2010–2019
Näe itsesi temppelissä
Huhtikuu 2016


Näe itsesi temppelissä

Rukoilen, että meistä jokainen kunnioittaa Vapahtajaa ja tekee kaikki välttämättömät muutokset, jotta näkisimme itsemme Hänen pyhissä temppeleissään.

Herran pelastuksen työn eteneminen tänä aikojen täyttymisen taloudenhoitokautena miltei ylittää käsityskykymme.1 Sitä havainnollistaa presidentti Thomas S. Monsonin ilmoitus tässä konferenssikokouksessa neljästä uudesta temppelistä. Kun presidentti Monson kutsuttiin apostoliksi vuonna 1963, maailmassa oli 12 toiminnassa olevaa temppeliä.2 Provon keskustan temppelin vihkimisen myötä temppeleitä on nyt 150, ja niitä tulee olemaan 177, kun kaikki temppelit, joista on ilmoitettu, on vihitty. Tämä antaa meille syyn nöyrään riemuitsemiseen.

Satakahdeksankymmentä vuotta sitten tänä samana päivänä, 3. huhtikuuta 1836, profeetta Joseph Smithille ja Oliver Cowderylle avautui suurenmoinen näky Kirtlandin temppelissä. Tämä tapahtui vain viikko temppelin vihkimisen jälkeen. Tässä näyssä he näkivät Herran seisomassa temppelissä korokkeen kaiteella. Vapahtaja julisti muun muassa näin:

”Kaiken kansani, joka on kaikin voimin rakentanut tämän huoneen minun nimelleni, sydämet riemuitkoot.

Sillä katso, minä olen hyväksynyt tämän huoneen, ja minun nimeni on oleva täällä; ja minä ilmoitan itseni kansalleni armollisesti tässä huoneessa.”3

Siinä pyhässä tilaisuudessa ilmestyi muinaisia profeettoja, kuten Elia, joka antoi temppelitoimituksiin tarvittavat avaimet.

Me aistimme jotakin siitä riemusta, jota sekä jäsenet että lähetyssaarnaajat tuntevat Quitossa Ecuadorissa, Hararessa Zimbabwessa, Belémissä Brasiliassa ja Limassa Perussa sen pohjalta, mitä tapahtui Bangkokissa Thaimaassa vuosi sitten, kun sinne rakennettavasta temppelistä ilmoitettiin. Sisar Shelly Senior, Bangkokin lähetyskentän silloisen lähetysjohtajan David Seniorin vaimo, lähetti sähköpostiviestin perheelleen ja ystävilleen ja kertoi, että kun hän ja hänen miehensä olivat kuulleet presidentti Monsonin ilmoittavan siitä temppelistä, seurasi ”12 unetonta tuntia ja paljon onnen kyyneliä”. He soittivat lähetysjohtajan apulaisille kello 23.30 ja kertoivat heille. Apulaiset soittivat kaikille lähetyssaarnaajille. Jälkeenpäin he kuulivat, että ”koko lähetyskenttä oli hereillä keskellä yötä hyppien vuoteillaan”. Sisar Senior varoitti huvittuneena perhettään ja ystäviään: ”Älkää kertoko tästä lähetystyöosastolle!”4

Thaimaan jäsenten syvä hengellinen reaktio oli aivan yhtä voimakas. Olen varma siitä, että alueilla, joilla nämä vasta ilmoitetut temppelit tulevat sijaitsemaan, sydämiä ja koteja on valmistettu hengellisesti ja taivaasta on tullut ilmoituksia, jotka ovat valmistaneet pyhiä.

Kuva
Thaimaalainen nuori nainen kädessään peili, jossa sanotaan: ”Näe itsesi temppelissä.”

Thaimaassa sisar Senior valmistutti erityisiä käsipeilejä, joita hän käytti omassa opetuksessaan varsinkin sisarten kanssa. Peiliin oli uurrettu temppeli ja sanat: ”Näe itsesi temppelissä.” Kun ihmiset katsoivat peiliin, he näkivät itsensä temppelissä. Seniorit opettivat tutkijoita ja jäseniä kuvittelemaan itsensä temppeliin ja tekemään tarvittavat muutokset elämäntavoissa ja valmistautumaan hengellisesti tämän tavoitteen saavuttamiseksi.

Annan tänä aamuna meille kaikille haasteen, asuimmepa missä tahansa, että näkisimme itsemme temppelissä. Presidentti Monson on sanonut: ”Ennen kuin olette käyneet Herran temppelissä ja saaneet kaikki siunaukset, jotka teitä siellä odottavat, ette ole saaneet kaikkea, mitä kirkolla on tarjota. Kirkon jäsenyyden kaikkein tärkeimmät ja kruunaavat siunaukset ovat ne siunaukset, jotka me saamme Jumalan temppeleissä.”5

Huolimatta vanhurskauden puutteesta nykypäivän maailmassa me elämme pyhitettyä, pyhää aikaa. Rakastavin ja kaipaavin sydämin profeetat ovat jo vuosisatoja kuvailleet meidän aikaamme.6

Lainaten sekä Vanhan testamentin Obadjaa7 että Uuden testamentin Ensimmäistä Pietarin kirjettä8 profeetta Joseph Smith ilmoitti, mikä oli Jumalan suuri tarkoitus, kun Hän antoi kasteen kuolleiden puolesta ja antoi meille mahdollisuuden olla pelastajia Siionin vuorella.9

Herra on antanut kansamme menestyä sekä suonut voimavarat ja profeetallisen opastuksen, jotta voimme olla uskollisia temppelityöhön liittyvien vastuidemme täyttämisessä sekä elävien että kuolleiden puolesta.

Jeesuksen Kristuksen palautetun evankeliumin ansiosta me ymmärrämme elämän tarkoituksen, Isän pelastussuunnitelman lapsiaan varten, Vapahtajan lunastusuhrin ja perheiden keskeisen roolin taivaan järjestyksessä.10

Entistä suurempi määrä temppeleitä yhdistettynä kehittyneeseen tekniikkaan, jonka avulla voimme täyttää pyhät sukututkimustyöhön liittyvät vastuumme esivanhempiemme puolesta, tekee tästä siunauksellisinta aikaa koko historiassa. Riemuitsen siitä, miten tavattoman uskollisesti nuoremme indeksoivat ja etsivät esivanhempiensa tietoja ja sitten osallistuvat kaste- ja konfirmointityöhön temppelissä. Te olette kirjaimellisesti profetoituja pelastajia Siionin vuorella.

Kuinka me valmistaudumme temppeliä varten?

Tiedämme, että vanhurskaus ja pyhittyminen ovat välttämättömiä osatekijöitä temppeliin valmistautumisessa.

Luvussa OL 97 sanotaan: ”Ja jos minun kansani rakentaa minulle huoneen Herran nimessä eikä salli minkään epäpuhtaan tulla sen sisälle, jottei se saastu, minun kirkkauteni on lepäävä sen yllä.”11

Vuoteen 1891 asti kirkon presidentti allekirjoitti jokaisen temppelisuosituksen, jotta temppelin pyhyys varjeltuisi. Sitten se vastuu delegoitiin piispoille ja vaarnanjohtajille.

Suurena toiveenamme on, että kirkon jäsenet elävät niin, että he ovat kelvollisia saamaan temppelisuosituksen. Pyydän, ettette pidä temppeliä minään kaukaisena ja kenties saavuttamattomana tavoitteena. Useimmat jäsenet voivat piispan kanssa työskennellen saavuttaa kaikki vanhurskaat vaatimukset suhteellisen lyhyessä ajassa, jos he päättävät tulla kelvollisiksi ja tehdä täydellisen parannuksen rikkomuksistaan. Tähän sisältyy se, että haluamme antaa anteeksi itsellemme emmekä keskity heikkouksiimme tai synteihimme ja pidä niitä ainaisena esteenä pääsylle pyhään temppeliin.

Vapahtajan sovitus on suoritettu kaikkia Jumalan lapsia varten. Hänen lunastusuhrinsa tyydyttää oikeudenmukaisuuden vaatimukset kaikkien niiden kohdalla, jotka tekevät todellisen parannuksen. Pyhissä kirjoituksissa tätä kuvataan mitä kauneimmalla tavalla:

”Vaikka teidän syntinne ovat verenpunaiset, ne tulevat valkeiksi kuin lumi.”12

”Enkä enää muista [niitä].”13

Vakuutamme teille, että eläminen vanhurskauden periaatteiden mukaan tuo teille ja perheellenne onnea, täyttymystä ja rauhaa.14 Jäsenet, sekä aikuiset että nuoret15, todistavat itse omasta kelvollisuudestaan, kun he vastaavat temppelisuosituskysymyksiin. Keskeisenä vaatimuksena on vahvistaa todistustamme Isästä Jumalasta, Hänen Pojastaan Jeesuksesta Kristuksesta ja Hänen evankeliuminsa palautuksesta sekä kokea Pyhän Hengen palvelemista.

Temppelin siunaukset ovat runsaslukuisia

Temppelin ensisijaisia siunauksia ovat korotuksen siunaukset. Evankeliumin suunnitelma koskee korotusta, ja siihen sisältyy pyhien liittojen solmimista Jumalan kanssa ja niiden pitämistä. Kastetta ja konfirmointia lukuun ottamatta nämä toimitukset ja liitot suoritetaan ja vastaanotetaan elävien osalta temppelissä. Kuolleiden osalta temppelissä vastaanotetaan kaikki pelastavat toimitukset ja liitot.

Brigham Young on opettanut: ”Herra ei ole jättänyt tekemättä mitään, minkä Hän saattoi tehdä ihmissuvun pelastamiseksi – –. Kaikki muu, mitä heistä riippumatta voidaan heidän pelastuksekseen tehdä, on tehty Vapahtajassa ja Hänen kauttaan.”16

Kirkon johtajat järjestävät vaarnoja, seurakuntia, koorumeja, kirkon apujärjestöjä, lähetyskenttiä ja niin edelleen seurakuntakeskuksissamme ja muissa rakennuksissa. Herra järjestää iankaikkisia perheitä ainoastaan temppeleissä.

On selvää, että ne, joilla on särkynyt sydän ja murtunut mieli ja jotka ovat tehneet todellisen parannuksen synneistään, ovat täysin Herran hyväksymiä Hänen pyhässä huoneessaan.17 Tiedämme, ”ettei Jumala erottele ihmisiä”18. Yksi niistä kallisarvoisista asioista, joita rakastan temppelissä, on se, että sinne tulevien keskuudessa ei tehdä eroa vaurauden, yhteiskuntaluokan tai minkään aseman suhteen. Me olemme kaikki yhdenvertaisia Jumalan edessä. Jokainen pukeutuu valkoisiin, mikä tarkoittaa, että olemme puhdasta ja vanhurskasta kansaa.19 Kaikki istuvat vierekkäin tuntien sydämessään halua olla rakastavan taivaallisen Isän kelvollisia poikia ja tyttäriä.

Kuva
Temppelin sinetöimishuone

Ajatelkaapa, kaikkialla koko maailmassa naiset ja miehet voivat pyhissä temppeleissä tarjolla olevien pyhien toimitusten ja liittojen ansiosta palata Jumalan kasvojen eteen ja tulla liitetyiksi yhteen iankaikkisuudeksi20. He tekevät tämän kauniissa pyhässä sinetöimishuoneessa, johon kaikki temppelikelpoiset jäsenet voivat tulla. Kun he ovat solmineet nämä liitot, he voivat ”nähdä itsensä temppelissä” peileistä, jotka on asetettu vastatusten. ”Yhdessä temppelin peilit heijastavat kuvajaisia edestakaisin, niin että ne näyttävät yltävän iankaikkisuuteen.”21 Nämä heijastuvat kuvajaiset auttavat meitä ajattelemaan vanhempia, isovanhempia ja kaikkia aiempia sukupolvia. Ne auttavat meitä tiedostamaan pyhät liitot, jotka liittävät meidät kaikkiin meitä seuraaviin sukupolviin. Tämä on uskomattoman merkittävää, ja se alkaa, kun näet itsesi temppelissä.

Kuva
Peilit temppelin sinetöimishuoneessa

Presidentti Howard W. Hunter on neuvonut meitä: ”Miettikää niitä yleviä opetuksia, joita sisältyy Kirtlandin temppelin suurenmoiseen vihkimisrukoukseen, jonka profeetta Joseph Smith sanoi saaneensa ilmoituksena. Se on rukous, johon vastataan meidän kohdallamme jatkuvasti yksilöinä, perheinä ja kansana sen pappeuden voiman ansiosta, jonka Herra on antanut meille käytettäväksi Hänen pyhissä temppeleissään.”22 Meidän olisi hyvä tutkia Opin ja liittojen lukua 109 ja noudattaa presidentti Hunterin kehotusta ”asettaa Herran temppeli [jäsenyytemme] suureksi vertauskuvaksi”23.

Temppeli on myös turvapaikka, kiitospaikka, opetuspaikka ja ymmärryksen paikka, ”jotta [me voimme] tulla täydellisiksi – – kaikessa, mikä liittyy Jumalan valtakuntaan maan päällä”24. Koko elämäni ajan se on ollut levollisuuden ja rauhan paikka maailmassa, joka on kirjaimellisesti levottomuuden vallassa.25 On suurenmoista jättää maailman huolet taakseen siinä pyhässä paikassa.

Usein temppelissä ja osallistuessamme sukututkimukseen me tunnemme kehotuksia ja saamme vaikutelmia Pyhältä Hengeltä.26 Aika ajoin temppelissä verho meidän ja toisella puolella olevien välillä käy hyvin ohueksi. Me saamme lisää apua pyrkimyksissämme olla pelastajia Siionin vuorella.

Useita vuosia sitten eräässä temppelissä Keski-Amerikassa yhden nykyään täysinpalvelleen johtavan auktoriteettimme vaimo auttoi erästä isää, äitiä ja heidän lapsiaan vastaanottamaan iankaikkiset liitot sinetöimishuoneessa, jossa temppelin peilit ovat. Kun he toimituksen päättyessä katselivat peileihin päin, tämä sisar huomasi, että peilissä näkyivät kasvot, joita ei ollut huoneessa. Hän kysyi äidiltä ja sai kuulla, että yksi tytär oli kuollut eikä sen vuoksi ollut fyysisesti paikalla. Kuollut tytär otettiin sitten mukaan sijaisen välityksellä siihen pyhään toimitukseen.27 Älkää koskaan aliarvioiko sitä apua, jota temppeleissä saadaan verhon toiselta puolelta.

Tietäkää, kuinka vilpittömästi me haluamme, että jokainen tekee kaikki välttämättömät muutokset tullakseen kelvolliseksi menemään temppeliin. Tarkastelkaa rukoillen sitä, missä olette elämässänne, tavoitelkaa Hengen johdatusta ja puhukaa piispallenne valmistautumisestanne temppeliin. Presidentti Thomas S. Monson on sanonut: ”Ei ole mitään tärkeämpää tavoitetta, jota kohti voisitte tehdä työtä, kuin tulla kelvollisiksi menemään temppeliin.”28

Vapahtaja on meidän uskomme ja Hänen kirkkonsa tärkeä, järkkymätön kulmakivi

Kaksi kuukautta sitten minulla oli etuoikeus osallistua presidentti Henry B. Eyringin seurassa Suvan temppelin uudelleenvihkimiseen Fidžissä. Se oli erityinen, pyhä tilaisuus. Presidentti Eyringin rohkeuden ja voimakkaiden hengellisten vaikutelmien ansiosta uudelleenvihkiminen saattoi jatkua, vaikka edessä oli pahin eteläisellä pallonpuoliskolla koskaan rekisteröity hirmumyrsky. Nuorille, lähetyssaarnaajille ja jäsenille tarjottiin fyysistä ja hengellistä suojaa.29 Herran käsi oli selkeästi läsnä. Suvan temppelin uudelleenvihkiminen Fidžissä oli turvapaikkana myrskyltä. Usein kun me koemme elämän myrskyjä, me näemme Herran käden suovan iankaikkista suojelusta.

Suvan temppelin alkuperäinenkin vihkiminen 18. kesäkuuta 2000 oli merkittävä. Kun temppelin valmistuminen lähestyi, ryhmä kapinallisia otti panttivangeiksi parlamentin jäseniä. Suvan keskusta ryöstettiin ja poltettiin. Armeija julisti sotatilan.

Vyöhykkeenjohtajana menin Fidžin neljän vaarnanjohtajan kanssa tapaamaan armeijan johtajia kuningatar Elisabetin kasarmeille. Kun olimme selittäneet aikovamme pitää vihkimistilaisuuden, he antoivat meille tukensa mutta olivat huolissaan presidentti Gordon B. Hinckleyn turvallisuudesta. He suosittivat pientä vihkimistilaisuutta, jossa temppelin ulkopuolella ei olisi mitään tapahtumia kuten kulmakivitilaisuutta. He korostivat, että kaikki temppelin ulkopuolella olevat voisivat joutua mahdollisen väkivallan kohteeksi.

Presidentti Hinckley hyväksyi yhden pienen vihkimistilaisuuden, jossa olisi vain uusi temppelin johtokunta ja muutamia paikallisia johtajia. Uhkaavan vaaran vuoksi muita ei kutsuttu. Hän kuitenkin tähdensi painokkaasti: ”Jos me tosiaan vihimme temppelin, me pidämme kulmakivitilaisuuden, koska Jeesus Kristus on tärkeä kulmakivi ja tämä on Hänen kirkkonsa.”

Kun me sitten menimme ulos kulmakivitilaisuutta varten, paikalla ei ollut yhtään kirkkoon kuulumatonta, ei lapsia, ei tiedotusvälineitä eikä ketään muitakaan. Mutta uskollinen profeetta osoitti rohkean ja horjumattoman sitoutumisensa Vapahtajaan.

Myöhemmin puhuessaan Vapahtajasta presidentti Hinckley sanoi: ”Ei ole ketään Hänen vertaistaan. Ei ole koskaan ollut. Ei ole koskaan oleva. Kiitos olkoon Jumalalle Hänen rakkaan Poikansa lahjasta, Hänestä, joka antoi henkensä, jotta me saisimme elää, ja joka on meidän uskomme ja Hänen kirkkonsa tärkeä, järkkymätön kulmakivi.”30

Veljet ja sisaret, rukoilen, että meistä jokainen kunnioittaa Vapahtajaa ja tekee kaikki välttämättömät muutokset, jotta näkisimme itsemme Hänen pyhissä temppeleissään. Niin tehdessämme me voimme saavuttaa Hänen pyhät tarkoituksensa ja valmistautua itse ja valmistaa perhettämme saamaan kaikki siunaukset, joita Herra ja Hänen kirkkonsa voivat suoda tässä elämässä ja iankaikkisuudessa. Lausun varman todistukseni, että Vapahtaja elää. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.

Viitteet

  1. Ks. OL 112:30–32.

  2. Englannissa sijaitseva Lontoon temppeli, joka on 12. temppeli, vihittiin 7. syyskuuta 1958.

  3. OL 110:6–7.

  4. Shelly Senior, sähköpostiviesti, 6. huhtikuuta 2015.

  5. Thomas S. Monson, ”Pyhä temppeli – johtotähti maailmalle”, Liahona, toukokuu 2011, s. 93.

  6. Ks. Jes. 2:2.

  7. Ks. Ob. 21, englanninkielinen kuningas Jaakon raamatunkäännös.

  8. Ks. 1. Piet. 4:6.

  9. Ks. Kirkon presidenttien opetuksia: Joseph Smith, 2007, s. 428.

  10. Ks. Kirkon presidenttien opetuksia: Wilford Woodruff, 2005, s. 199.

  11. OL 97:15; ks. myös jae 17.

  12. Jes. 1:18.

  13. Jer. 31:34.

  14. Ks. OL 59:23.

  15. Endaumentin saaneidella aikuisilla olevan suosituksen lisäksi kelvolliset nuoret ja aikuiset, jotka eivät ole saaneet endaumenttia, voivat saada rajatun käytön suosituksen kasteisiin kuolleiden puolesta. Molempiin suosituksiin vaaditaan vastaanottajan allekirjoitus, jolla hän vahvistaa henkilökohtaisen kelvollisuutensa. Rajatun käytön suositus on voimassa yhden vuoden ja antaa piispakunnalle mahdollisuuden keskustella kunkin henkilön kanssa vuosittain hänen kelvollisuudestaan.

  16. Kirkon presidenttien opetuksia: Brigham Young, 1997, s. 32.

  17. Ks. OL 58:42.

  18. Ap. t. 10:34; ks. myös Moroni 8:12; OL 1:35; 38:16.

  19. Ks. OL 100:16.

  20. Ks. ”Perhe – julistus maailmalle”, Liahona, marraskuu 2010, s. 129.

  21. Gerrit W. Gong, ”Iankaikkisuuden kuvastimet temppelissä – todistus perheestä ja suvusta”, Liahona, marraskuu 2010, s. 37.

  22. Kirkon presidenttien opetuksia: Howard W. Hunter, 2015, s. 189.

  23. Kirkon presidenttien opetuksia: Howard W. Hunter, s. 183–184.

  24. OL 97:13–14.

  25. Ks. OL 45:26–27.

  26. Usein käytämme tästä nimitystä Elian henki. Presidentti Russell M. Nelson on opettanut, että Elian henki on ”Pyhän Hengen ilmoitus, joka todistaa perheen jumalallisesta luonteesta” (”Uusi sadonkorjuun aika”, Valkeus, heinäkuu 1998, s. 38).

  27. Käytetty luvalla.

  28. Thomas S. Monson, ”Pyhä temppeli – johtotähti maailmalle”, s. 93.

  29. Ulkosaarilta tuodut lähetyssaarnaajat ja nuoret majoitettiin turvallisiin kirkon oppilaitoksiin ja kirkon rakennuksiin, ja he olivat turvassa hirmumyrsky Winstonin pahimmilta hyökkäyksiltä.

  30. Ks. Gordon B. Hinckley, ”Me todistamme Jeesuksesta Kristuksesta”, Liahona, maaliskuu 2008, s. 7.