Avaussanat
Veljeni ja sisareni, kuinka mielissäni olenkaan, että saan aloittaa tämän maailmanlaajuisen johtajien koulutuslähetyksen kertomalla joitakin ajatuksia vastikään uudistetuista kirkon käsikirjoista. Aina kun käsikirja tulee puheeksi, muistan erään kokemuksen 1970-luvulta, kun olin vastuussa kirkon työstä silloisessa Itä-Saksassa eli Saksan demokraattisessa tasavallassa.
Itä-Saksan hallitus ei sallinut kirkon aineiston tuomista maahan. Niinpä presidentti Spencer W. Kimball pyysi minua opettelemaan ulkoa silloisen Yleiskäsikirjan uuden laitoksen, menemään rajan yli Itä-Saksaan ja kirjoittamaan sitten käsikirjan siellä oleville uskollisille kirkon johtohenkilöille. Vaikka koko kirjan opetteleminen ulkoa olisi tosiaan ollut mahdotonta kenelle tahansa, niin minä tutkin sitä perusteellisesti ja opettelin sen ohjeet kannesta kanteen. Matkustin Itä-Saksaan ja pyysin siellä olevilta kirkon johtohenkilöiltä huoneen, kirjoituskoneen ja riisin paperia. Aloin kirjoittaa.
Muutamaa tuntia – ja monta sivua – myöhemmin nousin venyttelemään, vilkaisin ympärilleni huoneessa ja huomasin takanani kirjahyllyn, jossa oli uusi Yleiskäsikirja saksaksi. Joku oli ilmeisesti salakuljettanut sen rajan yli. Siitä lähtien olen ollut melko hyvin selvillä tuon kirjan sisällöstä.
Heinäkuussa tänä vuonna 2010 kirkon jäsenmäärä ylitti 14 miljoonaa. Jäsenmäärämme on kasvanut siitä asti kun kirkko perustettiin vuonna 1830. Ja se kasvaa edelleen tuhansine yksikköineen kautta maailman. Olisi miltei mahdotonta ylläpitää kirkon menettelytapojen, käytäntöjen ja ohjelmien eheyttä ilman näitä käsikirjoja, jotka ovat kirkon johtohenkilöiden saatavilla kaikilla kielillä, joita te edustatte. Ne tulevat olemaan teille korvaamaton lähdeteos. Niitä on luettu ja luettu uudelleen, oikaistu ja luettu uudelleen.
Useimmat teistä ovat saaneet omat kappaleensa. Lukekaa niitä. Ymmärtäkää niiden sisältö. Toimikaa niiden mukaan. Kun me ensimmäinen presidenttikunta kokoonnumme normaaleihin kokouksiimme joka arkipäivä, meidän pitää välttämättömyyden pakosta käsitellä ja oikaista virheitä, joita kirkon johtohenkilöt ovat tehneet johtaessaan kirkon asioita. Useimmat näistä virheistä olisi voitu välttää, jos nämä johtohenkilöt tuntisivat käsikirjan ja noudattaisivat siinä esitettyjä menettelytapoja ja käytäntöjä.
Usean viime vuoden ajan ensimmäisen presidenttikunnan toimistoon on tullut satoja virheellisten toimien vahvistamispyyntöjä. Pyyntöjä väärin suoritettujen toimitusten mitätöimisestä on vähemmän, mutta niitäkin on sadoittain. Yksi alue, jossa virheitä tapahtuu toistuvasti, koskee kurinpitoneuvostoja. On olemassa oikeastaan kahdentyyppisiä neuvostoja: seurakunnan kurinpitoneuvosto ja vaarnan kurinpitoneuvosto. Kummallakin on eri tehtävä, ja jos pysymme noissa melko eritellyissä tehtävissä, vältymme ongelmilta.
Valitettavasti aina näin ei kuitenkaan ole. Esimerkiksi piispainneuvostot ovat erottaneet kirkosta vanhimpia, kun todellisuudessa Melkisedekin pappeuden haltijoiden asiat täytyy käsitellä vaarnan kurinpitoneuvostossa. Ellei käytäntöjä noudateta oikein, niin meidän ensimmäisen presidenttikunnan täytyy vahvistaa toimi tai määrätä se tehtäväksi uudelleen. Ellemme tunne menettelytapoja ja käytäntöjä, kirkon ohjelmiimme voi livahtaa poikkeuksia.
Mieleeni muistuu kokemus, jonka sain monta vuotta sitten palvellessani piispana. Pappeuskokouksemme alkuohjelmassa yhtenä sunnuntaiaamuna valmistauduimme asettamaan nuoren miehen papin virkaan. Seurakunnassamme oli sinä päivänä käymässä korkean neuvoston jäsen, joka palveli myös temppelityöntekijänä. Kun valmistauduin pyytämään nuorta miestä istumaan kasvot seurakuntaan päin, niin että voisimme suorittaa toimituksen, korkean neuvoston jäsen pysäytti minut ja sanoi: ”Piispa, käännän aina asetettavat veljet niin, että he katsovat temppeliin päin.” Hän käänsi tuolin niin, että nuori mies oli kasvot temppelin suuntaan. Tunnistin heti käytännön, jolle ei ollut valtuutusta.
Ymmärsin, että siitä voisi tulla laajemmalle leviävä käytäntö. Vaikka olin paljon nuorempi kuin korkean neuvoston jäsen, tiesin, mitä piti tehdä. Käänsin tuolin takaisin niin, että se oli taas kohti seurakuntaa, ja sanoin hänelle: ”Meidän seurakunnassamme me olemme seurakuntaan päin.”
Vuosien varrella meidän on pitänyt oikaista monia hyvää tarkoittavien johtohenkilöiden yrityksiä muuttaa joitakin kirkon ohjelmia. Olemme käsitelleet asioita, kuten palavat kynttilät sakramenttipöydillä, paikallisesti päätetyt muutokset kirkon kokousten pituudessa, pyhäkoulun poistaminen sunnuntaikokouksista. Olemme luoneet tapoja antaa kotikäyntiopetusta naisille, jotka ovat koolla suurina ryhminä. Luettelo jatkuu ja on kohtuullisen pitkä. En edes yritä mainita kaikkia monia muutoksia, virheitä ja ongelmia, joita voi ilmetä.
Asian ydin on kuitenkin siinä, että melkein kaikissa tapauksissa tällaisia ongelmia ei olisi, jos johtohenkilöt vain lukisivat ja ymmärtäisivät käsikirjaa ja toimisivat sen mukaan. Olittepa sitten olleet kirkon jäseniä koko ikänne tai verrattain vähän aikaa, käyttäkää käsikirjaa, kun olette epävarmoja jostakin menettelytavasta tai käytännöstä. Saatatte ajatella, että tiedätte, kuinka tilanne hoidetaan, kun itse asiassa saatatte olla väärillä jäljillä. Käsikirjoissa on turvaa.
Veljeni ja sisareni, mikä sitten nykyinen johtotehtävänne onkin, uudet käsikirjat tulevat olemaan teille aarre. Ne koituvat siunaukseksi teille ja niille, joita palvelette, kun luette niitä, ymmärrätte ne ja toimitte niiden mukaan. Tämä on minun todistukseni teille Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.