Tukea antavan uskon voima

Monet kerrat olen kuullut pappeusjohtajien esittävän kiitokset niiden ihmisten tukea antavan uskon voimasta, joita he palvelevat. Heidän äänessään kuuluvasta liikutuksesta tietää, että heidän kiitollisuutensa on syvää ja todellista. Tarkoituksenani tänään on välittää teille Herran arvostus siitä, että annatte tukenne Hänen palvelijoilleen Hänen kirkossaan. Tarkoituksenani on myös kannustaa teitä käyttämään sitä voimaa ja kasvamaan siinä tukeaksenne muita uskollanne.

Te osoititte sitä voimaa ennen syntymäänne. Muistelkaa, mitä tiedämme henkimaailmasta ennen kuin synnyimme. Taivaallinen Isämme esitti suunnitelman lapsiaan varten. Me olimme paikalla. Henkiveljemme Lusifer vastusti suunnitelmaa, joka antaisi meille vapauden valita. Taivaallisen Isän rakas Poika Jehova tuki suunnitelmaa. Lusifer johti kapinaa. Jehovan tukea antava ääni voitti, ja Hän tarjoutui vapaaehtoisena olemaan meidän Vapahtajamme.

Se seikka, että te olette nyt kuolevaisuudessa, vahvistaa meille, että te tuitte Isää ja Vapahtajaa. Onnensuunnitelman ja Jeesuksen Kristuksen aseman tukeminen siinä vaati uskoa Jeesukseen Kristukseen, kun tiesitte tuskin mitään niistä haasteista, joita kohtaisitte kuolevaisuudessa.

Teidän uskonne, jonka avulla hyväksytte Jumalan palvelijat ja tuette heitä, on myös johtanut onnellisuuteenne tässä elämässä. Kun otitte vastaan lähetyssaarnaajan haasteen rukoilla tietääksenne, että Mormonin kirja on Jumalan sanaa, teillä oli uskoa tukea Herran palvelijaa. Kun otitte vastaan kutsun mennä kasteelle, te tuitte nöyrää Jumalan palvelijaa.

Kun annoitte jonkun asettaa kädet päänne päälle ja sanoa: ”Ota vastaan Pyhä Henki”, te tuitte häntä Melkisedekin pappeuden haltijana.

Siitä päivästä lähtien te olette uskollisesti palvelemalla tukeneet jokaista henkilöä, joka on antanut teille pappeutta, ja jokaista, joka on asettanut teidät johonkin virkaan siinä pappeudessa.

Varhain pappeuden kokemuksessanne jokainen tuen antaminen on ollut yksinkertaisesti sitä, että olette luottaneet Jumalan palvelijaan. Nyt monet teistä ovat siirtyneet eteenpäin vaiheeseen, jossa tuen antaminen edellyttää enemmän.

Te valitsette, annatteko tukenne kaikille, jotka Herra kutsuu – kutsuipa Herra heidät mihin tehtävään tahansa. Tämä valinta tapahtuu konferensseissa eri puolilla maailmaa. Niin on tapahtunut tässäkin konferenssissa. Sellaisissa kokouksissa miesten ja naisten – Jumalan palvelijoiden – nimiä luetaan ja teitä kutsutaan nostamaan kätenne tuen merkiksi. Voitte pidättää hyväksymisäänenne tai voitte luvata tukea antavan uskonne. Nostamalla kätenne tuen merkiksi te annatte lupauksen. Te lupaatte Jumalalle, jonka palvelijoita nämä ovat, että annatte heille tukenne.

Nämä ovat epätäydellisiä ihmisiä, kuten tekin olette. Lupauksenne pitäminen vaatii horjumatonta uskoa siihen, että Herra on kutsunut heidät. Niiden lupausten pitäminen tuo myös iankaikkisen onnen. Niiden pitämättä jättäminen tuo surua teille ja niille, joita rakastatte – ja jopa menetyksiä, joita ette pysty kuvittelemaan.

Teiltä on saatettu kysyä tai teiltä tullaan kysymään, tuetteko piispaanne, vaarnanjohtajaanne, johtavia auktoriteetteja ja kirkon johtavia virkailijoita. Niin saattaa käydä, kun teitä pyydetään antamaan tukenne virkailijoille ja johtohenkilöille jossakin konferenssissa. Toisinaan niin käy puhuttelussa piispan tai vaarnanjohtajan kanssa.

Neuvoni on, että esitätte ne kysymykset itsellenne etukäteen huolellisesti miettien ja rukoillen. Niin tehdessänne voisitte muistella viimeaikaisia ajatuksianne, sanojanne ja tekojanne. Yrittäkää muistaa ja muotoilla vastauksenne, joita annatte, kun Herra puhuttelee teitä – tietoisina siitä, että jonakin päivänä Hän tekee niin. Voisitte valmistautua esittämällä itsellenne seuraavanlaisia kysymyksiä:

1. Olenko ajatellut niiden ihmisten inhimillistä heikkoutta, joita olen luvannut tukea, tai puhunut siitä?

2. Olenko etsinyt todisteita siitä, että Herra johtaa heitä?

3. Olenko tunnollisesti ja uskollisesti seurannut heidän johtoaan?

4. Olenko puhunut todisteista, joita näen ja jotka osoittavat heidän olevan Jumalan palvelijoita?

5. Rukoilenko säännöllisesti heidän puolestaan mainiten heidät nimeltä ja tuntien rakkautta?

Nämä kysymykset saavat useimmat meistä tuntemaan jonkin verran vaivaantuneisuutta ja tarvetta tehdä parannusta. Jumala on kieltänyt meitä tuomitsemasta muita epävanhurskaasti, mutta käytännössä meidän on vaikea välttää muiden arvostelemista. Miltei kaikki, mitä teemme toimiessamme ihmisten parissa, johtaa meidät arvioimaan heitä. Ja miltei kaikilla elämämme osa-alueilla me vertaamme itseämme muihin. Saatamme tehdä sitä monista syistä – myös perustelluista syistä – mutta usein se johtaa meidät arvostelemaan.

Presidentti George Q. Cannon antoi varoituksen, jonka välitän teille siihen yhtyen. Uskon hänen puhuneen totta: ”Jumala on valinnut palvelijansa. Hän vakuuttaa, että Hänen etuoikeutenaan on tuomita heidät, jos he tarvitsevat tuomitsemista. Hän ei ole antanut meille yksilöinä oikeutta arvostella ja tuomita heitä. Yksikään ihminen – olipa hänen uskonsa kuinka vahva tahansa, olipa hän kuinka korkealla pappeudessa tahansa – ei voi puhua pahaa Herran voidelluista eikä etsiä vikoja Jumalan valtuutetuista maan päällä vetämättä päälleen Hänen suuttumustaan. Pyhä Henki vetäytyy sellaisesta ihmisestä, ja hän joutuu pimeyteen. Kun näin on laita, ettekö näekin, miten tärkeää on, että olemme varovaisia?”¹

Olen havainnut, että kirkon jäsenet kaikkialla maailmassa ovat yleensä uskollisia toisilleen ja niille, jotka johtavat heitä. On kuitenkin joitakin asioita, joissa voimme ja joissa meidän täytyy toimia paremmin. Voisimme nousta korkeammalle tasolle voimassamme tukea toisiamme. Se vaatii uskoa ja ponnisteluja. Tässä on neljä ehdotusta, jotka esitän ja joiden mukaan voimme toimia tässä konferenssissa.

1. Voimme panna merkille tiettyjä toimia, joita puhujat suosittavat, ja alkaa toteuttaa niitä tänään. Kun teemme niin, meidän voimamme tukea heitä kasvaa.

2. Heidän puhuessaan voisimme rukoilla heidän puolestaan, että Pyhä Henki kantaisi heidän sanansa tiettyjen meille rakkaiden ihmisten sydämiin. Kun myöhemmin saamme tietää, että rukoukseemme on vastattu, meidän voimamme tukea näitä johtajia kasvaa.

3. Voisimme rukoilla, että yksittäisiä puhujia siunataan ja vahvistetaan, kun he esittävät sanomansa. Kun näemme, että heitä on vahvistettu, me saamme vahvemman uskon tukea heitä, ja se kestää.

4. Voisimme kuunnella puhujien sanomia, jotka tulevat vastauksena omiin avunpyyntörukouksiimme. Kun vastauksia tulee, ja niitä tulee, me saamme vahvemman uskon tukea kaikkia Herran palvelijoita.

Sen lisäksi että tuemme paremmin niitä, jotka palvelevat kirkossa, me opimme, että on toinenkin ympäristö, jossa voimme kasvaa tässä voimassa. Siellä se voi tuoda meille vieläkin suurempia siunauksia. Tuo ympäristö on kotona ja perheessä.

Puhun nuoremmalle pappeudenhaltijalle, joka asuu kotona isänsä kanssa. Saanen kertoa sinulle omasta kokemuksestani, mitä isälle merkitsee se, että hän tuntee sinun tukea antavan uskosi. Isä saattaa näyttää sinusta varmalta. Mutta hän kohtaa useampia haasteita kuin tiedätkään. Aika ajoin hän ei pysty näkemään ratkaisua edessään oleviin ongelmiin.

Sinun ihailusi häntä kohtaan auttaa häntä jonkin verran. Rakkautesi häntä kohtaan auttaa häntä vielä enemmän. Mutta eniten häntä auttavat vilpittömät sanat kuten nämä: ”Isä, olen rukoillut puolestasi ja olen tuntenut, että Herra auttaa sinua. Kaikki järjestyy. Tiedän, että niin käy.”

Tällaisilla sanoilla on voimaa toiseenkin suuntaan – isältä pojalle. Kun poika on tehnyt vakavan virheen, kenties hengellisessä mielessä, hän saattaa tuntea epäonnistuneensa. Isänä saatat sillä hetkellä yllättyä, kun rukoiltuasi, mitä tehdä, Pyhä Henki panee suuhusi nämä sanat: ”Poika, olen tukenasi kaikessa. Herra rakastaa sinua. Hänen avullaan voit päästä takaisin. Tiedän, että pystyt siihen ja että myös teet niin. Rakastan sinua.”

Pappeuskoorumissa ja perheessä entistä suurempi usko, jolla tuemme toisiamme, on se tapa, jolla rakennamme Siionin, jonka Herra haluaa meidän luovan. Hänen avullaan me pystymme siihen ja myös teemme niin. Se vaatii sitä, että opimme rakastamaan Herraa koko sydämestämme, väkevyydestämme, mielestämme ja voimastamme sekä rakastamaan toisiamme niin kuin rakastamme itseämme.

Kun kasvamme siinä Kristuksen puhtaassa rakkaudessa, meidän sydämemme pehmittyy. Se rakkaus saa meidät nöyrtymään ja johtaa meidät tekemään parannusta. Luottamuksemme Herraa ja toisiamme kohtaan kasvaa. Ja silloin me kuljemme kohti ykseyttä, kuten Herra on luvannut meidän voivan kulkea.²

Todistan, että taivaallinen Isä tuntee teidät ja rakastaa teitä. Jeesus on elävä Kristus. Tämä on Hänen kirkkonsa. Meillä on Hänen pappeutensa. Hän kunnioittaa meidän pyrkimyksiämme kasvaa voimassamme käyttää pappeutta ja tukea toisiamme. Tästä todistan Jeesuksen Kristuksen pyhässä nimessä. Aamen.