Pyhät kirjoitukset
Oppi ja liitot 133


Luku 133

Ilmoitus, joka annettiin profeetta Joseph Smithin kautta Hiramissa Ohiossa 3. marraskuuta 1831. Joseph Smithin historiassa tämän ilmoituksen edellä sanotaan: ”Tähän aikaan vanhimmat halusivat tietää monia asioita evankeliumin julistamisesta maan asukkaille sekä kokoamisesta; ja voidakseni vaeltaa todellisessa valossa ja saadakseni opetusta korkeudesta minä kysyin marraskuun 3. päivänä 1831 Herralta ja sain seuraavan tärkeän ilmoituksen.” Tämä luku lisättiin Opin ja liittojen kirjaan ensin liitteenä, ja myöhemmin sille annettiin lukunumero.

1–6 Pyhiä käsketään valmistautumaan toiseen tulemiseen. 7–16 Kaikkia ihmisiä käsketään pakenemaan Babylonista, tulemaan Siioniin ja valmistautumaan Herran suuren päivän varalle. 17–35 Hän on seisova Siionin vuorella, mantereet tulevat yhdeksi maaksi, ja Israelin kadonneet heimot palaavat. 36–40 Evankeliumi palautettiin Joseph Smithin kautta saarnattavaksi kaikkialla maailmassa. 41–51 Herra tulee kostamaan jumalattomille. 52–56 Se on oleva hänen lunastettujensa vuosi. 57–74 Evankeliumi tulee lähettää maailmaan pelastamaan pyhiä ja jumalattomien tuhoksi.

1 Kuuntele, oi sinä kirkkoni kansa, sanoo Herra, sinun Jumalasi, ja kuule Herran sana sinusta,

2 Herran, joka atulee aivan äkkiä temppeliinsä, Herran, joka tulee alas maailmaan btuomitsemaan kirouksella, niin, kaikki kansakunnat, jotka unohtavat Jumalan, ja kaikki jumalattomat teidän keskuudessanne.

3 Sillä hän apaljastaa pyhän käsivartensa kaikkien kansakuntien silmien edessä, ja maan kaikki ääret saavat nähdä Jumalansa bpelastuksen.

4 Sen tähden valmistaudu, valmistaudu, oi kansani, pyhittäydy, kokoonnu yhteen, oi sinä kirkkoni kansa, Siionin maahan, kaikki te, joita ei ole käsketty jäämään.

5 Lähtekää pois aBabylonista. Pitäkää itsenne bpuhtaina, te Herran astioiden kantajat.

6 Kutsukaa koolle juhlakokouksenne ja apuhukaa usein toisillenne. Ja jokainen huutakoon avuksi Herran nimeä.

7 Niin, totisesti minä sanon teille jälleen, että aika on tullut, jolloin Herran ääni kuuluu teille: lähtekää Babylonista; akokoontukaa kansakuntien joukosta, bneljältä ilmansuunnalta, taivaan kaikista ääristä.

8 aLähettäkää kirkkoni vanhimmat kaukana olevien kansakuntien luokse, meren bsaarille, lähettäkää vieraisiin maihin; vedotkaa kaikkiin kansakuntiin, ensin cpakanoihin ja sitten djuutalaisiin.

9 Ja katsokaa ja nähkää, tämä on heidän huutonsa ja Herran ääni kaikille ihmisille: Lähtekää Siionin maahan, jotta minun kansani rajat laajenisivat ja Siionin avaarnat vahvistuisivat ja jotta bSiion levittäytyisi ympäröiville seuduille.

10 Niin, lähteköön huuto kaikkien ihmisten keskuuteen: Herätkää ja nouskaa ja lähtekää aYlkää vastaan, katsokaa ja nähkää, Ylkä tulee, menkää häntä vastaan. Valmistautukaa Herran bsuurta päivää varten.

11 aValvokaa siis, sillä te ette btiedä päivää ettekä hetkeä.

12 Sen tähden ne, jotka ovat pakanoiden akeskuudessa, paetkoot bSiioniin,

13 ja ne, jotka ovat aJuudasta, paetkoot bJerusalemiin, Herran chuoneen dvuorille.

14 Lähtekää kansakuntien keskuudesta, nimittäin Babylonista, jumalattomuuden keskeltä, mikä on hengellinen Babylon.

15 Mutta totisesti näin sanoo Herra: Älköön teidän pakonne olko akiireessä, vaan kaikki valmistettakoon teidän edellänne; ja se, joka lähtee, bälköön katsoko taakseen, ettei äkillinen tuho häntä kohtaisi.

16 Kuunnelkaa ja kuulkaa, oi te maan asukkaat. aKuunnelkaa yhdessä, te kirkkoni vanhimmat, ja kuulkaa Herran ääntä, sillä hän kutsuu kaikkia ihmisiä, ja hän käskee kaikkia ihmisiä kaikkialla tekemään bparannuksen.

17 Sillä katso, Herra Jumala on alähettänyt enkelin, joka huutaa taivaan laella sanoen: Valmistakaa Herralle tie ja tehkää hänen polkunsa bsuoriksi, sillä lähellä on hänen ctulemisensa hetki,

18 jolloin aKaritsa seisoo bSiionin vuorella ja hänen kanssaan csataneljäkymmentäneljätuhatta, joiden otsaan on kirjoitettu hänen Isänsä nimi.

19 Valmistautukaa sen tähden aYljän btuloon; menkää, menkää häntä vastaan.

20 Sillä katso, hän aseisoo Öljymäellä ja mahtavan meren, nimittäin suuren syvyyden, päällä ja meren saarilla ja Siionin maassa.

21 Ja hän antaa äänensä akuulua bSiionista, ja hän puhuu Jerusalemista, ja hänen äänensä kuuluu kaikkien keskuudessa;

22 ja se on niin kuin suurten vesien apauhu ja niin kuin suuren bukkosen jylinä, joka chajottaa vuoret, eikä laaksoja löydy.

23 Hän käskee suurta syvyyttä, ja se ajetaan takaisin pohjoisiin maihin, ja asaaret tulevat yhdeksi maaksi;

24 ja aJerusalemin maa ja Siionin maa palaavat takaisin omalle paikalleen, ja maasta tulee sellainen kuin se oli ennen sen bjaon aikaa.

25 Ja Herra, nimittäin Vapahtaja, seisoo kansansa keskellä ja ahallitsee kaikkea lihaa.

26 Ja ne, jotka ovat apohjoisissa maissa, tulevat muistoon Herran edessä, ja heidän profeettansa kuulevat hänen äänensä, eivätkä he enää viivyttele; ja he lyövät kallioihin, ja jäät virtaavat alas heidän edessään.

27 Ja avaltatie rakennetaan keskelle suurta syvyyttä.

28 Heidän vihollisistansa tulee heille saalista,

29 ja aautioon erämaahan puhkeaa elävän veden lammikoita, eikä paahtunut maa enää ole janoavaa maata.

30 Ja he tuovat runsaat aarteensa aEfraimin lapsille, minun palvelijoilleni.

31 Ja ikuisten akukkuloiden ääret järisevät heidän edessään.

32 Ja siellä, nimittäin Siionissa, he lankeavat maahan ja Herran palvelijoiden, nimittäin Efraimin lasten, kädet kruunaavat heidät kirkkaudella.

33 Ja he alaulavat täynnä ikuista iloa.

34 Katso, tämä on ikuisen Jumalan siunaus Israelin aheimoille ja runsaampi siunaus bEfraimin ja häneen liittyneiden päälle.

35 Ja myös aJuudan heimoon kuuluvat pyhitetään bpyhyydessä heidän kärsimyksensä jälkeen Herran edessä, niin että he saavat asua hänen luonaan päivin ja öin, aina ja ikuisesti.

36 Ja nyt, totisesti sanoo Herra: Jotta nämä asiat tulisivat tunnetuiksi teidän keskuudessanne, oi maan asukkaat, minä olen lähettänyt aenkelini, joka lentää taivaan laella ja jolla on ikuinen bevankeliumi. Hän on ilmestynyt muutamille ja antanut sen ihmiselle, ja hän ilmestyy monille maan päällä asuville.

37 Ja tätä aevankeliumia bsaarnataan cjokaiselle kansakunnalle ja suvulle ja kielelle ja kansalle.

38 Ja Jumalan palvelijat lähtevät maailmaan ja sanovat kovalla äänellä: Pelätkää Jumalaa ja antakaa hänelle kunnia, sillä hänen tuomionsa aika on tullut;

39 ja apalvelkaa häntä, joka on tehnyt taivaan ja maan ja meren ja vesien lähteet,

40 huutaen avuksi Herran nimeä päivin ja öin, sanoen: Oi, kunpa arepäisisit halki taivaat, kunpa tulisit alas, niin että vuoret virtaisivat alas sinun edessäsi.

41 Ja heille vastataan siihen, sillä Herran kirkkaus on kuin sulattava tuli, joka polttaa, ja kuin tuli, joka saa vedet akiehumaan.

42 Oi Herra, sinä tulet alas tehdäksesi nimesi tunnetuksi vastustajillesi, ja kaikki kansakunnat vapisevat sinun edessäsi,

43 kun sinä teet kauhistavia tekoja, tekoja, joita he eivät odota;

44 niin, kun sinä tulet alas ja vuoret virtaavat alas sinun edessäsi, sinä akohtaat hänet, joka riemuitsee ja tekee vanhurskauden tekoja ja joka muistaa sinua sinun teilläsi.

45 Sillä maailman alusta eivät ihmiset ole kuulleet eivätkä korviinsa saaneet, eikä yksikään silmä ole nähnyt, paitsi sinun, oi Jumala, kuinka suuria sinä olet avalmistanut sille, joka sinua bodottaa.

46 Ja sanotaan: aKuka on tämä, joka btulee alas Jumalan luota taivaasta värjätyissä vaatteissa; niin, tuntemattomilta seuduilta, vaatetettuna loistavaan asuunsa, käyden voimansa suuruudessa?

47 Ja hän sanoo: Minä olen se, joka puhui vanhurskaudessa, voimallisena pelastamaan.

48 Ja Herran asu on apunainen ja hänen vaatteensa kuin viinikuurnan polkijan.

49 Ja niin suuri on hänen kirkkautensa loisto, että aaurinko kätkee kasvonsa häpeästä ja kuu epää valonsa ja tähdet sinkoutuvat sijoiltansa,

50 ja hänen äänensä kuuluu: Minä olen apolkenut viinikuurnan yksinäni ja tuonut tuomion kaikille ihmisille, eikä ketään ollut minun kanssani.

51 Ja minä olen tallannut heidät raivoissani ja poljin heidät vihassani, ja heidän vertansa minä olen aroiskuttanut puvulleni ja tahrannut kaikki vaatteeni, sillä tämä oli koston päivä, joka oli sydämessäni.

52 Ja nyt minun lunastettujeni vuosi on tullut; ja he puhuvat Herransa rakastavasta hyväntahtoisuudesta ja kaikesta, mitä hän on suonut heille hyvyytensä mukaan ja rakastavan hyväntahtoisuutensa mukaan aina ja ikuisesti.

53 Kaikissa heidän aahdingoissaan hän oli ahdistettu. Ja enkeli hänen luotaan pelasti heidät, ja brakkaudessaan ja sääliväisyydessään hän clunasti heidät, nosti heitä ja kantoi heitä kaikkina menneinä päivinä;

54 niin, ja myös aHenokia ja niitä, jotka olivat hänen kanssansa, profeettoja, jotka olivat ennen häntä, ja myös bNooaa ja niitä, jotka olivat ennen häntä, ja myös cMoosesta ja niitä, jotka olivat ennen häntä;

55 ja Mooseksesta Eliaan ja Eliasta Johannekseen nämä, jotka olivat Kristuksen kanssa hänen aylösnousemuksessaan, ja pyhät apostolit, Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin kanssa, tulevat olemaan Karitsan luona.

56 Ja apyhien bhaudat caukenevat, ja he tulevat esiin ja seisovat Karitsan doikealla puolella, kun hän seisoo eSiioninvuorella ja pyhässä kaupungissa, fUudessa-Jerusalemissa, ja he laulavat gKaritsan hlaulua päivin ja öin, aina ja ikuisesti.

57 Ja tästä syystä, jotta ihmiset pääsisivät osallisiksi niistä akirkkauksista, jotka oli määrä ilmoittaa, Herra lähetti bevankeliuminsa täyteyden, ikuisen liittonsa, puhuen yksinkertaisesti ja selkeästi –

58 valmistaakseen heikkoja siihen, mitä maan päällä on tapahtuva, ja Herran tehtävää varten sinä päivänä, jona aheikot saattavat viisaat häpeään ja bvähäisestä tulee mahtava kansakunta ja ckaksi karkottaa heidän kymmenettuhantensa.

59 Ja sen kautta, mikä maailmassa on heikkoa, Herra apui kansakunnat Henkensä voimalla.

60 Ja tämän tähden nämä käskyt annettiin; päivänä, jona ne annettiin, ne käskettiin salata maailmalta, mutta nyt ne on alähetettävä bkaikelle lihalle,

61 ja tämä on Herran mielen ja tahdon mukaista, hänen, joka hallitsee kaikkea lihaa.

62 Ja sille, joka tekee aparannuksen ja bpyhittää itsensä Herran edessä, annetaan ciankaikkinen elämä.

63 Ja niille, jotka eivät akuule Herran ääntä, täytetään se, minkä profeetta Mooses kirjoitti, että heidät berotetaan pois kansasta,

64 sekä se, minkä profeetta aMalakia kirjoitti: Sillä katso, se bpäivä tulee, joka cpalaa kuin uuni. Ja kaikki röyhkeät, niin, ja kaikki, jotka tekevät sitä, mikä on jumalatonta, ovat oljenkorsia; ja se päivä, joka tulee, polttaa heidät, sanoo Herra Sebaot, niin ettei se jätä heistä juurta eikä oksaa.

65 Ja nyt, tämä on Herran vastaus heille:

66 Sinä päivänä, jona minä tulin omieni luokse, kukaan teistä ei aottanut minua vastaan, ja teidät karkotettiin.

67 Kun minä huusin uudestaan, kukaan teistä ei ollut vastaamassa; kuitenkaan minun akäteni ei ollut käynyt liian lyhyeksi lunastamaan enkä minä ollut bvoimaton vapauttamaan.

68 Katso, nuhtelullani minä akuivaan meren, minä teen virrat autiomaaksi; niiden kalat lemuavat ja kuolevat janoon.

69 Minä puen taivaat mustiin ja verhoan ne säkkikankaaseen.

70 Ja atämä tulee teille minun kädestäni – te laskeudutte levolle murheisina.

71 Katsokaa ja nähkää, ei ole ketään, joka voi pelastaa teidät, sillä te ette totelleet minun ääntäni, kun minä kutsuin teitä taivaista; te ette uskoneet minun palvelijoitani, ja kun heidät alähetettiin teidän luoksenne, te ette ottaneet heitä vastaan.

72 Sen tähden he asinetöivät todistuksen ja sitoivat lain, ja teidät jätettiin pimeyden valtaan.

73 Nämä joutuvat ulkoiseen pimeyteen, missä aitketään ja valitetaan ja kiristellään hampaita.

74 Katso, Herra, teidän Jumalanne, on niin puhunut. Aamen.