Tutkimisen apuneuvoja
Daavid


Daavid

Vanhassa testamentissa muinaisen Israelin kuningas.

Daavid oli Juudan heimoon kuuluvan Iisain poika. Hän oli rohkea nuorukainen, joka surmasi leijonan, karhun ja filistealaisen jättiläisen Goljatin (1. Sam. 17). Daavid valittiin ja voideltiin Israelin tulevaksi kuninkaaksi. Saulin tavoin hän syyllistyi myöhemmin elämässään vakaviin rikoksiin, mutta toisin kuin Saul hän pystyi todelliseen katumukseen. Siksi hän pystyi saavuttamaan anteeksiannon, ei kuitenkaan Urian murhasta (OL 132:39). Daavidin elämä voidaan jakaa neljään osaan: 1) paimenena Betlehemissä (1. Sam. 16–17), 2) kuningas Saulin hovissa (1. Sam. 18:1–19:18), 3) pakolaisena (1. Sam. 19:18–31:13; 2. Sam. 1), 4) Juudan kuninkaana Hebronissa (2. Sam. 2–4) ja myöhemmin koko Israelin kuninkaana (2. Sam. 5–24; 1. Kun. 1:1–2:11).

Daavidin Batseban kanssa tekemää aviorikoksen syntiä seurasi sarja onnettomia tapahtumia, jotka turmelivat hänen elämänsä viimeiset kaksikymmentä vuotta. Kansakunta kokonaisuudessaan kyllä menestyi Daavidin hallituskaudella, mutta hän itse sai kärsiä syntiensä seurauksista. Sukuriidat olivat jatkuvia, ja Absalom ja Adonia nousivat jopa avoimeen kapinaan. Nämä tapahtumat täyttivät profeetta Natanin sanat, jotka hän oli sanonut Daavidille tämän syntien tähden (2. Sam. 12:7–13).

Näistä onnettomuuksista huolimatta Daavidin hallituskausi oli Israelin historian loistokkain sillä 1) hän yhdisti heimot yhdeksi kansakunnaksi 2) hän varmisti maan kiistattoman hallussapidon 3) hän perusti hallinnon tosi uskonnon varaan, niin että Jumalan tahto oli Israelin lakina. Näistä syistä Daavidin hallituskautta pidettiin myöhemmin kansakunnan kulta-aikana ja mallina vielä suuremmasta ajasta, jolloin Messias tulisi (Jes. 16:5; Jer. 23:5; Hes. 37:24–28).

Daavidin elämä kuvastaa, kuinka tärkeää on, että ihmiset kestävät vanhurskaina loppuun asti. Nuorena hänen sanottiin olevan Herran mielen mukainen mies (1. Sam. 13:14); aikuisena miehenä hän puhui Hengen mukaan ja sai monia ilmoituksia. Mutta hän maksoi suuren hinnan tottelemattomuudestaan Jumalan käskyjä kohtaan (OL 132:39).