Turvaa Herraan äläkä omaan ymmärrykseesi
Me voimme keskittää elämämme Vapahtajaan oppimalla tuntemaan Hänet, jolloin Hän viitoittaa meille oikean tien.
Matkustaessani Aasiassa luokseni tuli eräs hyvä sisar. Hän kietoi kätensä ympärilleni ja kysyi: ”Uskotko todella, että tämä evankeliumi on totta?” Hyvä sisar, minä tiedän, että se on totta. Minä turvaan Herraan.
Kohdassa Sananl. 3:5–6 esitetään tämä neuvo:
”Älä jätä elämääsi oman ymmärryksesi varaan, vaan turvaa koko sydämestäsi Herraan.
Missä kuljetkin, pidä hänet mielessäsi, hän viitoittaa sinulle oikean tien.”
Tähän pyhien kirjoitusten kohtaan liittyy kaksi kehotusta, varoitus ja loistava lupaus. Kaksi kehotusta: ”Turvaa koko sydämestäsi Herraan” ja ”missä kuljetkin, pidä hänet mielessäsi”. Varoitus: ”Älä jätä elämääsi oman ymmärryksesi varaan.” Ja loistava lupaus: ”Hän viitoittaa sinulle oikean tien.”
Käsitelkäämme ensin varoitusta. Sen visuaalinen mielikuva antaa meille paljon pohdittavaa. Varoitus on sanoissa ”älä jätä” – ”älä jätä elämääsi oman ymmärryksesi varaan”. Ilmaus jättää jonkin varaan tarkoittaa sitä, että fyysisesti luovuttaa jonkin asian toisen huoleksi tai tehtäväksi. Kun me fyysisesti jätämme jonkin asian toisen varaan, me siirrämme tai luovutamme vastuun pois joltakulta ja annamme sen jollekulle muulle. Kun me hengellisesti jättäydymme oman ymmärryksemme varaan, me siirrymme pois Vapahtajamme luota. Jos niin teemme, me olemme poissa tasapainosta emmekä ole keskittyneinä Kristukseen.
Sisaret, muistakaa, että kuolevaisuutta edeltävässä elämässämme me seisoimme Vapahtajan rinnalla. Me turvasimme Häneen. Me ilmaisimme ääneen tukemme, intomme ja ilomme onnensuunnitelmasta, jonka taivaallinen Isämme esitti. Me emme siirtyneet pois Hänen luotaan. Me taistelimme todistuksemme mukaisesti ja ”liityimme Jumalan voimiin, ja nuo voimat olivat voitokkaita”1. Tämä taistelu hyvän ja pahan välillä on siirtynyt maan päälle. Jälleen kerran meillä on pyhä vastuu olla todistajina ja turvata Herraan.
Meidän jokaisen täytyy kysyä: Kuinka pysyn keskittyneenä Herraan enkä jätä elämääni oman ymmärrykseni varaan? Kuinka tunnistan Vapahtajan äänen ja seuraan sitä, kun maailman äänet ovat niin vakuuttavia? Kuinka voin turvautua enemmän Vapahtajaan?
Saanen ehdottaa kolmea tapaa, joilla voimme lisätä Vapahtajaa koskevaa tuntemustamme ja Häneen turvautumistamme. Huomaatte, etteivät nämä periaatteet ole uusia mutta ne ovat ratkaisevan tärkeitä. Niitä lauletaan jokaisessa Alkeisyhdistyksessä, toistetaan Nuorten Naisten oppiaiheissa ja ne ovat vastauksia moniin kysymyksiin Apuyhdistyksessä. Ne ovat Herraan keskittyviä periaatteita, jotka eivät jätä meitä oman ymmärryksemme varaan.
Ensiksi, me voimme oppia tuntemaan Herran ja turvaamaan Häneen, kun me kestitsemme itseämme ”Kristuksen sanoilla, sillä katso, Kristuksen sanat kertovat teille kaiken, mitä teidän tulee tehdä”2.
Muutamia kuukausia sitten, kun meillä oli perheen yhteinen pyhien kirjoitusten tutkimishetki, kaksivuotias pojanpoikamme istui lukiessamme sylissäni. Nautin täysin rinnoin isoäidin osastani ja poikani perheen vierailusta.
Kun pyhien kirjoitusten tutkimishetkemme oli ohi, suljin kirjani. Pojanpoikamme tiesi, että pian olisi nukkumaanmenon aika. Hän katsoi minua innokkain sinisin silmin ja lausui iankaikkisen totuuden: ”Lisää pyhiksiä, mummi.”
Poikamme, joka on hyvä ja johdonmukainen isä, varoitti minua: ”Äiti, älä ole heikko lenkki. Hän vain yrittää viivyttää nukkumaanmenoa.”
Mutta kun pojanpoikamme pyytää lisää pyhiä kirjoituksia, mehän luemme lisää pyhiä kirjoituksia! Lisää pyhiä kirjoituksia valaisemaan mieltämme, ravitsemaan henkeämme, vastaamaan kysymyksiimme, lisäämään luottamustamme Herraan ja auttamaan meitä keskittämään elämämme Häneen. ”[Muistakaa] tutkia niitä tarkasti, jotta siitä olisi teille hyötyä.”3
Toiseksi, me voimme oppia tuntemaan Herran ja turvaamaan Häneen rukoilemalla. Millainen siunaus onkaan, että voimme rukoilla Jumalaamme! ”[Rukoilkaa] Isää koko sydämen voimalla.”4
Minulla on suloinen muisto rukouksesta, jota vaalin hellästi. Yhdellä opiskeluvuosien kesälomallani otin vastaan työpaikan Texasin osavaltiossa. Minun oli ajettava satoja kilometrejä Idahon osavaltiosta Texasiin vanhalla autollani, jolle olin hellästi antanut nimen Vern. Vern oli pakattu kattoa myöten, ja minä olin valmis tähän uuteen seikkailuun.
Ollessani menossa ulos ovesta halasin rakasta äitiäni ja hän sanoi: ”Pidetään rukous ennen kuin lähdet.”
Polvistuimme, ja äiti alkoi rukoilla. Hän anoi taivaallista Isää turvaamaan matkani. Hän rukoili autoni puolesta, jossa ei ollut ilmastointia, pyytäen, että auto toimisi siten kuin tarvitsin. Hän pyysi enkeleitä olemaan kanssani koko kesän ajan. Hän rukoili ja rukoili ja rukoili.
Rauha, jonka tuo rukous toi, antoi minulle rohkeutta turvata Herraan ja olla jättämättä elämääni oman ymmärrykseni varaan. Herra viitoitti tietäni monissa valinnoissa, joita tein sinä kesänä.
Kun otamme tavaksemme lähestyä taivaallista Isää rukouksessa, me opimme tuntemaan Vapahtajan. Me opimme turvaamaan Häneen. Toiveistamme tulee enemmän Hänen toiveidensa mukaisia. Pystymme saamaan itsellemme ja muille siunauksia, joita taivaallinen Isä on valmis antamaan, jos vain pyydämme uskossa.5
Kolmanneksi, me voimme oppia tuntemaan Herran ja turvaamaan Häneen, kun palvelemme muita. Kerron seuraavan tapauksen Amy Wrightin luvalla. Hän oppi ymmärtämään palvelemisen periaatteen vieläpä pelottavan ja hengenvaarallisen sairauden aikana. Amy kirjoitti:
”Lokakuun 29. päivänä 2015 sain tietää, että minulla on syöpä. Minulla todetussa syövässä potilaiden eloonjäämisprosentti on 17. Todennäköisyys ei ollut kummoinen. Tiesin, että joutuisin käymään elämäni taistelun. Päätin käyttää siihen kaiken, mitä minulla oli – en vain itseni vuoksi vaan, mikä tärkeämpää, perheeni vuoksi. Joulukuussa aloitin kemoterapian. Tiesin syöpähoidon monista sivuvaikutuksista, mutten tiennyt, että ihmisen oli mahdollista olla niin sairas ja silti elossa.
Yhdessä vaiheessa julistin, että kemoterapia rikkoo ihmisoikeuksia. Sanoin miehelleni, että minulle riitti. Minä lopetan! En aikonut mennä takaisin sairaalaan. Viisaudessaan rakas mieheni kuunteli kärsivällisesti ja sanoi sitten: ’No, sitten meidän pitää löytää joku, jota palvella.’”
Mitä? Eikö hän välittänyt siitä, että hänen vaimollaan oli syöpä eikä tämä pystynyt kestämään enää yhtään enempää pahoinvointia tai yhtään lisähetkeä sietämätöntä tuskaa?
Amy jatkaa selittämällä: ”Oireeni pahenivat vähitellen siihen pisteeseen, että minulla oli kuukaudessa yleensä yksi tai kaksi päivää, [jolloin] oloni oli välttävä ja pystyin jotenkuten toimimaan elävän, hengittävän ihmisolennon tavoin. Juuri noina päivinä perheemme etsi tapoja palvella.”
Yhtenä noista päivistä Amyn perhe jakoi muille potilaille kemohoidon lohtupakkauksia, jotka olivat täynnä iloa tuottavia ja oireita helpottavia asioita. Kun Amy ei pystynyt nukkumaan, hänellä oli tapana keksiä keinoja piristää jonkun toisen päivää. Jotkin niistä olivat isoja, mutta monet olivat vain pieniä rohkaisua ja rakkautta ilmaisevia kirjelappuja tai tekstiviestejä. Sellaisina öinä, kun kivut olivat niin kovat, ettei hän pystynyt nukkumaan, hän makasi vuoteessa iPadinsa kanssa ja haki toimituksia, jotka oli tarpeen suorittaa hänen kuolleiden esivanhempiensa puolesta. Ihmeellisesti kipu helpotti, ja hän pystyi kestämään sen.
Amy todisti: ”Palveleminen pelasti henkeni. Viime kädessä sain voimaa jatkaa eteenpäin sen onnellisuuden ansiosta, jota sain yrittäessäni helpottaa lähelläni olevien kärsimystä. Odotin palvelutempauksiamme tuntien suurta iloa ja innokkuutta. Silti vielä tänäkin päivänä se tuntuu niin oudon ristiriitaiselta. Luulisi, että kun on kalju, täynnä myrkkyjä ja taistelee henkensä puolesta, olisi oikeutettu ajattelemaan, että ’juuri nyt kyse on täysin minusta’. Mutta kun ajattelin itseäni, tilannettani, kärsimistäni ja kipujani, maailmasta tuli hyvin synkkä ja masentava. Kun keskittymiseni kääntyi muihin, sain valoa, toivoa, voimaa, rohkeutta ja iloa. Tiedän, että se on mahdollista Jeesuksen Kristuksen tukea antavan, parantavan ja kaiken mahdolliseksi tekevän sovituksen voiman ansiosta.”
Amy oppi turvaamaan Herraan tullessaan tuntemaan Hänet. Jos Amy olisi jättänyt elämänsä edes vähäisessä määrin oman ymmärryksensä varaan, hän olisi saattanut torjua koko ajatuksen palvelemisesta. Palveleminen mahdollisti sen, että hän kesti kipunsa ja kärsimyksensä ja pystyi elämään tämän pyhien kirjoitusten kohdan mukaan: ”Kun olette lähimmäistenne palveluksessa, olette pelkästään Jumalanne palveluksessa.”6
Jeesus Kristus on voittanut maailman. Ja Hänen ansiostaan, Hänen äärettömän sovituksensa ansiosta, meillä kaikilla on suuri syy turvata Häneen tietäen, että viime kädessä kaikki järjestyy.
Sisaret, jokainen meistä voi turvata Herraan eikä jäädä oman ymmärryksensä varaan. Me voimme keskittää elämämme Vapahtajaan oppimalla tuntemaan Hänet, jolloin Hän viitoittaa meille oikean tien.
Me olemme maan päällä osoittaaksemme, että turvaamme Häneen samalla tavoin kuin silloin kun seisoimme Jeesuksen Kristuksen rinnalla Hänen julistaessaan: ”Tässä olen, lähetä minut.”7
Rakkaat sisareni, presidentti Thomas S. Monson on todistanut, että ”meille luvatut siunaukset ovat mittaamattomat. Vaikka myrskypilviä kerääntyy, vaikka sade lankeaa yllemme, tietomme evankeliumista ja rakkautemme taivaallista Isäämme ja Vapahtajaamme kohtaan lohduttaa ja tukee meitä – –, kun vaellamme oikeamielisesti – –. Tässä maailmassa ei ole mitään, mikä voi voittaa meidät.”8
Lisään oman todistukseni noihin rakkaan profeettamme sanoihin. Jos turvaamme taivaalliseen Isäämme ja Vapahtajaamme emmekä jätä elämäämme oman ymmärryksemme varaan, niin He viitoittavat meille oikean tien ja ojentavat armon käsivartensa meitä kohti. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.
Huom. Lauantaina 1. huhtikuuta 2017 sisar Cordon vapautettiin toisen neuvonantajan tehtävästä Alkeisyhdistyksen ylimmässä johtokunnassa, ja hänet kutsuttiin ensimmäiseksi neuvonantajaksi.