Laulettuja ja laulamatta jääneitä lauluja
Pyydän hartaasti, että me jokainen pysyisimme jatkuvasti ja uskollisesti kuorossa.
”On päivänpaiste sielussain”, Eliza Hewitt kirjoitti, ”Nyt tänään kirkkaampi Kuin hohde pilven purppuran. On Jeesus valoni.”1 Koska tuon hienon vanhan kristillisen laulun jokaisessa sävelessä on säteilyä, sitä on lähestulkoon mahdotonta laulaa hymyilemättä. Mutta tänään haluan nostaa tuon laulun sanoituksesta esiin vain yhden säkeen, joka voi auttaa niinä päivinä, kun meidän on vaikea laulaa tai hymyillä eikä päivänpaiste tunnu kirkastavan tietämme. Jos ette jossakin vaiheessa pysty laulamaan niitä iloisia sävelmiä, joita kuulette muilta, pyydän teitä pitämään sinnikkäästi kiinni tämän laulun säkeestä, jossa vakuutetaan: ”Ja sielun laulun hiljaisen Vain Jeesus kuulla voi.”2
Yksi niistä tosiasioista, joita me Jumalan lapset kohtaamme langenneessa maailmassa, on se, että toiset päivät ovat vaikeita – päiviä, jolloin uskoamme ja luonteenlujuuttamme koetellaan. Nämä haasteet voivat johtua puutteista itsessämme tai muissa tai pelkästään puutteellisuudesta elämässä, mutta olivatpa syyt mitä hyvänsä, me huomaamme, että ne voivat viedä meiltä laulut, joita haluamme kovasti laulaa, ja ne voivat hämärtää lupauksen sielussamme vallitsevasta kevätpäivästä3, jota Eliza Hewitt yhdessä säkeessään ylistää.
Mitä me siis teemme sellaisina aikoina? Ensinnäkin me otamme vastaan apostoli Paavalin neuvon ja ”toivomme [sitä] mitä emme näe [ja] odotamme sitä kärsivällisesti”4. Niinä hetkinä, kun ilon sävel tyrehtyy eikä meillä ole voimaa laulaa sitä, meidän on kenties oltava jonkin aikaa hiljaa ja pelkästään kuunneltava muita ammentaen voimaa ympärillämme olevan musiikin loistokkuudesta. Monet meistä, jotka ovat ”musiikillisesti vajavaisia”, ovat saaneet vahvistusta itseluottamukseensa ja laulamisemme on tuntuvasti kehittynyt, kun olemme asettuneet jonkun sellaisen viereen, jolla on kuuluvampi, varmempi ääni. Siitä tietenkin seuraa, että laulaessamme iankaikkisuuden lauluja meidän tulee seistä niin lähellä maailman Vapahtajaa ja Lunastajaa kuin on inhimillisesti mahdollista – Hänellä on ehdottomasti täydellinen sävelkorva. Silloin saamme rohkeutta Hänen kyvystään kuulla sielumme hiljaisen laulun ja saamme toivoa siitä, että Hän toimii sointuvana messiaanisena välittäjänä puolestamme. On todellakin niin, että kun Herra on lähellä, ”On rauha tyyni rinnassain, Ja armo kukoistaa”5.
Niinpä päivinä, kun tunnemme olevamme hieman epävireisiä, hieman vähemmän kuin mitä luulemme näkevämme tai kuulevamme muissa, pyytäisin meitä, etenkin kirkon nuoria, muistamaan, että jumalalliseen suunnitelmaan kuuluu, etteivät kaikki äänet Jumalan kuorossa ole samanlaisia. Tarvitaan vaihtelua – sopraanoja ja alttoja, baritoneja ja bassoja – jotta musiikki olisi täyteläistä. Lainaan kahden merkittävän myöhempien aikojen pyhiin kuuluvan naisen hilpeästä kirjeenvaihdosta siinä käytetyn yhden lauseen: ”Kuorossa on paikka kaikille Jumalan elikoille.”6 Kun väheksymme omaa ainutlaatuisuuttamme tai yritämme mukautua keksittyihin stereotypioihin – joita kyltymätön kulutuskulttuuri markkinoi ja joita sosiaalinen media täysin toteutuskelvottomina ihannoi – me menetämme sävyjen ja sointien rikkauden, joka oli Jumalan tarkoituksena Hänen luodessaan monimuotoisen maailman.
En kuitenkaan tarkoita sitä, että jokainen tässä jumalallisessa kuorossa voi vain alkaa huutaa omaa henkilökohtaista oratoriotaan! Monimuotoisuus ei ole kakofoniaa, ja kuoroissa tarvitaan kurinalaisuutta – tai tämän päivän tarkoituksemme valossa, vanhin Hales, käyttäisin sanaa opetuslapseutta – mutta kun olemme hyväksyneet jumalallisesti ilmoitetun sanoituksen ja harmonisen orkestroinnin, joka luotiin ennen kuin maailmaa oli, niin taivaallinen Isämme iloitsee siitä, että me laulamme omalla äänellämme emmekä jonkun toisen. Uskokaa itseenne ja uskokaa Häneen. Älkää vähätelkö arvoanne tai soimatko panostanne. Ennen kaikkea älkää jättäkö paikkaanne kuorossa. Miksi? Koska te olette ainutlaatuisia, te olette korvaamattomia. Yhdenkin äänen menetys – myös niiden menetys, jotka tuntevat olevansa yhteiskunnan tai kirkon reunamilla – heikentää jokaista muuta laulajaa tässä kuolevaisuuden suuressa kuorossamme.
Mutta samalla kun kannustan kaikkia teitä uskomaan lauluihin, joita saattaa olla vaikea laulaa, myönnän auliisti, että eri syistä minä kamppailen toisenlaisten laulujen kanssa, joita pitäisi laulaa – mutta joita ei vielä ole laulettu.
Kun näen maailmassa järkyttävää taloudellista eriarvoisuutta, tunnen syyllisyyttä laulaessani Eliza Hewittin sanoin Jumalan minulle antamista siunauksista ja niistä, ”viel jotka luonaan saan”7. Tuota laulua ei voi täysin ja uskollisesti laulaa, ennen kuin olemme kunniallisesti pitäneet huolen köyhistä. Rahan puute on kirous, joka vainoaa edelleen vuosi vuodelta ja sukupolvi toisensa jälkeen. Se vahingoittaa kehoa, runtelee henkeä, haavoittaa perheitä ja tuhoaa unelmia. Jos voisimme tehdä enemmän köyhyyden lieventämiseksi, kuten Jeesus toistuvasti käskee meidän tehdä, ehkäpä jotkut maailman vähempiosaisista voisivat hyräillä muutamia säveliä laulusta ”On päivänpaiste sielussain” kenties ensimmäistä kertaa elämässään.
Minun on myös vaikea laulaa valoisia, eloisia sanoja, kun niin moni lähipiirissämme kärsii henkisestä ja emotionaalisesta sairaudesta tai muista terveyttä heikentävistä rajoitteista. Valitettavasti toisinaan monenlaisten huolenpitäjien kuten perheenjäsenten urhoollisista ponnisteluista huolimatta nämä kuormat pysyvät. Rukoilen, ettemme anna näiden Jumalan lasten kärsiä hiljaisuudessa ja että meille suodaan Hänen kykynsä kuulla ne sielun hiljaiset laulut, joita he eivät nyt pysty laulamaan.
Ja jonakin päivänä toivon, että suuri maailmanlaajuinen kuoro laulaa harmonisesti yli kaikkien rodullisten ja etnisten rajojen julistaen, että aseet, loukkaukset ja viha eivät ole oikea keino käsitellä ihmisten välisiä konflikteja. Taivaan julistukset huutavat meille, että ainoa keino, jolla monimutkaisia yhteiskunnallisia ongelmia voidaan ikinä ratkaista tyydyttävästi, on rakastaa Jumalaa ja pitää Hänen käskynsä sekä avata näin mahdollisuus ainoaan kestävään, pelastavaan tapaan rakastaa toisiamme lähimmäisinä. Profeetta Eter opetti, että meidän tulee toivoa parempaa maailmaa. Lukiessaan tuon ajatuksen tuhat vuotta myöhemmin sotien ja väkivallan uuvuttama Moroni julisti, että maailmalle verrattomasti parempana tienä tulee aina olemaan Jeesuksen Kristuksen evankeliumi.8
Kuinka kiitollisia me olemmekaan, että tämänkaltaisten haasteiden keskellä tulee aika ajoin vastaan toisenlainen sielun hiljainen laulu, jota emme itse pysty laulamaan mutta eri syystä. Näin käy silloin kun tunteet ovat niin syviä ja henkilökohtaisia, jopa niin pyhiä, ettei niitä pysty ilmaisemaan tai niitä ei pitäisi ilmaista – kuten Cordelian rakkaus isäänsä kohtaan, josta hän sanoi: ”Lempeni – – on rikkahampi kuin mun kieleni. – – Min’ onneton en sydäntäni nostaa voi huulilleni.”9 Näitä tuntemuksia, jotka tulevat mieleemme pyhinä, ei yksinkertaisesti pysty lausumaan. Ne ovat hengellisesti sanoin kuvaamattomia – kuten rukous, jonka Jeesus lausui nefiläislasten puolesta. Tuon tapahtuman kokeneet kirjoittivat:
”Milloinkaan ennen ei silmä ole nähnyt eikä korva kuullut niin suuria ja ihmeellisiä asioita kuin me näimme ja kuulimme Jeesuksen puhuvan Isälle;
eikä mikään kieli voi puhua eikä kukaan ihminen kirjoittaa eikä ihmissydän käsittää niin suuria ja ihmeellisiä asioita kuin me sekä näimme että kuulimme Jeesuksen puhuvan.”10
Tällaiset pyhitetyt hetket pysyvät ääneen lausumattomina, koska niiden ilmaiseminen, vaikka se olisi mahdollistakin, saattaisi tuntua häpäisyltä.
Veljet ja sisaret, me elämme kuolevaisuuden maailmassa, jossa on monia lauluja, joita emme pysty laulamaan tai emme laula vielä. Mutta pyydän hartaasti, että me jokainen pysyisimme jatkuvasti ja uskollisesti kuorossa, jossa me pystymme nauttimaan ainaisesti tuosta kaikkein kallisarvoisimmasta laulusta – lunastavan rakkauden laulusta11. Onneksi paikkoja tähän nimenomaiseen esitykseen on rajattomasti. Tilaa on niille, jotka puhuvat eri kieliä, pitävät arvossa eri kulttuureja ja asuvat lukuisissa paikoissa. Tilaa on naimattomille, naimisissa oleville, suurille perheille ja lapsettomille. Tilaa on niille, joilla on kerran ollut kysymyksiä uskostaan, ja niille, joilla kysymyksiä on edelleen. Tilaa on niille, jotka ovat seksuaalisesti suuntautuneet eri tavoin. Lyhyesti sanoen – paikka on jokaiselle, joka rakastaa Jumalaa ja kunnioittaa Hänen käskyjään henkilökohtaisen käyttäytymisensä rikkomattomana ohjenuorana, sillä jos Jumalan rakkaus on yhteisen laulumme sävel, niin varmasti yhteinen pyrkimyksemme olla kuuliaisia Hänelle on sen korvaamaton harmonia. Rakkauden ja uskon, parannuksen ja myötätunnon, rehellisyyden ja anteeksiannon jumalallisia käskyjä noudattaessamme tilaa tässä kuorossa on kaikille, jotka haluavat olla siinä.12 ”Tulkaa sellaisina kuin olette”, rakastava Isä sanoo meille jokaiselle, mutta Hän lisää: ”Älkää suunnitelko pysyvänne sellaisina.” Hymyillen muistamme, että Jumala on päättänyt tehdä meistä enemmän kuin luulimme voivamme olla.
Tässä suuressa oratoriossa, joka on Hänen suunnitelmansa meidän korotukseksemme, seuratkaamme nöyrästi Hänen tahtipuikkoaan ja tehkäämme edelleen työtä niiden laulujen parissa, joita emme vielä pysty laulamaan, kunnes nuo soinnut soivat Herrallemme13. Sitten eräänä päivänä, kuten hyvin rakastetussa laulussamme sanotaan:
Me taivahan kuorojen laulamme suulla,
Nyt kunnia Herran ja Karitsan soi – –.
Kun saapuva Jeesus on kirkkaudessa.”14
Todistan, että se hetki koittaa, jolloin Jumala, iankaikkinen Isämme, lähettää jälleen maan päälle ainosyntyisen Poikansa, joka tällä kertaa hallitsee ja vallitsee kuninkaiden Kuninkaana ikuisesti. Todistan, että tämä on Hänen palautettu kirkkonsa ja se väline, joka tuo Hänen evankeliuminsa opetukset ja pelastavat toimitukset koko ihmiskunnalle. Kun Hänen sanomansa on ”täyttänyt jokaisen mantereen [ja] käynyt jokaisella seudulla”15, niin todellakin ”Jeesus meille hymyilee”16. Sinä päivänä sielussamme on runsaasti ikuista päivänpaistetta. Tämän luvatun hetken tuloa rukoilen kaihoisasti Jeesuksen Kristuksen pyhässä nimessä. Aamen.