Pyhät kirjoitukset
Joseph Smith – Matteus 1


Joseph Smith – Matteus

Ote raamatunkäännöksestä, sellaisena kuin se ilmoitettiin profeetta Joseph Smithille vuonna 1831: Matteus 23:39 ja luku 24.

Luku 1

Jeesus ennustaa Jerusalemia pian uhkaavan tuhon. Hän opettaa myös Ihmisen Pojan toisesta tulemisesta ja jumalattomien tuhosta.

1 Sillä minä sanon teille, että te ette näe minua tämän jälkeen ettekä tiedä, että minä olen se, josta profeetat ovat kirjoittaneet, ennen kuin sanotte: Siunattu on hän, joka atulee Herran nimessä taivaan pilvissä ja kanssansa kaikki pyhät enkelit. Silloin hänen opetuslapsensa ymmärsivät, että hän tulisi takaisin maan päälle, sen jälkeen kun hänet kirkastettaisiin ja kruunattaisiin bJumalan oikealla puolella.

2 Ja Jeesus meni ulos ja lähti temppelistä; ja hänen opetuslapsensa tulivat hänen luokseen kuullakseen häntä ja sanoivat: Mestari, kerro meille temppelin rakennuksista, sillä olet sanonut: Ne revitään maahan ja ne jäävät teille autioiksi.

3 Ja Jeesus sanoi heille: Ettekö näe kaikkea tätä ja ettekö ymmärrä sitä? Totisesti minä sanon teille: Tähän ei jää, tähän temppeliin, akiveä kiven päälle maahan repimättä.

4 Ja Jeesus jätti heidät ja meni aÖljymäelle. Ja kun hän istui Öljymäellä, opetuslapset tulivat hänen luoksensa ilman muita ja kysyivät: Sano meille, milloin tämä tapahtuu, mitä olet puhunut temppelin ja juutalaisten hävityksestä; ja mikä on bmerkkinä sinun ctulemisestasi ja dmaailman lopusta eli ejumalattomien tuhosta, joka on maailman loppu?

5 Ja Jeesus vastasi ja sanoi heille: Varokaa, ettei kukaan teitä eksytä;

6 sillä monet tulevat minun nimessäni ja sanovat: Minä olen Kristus, ja eksyttävät monia;

7 silloin he luovuttavat teidät avaivattaviksi ja surmaavat teitä, ja kaikki kansakunnat bvihaavat teitä minun nimeni tähden;

8 ja silloin monet menettävät uskonsa ja kavaltavat toisensa ja vihaavat toinen toistaan;

9 ja monta väärää profeettaa nousee, ja he eksyttävät monia;

10 ja koska laittomuus lisääntyy, monien arakkaus kylmenee;

11 mutta joka pysyy lujana eikä anna voittaa itseään, se pelastuu.

12 Kun siis näette hävityksen ailjetyksen, josta profeetta bDaniel on puhunut ja joka koskee cJerusalemin hävitystä, silloin teidän pitää seistä dpyhässä paikassa; lukija ymmärtäköön.

13 Silloin ne, jotka ovat Juudeassa, paetkoot avuorille;

14 se, joka on katolla, paetkoon älköönkä palatko hakemaan mitään talostaan;

15 älköönkä se, joka on pellolla, palatko hakemaan vaatteitansa;

16 ja voi niitä, jotka ovat araskaana, ja niitä, jotka imettävät noina päivinä;

17 rukoilkaa sen tähden Herraa, ettei pakonne olisi talvella eikä sapatinpäivänä;

18 sillä silloin, noina päivinä, on ajuutalaisilla ja bJerusalemin asukkailla suuri ahdinko, jonka kaltaista Jumala ei ole ennen lähettänyt Israelille sen valtakunnan alusta tähän aikaan asti; ei, eikä milloinkaan enää lähetä Israelille.

19 Kaikki, mikä on kohdannut sitä, on vain niiden murheiden alku, jotka sitä kohtaavat.

20 Ja jos sitä aikaa ei lyhennettäisi, yksikään sen liha ei pelastuisi; mutta valittujen tähden, liiton mukaan, se aika lyhennetään.

21 Katso, nämä asiat minä olen puhunut teille juutalaisista; ja vielä, noiden päivien ahdingon jälkeen, joka kohtaa Jerusalemia, jos joku sanoo teille: Katso, täällä on Kristus, tai: Tuolla, älkää uskoko häntä;

22 sillä niinä päivinä nousee myös vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja, ja he näyttävät suuria merkkejä ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, jopa valitutkin, jotka ovat valittuja liiton mukaan.

23 Katso, minä puhun nämä asiat teille avalittujen tähden; ja tekin saatte kuulla bsodista ja sotahuhuja; katsokaa, että ette huolestu, sillä kaiken, mitä olen teille sanonut, täytyy tapahtua; mutta loppu ei ole vielä.

24 Katso, minä olen teille ennalta ilmoittanut;

25 jos siis teille sanotaan: Katso, hän on autiomaassa, älkää lähtekö sinne, tai: Katso, hän on salaisissa huoneissa, älkää uskoko sitä;

26 sillä niin kuin aamun valo tulee aidästä ja loistaa länteen asti ja kattaa koko maan, niin on oleva myös Ihmisen Pojan tuleminen.

27 Ja nyt minä opetan teille vertauksen. Katso, missä on raato, sinne kotkat kokoontuvat yhteen; niin samoin minun avalittuni kokoontuvat maan neljältä ilmansuunnalta.

28 Ja he saavat kuulla sodista ja sotahuhuja.

29 Katso, minä puhun valittujeni tähden; sillä kansakunta nousee kansakuntaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan; anälänhätää ja ruttotauteja ja maanjäristyksiä on monin paikoin.

30 Ja jälleen, koska laittomuus lisääntyy, ihmisten rakkaus kylmenee; mutta jota ei voiteta, se pelastuu.

31 Ja vielä, tätä valtakunnan evankeliumia saarnataan kaikessa amaailmassa todistukseksi kaikille kansakunnille, ja sitten tulee loppu eli jumalattomien tuho;

32 ja jälleen toteutuu hävityksen iljetys, josta profeetta Daniel puhui.

33 Ja kohta noiden päivien ahdingon jälkeen aaurinko pimenee eikä kuu anna valoaan ja tähdet putoavat taivaalta ja taivaan voimat järkkyvät.

34 Totisesti minä sanon teille: Tämä sukupolvi, jonka aikana nämä ilmenevät, ei katoa, ennen kuin kaikki, mitä olen sanonut teille, toteutuu.

35 Vaikka päivät tulevat, jolloin taivas ja maa katoavat, minun asanani eivät kuitenkaan katoa, vaan toteutuvat kaikki.

36 Ja, niin kuin olen sanonut aikaisemmin, niiden päivien aahdingon jälkeen ja kun taivaiden voimat ovat järkkyneet, silloin ilmestyy Ihmisen Pojan merkki taivaalle, ja silloin kaikki maan heimot valittavat; ja ne näkevät Ihmisen Pojan btulevan taivaan pilvissä voimassa ja suuressa kirkkaudessa.

37 Ja sitä, joka vaalii minun asanaani, ei eksytetä, sillä Ihmisen Poika tulee, ja hän lähettää benkelinsä edellään voimakkaan torven äänen soidessa, ja he ckokoavat hänen valituistansa jäljelle jääneet neljältä ilmansuunnalta, taivaan äärestä toiseen.

38 Nyt, oppikaa vertaus aviikunapuusta: Kun sen oksat virkoavat ja se alkaa tulla lehteen, te tiedätte, että kesä on käsillä;

39 niin samalla tavoin myös valittuni kaiken tämän nähdessään tietävät, että hän on lähellä, aivan ovella;

40 mutta siitä päivästä ja hetkestä ei tiedä akukaan; ei, eivät Jumalan enkelit taivaassa, vaan minun Isäni yksin.

41 Mutta niin kuin kävi aNooan päivinä, niin on myös Ihmisen Pojan tullessa käyvä;

42 sillä heidän käy, niin kuin kävi avedenpaisumusta edeltävinä päivinä; sillä aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin, ihmiset söivät ja joivat, menivät naimisiin ja naittoivat

43 eivätkä aavistaneet, ennen kuin vedenpaisumus tuli ja vei heidät kaikki mennessään; sellainen on myös Ihmisen Pojan tulemus.

44 Silloin täyttyy se, mitä on kirjoitettu, että aviimeisinä päivinä kaksi on pellolla, toinen otetaan ja toinen bjätetään;

45 kaksi on jauhamassa käsikivillä, toinen otetaan, toinen jätetään.

46 Ja minkä minä sanon yhdelle, sanon kaikille ihmisille; avalvokaa siis, sillä ette tiedä, minä hetkenä teidän Herranne tulee.

47 Mutta tietäkää tämä: Jos talon isäntä olisi tiennyt, millä yövartiolla varas tulisi, hän olisi valvonut eikä olisi antanut murtautua taloonsa, vaan olisi ollut valmiina.

48 Olkaa siis tekin valmiit, sillä Ihmisen Poika tulee sellaisella hetkellä, jota ette aavista.

49 Kuka siis on auskollinen ja viisas palvelija, jonka hänen herransa on asettanut taloutensa esimieheksi antamaan kaikille ruokaa ajallaan?

50 Siunattu on se palvelija, jonka hänen herransa tapaa tullessaan näin tekemästä; ja totisesti minä sanon teille: Hän tekee hänestä koko omaisuutensa hoitajan.

51 Mutta jos kelvoton palvelija sanoo sydämessään: Herrani aviivyttää tuloansa,

52 ja alkaa lyödä palvelustovereitaan ja syödä ja juoda juoppojen seurassa,

53 sen palvelijan herra tulee päivänä, jolloin hän ei odota häntä, ja hetkenä, jota hän ei tiedä,

54 ja hakkaa hänet kappaleiksi ja määrää hänelle saman osan kuin teeskentelijöille; siellä itketään ja akiristellään hampaita.

55 Ja näin tulee jumalattomien aloppu Mooseksen profetian mukaisesti, joka sanoo: Heidät hävitetään kansan keskuudesta; mutta maailman loppu ei ole vielä, mutta pian.