2010–2019
Aaronin pappeus: nouskaa ja käyttäkää Jumalan voimaa
Huhtikuuta 2012


Aaronin pappeus: nouskaa ja käyttäkää Jumalan voimaa

[Pappeutta] täytyy käyttää, jotta sillä saisi aikaan jotakin hyvää. Teidät on kutsuttu nousemaan ja loistamaan – – eikä kätkemään valoanne pimeään.

Vähän aikaa sitten olin Etelä-Afrikassa ja vierailin eräässä kodissa Thabison kanssa, joka on pappien koorumin ensimmäinen apulainen Kagison seurakunnassa. Thabiso ja hänen piispansa, jolla on kyseisen koorumin avaimet ja joka johtaa sitä, olivat rukoilleet vähemmän aktiivisten koorumin jäsenten puolesta. He etsivät innoitusta siihen, keiden luona käydä ja kuinka auttaa heitä. He tunsivat innoitusta vierailla Tebellon kotona ja pyysivät minua mukaansa.

Päästyämme raivoisan vahtikoiran ohi päädyimme olohuoneeseen Tebellon luokse. Hän on rento nuori mies, joka oli lakannut käymästä kirkossa, koska hänellä oli alkanut olla paljon muuta tekemistä sunnuntaisin. Hän oli hermostunut mutta iloinen ottaessaan meidät vastaan ja pyysi perheensäkin mukaan tapaamiseen. Piispa ilmaisi rakkautensa perhettä kohtaan ja halunsa auttaa heitä tulemaan iankaikkiseksi perheeksi tulemalla sinetöidyksi temppelissä. He liikuttuivat sydämessään, ja me kaikki tunsimme Pyhän Hengen läsnäolon voimakkaana. Se ohjasi jokaista sanaa ja jokaista tunnetta.

Mutta juuri Thabison sanat tekivät vierailun aikana suurimman vaikutuksen. Minusta tuntui, että tuo nuori pappi puhui enkelien kielellä – rakastavin sanoin, jotka me kaikki täysin ymmärsimme mutta jotka koskettivat erityisesti hänen ystäväänsä. ”Minusta oli niin mukavaa aina jutella sinun kanssasi kirkossa”, hän sanoi. ”Sinulla on aina ystävällistä sanottavaa minulle. Ja tiedätkö mitä, jalkapallojoukkueemme on aika lailla olematon ilman sinua. Sinä olet siinä niin hyvä.”

”Olen pahoillani”, Tebello vastasi. ”Minä tulen takaisin teidän joukkoonne.”

”Tosi hienoa”, sanoi Thabiso. ”Muistatko, kuinka meillä oli tapana valmistautua palvelemaan lähetystyössä? Voisimmeko aloittaa sen taas?”

”Kyllä”, Tebello vastasi. ”Minä haluan tulla takaisin.”

Ehkäpä suurin ilo, mitä koen neuvonantajana Nuorten Miesten ylimmässä johtokunnassa, on se, kun näen Aaronin pappeuden haltijoiden eri puolilla maailmaa käyttävän Aaronin pappeuden voimaa. Mutta joskus näen myös surullisena, miten niin monet nuoret miehet eivät ymmärrä, kuinka paljon hyvää he voivat tehdä sillä voimalla, joka heillä on.

Pappeus on itse Jumalan voima ja valtuus toimia Hänen lastensa palvelemiseksi. Voi, kunpa jokainen nuori mies, jokainen Aaronin pappeuden haltija, voisi täysin ymmärtää, että hänen pappeudellaan on enkelien palveluksen avaimet. Kunpa he ymmärtäisivät, että heillä on pyhä velvollisuus auttaa ystäviään löytämään polku, joka johtaa Vapahtajan luo. Kunpa he vain tietäisivät, että taivaallinen Isä antaa heille voiman selittää palautetun evankeliumin totuuksia niin selkeästi ja vilpittömästi, että toiset tulevat tuntemaan Kristuksen sanojen olevan kiistattomasti totta.

Rakkaat kirkon nuoret miehet, saanen esittää teille kysymyksen, jonka toivon teidän säilyttävän sydämessänne koko loppuelämänne ajan. Voitteko saada maan päällä mitään suurempaa voimaa kuin Jumalan pappeus? Mikä voima voisi mitenkään olla suurempi kuin kyky auttaa meidän taivaallista Isäämme muuttamaan lähimmäistenne elämää, auttaa heitä polulla iankaikkiseen onneen tulemalla puhdistetuiksi synnistä ja väärinteoista?

Minkä tahansa muun voiman lailla pappeuttakin täytyy käyttää, jotta sillä saisi aikaan jotakin hyvää. Teidät on kutsuttu nousemaan ja loistamaan (ks. OL 115:5) eikä kätkemään valoanne pimeään. Vain rohkeat luetaan valittujen joukkoon. Kun käytätte pyhän pappeutenne voimaa, teidän rohkeutenne ja luottamuksenne kasvavat. Nuoret miehet, te tiedätte, että olette parhaimmillanne, kun olette Jumalan palveluksessa. Te tiedätte, että olette onnellisimpia ollessanne innolla mukana hyvässä työssä. Pitäkää pappeutenne voimaa kunniassa olemalla puhtaita ja kelvollisia.

Toistan vanhin Jeffrey R. Hollandin kehotuksen, jonka hän esitti teille puoli vuotta sitten tältä puhujakorokkeelta. Hän sanoi: ”Etsin – – miehiä – niin nuoria kuin vanhojakin – jotka tuntevat riittävää huolta tästä hyvän ja pahan välisestä taistelusta lähteäkseen mukaan ja uskaltaakseen puhua. Me olemme sodassa.” Hän jatkoi: ”Pyydän voimakkaampaa ja omistautuneempaa ääntä – ääntä, joka paitsi vastustaa pahaa – –, myös puhuu hyvän puolesta, evankeliumin puolesta, Jumalan puolesta.” (”Herran taistoon kaikki meidät kutsuttu on”, Liahona, marraskuu 2011, s. 45, 47.)

Kyllä, Aaronin pappeuden haltijat, me olemme sodassa. Ja tässä sodassa paras tapa puolustautua pahaa vastaan on vanhurskauden aktiivinen edistäminen. Ette voi kuunnella rumia sanoja ja teeskennellä, että ette kuule. Ette voi katsella yksin tai toisten kanssa kuvia, joiden tiedätte olevan saastaisia, ja teeskennellä, että ette näe. Ette voi koskea mitään epäpuhdasta ja teeskennellä, ettei se haittaa. Ette voi olla passiivisia, kun Saatana pyrkii tuhoamaan sen, mikä on tervehenkistä ja puhdasta. Sen sijaan teidän pitää puolustaa rohkeasti sitä, minkä tiedätte olevan totta! Kun kuulette tai näette jotakin, mikä häpäisee Herran asettamia tasovaatimuksia, muistakaa, keitä te olette – sotilaita itse Jumalan armeijassa, voimananne Hänen pyhä pappeutensa. Ei ole parempaa asetta vihollista, valheiden isää, vastaan kuin totuus, joka tulee teidän suustanne, kun käytätte pappeuden voimaa. Useimmat ikätovereistanne tulevat kunnioittamaan teitä rohkeutenne ja rehellisyytenne ansiosta. Jotkut eivät. Mutta sillä ei ole väliä. Te tulette voittamaan taivaallisen Isän kunnioituksen ja luottamuksen, koska te olette käyttäneet Hänen voimaansa Hänen tarkoitustensa saavuttamiseksi.

Kehotan jokaista Aaronin pappeuden koorumin johtokuntaa jälleen kerran kohottamaan vapauden tunnuksen sekä järjestämään pataljoonanne ja johtamaan sitä. Käyttäkää pappeuden voimaanne kutsumalla ympärillänne olevia tulemaan Kristuksen luokse parannuksen ja kasteen kautta. Teillä on taivaallisen Isän antama valtuus ja voima tehdä niin.

Kaksi vuotta sitten vieraillessani Santiagossa Chilessä Daniel Olate, nuori mies, joka kulki usein lähetyssaarnaajien mukana, teki minuun erittäin suuren vaikutuksen. Pyysin häntä kirjoittamaan minulle, ja luen teille hänen luvallaan osan hänen äskettäisestä sähköpostiviestistään: ”Täytin juuri 16, ja sunnuntaina minut asetettiin papin virkaan. Samana päivänä kastoin erään ystäväni; hänen nimensä on Carolina. Opetin hänelle evankeliumia, ja hän kävi säännöllisesti kirkossa ja sai jopa Edistyminen-ohjelman tunnustuspalkinnon, mutta hänen vanhempansa eivät antaneet hänen mennä kasteelle, ennen kuin he oppivat tuntemaan minut ja luottamaan minuun. Hän halusi minun kastavan itsensä, joten meidän täytyi odottaa kuukausi, kunnes tuli sunnuntai, jolloin täytin 16. Tuntui todella hyvältä, kun voin auttaa niin hyvää ihmistä pääsemään kasteelle, ja olen iloinen, että juuri minä sain kastaa hänet.”

Daniel on vain yksi niistä monista nuorista miehistä kautta maailman, jotka elävät sen voiman arvoisina, jonka Jumala on uskonut heille. Toinen on hondurasilainen Luis Fernando, joka huomasi ystävänsä kulkevan vaarallisella polulla ja lausui tälle todistuksensa ja kirjaimellisesti pelasti hänen henkensä (ks. ”A Change of Heart”, lds.org/youth/video). Brasilialainen Olavo on myös yksi esimerkki. Todellisena pysyvänä palvelijana kodissaan (ks. OL 84:111) Olavo innoitti äitiään tulemaan jälleen täysin aktiiviseksi kirkossa (ks. ”Reunited by Faith”, lds.org/youth/video). Kirkon nuorten verkkosivuilla youth.lds.org voitte nähdä joitakin näistä tarinoista ja monia muita niiden kaltaisia. Internet, sosiaalinen media ja muu teknologia ovat muuten välineitä, jotka Herra on antanut teidän käsiinne auttaakseen teitä harjoittamaan pappeustehtäviänne ja levittämään totuuden ja hyveellisyyden vaikutusta.

Rakkaat nuoret miehet, kun käytätte Aaronin pappeutta kuvailemallani tavalla, te valmistaudutte tehtäviin, joita teillä on tulevaisuudessanne. Mutta samalla teette paljon enemmänkin. Johannes Kastajan, tuon esimerkillisen Aaronin pappeuden haltijan, tavoin tekin valmistatte tietä Herralle ja teette Hänen polkunsa suoriksi. Kun julistatte Johanneksen tavoin rohkeasti parannuksen ja kasteen evankeliumia, te valmistatte ihmisiä Herran tulemista varten (ks. Matt. 3:3; OL 65:1–3; 84:26–28). Teille kerrotaan usein teidän suurista mahdollisuuksistanne. No, nyt on aika laittaa nuo mahdollisuudet toimintaan, käyttää Jumalan teille antamia kykyjä toisten siunaamiseksi, tuoda heidät pois pimeydestä valoon ja valmistaa Herralle tietä.

Kirkko on antanut teille Velvollisuus Jumalaa kohtaan -kirjasen lähdeaineistoksi, joka auttaa teitä oppimaan velvollisuutenne ja täyttämään ne. Tutkikaa sitä usein. Polvistukaa rukoukseen, poissa teknisten laitteiden äärestä, ja pyytäkää Herran johdatusta. Ja sitten nouskaa ja käyttäkää Jumalan voimaa. Lupaan, että saatte taivaalliselta Isältä vastauksia siihen, kuinka elää omaa elämäänne ja kuinka auttaa toisia.

Lainaan presidentti Thomas S. Monsonin sanoja: ”Älkää koskaan aliarvioiko todistuksenne vaikutuksen kauaskantoisuutta. – – Teillä on kyky huomata huomaamattomat. Kun teillä on silmät, joilla näette, korvat, joilla kuulette, ja sydän, jolla tunnette, voitte ojentaa kätenne ja pelastaa ikätovereitanne.” (”Olkaa esimerkkinä”, Liahona, toukokuu 2005, s. 115.)

Todistan teille, että pappeuden voima on todellinen. Sain todistukseni käyttämällä pappeutta itse. Olen nähnyt niiden, joilla on Aaronin pappeuden voima, tekevän ihmeitä toisensa jälkeen. Olen ollut todistamassa enkelien palveluksen voimaa, kun uskolliset Aaronin pappeuden haltijat ovat puhuneet Hengen täyttämiä sanoja toivosta aukaisten jonkun valoa ja rakkautta kaipaavan sydämen. Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, johtajamme ja Vapahtajamme nimessä. Aamen.