2010–2019
Lapset
edellinen seuraava


Lapset

Todistan lasten tuomasta suuresta siunauksesta ja onnesta, jota he antavat meille tässä elämässä ja iankaikkisuuksissa.

Kun katsomme lapsen silmiin, näemme Jumalan pojan tai tyttären, joka oli kanssamme kuolevaisuutta edeltävässä elämässä.

Miehellä ja vaimolla, jotka voivat saada lapsia, on suuri etuoikeus antaa näille Jumalan henkilapsille kuolevainen ruumis. Me uskomme perheisiin, ja me uskomme lapsiin.

Kun miehelle ja vaimolle syntyy lapsi, he täyttävät taivaallisen Isämme suunnitelmaa saattaa lapsia maailmaan. Herra on sanonut: ”Tämä on minun työni ja kirkkauteni – ihmisen kuolemattomuuden ja iankaikkisen elämän toteuttaminen.”1 Ennen kuolemattomuutta täytyy olla kuolevaisuus.

Perhe on Jumalan säätämä. Perhe on keskeisellä sijalla taivaallisen Isämme suunnitelmassa täällä maan päällä ja kautta iankaikkisuuksien. Pyhissä kirjoituksissa sanotaan, että liitettyään Aadamin ja Eevan yhteen ”Jumala siunasi heidät ja sanoi heille: ’Olkaa hedelmälliset, lisääntykää ja täyttäkää maa.’”2 Meidän aikanamme profeetat ja apostolit ovat julistaneet: ”Ensimmäinen käsky, jonka Jumala antoi Aadamille ja Eevalle, koski heidän mahdollisuuttaan aviomiehenä ja vaimona tulla vanhemmiksi. Me julistamme, että Jumalan lapsilleen antama käsky lisääntyä ja täyttää maa on yhä voimassa.”3

Tätä käskyä ei ole unohdettu tai kumottu Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkossa.4 Esitämme syvän kiitollisuutemme miesten ja vaimojen (erityisesti vaimojemme) osoittamasta valtavasta uskosta heidän halutessaan saada lapsia. Päätös siitä, milloin lapset tulevat ja kuinka monta lasta perheeseen tulee, on henkilökohtainen, ja se tulee tehdä miehen ja vaimon sekä Herran välillä. Nämä ovat pyhiä päätöksiä – päätöksiä, jotka tulisi tehdä vilpittömästi rukoillen ja suuressa uskossa toimien.

Vuosia sitten vanhin James O. Mason seitsemänkymmenen koorumista esitti minulle seuraavan kertomuksen: ”Kuudennen lapsemme syntymä oli unohtumaton kokemus. Kun katselin tätä kaunista uutta tytärtä vauvalassa vain hetki hänen syntymänsä jälkeen, kuulin selvän äänen, joka ilmoitti: ’Vielä tulee olemaan yksi, ja se on poika.’ Harkitsemattomasti riensin takaisin täysin uupuneen vaimoni vuoteen vierelle ja kerroin hänelle hyvät uutiset. Se oli minulta erittäin huono ajoitus.”5 Vuosi toisensa perään Masonit odottivat seitsemännen lapsensa syntymää. Kului kolme, neljä, viisi, kuusi, seitsemän vuotta. Viimein kahdeksan vuoden kuluttua syntyi heidän seitsemäs lapsensa – pieni poika.

Viime huhtikuussa presidentti Thomas S. Monson julisti:

”Siinä missä kirkon ja yhteiskunnan tasovaatimukset kerran olivat enimmäkseen yhdenmukaisia, välillämme on nyt leveä juopa, ja se laajenee laajenemistaan. – –

Ihmiskunnan Vapahtaja on kuvannut itseään sellaiseksi, joka on maailmassa mutta ei maailmasta. Mekin voimme olla maailmassa olematta maailmasta, kun hylkäämme väärät käsitykset ja väärät opetukset ja pysymme uskollisina sille, mitä Jumala on käskenyt.”6

Nykymaailmassa monet äänet väheksyvät lasten saamisen tärkeyttä tai esittävät lasten saamisen lykkäämistä tai lasten määrän rajoittamista perheessä. Hiljattain tyttäreni suosittivat minulle blogia, jota kirjoittaa eräs kristitty äiti (ei meidän uskoamme), jolla on viisi lasta. Hän totesi: ”[Kun varttuu] tässä kulttuurissa, on hyvin vaikeaa saada raamatullinen näkemys äitiydestä. – – Lapsia arvostetaan paljon vähemmän kuin yliopistoa. Varmasti paljon vähemmän kuin matkustamista maailmalla. Vähemmän kuin mahdollisuutta mennä iltaisin ulos kaikessa rauhassa. Vähemmän kuin kehon trimmausta salilla. Vähemmän kuin mitään työpaikkaa, joka sinulla on tai jonka toivot saavasi.” Sitten hän lisää: ”Äitiys ei ole harrastus, se on kutsumus. Lapsia ei keräillä siitä syystä, että heitä pidetään somempina kuin postimerkkejä. Sitä ei tehdä vain, jos aikaa sattuu riittämään. Sitä varten Jumala antoi sinulle aikaa.”7

Pienten lasten kanssa ei ole helppoa. Monet päivät ovat yksinkertaisesti vaikeita. Eräs nuori äiti nousi bussiin seitsemän lapsen kanssa. Bussinkuljettaja kysyi: ”Ovatko nämä kaikki teidän, rouva? Vai oletteko huviretkellä?”

”He ovat kaikki minun”, nainen vastasi. ”Ja tästä on huvi kaukana!”8

Kun maailma yhä enenevässä määrin kysyy: ”Ovatko nämä kaikki teidän?”, me kiitämme teitä siitä, että luotte kirkon piiriin perheille turvapaikan, jossa me kunnioitamme ja autamme äitejä, joilla on lapsia.

Vanhurskaan isän sanat eivät riitä kuvaamaan sitä kiitollisuutta ja rakkautta, jota hän tuntee vaimonsa mittaamattomasta lahjasta synnyttää heidän lapsensa ja huolehtia heistä.

Vanhin Masonilla oli vain viikkoja häidensä jälkeen toinen kokemus, joka auttoi häntä asettamaan tehtävänsä perheessä etusijalle. Hän sanoi:

”Marie ja minä olimme järkeilleet, että hänen olisi välttämätöntä pysyä töissä, jotta minä saisin loppuun lääketieteelliset opintoni. Vaikka tämä ei ollut sitä, mitä [halusimme] tehdä, lasten vuoron olisi tultava myöhemmin. [Katsellessani vanhempieni kodissa kirkon lehteä] näin silloin kahdentoista apostolin koorumiin kuuluneen vanhin Spencer W. Kimballin artikkelin, joka [tähdensi] avioliittovelvollisuuksia. Vanhin Kimballin mukaan yksi pyhä velvollisuus oli lisääntyä ja täyttää maa. Vanhempieni koti sijaitsi [lähellä] kirkon hallintorakennusta. Kävelin välittömästi toimistorakennukseen, ja puoli tuntia vanhin Spencer W. Kimballin artikkelin lukemisesta huomasin istuvani hänen työpöytänsä ääressä häntä vastapäätä.” (Nykyään se ei olisi näin helppoa.)

”Selitin, että halusin lääkäriksi. Ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin lykätä perheen perustamista myöhemmäksi. Vanhin Kimball kuunteli kärsivällisesti ja vastasi sitten lempeästi: ’Veli Mason, haluaisiko Herra sinun rikkovan yhtä tärkeistä käskyistään, jotta sinusta tulisi lääkäri? Herran avulla sinulla voi olla perheesi ja sinusta voi silti tulla lääkäri. Missä on uskosi?’”

Vanhin Mason jatkoi: ”Ensimmäinen lapsemme syntyi vajaa vuosi myöhemmin. Marie ja minä teimme kovasti työtä, ja Herra avasi taivaan ikkunat.” Masoneita siunattiin vielä kahdella lapsella, ennen kuin veli Mason valmistui lääketieteellisestä tiedekunnasta neljä vuotta myöhemmin.9

Kautta maailman tämä on taloudellisen epävakaisuuden ja epävarmuuden aikaa. Huhtikuun yleiskonferenssissa presidentti Thomas S. Monson sanoi: ”Jos olette huolissanne vaimon ja perheen taloudellisesta turvaamisesta, saanen vakuuttaa teille, ettei ole mikään häpeä, jos pariskunnan täytyy pihistää kustannuksissa ja säästää. Yleensä juuri näinä haasteellisina aikoina te kasvatte yhteen, kun opitte uhraamaan ja tekemään vaikeita päätöksiä.”10

Vanhin Kimballin läpitunkeva kysymys ”Missä on uskosi?” kääntää meidät pyhien kirjoitusten puoleen.

Eedenin puutarha ei ollut se paikka, jossa Aadam ja Eeva saivat ensimmäisen lapsensa. Lähdettyään puutarhasta ”Aadam [ja Eeva alkoivat] viljellä maata. – – Aadam yhtyi vaimoonsa, ja tämä synnytti – – poikia ja tyttäriä, ja [uskossa toimien] he alkoivat lisääntyä ja täyttää maata.”11

Lehin ja Sarian koti Jerusalemissa kultineen, hopeineen ja kallisarvoisine tavaroineen ei ollut se paikka, jossa he uskossa toimien saivat poikansa Jaakobin ja Joosefin. Se tapahtui erämaassa. Lehi puhui pojastaan Jaakobista esikoisenaan ”ahdistukseni aikoina erämaassa”12. Lehi sanoi Joosefista: ”Sinä synnyit [meidän ahdinkojemme] erämaassa; niin, suurimman [murheemme] aikoina äitisi sinut synnytti.”13

Toisessa Mooseksen kirjassa eräs mies ja nainen solmivat avioliiton ja uskossa toimien saivat poikavauvan. Ulko-ovessa ei ollut tervetulokylttiä ilmoittamassa hänen syntymästään. He piilottelivat häntä, sillä farao oli antanut käskyn, että kaikki vastasyntyneet israelilaiset poikalapset ”oli heitettävä Niiliin”14. Te tunnette kertomuksen jatkon: Vauva pantiin hellästi pieneen kaisloista tehtyyn koriin ja laskettiin jokeen. Hänen sisarensa vartioi häntä, faraon tytär löysi hänet, ja lapsen oma äiti huolehti hänestä imettäjänä. Poika vietiin takaisin faraon tyttärelle, joka otti hänet omaksi pojakseen ja antoi hänelle nimeksi Mooses.

Kaikkein rakastetuimmassa kertomuksessa vauvan syntymästä ei ollut sisustettua lastenhuonetta tai kallista ja muodikasta vauvansänkyä – vain seimi maailman Vapahtajalle.

Tänä aikakautena, joka on ”paras ja pahin”15, Jumalan tosi pyhät uskossa toimiessaan eivät ole koskaan unohtaneet, sivuuttaneet tai laiminlyöneet Jumalan käskyä ”lisääntyä ja täyttää maa”16. Me kuljemme eteenpäin uskossa – ymmärtäen sen, että päätös siitä, kuinka monta lasta perheeseen tulee ja milloin, on aviomiehen ja vaimon sekä Herran välinen asia. Meidän ei pidä tuomita toisiamme tässä asiassa.

Lasten saaminen on arka aihe, joka voi olla erittäin kipeä vanhurskaille naisille, joilla ei ole tilaisuutta solmia avioliittoa ja saada perhettä. Te suurenmoiset naiset, taivaallinen Isämme tuntee rukouksenne ja toiveenne. Kuinka kiitollisia olemmekaan teidän ainutlaatuisesta vaikutuksestanne ja siitä, että rakastatte ja autatte niitä lapsia, jotka tarvitsevat teidän uskoanne ja voimaanne.

Lasten saaminen voi olla sydäntäsärkevä aihe myös vanhurskaille pareille, jotka solmivat avioliiton ja huomaavat, etteivät he voi saada lapsia, joita he niin innokkaasti odottivat, tai miehelle ja vaimolle, jotka suunnittelevat suurta perhettä mutta joita siunataan pienemmällä perheellä.

Me emme aina pysty selittämään kuolevaisuutemme vaikeuksia. Toisinaan elämä tuntuu kovin epäoikeudenmukaiselta – erityisesti silloin, kun suurin halumme on tehdä juuri niin kuin Herra on käskenyt. Herran palvelijana vakuutan teille, että tämä lupaus on varma: ”Uskolliset jäsenet, joiden olosuhteet eivät salli heidän saada iankaikkisen avioliiton ja vanhemmuuden siunauksia tässä elämässä, tulevat saamaan kaikki luvatut siunaukset iankaikkisuuksissa, [kun] he pitävät Jumalan kanssa tekemänsä liitot.”17

Lähetysjohtaja J. Scott Dorius Liman läntiseltä lähetyskentältä Perusta kertoi minulle heidän tarinansa. Hän sanoi:

”Becky ja minä olimme olleet naimisissa 25 vuotta voimatta saada [tai adoptoida] lapsia. Muutimme useita kertoja. Itsemme esitteleminen kussakin uudessa paikassa oli kiusallista ja joskus tuskallista. Seurakuntalaiset ihmettelivät, miksi meillä ei [ollut] lapsia. He eivät olleet ainoita, jotka ihmettelivät.

Kun minut kutsuttiin piispaksi, seurakunnan jäsenet [ilmaisivat] huolta siitä, ettei minulla ollut yhtään kokemusta lapsista ja nuorista. Kiitin heitä heidän hyväksymisäänistään ja pyysin, että he antaisivat minun harjoitella lastenkasvatustaitojani heidän lastensa kanssa. He suostuivat mielellään.

Me odotimme, saimme näkemystä ja opimme kärsivällisyyttä. Elämäämme tuli 25 avioliittovuoden jälkeen vauva, mikä oli ihme. Adoptoimme kaksivuotiaan Nicolen ja sitten vastasyntyneen Nikolain. Tuntemattomat ihmiset lausuvat meille nyt kohteliaisuuksia kauniista lapsenlapsistamme. Me nauramme ja sanomme: ’He ovat meidän lapsiamme. Olemme eläneet elämäämme takaperin.’”18

Veljet ja sisaret, meidän ei pitäisi olla tuomitsevia toisiamme kohtaan tässä pyhässä ja henkilökohtaisessa tehtävässä.

Jeesus otti lapsen ”syliinsä ja sanoi:

’Joka minun nimessäni ottaa luokseen yhdenkin tällaisen lapsen, se ottaa luokseen minut. Ja joka ottaa minut luokseen, [ottaa] sen joka on minut lähettänyt.’”19

Mikä suurenmoinen siunaus meillä on ottaa vastaan Jumalan poikia ja tyttäriä kotiimme.

Pyrkikäämme nöyrästi ja rukoillen ymmärtämään ja hyväksymään Jumalan käskyt kuuntelemalla kunnioittavasti Hänen Pyhän Henkensä ääntä.

Perhe on keskeisellä sijalla Jumalan iankaikkisessa suunnitelmassa. Todistan lasten tuomasta suuresta siunauksesta ja onnesta, jota he antavat meille tässä elämässä ja iankaikkisuuksissa. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.

  1. Moos. 1:39.

  2. 1. Moos. 1:28.

  3. ”Perhe – julistus maailmalle”, Liahona, marraskuu 2010, s. 129.

  4. Yhdysvaltojen väestölaskentaviraston julkaiseman vuosittaisen amerikkalaisen yhteisötutkimuksen mukaan ”Utahissa on edelleen kansakunnan suurimmat perhekunnat, korkein syntyvyys, alhaisin mediaani-ikä, matalin avioliiton solmimisikä ja eniten kotiäitejä” (”Who Are Utahns? Survey Shows We’re Highest, Lowest, Youngest”, Salt Lake Tribune, 22. syyskuuta 2011, s. A1, A8).

  5. Vanhin James O. Masonilta 25. kesäkuuta 2011 saatu sähköpostiviesti.

  6. ”Pappeuden voima”, Liahona, toukokuu 2011, s. 66, 67.

  7. Rachel Jankovic, ”Motherhood Is a Calling (and Where Your Children Rank)”, 14. heinäkuuta 2011, desiringgod.org.

  8. Ks. ”Jokes and Funny Stories about Children”, thejokes.co.uk/jokes-about-children.php.

  9. Vanhin James O. Masonilta 29. kesäkuuta 2011 saatu sähköpostiviesti.

  10. ”Pappeuden voima”, s. 67.

  11. Moos. 5:1, 2.

  12. 2. Nefi 2:1.

  13. 2. Nefi 3:1.

  14. 2. Moos. 1:22.

  15. Charles Dickens, Kaksi kaupunkia, suom. Helka Varho, 2002, s. 1.

  16. ”Perhe – julistus maailmalle”, s. 129.

  17. Käsikirja 2: Johtaminen ja palveleminen kirkossa, 2010, 1.3.3.

  18. Lähetysjohtaja J. Scott Doriukselta 28. elokuuta 2011 saatu sähköpostiviesti.

  19. Mark. 9:36–37.