Palvelutyötä Vapahtajan tavalla

Mikä ihana siunaus onkaan elää aikana, jolloin saamme jatkuvaa ilmoitusta Jumalalta! Kun katsomme eteenpäin ja otamme vastaan ”kaiken palauttamisen”¹, jota on tapahtunut ja tapahtuu meidän aikamme profetoiduissa tapahtumissa, meitä valmistetaan Vapahtajan toiseen tulemiseen².

Ja mikä onkaan parempi tapa valmistautua kohtaamaan Hänet kuin pyrkiä tulemaan Hänen kaltaisekseen palvelemalla rakastaen toinen toistamme! Kuten Jeesus Kristus opetti seuraajilleen tämän taloudenhoitokauden alussa: ”Jos sinä rakastat minua, sinä palvelet minua.”³ Se, miten palvelemme muita, on osoitus opetuslapseudestamme sekä kiitollisuudestamme ja rakkaudestamme Jumalaa ja Hänen Poikaansa Jeesusta Kristusta kohtaan.

Joskus ajattelemme, että meidän on tehtävä jotakin suurta ja sankarillista, jotta se ”laskettaisiin” lähimmäistemme palvelemiseksi. Silti yksinkertaisilla palveluksilla voi olla syvällinen vaikutus muihin – sekä itseemme. Mitä Vapahtaja teki? Hänen sovituksensa ja ylösnousemuksensa ylimaallisten lahjojen vuoksi – joita me juhlistamme tänä kauniina pääsiäissunnuntaina – ”kenelläkään muulla ei ole ollut niin syvällistä vaikutusta kaikkiin niihin, jotka ovat eläneet ja jotka vielä tulevat elämään maan päällä”⁴. Mutta Hän myös hymyili ihmisille, puhui ja käveli heidän kanssaan, kuunteli heitä, järjesti heille aikaa, kannusti, opetti, ruokki ja antoi anteeksi. Hän palveli niin perhettä kuin ystäviä, niin naapureita kuin muukalaisia, ja Hän kutsui tuttavia ja rakkaita nauttimaan evankeliuminsa runsaista siunauksista. Nuo ”yksinkertaiset” palvelemisen ja rakkauden teot tarjoavat mallin meidän palvelutyöllemme tänä aikana.

Kun teillä on etuoikeus edustaa Vapahtajaa palvelutyöpyrkimyksissänne, kysykää itseltänne: ”Kuinka voin tuoda evankeliumin valoa tälle yksilölle tai perheelle? Mitä Henki innoittaa minua tekemään?”

Palvelutyötä voi tehdä hyvin monin erilaisin, yksilöllisin tavoin. Millaista se siis on?

Palvelutyö on sitä, että vanhinten koorumi ja Apuyhdistyksen johtokunta rukoillen neuvottelevat tehtävistä. Sen sijaan että johtohenkilöt vain jakaisivat paperilappuja, se on sitä, että neuvotellaan yksilöistä ja perheistä henkilökohtaisesti, kun tehtäviä annetaan palvelutyöveljille ja -sisarille. Se on sitä, että lähdetään kävelylle, kokoonnutaan yhdessä peli-iltaan, tarjotaan palveluksia tai jopa palvellaan yhdessä. Se on sitä, että mennään käymään henkilökohtaisesti tai jutellaan puhelimessa tai verkossa tai lähetetään tekstiviesti. Se on sitä, että viedään syntymäpäiväkortti ja kannustetaan jalkapallopelissä. Se on sitä, että jaetaan sellainen pyhien kirjoitusten kohta tai konferenssipuhelainaus, joka saattaisi olla kyseiselle henkilölle merkityksellinen. Se on sitä, että keskustellaan evankeliumiaiheisesta kysymyksestä ja lausutaan todistus selkeyden ja rauhan tuomiseksi. Se on sitä, että ollaan osa jonkun elämää ja välitetään hänestä. Sitä on myös palvelutyökeskustelu, jossa käsitellään tarpeita ja voimavaroja hienotunteisesti ja asianmukaisesti. Sitä on seurakuntaneuvoston kokous, jossa järjestäydytään vastaamaan johonkin suurempaan tarpeeseen.

Tällainen palvelutyö vahvisti erästä sisarta, joka muutti kauas kotoaan, kun hänen aviomiehensä aloitti jatko-opinnot yliopistossa. Koska tällä sisarella ei ollut toimivaa puhelinta ja hänellä oli hoidettavana pieni vauva, hän tunsi itsensä eksyneeksi uudessa paikassa, olevansa aivan kadoksissa ja yksin. Etukäteen ilmoittamatta eräs Apuyhdistyksen sisar tuli ovelle tuoden pienen kenkäparin vauvalle, otti heidät kaksi autoonsa ja vei heidät ruokakauppaan. Kiitollinen sisar kertoi: ”Hän oli minun pelastusköyteni!”

Esimerkkinä todellisesta palvelutyöstä on eräs iäkäs afrikkalainen sisar, joka sai tehtäväkseen etsiä sisaren, joka ei ollut käynyt kirkon kokouksissa pitkään aikaan. Kun hän meni tämän sisaren luo, hän sai selville, että nainen oli hakattu ja ryöstetty, naisella oli hyvin vähän syötävää eikä lainkaan sellaisia vaatteita, jotka tämä tunsi soveliaiksi kirkon sunnuntaikokouksiin. Sisar, jonka palvelutyön piiriin tämä nainen kuului, kuunteli häntä, toi hänelle puutarhansa satoa, pyhät kirjoitukset luettavaksi ja ystävyytensä. ”Kadoksissa ollut” sisar tuli pian takaisin kirkkoon, ja nyt hänellä on tehtävä, koska hän tietää, että häntä rakastetaan ja arvostetaan.

Tällaisten Apuyhdistyksen pyrkimysten yhdistäminen nyt uudelleen järjestetyn vanhinten koorumin toimintaan tuo ykseyttä, joka voi saada aikaan hämmästyttäviä tuloksia. Palvelutyöstä tulee yhtä koordinoitua työtä, joka täyttää pappeuden velvollisuuden ”käydä jokaisen jäsenen kodissa” ja ”valvoa aina seurakuntaa ja olla sen kanssa ja vahvistaa sitä”⁵ sekä saavuttaa Apuyhdistyksen tarkoituksen, joka on auttaa toinen toistamme valmistautumaan iankaikkisen elämän siunauksiin⁶. Yhdessä piispan alaisuudessa työskennellen vanhinten koorumin ja Apuyhdistyksen johtokunnat voivat saada innoitusta, kun he etsivät parhaita tapoja valvoa jokaista yksilöä ja perhettä ja huolehtia heistä.

Saanen antaa teille esimerkin. Erään äidin todettiin sairastavan syöpää. Hän aloitti pian hoidot, ja Apuyhdistyksen sisaret ryhtyivät heti työhön suunnitellen, kuinka parhaiten auttaa aterioissa, hoitoihin viemisessä ja muussa tukemisessa. He kävivät hänen luonaan säännöllisesti tarjoten piristävää seuraa. Samaan aikaan Melkisedekin pappeuden koorumi ryhtyi nopeasti toimintaan. He ahkeroivat remontoimalla taloon uuden makuuhuoneen ja kylpyhuoneen helpottamaan sairaan sisaren hoitoa. Nuoret miehet antoivat kätensä ja selkänsä käyttöön osallistuen tuohon merkittävään hankkeeseen. Ja nuoret naiset tulivat mukaan: iloisesti he järjestivät niin, että koira vietiin ulos uskollisesti joka päivä. Kun aikaa kului, seurakunta jatkoi palvelemistaan lisäten apua ja mukauttaen sitä tarpeen mukaan. Se oli selvästi rakkauden työtä jokaisen jäsenen antaessa itsestään. Yhdessä toimien he osoittivat välittämistä yksilöllisin tavoin, jotka siunasivat paitsi kärsivää sisarta myös jokaista hänen perheensä jäsentä.

Urhoollisen taistelun jälkeen sisar viimein taipui syövän edessä, ja hänet laskettiin haudan lepoon. Huokaisiko seurakunta helpotuksesta ja piti työtään hyvin tehtynä ja loppuun saatettuna? Ei, vaan nuoret naiset vievät edelleen koiran ulos päivittäin, pappeuskoorumit jatkavat isän ja perheen palvelemista ja Apuyhdistyksen sisaret auttavat edelleen rakastavasti määrittäen voimavaroja ja tarpeita. Veljet ja sisaret, tämä on palvelutyötä – tämä on rakastamista Herran tavalla!

Vielä yksi näiden innoitettujen ilmoitusten tuomista siunauksista on 14–18-vuotiaiden nuorten naisten tilaisuus osallistua palvelutyöhön Apuyhdistyksen sisarten tovereina, aivan kuten vastaavan ikäiset nuoret miehet palvelevat Melkisedekin pappeuden veljien palvelutyötovereina. Nuoret voivat käyttää ainutlaatuisia lahjojaan ja kasvaa hengellisesti palvellessaan aikuisten rinnalla pelastuksen työssä. Nuorten ottaminen mukaan palvelutyötehtäviin voi myös ulottaa Apuyhdistyksen ja vanhinten koorumin huolehtimisen laajemmalle lisäämällä siihen osallistuvien jäsenten määrää.

Kun ajattelen erinomaisia nuoria naisia, joita olen tuntenut, innostun niiden Apuyhdistyksen sisarten puolesta, jotka saavat etuoikeuden tulla siunatuiksi nuorten naisten innokkuudella, kyvyillä ja hengellisellä herkkyydellä heidän palvellessaan rinta rinnan tai ollessaan heidän palveltavinaan. Ja olen yhtä ilahtunut mahdollisuudesta, jonka nuoret naiset saavat, kun he ovat Apuyhdistyksen sisartensa opastettavina, opetettavina ja vahvistettavina. Tästä tilaisuudesta osallistua Jumalan valtakunnan rakentamiseen on valtavasti hyötyä nuorille naisille, sillä se auttaa heitä valmistautumaan paremmin täyttämään roolinsa johtajina kirkossa ja yhteiskunnassa sekä oman panoksensa antavina aviopuolisoina perheessään. Kuten sisar Bonnie L. Oscarson sanoi eilen, nuoret naiset ”haluavat palvella. Heillä on tarve tietää, että heitä arvostetaan ja että he ovat elintärkeitä pelastuksen työssä.”⁷

Itse asiassa nuoret naiset palvelevat jo nyt muita kaikessa hiljaisuudessa vailla annettua tehtävää. Eräs perhe, jonka tunnen, muutti satojen kilometrien päähän uudelle paikkakunnalle, missä he eivät tunteneet ketään. Ensimmäisellä viikolla eräs 14-vuotias tyttö heidän uudesta seurakunnastaan ilmaantui heidän ovelleen tuoden mukanaan lautasellisen pikkuleipiä ja toivottaen heidät tervetulleiksi paikkakunnalle. Hänen äitinsä seisoi hymyillen hänen takanaan auliina kuljettajana tukien tyttärensä halua palvella.

Eräs toinen äiti oli yhtenä päivänä huolissaan, kun hänen 16-vuotias tyttärensä ei tullut kotiin normaaliin aikaan. Kun tyttö viimein tuli, äiti tenttasi häntä hieman turhautuneena siitä, missä tämä oli ollut. 16-vuotias vastasi miltei nolona vieneensä kukan lähellä asuvalle leskelle. Hän oli huomannut, että tämä iäkäs sisar vaikutti yksinäiseltä, ja tunsi innoitusta käydä tämän luona. Äitinsä täydellä hyväksynnällä nuori nainen jatkoi käymistä iäkkään naisen luona. Heistä tuli hyvät ystävät, ja heidän suloinen toveruutensa jatkui vuosien ajan.

Kumpikin näistä nuorista naisista ja monet heidän kaltaisensa huomaavat toisen ihmisen tarpeen ja tekevät työtä vastatakseen siihen. Nuorilla naisilla on luontainen halu hoitaa ja antaa, ja se voitaisiin kohdistaa hyvin palvelutyön kautta heidän toimiessaan aikuisen sisaren tovereina.

Olimmepa minkä ikäisiä tahansa, niin miettiessämme, kuinka voimme palvella tehokkaimmin, kysymme: ”Mitä hän tarvitsee?” Kun yhdistämme tuon kysymyksen vilpittömään haluun palvella, niin Henki johtaa meitä tekemään sellaista, mikä kohottaa ja vahvistaa yksilöä. Olen kuullut lukemattomia kertomuksia veljistä ja sisarista, joita on siunannut yksinkertainen mukaan ottamisen ja tervetulotoivotuksen ele kirkossa, huomaavainen sähköposti- tai tekstiviesti, henkilökohtainen yhteydenotto vaikeana aikana, kutsu osallistua ryhmätoimintaan tai avun tarjoaminen haasteellisessa tilanteessa. Yksinhuoltajat, uudet käännynnäiset, vähemmän aktiiviset jäsenet, lesket tai vaikeuksien kanssa painivat nuoret saattavat tarvita erityistä huomiota ja ensisijaista apua palvelutyöveljiltä ja -sisarilta. Koordinointi vanhinten koorumin ja Apuyhdistyksen johtokuntien välillä mahdollistaa sen, että annetaan juuri oikeanlaisia tehtäviä.

Loppujen lopuksi todellista palvelutyötä tehdään yhdelle henkilölle kerrallaan rakkauden innoittamana. Vilpittömän palvelutyön arvo, ansio ja ihme on, että se todella muuttaa ihmisten elämää! Kun sydämemme on avoin ja halukas rakastamaan ja ottamaan mukaan, kannustamaan ja lohduttamaan, niin palvelutyömme voimasta tulee vastustamaton. Kun innoittajana on rakkaus, ihmeitä tapahtuu, ja me löydämme tapoja tuoda ”kadoksissa olevat” sisaremme ja veljemme Jeesuksen Kristuksen evankeliumin syleilyyn, joka ottaa kaikki mukaan.

Vapahtajamme on esimerkkimme kaikessa – ei vain siinä, mitä meidän tulee tehdä, vaan miksi meidän tulee tehdä se.⁸ ”Hänen elämänsä maan päällä oli kutsu meille – kohottaa katseemme hieman ylemmäs, unohtaa omat ongelmamme ja kääntyä auttamaan muita.”⁹ Kun otamme varauksetta vastaan tilaisuuden palvella sisariamme ja veljiämme, meitä siunataan niin, että meistä tulee hengellisesti hiotumpia, olemme enemmän sopusoinnussa Jumalan tahdon kanssa ja kykenemme paremmin ymmärtämään Hänen suunnitelmansa auttaa jokaista palaamaan Hänen luokseen. Huomaamme helpommin Hänen siunauksensa ja olemme innokkaampia ulottamaan nuo siunaukset muille. Sydämemme laulaa yhdessä äänemme kanssa:

Osoittakaamme kiitollisuutemme ja rakkautemme Jumalaa kohtaan palvelemalla rakastaen iankaikkisia sisariamme ja veljiämme.¹¹ Sen tuloksena on sellainen ykseyden tunne, josta kansa Amerikassa nautti maassaan sadan vuoden ajan Vapahtajan ilmestymisen jälkeen.

”Ja tapahtui, ettei maassa ollut mitään kiistaa, Jumalan rakkauden tähden, joka asui ihmisten sydämessä.

Eikä ollut kateutta eikä riitoja – – eikä totisesti voinut olla onnellisempaa kansaa kaikkien niiden kansojen joukossa, jotka Jumalan käsi oli luonut.”¹²

Lausun iloiten henkilökohtaisen todistukseni, että nämä ilmoituksena saadut muutokset ovat Jumalan innoittamia ja että kun hyväksymme ne innokkain sydämin, meistä tulee valmistautuneempia kohtaamaan Hänen Poikansa Jeesus Kristus toisessa tulemisessa. Olemme lähempänä Siionin kansaksi tulemista ja tunnemme tavatonta iloa niiden kanssa, joita olemme auttaneet opetuslapseuden polulla. Harras ja nöyrä rukoukseni on, että me tekisimme niin. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.