2010–2019
Sielujen kaitseminen
Lokakuu 2018


Sielujen kaitseminen

Me autamme muita rakkautta osoittaen, koska niin Vapahtajamme on käskenyt meidän tehdä.

Keskustellessani äskettäin erään ystäväni kanssa hän kertoi minulle, että kun hän oli nuori, vasta kastettu kirkon jäsen, niin yhtäkkiä hänestä tuntui, että jollakin tavoin hän ei enää löytänyt paikkaa seurakunnassaan. Lähetyssaarnaajat, jotka olivat opettaneet häntä, oli siirretty pois, ja hänestä tuntui, että hän oli jäänyt syrjään. Koska hänellä ei ollut ystäviä seurakunnassa, hän hakeutui vanhojen ystäviensä pariin ja meni heidän kanssaan mukaan toimintoihin, joiden vuoksi hän ei enää osallistunut kirkon toimintaan – siinä määrin, että hän alkoi harhautua laumasta. Kyynelsilmin hän kuvaili, kuinka syvästi kiitollinen hän oli, kun eräs seurakunnan jäsen ojensi hänelle palvelevan käden ja lämpimällä ja mukaan ottavalla tavalla kutsui häntä palaamaan. Kuukausien kuluessa hän oli jälleen turvallisesti laumassa vahvistamassa muita samoin kuin itseään. Emmekö olekin kiitollisia siitä Brasiliassa asuneesta paimenesta, joka etsi tämän nuoren miehen, vanhin Carlos A. Godoyn, joka nyt istuu takanani seitsemänkymmenen koorumien johtokunnan jäsenenä?

Eikö ole merkittävää, kuinka tällaisilla pienillä ponnisteluilla voi olla iankaikkisia seurauksia? Tämä totuus on kirkon palvelutyöpyrkimysten ytimessä. Taivaallinen Isä voi ottaa meidän yksinkertaiset, päivittäiset pyrkimyksemme ja muuttaa ne ihmeellisiksi. Vain puoli vuotta sitten presidentti Russell M. Nelson ilmoitti, että ”Herra on tehnyt tärkeitä muutoksia tapaan, jolla huolehdimme toisistamme”1, selittäen: ”Otamme käyttöön uudemman, pyhemmän tavan pitää huolta muista ja palvella heitä. Sanomme näitä pyrkimyksiä yksinkertaisesti ’palvelutyöksi’.”2

Presidentti Nelson selitti myös: ”Yhtenä Herran toden ja elävän kirkon tunnusmerkkinä tulee aina olemaan järjestäytynyt, ohjattu pyrkimys palvella Jumalan yksittäisiä lapsia ja heidän perheitään. Koska tämä on Hänen kirkkonsa, me Hänen palvelijoinaan palvelemme yksilöitä, kuten Hän palveli. Me palvelemme Hänen nimessään, Hänen voimallaan ja valtuudellaan sekä Hänen rakastavalla ystävällisyydellään.”3

Ilmoituksen antamisesta asti te olette vastanneet siihen upeasti! Olemme saaneet raportteja suuresta menestyksestä miltei joka vaarnassa maailmassa, kun näitä muutoksia on otettu käyttöön elävän profeettamme ohjeiden mukaisesti. Esimerkiksi palvelutyöveljille ja -sisarille on osoitettu perheitä, on järjestetty toveripareja, joissa on mukana myös nuoria miehiä ja nuoria naisia, ja palvelutyökeskusteluja käydään.

En usko olevan sattumaa, että puoli vuotta ennen eilen esitettyä ilmoitusasiaa – ”uudesta tasapainosta ja yhteydestä evankeliumin opetuksessa kotona ja kirkossa”4 – esitettiin ilmoituksena saatu tiedonanto palvelutyöstä. Kun tammikuusta alkaen vietämme yhden tunnin vähemmän kirkkomme jumalanpalveluksissa, niin kaikki, mitä olemme oppineet palvelutyössä, auttaa meitä tasapainottamaan uudelleen sen vapaaksi jäävän ajan korkeammalla ja pyhemmällä kotiin keskittyvällä lepopäiväkokemuksella perheemme ja rakkaidemme parissa.

Kun tämä organisaatiorakenne on paikallaan, voisimme kysyä: ”Kuinka tiedämme palvelevamme Herran tavalla? Autammeko me hyvää paimenta Hänen tarkoittamallaan tavalla?”

Eräässä äskettäisessä keskustelussa presidentti Henry B. Eyring kiitteli pyhiä näihin huomattaviin muutoksiin sopeutumisesta, mutta hän myös ilmaisi vilpittömän toiveensa, että jäsenet ymmärtäisivät palvelutyön olevan enemmän kuin että ”on vain ystävällinen”. Tämä ei tarkoita sitä, että ystävällisyys olisi merkityksetöntä, mutta ne, jotka ymmärtävät palvelutyön todellisen hengen, käsittävät, että se ulottuu paljon pidemmälle kuin vain ystävällisenä olemiseen. Kun palvelemme Herran tavalla, palvelutyöllä voi olla kauaskantoinen vaikutus hyvään, joka heijastuu kautta koko iankaikkisuuden, kuten vanhin Godoyn kohdalla.

”Vapahtaja osoitti esimerkillään, mitä palvelutyön tekeminen tarkoittaa, kun Hän palveli rakkaudesta. – – Hän – – opetti, lohdutti ja siunasi lähellään olevia sekä rukoili heidän puolestaan kutsuen kaikkia seuraamaan Häntä. – – Kun kirkon jäsenet tekevät palvelutyötä [korkeammalla ja pyhemmällä tavalla], he pyrkivät rukoillen palvelemaan niin kuin Kristus palvelisi – – ’[valvomaan] aina seurakuntaa ja [olemaan] sen kanssa ja [vahvistamaan] sitä’, ’[käymään] jokaisen jäsenen kodissa’ ja auttamaan jokaista tulemaan Jeesuksen Kristuksen todelliseksi opetuslapseksi.”5

Ymmärrämme, että todellinen paimen rakastaa lampaitaan, tuntee jokaisen nimeltä ja ”tuntee henkilökohtaista kiinnostusta” niitä kohtaan.6

Kuva
Lampaita vuorilla

Eräs ystäväni monien vuosien takaa on ollut koko ikänsä karjatilallinen ja tehnyt uutterasti työtä kasvattaen karjaa ja lampaita karuilla Kalliovuorilla. Kerran hän kertoi minulle lampaiden kasvattamiseen liittyvistä haasteista ja vaaroista. Hän kuvaili, että varhain keväällä, kun lumi laajassa vuoristossa on miltei sulanut, hän vie kesäksi vuorille perheen lauman, jossa on suunnilleen 2 000 lammasta. Siellä hän vartioi lampaita myöhäiseen syksyyn, jolloin ne siirretään kesälaitumilta talvilaitumille erämaahan. Hän kuvaili, kuinka suuresta lammaslaumasta huolehtiminen varhaisesta aamusta myöhäiseen iltaan on vaikeaa – pitää herätä kauan ennen auringonnousua ja lopettaa kauan pimeän tulon jälkeen. Hän ei mitenkään pysty siihen yksin.

Kuva
Karjatilatyöntekijöitä lampaiden kanssa

Muut auttavat laumasta huolehtimisessa. Auttajina on sekä kokeneita karjatilatyöntekijöitä että nuorempia, jotka hyötyvät toveriensa viisaudesta. Hän turvautuu myös kahteen vanhaan hevoseen, kahteen koulutettavaan orivarsaan, kahteen vanhaan lammaskoiraan ja kahteen tai kolmeen lammaskoiranpentuun. Kesän mittaan ystäväni ja hänen lampaansa kohtaavat tuulta ja rankkasateita, sairautta, loukkaantumisia, kuivuutta ja miltei kaikkia muitakin kuviteltavissa olevia vaikeuksia. Joinakin vuosina heidän pitää kuljettaa vettä lampaille koko kesä vain pitääkseen ne hengissä. Sitten joka vuosi myöhään syksyllä, kun sää on muuttumassa talviseksi ja kun lampaat viedään pois vuorilta ja lasketaan, niin tavallisesti niistä yli 200 on kadonnut.

Kuva
Lampaita paimennetaan
Kuva
Lammaslauma

Varhain keväällä vuorille viety 2 000 lampaan lauma on vähentynyt vajaaseen 1 800 lampaaseen. Useimmat puuttuvat lampaat eivät ole menehtyneet sairauden tai luonnollisen kuoleman vuoksi vaan joutuneet petoeläinten kuten puuman tai kojoottien saaliiksi. Tavallisesti nämä saalistajat löytävät karitsat, jotka ovat harhautuneet lauman turvasta joutuen siten kauas paimenensa antamasta suojelusta. Pohtisitteko hetkisen tätä, mitä olen juuri kuvaillut, hengellisessä asiayhteydessä? Kuka on tuo paimen? Keitä ovat tuo lauma? Keitä ovat ne, jotka auttavat paimenta?

Kuva
Hyvä paimen

Itse Herra Jeesus Kristus on sanonut: ”Minä olen hyvä paimen. Minä tunnen lampaani – –. Minä panen henkeni alttiiksi lampaiden puolesta.”7

Kuva
Jeesus ruokkimassa lampaitaan

Profeetta Nefi opetti samoin, että Jeesus ”ruokkii lampaitaan, ja hänessä he löytävät laitumen”8. Tunnen kestävää rauhaa tietäessäni, että ”Herra on minun paimeneni”9 ja että jokainen meistä on Hänen tiedossaan ja Hänen hoivassaan. Kun kohtaamme elämän tuulia ja rankkasateita, sairautta, loukkaantumisia ja kuivuutta, Herra – meidän paimenemme – palvelee meitä. Hän elvyttää sielumme.

Samalla tavoin kuin ystäväni huolehti lampaistaan nuorten ja vanhempien työntekijöiden, hevosten ja lammaskoirien avulla, Herrakin tarvitsee apua haasteellisessa työssä huolehtia Hänen laumassaan olevista lampaista.

Kuva
Jeesus Kristus palvelee

Rakastavan taivaallisen Isän lapsina ja Hänen laumansa lampaina me nautimme siunauksesta saada yksilöllistä apua Jeesukselta Kristukselta. Samanaikaisesti meillä on vastuu olla itse paimenia sekä palvella ja auttaa muita ympärillämme. Me otamme varteen Herran kehotuksen ”palvella minua ja lähteä minun nimessäni ja koota yhteen minun lampaani”10.

Kuka on paimen? Jokainen mies, nainen ja lapsi Jumalan valtakunnassa on paimen. Mitään tehtävää ei edellytetä. Siitä hetkestä lähtien, jolloin nousemme kasteen vesistä, meille on annettu tehtäväksi tämä työ. Me autamme muita rakkautta osoittaen, koska niin Vapahtajamme on käskenyt meidän tehdä. Alma tähdensi: ”Sillä kukapa – – paimen, jolla on paljon lampaita, ei vartioisi niitä, jotta sudet eivät tulisi ja söisi hänen katrastaan? – – Eikö hän aja sitä pois?”11 Aina kun lähimmäisemme ovat ahdingossa ajallisesti tai hengellisesti, me kiiruhdamme heidän avukseen. Kannamme toistemme kuormia, jotta ne olisivat keveitä. Suremme surevien kanssa. Lohdutamme niitä, jotka ovat lohdutuksen tarpeessa.12 Rakastaen Herra odottaa tätä meiltä. Ja päivä on tuleva, jolloin meitä pidetään vastuullisina siitä, millä tavoin osoitimme huolenpitoa palvellessamme Hänen laumaansa.13

Paimenystäväni kertoi minulle vielä yhden tärkeän asian, mitä tulee lampaista huolehtimiseen maatilalla. Hän kuvaili, että kadoksiin joutuneet lampaat olivat erityisen alttiita saalistajien aiheuttamille vaaroille. Itse asiassa jopa 15 prosenttia hänen ja hänen työjoukkonsa koko ajasta kuluu kadoksiin joutuneiden lampaiden etsimiseen. Mitä pikemmin he löytävät kadonneet lampaat, ennen kuin lampaat kulkeutuvat liian kauas laumasta, sitä todennäköisemmin lampaille ei käy kehnosti. Kadonneiden lampaiden takaisin saaminen vaatii paljon kärsivällisyyttä ja kurinalaisuutta.

Joitakin vuosia sitten löysin erään paikallislehden artikkelin, joka oli niin kiehtova, että säästin sen. Etusivun otsikossa luki: ”Päättäväinen koira ei hylkää kadonneita lampaita.”14 Tässä artikkelissa kuvataan pientä lampaiden joukkoa, joka kuului eräälle toimijalle varsin lähellä ystäväni maatilaa ja joka jotenkin jäi kesälaitumillaan muusta laumasta jälkeen. Kaksi tai kolme kuukautta myöhemmin nämä lampaat jäivät erilleen vuorille ja lumen saartamiksi. Kun lampaat jäivät muista jälkeen, lammaskoira pysyi niiden luona, sillä sen velvollisuutena oli huolehtia lampaista ja suojella niitä. Se ei lakannut huolehtimasta! Sinne se jäi – kiertelemään kadonneiden lampaiden ympärillä kuukausia lumisessa pakkassäässä suojaten lampaita kojooteilta, puumilta tai muilta saalistajilta, jotka vahingoittaisivat niitä. Se jäi niiden luokse, kunnes se pystyi ohjaamaan eli paimentamaan lampaat takaisin paimenen ja lauman tarjoamaan turvaan. Tämän artikkelin etusivun kuvaan on vangittu tämän lammaskoiran silmistä ja olemuksesta kuvastuva luonne.

Kuva
Lammaskoiran silmistä ja olemuksesta kuvastuva luonne

Uudessa testamentissa on Vapahtajan esittämä vertaus ja opetus, jotka antavat lisänäkemystä liittyen vastuuseemme kadonneiden lampaiden paimenina, palvelutyösisarina ja -veljinä:

”Jos jollakin teistä on sata lammasta ja yksi niistä katoaa autiomaahan, niin totta kai hän jättää ne yhdeksänkymmentäyhdeksän, lähtee sen kadonneen perään ja etsii, kunnes löytää sen.

Kun hän löytää lampaansa, hän nostaa sen iloiten hartioilleen,

ja kotiin tultuaan hän kutsuu ystävänsä ja naapurinsa ja sanoo heille: ’Iloitkaa kanssani! Minä löysin lampaani, joka oli kadoksissa.’”15

Kun teemme tiivistelmän vertauksen opetuksesta, huomaamme nämä arvokkaat neuvot:

  1. Meidän tulee havaita kadonneet lampaat.

  2. Me etsimme niitä, kunnes ne löytyvät.

  3. Kun ne löytyvät, meidän pitää ehkä nostaa ne hartioillemme ja tuoda ne kotiin.

  4. Niiden palattua me ympäröimme ne ystävillä.

Veljet ja sisaret, saatamme kokea suurimmat haasteemme ja saada suurimmat palkintomme, kun autamme ja palvelemme kadonneita lampaita. Mormonin kirjassa kirkon jäsenet ”valvoivat kansaansa ja ravitsivat sitä sillä, mikä kuuluu vanhurskauteen”16. Voimme noudattaa heidän esimerkkiään ja muistaa, että ”[Hengen tulee] johtaa palvelutyön tekemistä, [sen tulee olla] joustavaa ja mukautettu kunkin jäsenen tarpeisiin”. On myös ratkaisevan tärkeää, että pyrimme ”auttamaan yksilöitä ja perheitä valmistautumaan seuraavan toimituksen vastaanottamiseen, pitämään [solmimansa] liitot ja tulemaan omavaraisiksi”.17

Jokainen sielu on kallisarvoinen meidän taivaalliselle Isällemme. Hänen henkilökohtainen kutsunsa palvella on Hänelle mitä arvokkainta ja tärkeintä, sillä tämä on Hänen työtään ja kirkkauttaan. Se on varsin kirjaimellisesti iankaikkisuuden työtä. Jokaisella Hänen lapsistaan on Hänen silmissään mittaamattomat mahdollisuudet. Hän rakastaa teitä rakkaudella, jota ette kykene alkuunkaan ymmärtämään. Omistautuneen lammaskoiran tavoin Herra jää vuorelle suojaamaan teitä tuulilta, rankkasateilta, lumelta ja muultakin.

Presidentti Russell M. Nelson opetti meille viime konferenssissa: ”Sanomamme maailmalle [ja saanen lisätä, ’palvelutyötä tekevälle laumallemme’] on yksinkertainen ja vilpitön: me kutsumme kaikkia Jumalan lapsia verhon kummallakin puolen tulemaan Vapahtajansa luokse, ottamaan vastaan pyhän temppelin siunaukset, kokemaan kestävää iloa ja tulemaan kelvollisiksi iankaikkiseen elämään.”18

Kohottakaamme katseemme tähän profeetalliseen näkemykseen, jotta voimme kaitsea sieluja kohti temppeliä ja lopulta Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen luo. Hän ei odota meidän tekevän ihmeitä. Hän pyytää vain, että tuomme veljiämme ja sisariamme Hänen luokseen, sillä Hänellä on voima lunastaa sieluja. Niin tehdessämme me voimme varmistaa ja varmistammekin tämän lupauksen: ”Silloin te ylimmän paimenen ilmestyessä saatte kirkkauden seppeleen, joka ei kuihdu.”19 Tästä – ja Jeesuksesta Kristuksesta, joka on meidän Vapahtajamme ja meidän Lunastajamme – minä todistan. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.