2010–2019
Hengellisiä aarteita
Lokakuun 2019 yleiskonferenssi


Hengellisiä aarteita

Kun osoitatte uskoa Herraan ja Hänen pappeutensa voimaan, niin te saatte entistä suuremman kyvyn hyödyntää tätä hengellistä aarretta, jonka Herra on suonut.

Kiitos tuosta kauniista musiikista. Kun me kaikki nousimme laulamaan tuota välilaulua ”Kiitos, Luojamme, profeetasta”, mieleeni tuli kaksi voimakasta ajatusta. Toinen koskee profeetta Joseph Smithiä, tämän taloudenhoitokauden profeettaa. Rakkauteni ja ihailuni häntä kohtaan kasvaa päivä päivältä. Toinen ajatus tuli, kun katsoin vaimoani, tyttäriäni, lasteni tyttäriä ja lastenlasteni tyttäriä. Minusta tuntui, että haluaisin liittää teistä jokaisen osaksi perhettäni.

Muutamia kuukausia sitten temppelin endaumentti-istunnon päättyessä sanoin vaimolleni Wendylle: ”Toivon, että sisaret ymmärtävät ne hengelliset aarteet, joita he saavat temppelissä.” Sisaret, huomaan usein ajattelevani teitä, kuten kaksi kuukautta sitten, kun Wendy ja minä vierailimme Harmonyssa Pennsylvaniassa.

Kuva
Aaronin pappeuden palautus

Se oli toinen matkamme sinne. Molemmilla kerroilla olemme liikuttuneet syvästi, kun olemme kulkeneet tuolla pyhällä maaperällä. Juuri Harmonyn lähellä Johannes Kastaja ilmestyi Joseph Smithille ja palautti Aaronin pappeuden.

Kuva
Melkisedekin pappeuden palautus

Juuri siellä apostolit Pietari, Jaakob ja Johannes ilmestyivät ja palauttivat Melkisedekin pappeuden.

Juuri Harmonyssa Emma Hale Smith toimi aviomiehensä ensimmäisenä kirjurina samalla kun profeetta käänsi Mormonin kirjaa.

Juuri Harmonyssa Joseph myös sai ilmoituksen, jossa Herra ilmaisi tahtonsa Emmalle. Herra käski Emmaa selittämään kirjoituksia, kehottamaan kirkkoa, vastaanottamaan Pyhän Hengen ja käyttämään aikansa siihen, että hän ”oppisi paljon”. Lisäksi Emmaa neuvottiin ”[panemaan] pois se, mikä on tästä maailmasta, ja [etsimään] sitä, mikä on paremmasta”, sekä pitämään lujasti kiinni Jumalan kanssa tekemistään liitoista. Herra päätti ohjeensa näillä vakuuttavilla sanoilla: ”Tämä on minun ääneni kaikille.”1

Kaikella, mitä tapahtui tällä alueella, on syvällisiä seurauksia teidän elämäänne. Pappeuden palautus sekä Herran neuvot Emmalle voivat opastaa ja siunata teitä jokaista. Kuinka kovasti toivonkaan teidän ymmärtävän, että pappeuden palautus on aivan yhtä merkityksellinen teille naisille kuin se on kenelle tahansa miehelle. Koska Melkisedekin pappeus on palautettu, liittonsa pitävät naiset ja miehet voivat molemmat päästä osallisiksi kaikista hengellisistä kirkon siunauksista2 eli – voisimme sanoa – kaikista hengellisistä aarteista, joita Herralla on lapsiaan varten.

Jokainen nainen ja jokainen mies, joka tekee liittoja Jumalan kanssa ja pitää nuo liitot ja joka osallistuu kelvollisena pappeuden toimituksiin, voi suoraan saada Jumalan voimaa. Ne, jotka saavat endaumentin Herran huoneessa, saavat liittonsa avulla Jumalan pappeuden voiman lahjan sekä tiedon lahjan, jotta he osaavat ammentaa tuota voimaa.

Taivaat ovat aivan yhtä avoinna naisille, joille suodaan Jumalan voimaa, jota virtaa heidän pappeuden liitoistaan, kuin ne ovat miehille, jotka ovat pappeudenhaltijoita. Rukoilen, että tämä totuus painuu teidän jokaisen sydämeen, koska uskon, että se muuttaa teidän elämänne. Sisaret, teillä on oikeus ammentaa vapaasti Vapahtajan voimaa perheenne ja muiden rakkaidenne avuksi.

Saatatte nyt sanoa itseksenne: ”Tämä kuulostaa suurenmoiselta, mutta kuinka teen sen? Kuinka ammennan elämääni Vapahtajan voimaa?”

Te ette löydä tähän prosessiin suoria ohjeita mistään opaskirjasta. Pyhä Henki on teidän henkilökohtainen opastajanne, kun pyritte ymmärtämään, mitä Herra haluaisi teidän tietävän ja tekevän. Tämä prosessi ei ole nopea eikä helppo, mutta se on hengellisesti virkistävä. Mikä voisi mitenkään olla innostavampaa kuin pyrkiä Hengen avulla ymmärtämään Jumalan voimaa – pappeuden voimaa?

Se, mitä voin sanoa teille, on, että Jumalan voiman saaminen elämässänne edellyttää samoja asioita, joita Herra neuvoi Emmaa ja jokaista teitä tekemään.

Niinpä kehotan teitä tutkimaan rukoillen Opin ja liittojen lukua 25 ja ottamaan selville, mitä Pyhä Henki opettaa teille. Henkilökohtainen hengellinen pyrkimyksenne antaa teille iloa, kun saatte teille suodun voiman sekä ymmärrätte ja käytätte sitä.

Tämä pyrkimys vaatii teitä panemaan pois monia tämän maailman asioita. Toisinaan puhumme miltei välinpitämättömästi siitä, että käännymme pois maailmasta, jossa on kiistelyä, kiusauksia kaikkialla ja valheellisia ajattelutapoja. Mutta se, että todella teette niin, vaatii teitä tutkimaan elämäänne tarkoin ja säännöllisesti. Kun teette niin, Pyhä Henki antaa teille innoitusta siitä, mikä ei ole enää tarpeellista, mikä ei ole enää aikanne ja voimavarojenne arvoista.

Kun siirrätte huomionne pois maailmallisista häiriötekijöistä, niin jotkin asiat, jotka vaikuttavat teistä tärkeiltä nyt, eivät tunnukaan enää niin tärkeiltä. Teidän pitää sanoa ei joillekin asioille, vaikka ne saattavatkin tuntua harmittomilta. Kun aloitatte tämän elinikäisen kehityskulun, jossa pyhitätte elämänne Herralle, ja jatkatte sitä, niin te tulette hämmästymään, miten näkemyksenne, tuntemuksenne ja hengellinen voimanne muuttuvat!

Nyt pieni varoituksen sana. On niitä, jotka haluavat horjuttaa kykyänne huutaa avuksi Jumalan voimaa. On niitä, jotka haluavat teidän epäilevän itseänne ja vähättelevän loistavaa hengellistä kyvykkyyttänne vanhurskaana naisena.

Vastustaja ei todellakaan halua teidän ymmärtävän liittoa, jonka olette tehneet kasteessa, tai syvällistä tiedon ja voiman lahjaa, jonka olette saaneet tai saatte temppelissä – Herran huoneessa. Eikä Saatana varmastikaan halua teidän ymmärtävän, että joka kerta kun palvelette Jumalaa ja muita kelvollisina temppelissä, te lähdette sieltä varustettuina Jumalan voimalla ja Hänen enkelinsä varjelevat teitä3.

Saatana ja hänen kätyrinsä järjestävät jatkuvasti vastuksia estääkseen teitä ymmärtämästä hengellisiä lahjoja, joilla teitä on siunattu ja voidaan siunata. Valitettavasti jotkin vastukset saattavat olla seurausta jonkun muun huonosta käytöksestä. Minua murehduttaa ajatella, että jotkut teistä ovat tunteneet, että teitä on väheksytty tai pappeusjohtaja ei ole uskonut teitä tai aviomies, isä tai oletettu ystävä on pahoinpidellyt tai pettänyt teitä. Tunnen syvää murhetta siitä, että jotkut teistä ovat tunteneet, että teidät on sivuutettu, teitä on aliarvostettu tai tuomittu väärin. Tällaisilla rikkomuksilla ei ole mitään sijaa Jumalan valtakunnassa.

Sitä vastoin minua sykähdyttää, kun kuulen pappeusjohtajista, jotka pyrkivät innokkaasti siihen, että naiset osallistuvat seurakunta- ja vaarnaneuvostoissa. Minulle on innoituksena jokainen aviomies, joka osoittaa, että hänen tärkein pappeusvastuunsa on pitää huolta vaimostaan.4 Ylistän sitä miestä, joka kunnioittaa syvästi vaimonsa kykyä vastaanottaa ilmoitusta ja vaalii häntä tasavertaisena kumppanina heidän avioliitossaan.

Kun mies ymmärtää vanhurskaan, ymmärrystä etsivän, endaumentin saaneen myöhempien aikojen pyhiin kuuluvan naisen majesteettisuuden ja voiman, onko mikään ihme, että hän tuntee halua nousta seisomaan, kun nainen astuu huoneeseen?

Aikojen alusta asti naisia on siunattu ainutlaatuisella moraalisella kompassilla – kyvyllä erottaa oikea väärästä. Tämä lahja vahvistuu niissä, jotka tekevät liittoja ja pitävät ne. Ja se heikkenee niissä, jotka tietoisesti laiminlyövät Jumalan käskyt.

Kiirehdin lisäämään, että en millään tavoin vapauta miehiä Jumalan vaatimuksesta, että myös he tekevät eron oikean ja väärän välillä. Mutta rakkaat sisareni, teidän kykynne erottaa totuus erheestä, olla yhteiskunnan moraalin varjelijoita, on ratkaisevan tärkeä näinä myöhempinä aikoina. Ja me luotamme siihen, että te opetatte muita tekemään samoin. Saanen tehdä tämän hyvin selväksi: jos maailma menettää naistensa moraalisen suoraselkäisyyden, maailma ei koskaan toivu siitä.

Me myöhempien aikojen pyhät emme ole maailmasta. Me olemme liittoon kuuluvaa Israelia. Meidät on kutsuttu valmistamaan kansaa Herran toista tulemista varten.

Saanen nyt selventää muutamia lisäkohtia, jotka koskevat naisia ja pappeutta. Kun teidät erotetaan palvelemaan jossakin tehtävässä sellaisen henkilön johdolla, jolla on pappeuden avaimet – kuten piispanne tai vaarnanjohtajanne – niin teille annetaan pappeuden valtuus toimia tuossa tehtävässä.

Samalla tavoin pyhässä temppelissä teidät valtuutetaan toimimaan pappeuden toimituksissa joka kerta, kun olette siellä. Temppeliendaumenttinne valmistaa teitä tekemään niin.

Jos olette saaneet endaumentin mutta ette tällä hetkellä ole naimisissa miehen kanssa, joka on pappeudenhaltija, ja joku sanoo teille: ”Olen pahoillani, ettei kodissasi ole pappeutta”, niin ymmärtäkää, että tuo lausuma on virheellinen. Teillä ei kenties ole kodissanne pappeudenhaltijaa, mutta te olette vastaanottaneet ja solmineet pyhiä liittoja Jumalan kanssa Hänen temppelissään. Niistä liitoista virtaa teidän päällenne Hänen pappeutensa voimaa. Ja muistakaa, jos miehenne kuolee, te johdatte kodissanne.

Te vanhurskaat, endaumentin saaneet myöhempien aikojen pyhiin kuuluvat naiset puhutte ja opetatte Jumalan antamalla voimalla ja valtuudella. Olipa kyse kehotuksesta tai keskustelusta, me tarvitsemme sitä, että te opetatte Kristuksen oppia. Me tarvitsemme teidän panostanne perhe-, seurakunta- ja vaarnaneuvostoissa. Osallistumisenne on välttämätöntä eikä koskaan näön vuoksi!

Rakkaat sisareni, teidän voimanne lisääntyy, kun palvelette muita. Teidän rukouksenne, paastoamisenne, aikanne pyhien kirjoitusten parissa, palvelemisenne temppelissä ja sukututkimustyönne avaavat teille taivaat.

Kehotan teitä tutkimaan rukoillen kaikkia totuuksia, joita löydätte pappeuden voimasta. Voisitte aloittaa luvuista OL 84 ja 107. Nuo luvut ohjaavat teidät muihin kohtiin. Pyhät kirjoitukset ja nykyajan profeettojen, näkijöiden ja ilmoituksensaajien opetukset ovat täynnä näitä totuuksia. Kun ymmärryksenne kasvaa ja kun osoitatte uskoa Herraan ja Hänen pappeutensa voimaan, niin te saatte entistä suuremman kyvyn hyödyntää tätä hengellistä aarretta, jonka Herra on suonut. Kun teette niin, huomaatte, että te kykenette paremmin luomaan iankaikkisia perheitä, jotka ovat yhtä, jotka on sinetöity Herran temppelissä ja jotka ovat täynnä rakkautta taivaallista Isäämme ja Jeesusta Kristusta kohtaan.

Kaikki pyrkimyksemme palvella toinen toistamme, julistaa evankeliumia, tehdä pyhät täydellisiksi ja lunastaa kuolleet yhdistyvät pyhässä temppelissä. Meillä on tällä hetkellä 166 temppeliä eri puolilla maailmaa, ja lisää on tulossa.

Kuten tiedätte, Suolajärven temppeli, temppeliaukio ja viereinen aukio lähellä kirkon toimistorakennusta uudistetaan projektissa, joka alkaa tämän vuoden lopussa. Tämä pyhä temppeli täytyy säilyttää ja sitä tulee valmistaa innoittamaan tulevia sukupolvia, aivan kuten se on vaikuttanut meihin tässä sukupolvessa.

Kirkon kasvaessa rakennetaan lisää temppeleitä, jotta useammat perheet pääsevät osallisiksi suurimmasta kaikista siunauksista – iankaikkisesta elämästä.5 Me pidämme temppeliä pyhimpänä rakennuksena kirkossa. Aina kun ilmoitetaan suunnitelmista rakentaa uusi temppeli, siitä tulee tärkeä osa historiaamme. Kuten olemme puhuneet täällä tänä iltana, te sisaret olette välttämättömiä temppelityölle, ja temppeli on paikka, jossa saatte korkeimmat hengelliset aarteenne.

Kuunnelkaa tarkoin ja kunnioittavasti, kun nyt ilmoitan suunnitelmista rakentaa kahdeksan uutta temppeliä. Jos temppelistä ilmoitetaan paikkaan, joka on teille merkityksellinen, ehdotan, että yksinkertaisesti painatte päänne rukoukseen kiitollisuus sydämessänne. Meillä on ilo ilmoittaa suunnitelmista rakentaa temppeli seuraaviin paikkoihin: Freetown Sierra Leone, Orem Utah Yhdysvallat, Port Moresby Papua-Uusi-Guinea, Bentonville Arkansas Yhdysvallat, Bacolod Filippiinit, McAllen Texas Yhdysvallat, Cobán Guatemala ja Taylorsville Utah Yhdysvallat. Kiitos, rakkaat sisaret. Arvostamme syvästi sitä, miten vastaanotitte nämä suunnitelmat ja että suhtauduitte niihin kunnioittavasti.

Nyt lopuksi haluan jättää teille siunauksen, että voitte ymmärtää pappeuden voimaa, joka teille on suotu, ja että kasvatatte sitä voimaa osoittamalla uskoanne Herraan ja Hänen voimaansa.

Rakkaat sisaret, syvää kunnioitusta ja kiitollisuutta tuntien ilmaisen rakkauteni teitä kohtaan. Todistan nöyrästi, että Jumala elää! Jeesus on Kristus. Tämä on Hänen kirkkonsa. Tästä todistan Jeesuksen Kristuksen pyhässä nimessä. Aamen.