut häntä unettomina öinä ja kehottanut häntä antamaan Jeffreylle tämän viestin: ”Vanhinten koorumisi johtajana annan sinulle neuvon, ettet jätä kesken opintojasi. Tämä on sinulle viesti Herralta.” Jeffrey jatkoi opiskelua. Vuosia myöhemmin tapasin hänet, kun hän oli menestyvä liikemies, ja kuulin hänen kertovan pappeudenhaltijoista koostuvalle kuulijakunnalle: ”Sillä [neuvolla] oli ratkaiseva vaikutus elämääni.”

Eräs pappeudenhaltija piti pappeutensa ja kutsumuksensa kunniassa, ja sillä oli ”ratkaiseva vaikutus” erään toisen Jumalan lapsen elämään.

IV Pappeus perheessä

Tähän asti olen puhunut pappeuden tehtävistä kirkossa. Nyt puhun pappeudesta perheessä. Aloitan avaimista. Periaate, jonka mukaan pappeuden valtuutta voi käyttää ainoastaan sen henkilön johdolla, jolla on avaimet siihen tehtävään, on perustavaa laatua oleva periaate kirkossa, mutta se ei koske pappeuden valtuuden käyttämistä perheessä.8 Isä, jolla on pappeus, johtaa perheessään hänellä olevalla pappeuden valtuudella. Hänellä ei ole mitään tarvetta saada pappeuden avainten ohjausta tai hyväksymistä neuvoakseen perheensä jäseniä, pitääkseen perheiltoja, antaakseen pappeuden siunauksia vaimolleen ja lapsilleen tai antaakseen parantumisen siunauksia perheensä jäsenille tai muille.

Religious education in the home

Jos isät pitäisivät pappeutensa kunniassa omassa perheessään, se edistäisi kirkon työtä yhtä paljon kuin mikä tahansa muu, mitä he voisivat tehdä. Isän, jolla on Melkisedekin pappeus, tulee pitää käskyt, jotta hänellä on pappeuden voima antaa siunauksia perheensä jäsenille. Isän tulee myös vaalia rakastavia perhesuhteita, jotta perheenjäsenet haluavat pyytää isältään siunauksia. Ja vanhempien tulee kannustaa useampiin pappeuden siunauksiin perheessä.

Father blessing his son

Isät, toimikaa ”tasavertaisina kumppaneina” vaimonne kanssa, kuten perhejulistus opettaa.9 Ja isät, kun teillä on etuoikeus käyttää pappeuden valtuutenne voimaa ja vaikutusta, tehkää se ”taivuttelemalla, pitkämielisyydellä, lempeydellä, sävyisyydellä ja vilpittömällä rakkaudella” (OL 121:41). Tämä korkea mittapuu pappeuden valtuuden käyttämiselle on mitä tärkeintä perheessä. Presidentti Harold B. Lee antoi tämän lupauksen pian sen jälkeen kun hänestä oli tullut kirkon presidentti: ”Pappeuden voima, joka teillä on, ei ole koskaan niin ihmeellinen kuin silloin, kun kodissanne on kriisi, vakava sairaus tai jokin tärkeä päätös tehtävänä – –. Pappeuden voimaan, joka on kaikkivaltiaan Jumalan voima, kuuluu voima tehdä ihmetekoja, jos Herra niin tahtoo, mutta voidaksemme käyttää tuota pappeutta meidän on oltava kelvollisia käyttämään sitä. Jos ei ymmärrä tätä periaatetta, ei voi saada tuon suuren pappeuden siunauksia.”10

Rakkaat veljeni, teillä olevan pyhän pappeuden kunniassa pitäminen on keskeisen tärkeää Herran työssä perheessänne ja kirkon tehtävissänne.

Todistan Hänestä, kenen pappeus se on. Hänen sovittavan kärsimyksensä, uhrinsa ja ylösnousemuksensa ansiosta kaikilla ihmisillä on varmuus kuolemattomuudesta ja mahdollisuus iankaikkiseen elämään. Meidän jokaisen tulee olla uskollisia ja uutteria tehdessämme oman osuutemme tässä suuressa Jumalan, iankaikkisen Isämme, työssä. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.