2010–2019
Jeesuksen Kristuksen sovituksen vahvistamina
Lokakuu 2015


Jeesuksen Kristuksen sovituksen vahvistamina

Sovituksensa ansiosta Vapahtajalla on voima auttaa jokaisessa kuolevaisuuden kivussa ja ahdingossa.

Kuolevaisuudessa meillä on varmuus kuolemasta ja synnin kuormasta. Jeesuksen Kristuksen sovitus antaa vastapainoa näille kahdelle kuolevaisen elämän varmalle asialle. Mutta kuoleman ja synnin lisäksi meillä on monia muita haasteita, kun ponnistelemme läpi kuolevaisuuden. Tuon saman sovituksen ansiosta Vapahtaja voi antaa meille voimaa, jota tarvitsemme voittaaksemme nämä kuolevaisuuden haasteet. Se on minun aiheeni tänään.

I

Useimmat sovitusta koskevat pyhien kirjoitusten kohdat käsittelevät sitä, kuinka Vapahtaja katkaisee kuoleman siteet ja kärsii syntiemme tähden. Saarnassaan, joka on tallennettu Mormonin kirjaan, Alma opetti nämä perusasiat. Mutta hän antoi meille lisäksi selkeimmän pyhiin kirjoituksiin sisältyvän vakuutuksen, että Vapahtaja koki myös kansansa kivut, sairaudet ja heikkoudet.

Alma kuvaili tätä osaa Vapahtajan sovituksesta näin: ”Ja hän kulkee kärsien kaikenlaisia kipuja ja ahdinkoja ja koetuksia, ja tämä, jotta toteutuisi sana, joka sanoo hänen ottavan päällensä kansansa kivut ja sairaudet” (Alma 7:11; ks. myös 2. Nefi 9:21).

Ajatelkaa sitä! Sovituksessaan Vapahtaja kärsi ”kaikenlaisia kipuja ja ahdinkoja ja koetuksia”. Presidentti Boyd K. Packer onkin selittänyt: ”Hänellä ei ollut minkäänlaista velkaa maksettavana. Hän ei ollut tehnyt mitään väärää. Siitä huolimatta, kaiken syyllisyyden, murheen ja surun, kivun ja nöyryytyksen määrän, kaiken mahdollisen ihmisen tunteman henkisen, emotionaalisen ja fyysisen piinan – Hän koki sen kaiken.”1

Miksi Hän kärsi nämä ”kaikenlaiset” kuolevaisuuden haasteet? Alma on selittänyt: ”Ja hän ottaa päällensä heidän heikkoutensa, jotta hänen sydämensä täyttyisi armolla, lihan mukaisesti, jotta hän osaisi lihan mukaisesti auttaa kansaansa sen heikkouksien mukaisesti” (Alma 7:12).

Esimerkiksi apostoli Paavali on julistanut, että koska Vapahtaja ”on itse käynyt läpi kärsimykset ja kiusaukset, hän kykenee auttamaan niitä, joita koetellaan” (Hepr 2:18). Samoin presidentti James E. Faust on opettanut: ”Koska Vapahtaja on kärsinyt kaiken, mitä me voimme milloinkaan tuntea tai kokea, Hän voi auttaa heikkoja tulemaan vahvemmiksi.”2

Vapahtajamme koki ja kärsi kaikki kuolevaisuuden haasteet kokonaisuudessaan ”lihan mukaisesti”, jotta Hän osaisi ”lihan mukaisesti auttaa kansaansa [eli tuoda lievitystä tai helpotusta] sen heikkouksien mukaisesti”. Hän siis tuntee kamppailumme, surumme, kiusauksemme ja kärsimyksemme, sillä keskeisenä osana sovitustaan Hän koki auliisti ne kaikki. Ja sen vuoksi Hänen sovituksensa antaa Hänelle voiman auttaa meitä – antaa meille voimaa kestää se kaikki.

II

Vaikka Alman opetus kirjansa seitsemännessä luvussa onkin yksinään selkein kaikista pyhien kirjoitusten kohdista, jotka koskevat tätä sovituksen keskeistä voimaa, sitä opetetaan kaikkialla muuallakin pyhissä kirjoituksissa.

Palvelutyönsä alussa Jeesus selitti, että Hänet lähetettiin ”parantamaan ne, joiden mieli on murtunut” (Luuk. 4:18, englanninkielinen kuningas Jaakon raamatunkäännös; ks. myös Jes. 61:1). Raamatussa kerrotaan meille usein, kuinka Hän paransi ihmisiä heidän taudeistaan ja vaivoistaan (ks. Luuk. 5:15; 7:21). Mormonin kirjassa kerrotaan, kuinka Hän paransi niitä, ”jotka olivat jollakin tavalla vaivaisia” (3. Nefi 17:9). Matteuksen evankeliumissa selitetään, että Jeesus paransi ihmisiä, ”jotta kävisi toteen, mitä on sanottu profeetta Jesajan kirjassa: – Hän kantoi meidän tautimme, otti taakakseen meidän sairautemme” (Matt. 8:17).

Jesaja opetti, että Messias kantaisi ”meidän kipumme” ja ”meidän sairautemme” (Jes. 53:4). Jesaja opetti myös, että Hän vahvistaa meitä: ”Älä pelkää, minä olen sinun kanssasi! Älä arkana pälyile ympärillesi – minä olen sinun Jumalasi. Minä vahvistan sinua, minä autan sinua.” (Jes. 41:10.)

Siksi me laulamme:

Sä ethän nyt pelkää, soi sana Jumalan,

Kun vierelläs kuljen ja sua talutan,

Sua nostan ja tuen, riennän vahvistamaan. – –

Käyt suojassa kätten sä Kaikkivaltiaan.3

Puhuessaan joistakin omista kuolevaisuuden haasteistaan apostoli Paavali kirjoitti: ”Kestän kaiken hänen avullaan, joka antaa minulle voimaa” (Fil. 4:13).

Ja näin me näemme, että sovituksensa ansiosta Vapahtajalla on voima auttaa jokaisessa kuolevaisuuden kivussa ja ahdingossa. Joskus Hänen voimansa parantaa vaivan, mutta pyhät kirjoitukset ja omat kokemuksemme opettavat, että joskus Hän auttaa antamalla meille voimaa tai kärsivällisyyttä kestää omat vaivamme.4

III

Mitä ovat nämä kuolevaisuuden kivut, ahdingot ja heikkoudet, joita Vapahtajamme koki ja kärsi?

Kuva
Ahdingosta kärsivä nainen

Meillä kaikilla on silloin tällöin kipuja, ahdinkoja ja heikkouksia. Sen lisäksi, mitä koemme syntiemme johdosta, kuolevaisuus on täynnä toistuvia kamppailuja, suruja ja kärsimystä.

Kuva
Käynti sairaalassa

Me ja ne, joita rakastamme, kärsimme sairauksista. Toisinaan jokainen meistä kokee myös vakavien vammojen tai muiden fyysisten tai henkisten vaikeuksien tuomia kipuja. Kaikki meistä kärsivät ja murehtivat rakkaan ihmisen kuoleman yhteydessä. Me kaikki koemme epäonnistumisia henkilökohtaisissa tehtävissämme, perhesuhteissamme tai ammatissamme.

Kuva
Huolestuneet vanhemmat

Kun aviopuoliso tai lapsi hylkää sen, minkä me tiedämme olevan totta, ja eksyy pois vanhurskauden polulta, me koemme erityisen rasittavaa tuskaa aivan kuten tuhlaajapojan isä Jeesuksen ikimuistoisessa vertauksessa (ks. Luuk. 15:11–32).

Kuten psalminkirjoittaja on julistanut: ”Monet vaivat kohtaavat vanhurskasta, mutta kaikista niistä Herra hänet vapauttaa” (Ps. 34:20).

Niinpä kirkkomme lauluun sisältyy tämä tosi vakuutus: ”Lievityksen vaivoihin taivaasta saa.”5 Vapahtajamme ja Hänen sovituksensa parantavat meidät.

Kuva
Epäystävällisiä teini-ikäisiä

Teini-ikäisille erityisen katkera on hylätyksi tulemisen tunne, kun ikätoverit näyttävät nauttivan onnellisista keskinäisistä suhteista ja toiminnoista ja jättävät heidät tahallaan ulkopuolelle. Rodulliseen ja etniseen taustaan liittyvät ennakkoluulot aiheuttavat muita tuskallisia hylkäämisiä sekä nuorille että aikuisille. Elämässä on monia haasteita, kuten työttömyys ja muut takaiskut suunnitelmissamme.

Kuva
Vammainen poika isän kanssa

Puhun edelleenkin kuolevaisuuden vaivoista, jotka eivät ole aiheutuneet synneistämme. Joillakuilla on syntyessään fyysisiä tai henkisiä vammoja, jotka aiheuttavat henkilökohtaista kärsimystä heille itselleen ja kamppailuja niille, jotka rakastavat heitä ja huolehtivat heistä. Monien kohdalla masennuksen vaiva on piinallinen tai pysyvästi vammauttava. Yksi tuskallinen ahdinko on naimattomuus. Niiden, jotka kärsivät tästä tilanteesta, tulee muistaa, että Vapahtajamme kärsi myös tämänkaltaista tuskaa ja että sovituksensa avulla Hän tarjoaa voimaa kestää sen.

Harvat vaikeudet rampauttavat ajallista tai hengellistä elämäämme enemmän kuin riippuvuudet. Jotkin niistä, kuten riippuvuus pornografiasta tai huumeista, ovat todennäköisesti saaneet alkunsa synnillisestä käyttäytymisestä. Vaikka siitä käyttäytymisestä on tehty parannus, riippuvuus saattaa pysyä. Myös sitä vammauttavaa otetta voi höllentää Vapahtajan tarjoamalla voimalla pysyä lujana. Samoin voivat helpottua niiden kokemat vakavat haasteet, jotka on lähetetty rikoksista vankilaan. Eräs äskettäinen kirje todistaa voimasta, joka voi tulla jopa sellaisessa tilanteessa olevalle: ”Minä tiedän, että Vapahtajamme kulkee näillä käytävillä, ja olen usein tuntenut Kristuksen rakkautta näiden vankilan seinien sisäpuolella.”6

Kuva
Mies vankilassa

Rakastan runoilijamme ja ystävämme Emma Lou Thaynen todistusta. Sanoin, joita nyt laulamme kirkon laulussa, hän kirjoitti:

Missä on turvani?

Löydänkö rauhaa,

Kun ympärilläni kaikk mustaksi käy?

Mistä mä avun saan, kun myrsky pauhaa,

Tuskat kun yltyy vaan,

tietä ei näy?

Ken mua auttaa vois

tietoa saamaan?

Ken multa ottaa pois vois ikävän?

Ken tahtois kiirehtää mua lohduttamaan?

Ken, ken voi ymmärtää?

Vain yksin Hän.7

Kuva
Kristus-patsas

IV

Ketä Jeesuksen Kristuksen sovitus voi auttaa ja vahvistaa? Alma opetti, että Vapahtaja ”[ottaa] päällensä kansansa kivut ja sairaudet” ja ”auttaa kansaansa” (Alma 7:11–12, kursivointi lisätty). Keitä ovat tässä lupauksessa Hänen ”kansansa”? Ovatko tuota kansaa kaikki kuolevaiset – kaikki, jotka nauttivat ylösnousemuksen todellisuudesta sovituksen ansiosta? Vai onko kyse vain niistä valituista palvelijoista, jotka täyttävät vaatimukset toimitusten ja liittojen ansiosta?

Sanalla kansa on pyhissä kirjoituksissa monia merkityksiä. Se merkitys, joka on sopivin opetukseen, että Vapahtaja auttaa ”kansaansa”, on merkitys, jota Ammon käytti opettaessaan, että ”Jumala muistaa jokaista kansaa, missä tahansa maassa se onkin” (Alma 26:37). Sitä myös enkelit tarkoittivat, kun he ilmoittivat Kristus-lapsen syntymästä: ”Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle” (Luuk. 2:10).

Kuolevaisuudessa kokemansa sovituksen ansiosta Vapahtajamme kykenee lohduttamaan, parantamaan ja vahvistamaan kaikkia miehiä ja naisia kaikkialla, mutta uskon, että Hän tekee niin vain niiden kohdalla, jotka etsivät Häntä ja pyytävät Hänen apuaan. Apostoli Jaakob opetti: ”Nöyrtykää Herran edessä, niin hän on teidät korottava” (Jaak. 4:10). Me olemme oikeutettuja tuohon siunaukseen, kun me uskomme Häneen ja rukoilemme Hänen apuaan.

Jumalaa pelkääviä ihmisiä, jotka rukoilevat Jumalalta, että Hän nostaisi heidät heidän ahdingoistaan, on miljoonia. Vapahtajamme on ilmoittanut, että Hän ”laskeutui kaiken alapuolelle” (OL 88:6). Vanhin Neal A. Maxwell on opettanut: ”Laskeuduttuaan ’kaiken alapuolelle’ Hän käsittää täysin ja omakohtaisesti koko inhimillisen kärsimyksen kirjon.”8 Saattaisimme jopa sanoa, että laskeuduttuaan kaiken alapuolelle Hän on täydellisessä asemassa nostamaan meitä ja antamaan meille voimaa, jota tarvitsemme kestääksemme ahdinkomme. Meidän täytyy vain pyytää.

Kuva
Perhe pöydän ääressä

Monta kertaa nykyajan ilmoituksissa Herra julistaa: ”Sen tähden, jos sinä pyydät minulta, sinä saat; jos sinä kolkutat, sinulle avataan” (esim. OL 6:5; 11:5; ks. myös Matt. 7:7). Todellakin kaikkia koskevan rakkautensa ansiosta taivaallinen Isä ja Hänen rakas Poikansa Jeesus Kristus kuulevat kaikkien niiden rukoukset, jotka etsivät Heitä uskossa, ja He vastaavat niihin soveliaalla tavalla. Apostoli Paavali kirjoittikin: ”Olemme panneet toivomme elävään Jumalaan, joka on kaikkien ihmisten pelastaja, varsinkin uskovien” (1. Tim. 4:10).

Minä tiedän, että nämä asiat ovat totta. Vapahtajamme sovitus varmistaa meille kuolemattomuuden yleismaailmallisen ylösnousemuksen ansiosta ja antaa meille mahdollisuuden tulla puhtaiksi synnistä parannuksen ja kasteen kautta. Tämän lisäksi Hänen sovituksensa tarjoaa meille tilaisuuden kääntyä Hänen puoleensa, joka on kokenut kaikki kuolevaisuuden vaivamme antaakseen meille voimaa kestää kuolevaisuuden kuormat. Hän tuntee meidän tuskamme, ja Hän on valmis auttamaan meitä. Kuten laupias samarialainen, kun Hän löytää meidät haavoittuneena tienvarresta, Hän sitoo meidän haavamme ja pitää meistä huolta (ks. Luuk. 10:34). Jeesuksen Kristuksen ja Hänen sovituksensa parantava ja vahvistava voima on kaikkia meitä varten, jotka pyydämme. Todistan siitä kuten todistan myös Vapahtajastamme, joka tekee sen kaiken mahdolliseksi.

Jonakin päivänä kaikki nämä kuolevaisuuden kuormat otetaan pois eikä enää ole tuskaa (ks. Ilm. 21:4). Rukoilen, että me kaikki ymmärtäisimme Vapahtajamme sovituksen tuoman toivon ja voiman: varmuuden kuolemattomuudesta, mahdollisuuden iankaikkiseen elämään sekä sen tukea antavan voiman, jota voimme saada, jos vain pyydämme. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.

Viitteet

  1. Ks. Boyd K. Packer, ”Vapahtajan epäitsekäs ja pyhä uhri”, Liahona, huhtikuu 2015, s. 38.

  2. James E. Faust, ”Sovitus – suurin toivomme”, Liahona, tammikuu 2002, s. 22.

  3. ”Niin varma on perustus”, MAP-lauluja, 43.

  4. Ks. yleisesti Jeffrey R. Holland, Christ and the New Covenant: The Messianic Message of the Book of Mormon, 1997, s. 223–234; David A. Bednar, ”Sovitus ja kuolevaisuuden taival”, Liahona, huhtikuu 2012, s. 12–19; Bruce C. Hafen ja Marie K. Hafen, ”’Fear Not, I Am with Thee’: The Redeeming, Strengthening, and Perfecting Blessings of Christ’s Atonement”, Religious Educator, vsk 16, nro 1, 2015, s. 11–31, etenkin s. 18–25; Tad R. Callister, The Infinite Atonement, 2000, s. 206–210.

  5. ”Murheitten painamat, kutsu jo kuuluu”, MAP-lauluja, 65.

  6. Henryn seurakuntaa Keski-Utahin vankilassa valvovan piispa Bobby O. Halesin vuonna 2014 saamasta kirjeestä.

  7. ”Missä on turvani?”, MAP-lauluja, 75.

  8. Neal A. Maxwell, ”Anna Kristuksen sovittavan veren tulla hyväksemme”, Valkeus, tammikuu 1998, s. 23–24.